Pitkäaikaisemmat lukijat ehkä muistavatkin, että olin loppuvuonna 2016 pitkään telakalla selkävaivan vuoksi. Nyt kun tuosta ajasta on jo kaksi vuotta, päätin naputella koosteen vaivasta; sen synnystä, epämääräisistä diagnooseista ja siitä, miten pääsin selkävaivasta vihdoin eroon.
Motivaatio tähän postaukseen syntyi - valitettavasti - taas jumiutuneesta selästä. Sillä isolla erolla parin vuoden takaiseen, että nyt tiedän, miksi selkä menee jumiin ja mikä siihen auttaa. Selkävaivassa pahinta oli se, että se paheni hoidosta huolimatta (tai vääränlaisen hoidon seurauksena), ja meni todella pitkään, ennen kuin toimivat hoitokeinot löytyivät.
2016 loppuvuoden harvoista blogipostauksista paistaa läpi valtava turhautuminen vaivan diagnosointiin ja hoitoyrityksiin. Toivonkin, että tästä postauksesta voisi saada apua ja tietoa omien vaivojen hoidon tueksi. Korostan, että vaivat ovat aina yksilöllisiä. Jollekin saattaa lääkärissä löytyä heti oikea diagnoosi ja toimiva hoito. Joku toinen joutuu ehkä sitten minun tavoin kyseenalaistamaan ja etsimään itse hoitoa vaivaan. Ja ikävä kyllä kolmannen kohdalla voi käydä niin, ettei syytä tai toimivaa hoitoa vaan tunnu löytyvän.
Omalla kohdallani kaikki alkoi, kun satutin polveani kesäkuussa 2016. (Sivuhuomautuksena, en tiedä polvenkaan osalta, mikä siinä oikein on vikana, mutta sen kanssa pärjäilen myös.) Kesällä 2016 polvi oli kuitenkin pitkään kipeä ja pidin välillä sen vuoksi myös taukoa juoksusta. Lopputulema sen suhteen oli ja on edelleen kuitenkin se, että vaikka polvi ei kaikesta liikunnasta tykkää, sen kanssa voi kuitenkin juosta, eikä se mene siitä pahemmaksi.
Kesän aikana kipeä oikea polvi oli kuitenkin ilmeisesti muuttanut askellustani siten, että alkusyksystä selkäni kipeytyi. Tai oikeastaan kipu oli alkuaan outoa juilimista oikean pakaran ylöosassa. Kipuja ilmaantui pitkän seisomisen, seisoskelun, kävelyn tai pidemmän juoksulenkin jälkeen. Jossain vaiheessa alkoi tuntua myös, että istuminen pahensi vaivaa enkä saanut sitä millään venytyksillä pois. Syyskuun puolivälissä juiliminen muuttui teräväksi hermokivuksi ja tuntui, että jalka lähtee pois alta. Tuolloin menin ensimmäistä kertaa lääkäriin selkävaivan vuoksi.
Ensimmäinen saamani diagnoosi oli välilevyperäinen iskias. Selkääni ei koskaan kuvattu, joten en voi varmuudella sanoa, etteikö välilevyissäni jotain olisi pielessä. Mutta myöhemmin olen todennut, että todennäköisemmin vaiva johtui SI-nivelestä ja lihasten kireydestä. Iskiashermo oli siis pinteessä kyllä, mutta vaivan aiheuttajaa ei tuolloin diagnosoitu oikein. Sain reseptin särkylääkkeisiin ja lihasrelaksantteihin sekä lähetteen työfysioterapeutille.
Särkylääkkeistä ei juuri tuntunut olevan apua, mutta niitä määrättiin
aina runsaasti. Hämmennyin jollain tavalla joka kerta, kun lääkkeistä
kysyttiin, että eikö niistä tosiaan ollut apua. Kyllähän ne vaikuttivat
siten, että kivut olivat vähäisempiä, mutta eivät ne edistäneet millään
lailla mun parantumista. Onko se onnistunut hoitotulos, että hoidetaan
pelkkää oiretta (kipua) mutta ei selvitetä vaivan syytä eikä potilas
myöskään parane? Söin kuukausikaupalla särkylääkkeitä ilman, että
toimintakykyni olisi yhtään parantunut. Itse asiassa selkä meni
syyskuusta joulukuuhun kokoajan vain huonompaan suuntaan, vaikka söin
koko ajan lääkkeitä.
Työfyssari
näki jaloissani pituuseroa, joka oli hämmentävä tieto, sillä käydessäni joitain vuosia aiemmin muutaman kerran fysioterapiassa lonkan bursiitin jälkeen, ei tuolloin hyvin perusteelliselta vaikuttanut fyssari ollut sanonut mitään sen suuntaistakaan. Kysyin varovasti, voisiko jalkojen pituusero olla seurausta vaivoista, mutta työfysioterapeutti oli sitä mieltä, että pituusero olisi ollut mulla aina. Ihmettelin kuitenkin asiaa jälkikäteen, kun myös
hierojani sanoi asiasta, eikä hänkään ole sitä koskaan ennen maininnut.
Lueskelin sitten myöhemmin netistä, että esimerkiksi SI-nivelen jumi voi
aiheuttaa lantion kallistumista ja tehdä jalkoihin toiminnallista pituuseroa.
Työfysioterapeutilta sain kosolti jumppaohjeita, mutta niistä ei tuntunut olevan juuri apua. Pikemminkin tuntui, että liikkeet aiheuttivat kipua enkä kokenut saaneeni tarpeeksi ohjausta, jotta olisin osannut tehdä niitä oikein. Syksyn mittaan vaiva paheni ja kävin vielä muutaman kerran työfyssarilla. Jossain vaiheessa tämä totesi, että mun kaikki selän lihakset olivat aivan jumissa ja suositteli kääntymään hierojan puoleen. Tragikoomisen tilanteesta teki, että olin juuri käynyt hierojalla ja kokeillut sitäkin vaivaan jo usean viikon ajan.
Lääkkeistä, jumpasta ja hieronnasta huolimatta menin siis koko ajan enemmän jumiin ja hermopinne vaivasi lähes jatkuvasti. Lopulta en pystynyt enää nukkumaankaan kivun kanssa, jolloin sain taas reseptin vahvempiin kipulääkkeisiin.
Työkaverin suosituksesta kävin kolmasti naprapaatilla ja sain sieltä pientä apua vaivaan. Naprapaattikin lähinnä jumppautti minua, mutta totesi samalla, että osa työfyssarin määräämistä liikkeistä oli suorastaan vahingollisia ja osa ei toiminut toivotulla tavalla, koska en osannut tai kivun takia pystynyt tekemään liikkeitä oikein.
Marraskuun lopussa 2016 olin siinä tilanteessa, että vaivan vuoksi oli pakko jäädä parin viikon sairaslomalle. En ollut pystynyt enää juoksemaan ollenkaan ja muukin liikunta oli vain vaivan jumppauttamista. Kaverin suosituksesta kokeilin seuraavaksi kiropraktikkoa. Ensimmäinen hoitokerta tuotti aivan jäätävän hoitokivun alaselkään, mutta sen jälkeen jalkojeni pituusero oli korjattu ja lantioni suorassa. Eli pituusero oli kuin olikin toiminnallinen. Kiropraktikko oli sitä mieltä, että vaivani johtui
SI-nivelen toimintahäiriöstä. Olin aluksi hieman skeptinen, mutta kun vaiva alkoi ihan oikeasti helpottaa muutaman käynnin jälkeen, tajusin vihdoin löytäneeni toimivan avun kipuihin!
Kiropraktikon hoidosta yksityiskohtaisemmin voit lukea tästä postauksesta.
Alkuvuodesta 2017 aloitin varovasti taas juoksuharjoittelua, ja samaan aikaan sain kutsun terveysaseman fysioterapiaan, johon sain aikanaan syksyllä lähetteen. Tällä kertaa löytyikin fyssarin kanssa yhteinen sävel samantien. Fysioterapeutti oli kanssani samaa mieltä siitä, että vaiva on johtunut SI-nivelestä ja lihaksista eikä suinkaan välilevyongelmista. Sain taas jumppaohjeita, mutta tällä kertaa niiden tarkoituksena oli vahvistaa niveltä tukevia lihaksia siten, ettei toimintahäiriöitä enää ilmaantuisi.
Jumppailun ja kiropraktikon avulla tulin vähitellen kuntoon ja lopulta 2017 pääsin myös juoksemaan ihan täysipainoisesti. Jälkikäteen harmitti, että syksyllä vain mussutin särkylääkkeitä kuin karkkia ja vaiva meni vain huonompaan suuntaan, kun se olisi ollut hoidettavissa paljon helpommin silloin. En tiedä SI-nivelen toiminnasta juuri muuta kuin mitä fyssari minulle selitti ja mitä olen netistä löytynyt, mutta ilmeisesti tuon pienen nivelen lukkiutuminen oli saanut lantioni vinoon. Iskiashermo oli pinteessä, mutta todennäköisemmin selän ja pakaran lihaskireyden vuoksi. Koko alaselän ja lantion toiminta oli ikäänkuin jumissa siihen asti, että nivel saatiin mobilisoitua kiropraktikon käsittelyssä.
Kuten kerroin jo tämän romaanin alussa, polvikipu vaivaa edelleen ajoittain. Ehkä siitä syystä en ole päässyt myöskään ihan kokonaan eroon selkävaivasta. Toisinaan alaselässä nelikulmainen lannelihas menee jumiin ja silloin viimeistään huomaan, että pitää jumppailla, käydä hierojalla tai käsitellä itse alaselkää ja pakaroita hierontapallolla.
Selkä on tosiaan taas viime viikkoina oireillut. Taustalla on pitkät päivät töissä ja työstressi. Kun stressaan, tiedostamatta jännitän lihaksia ja kun sitä jatkuu pitkään, kroppa ei palaudu lepohetkinä tarpeeksi. Matkustuspäivät ja pitkään istuminen koneen ääressä ovat myrkkyä, johon vastalääkkeeksi olisi pitänyt nauttia enemmän kehonhuoltoa. Nyt päätin pelata varman päälle ja kävin sekä kiropraktikolla että ostin hierontaan 5 kerran kortin. Myös tukilihasten jumppaa yritän tehdä jatkossa säännöllisemmin. Tiedän, että jo ensi viikolla selkä on oireeton, sillä olen nyt oppinut toimimaan vaivan kanssa ja tiedän, mikä siihen auttaa.
Kaksi vuotta sitten tähän aikaan mietin, pystynkö koskaan enää juoksemaan kunnolla. Olen tänä vuonna pystynyt juoksemaan täysipainoisesti ympäri vuoden ja tunnen olevani kaikin puolin hyvässä kunnossa. Pitkälle telakalle johtavat vaivat ovat kamalia, ja toimivan hoitokeinon löytäminen voi viedä aikaa. Kuntoutus on rankkaa työtä. Mutta sitten kun itsensä saa taas kuntoon, osaa arvostaa terveyttä paljon enemmän. Kun muistelen, miten kaksi vuotta sitten en mitään muuta halunnut niin paljon kuin palata lenkkipoluille, tulee kurjallakin säällä juoksemaan lähtemisestä hyvä fiilis. :)
Postauksen kuvissa Paavo Nurmi Stadionin köynnökset hehkuvat syksyn väreissä. En tiedä, sopivatko ne nyt tämän jutun kuvitukseksi, mutta halusin jakaa tämän syysauringossa hehkuvan näyn kanssanne!
