Maaliskuun mönkään menneet matkat

Maaliskuun matkasaagassa on ollut niin paljon käänteitä, että minusta on uuvuttavaa kerrata niitä, mutta naputellaan nyt tämän kerran. Alunperin olimme lähdössä parin viikon reissulle unelmakohteeseen Intian valtamerelle. Kaukaisin ja kallein matka, mitä olen varannut, ja kohde tosiaan sellainen, josta olen unelmoinut vuosikymmeniä. Puoli vuotta aiemmin varattu matka peruuntui alle kaksi viikkoa aikaisemmin, kun lentomme peruutettiin Iranin sodan vuoksi. Peruutus ei lopulta juuri harmittanut. Olin jo pidempään tuskaillut sen kanssa, että olisimme niin kaukana ja niin kauan poissa, sillä isäni on sairastellut viime vuoden lopulta asti. Tosin tilanne oli ollut alkuvuoden stabiili ja yritin järkeillä, että elämää ei voi pistää määrittelemättömän pituiselle tauolle asian vuoksi. 

Taikauskoisena (tiedän, se on höpnpöppöä) mietin, että oliko matkan peruuntuminen merkki universumilta ja nyt ei kannattaisi lähteä mihinkään. Meillä oli kuitenkin pyydetty töistä pari viikkoa lomaa ja ainakin itse olin sinnitellyt kylmät talvikuukaudet matka mielessäni, oli siis olo, että on loman tarpeessa. Varasimme siis matkan Teneriffalle, tosin vain viikoksi. No, kuinkas sitten kävikään.

Reissuun lähdettiin epävarmoin fiiliksin, sillä sääennusteet näyttivät lomaviikkomme loppupuolelle tulevaksi myräkkää. Olimme toivoneet korkeanpaikan treenilomaa sillä ajatuksella, että korkeuteen olisi saanut pikku hiljaa totutella, mutta muutimme suunnitelmaa lennosta. Kävimme ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä juoksemassa kivan lämmittelylenkin kahden kilometrin korkeuskäyrän molemmin puolin. Loppulomaan kaavailtu nousuvaellus Pico Viejolle siirtyi heti toiseen kokonaiseen lomapäivään. Pari vuotta sitten yritin jo nousta Teneriffan toiseksi korkeimmalle huipulle, mutta käännyin silloin takaisin. No, nyt tuli sama kohtalo. Pitäkööt vuorensa. -.- 

Tällä kertaa oli todella kylmä, ja paikoin tuuli reippaasti. Patikoinnin aikana sai laittaa kaikki mukana olleet vaatteet päälle. Nousu oli kuitenkin enimmäkseen suojainen, vasta huipulla tuuli olisi iskenyt täysillä vastaan. Emme kuitenkaan päässeet sinne asti, sillä energiat alkoivat loppua ja minulta alkoi myös happi loppua! En ole tuollaista ennen kokenut, vaikka tosiaan olen Teiden huipullakin käynyt. Hengittäminen oli pari kertaa todella vaikeaa jo suunnilleen 2800 metrin korkeudessa, kun piti ponnistella ylöspäin kivikkoisella polulla. Kun meno hidastui ja vastaan tuli pieniä lumituiskuja yhdistettynä aina vain kivikkoisemmaksi käyvään reittiin, päätimme kääntyä takaisin. Ihan hyvä treeni tuosta tuli, kun nousumetrejä kertyi 800 ja patikointia yli 12 km, mutta kyllähän se (TAAS) kismitti, ettei huipulle päästy. Postauksen kuvat ovat tuolta patikoinnilta.

Seuraavana päivänä aamusta tulikin sitten kotoa viestiä, että isäni oli sairastunut keuhkokuumeeseen. Siinä kohtaa päätimme varata lennot vielä samalle päivälle kotiin. Onneksi olimme Teneriffalla, josta sai lentoja ja pääsi saman päivän aikana kotiin, eikä myrskykään ollut vielä saapunut Kanarian saarille, niin tuntui fiksuimmalta ratkaisulta tuossa kohtaa lähteä kotiin hyvän sään aikana. Jälkeenpäin tuli tietysti mietittyä kerran jos toisenkin, kannattiko sitä ylipäätään lähteä reissuun, mutta aina sitä tekee ratkaisut sen hetken parhaan tiedon mukaan. Aikainen lähtö ei harmita, vaikka tietysti järjetön rahanmeno parin päivän matkan vuoksi kirpaisee. Isäni on onneksi toipumaan päin, vaikka toki sairastuminen on vienyt kuntoa harmillisen paljon alaspäin. 

Kokonaisuutena tästä kuusta ei siis jää ihan kauheasti mitään kivaa muisteltavaa. Matkat ovat olleet minulle aina elämyksiä, joita tykkään suunnitella ja joita sekä odotan ennen että muistelen jälkikäteen. Nyt tuntuu, että koko kuukausi meni vähän puolittaisessa sumussa, aika erikoinen ajanjakso kokonaisuudessaan...

Juoksin sentään maaliskuussa 101 kilometriä. Satasen tavoite siis täyttyi, mutta aika minimeillä. Nousumetrejä tässä kuussa kuitenkin kertyi noin tuplaten alkuvuoteen verrattuna ja nousumetrejä tulikin maaliskuussa päälle 2000. Lukemasta on pääosin kiittäminen noita paria Teneriffan päivää, mutta myös loppukuusta tein useamman mäkitreenin. Treenit eivät koskaan mene hukkaan, ne ainakin jäävät tilastoihin ja muistoihin, jos ei muuten, niin saavutettuina lukuina ja tavoitteina.