Elokuun juoksupohdintoja

Juoksin elokuussa yli 150 kilometriä, eli tästä kuusta muodostui elämäni toiseksi kovin juoksukuukausi. Jee… kai. Vaikka lukema onkin minulle oikein hyvä, tunnen silti epävarmuutta ja mietin, ovatko kilometrit kuitenkin liian vähäiset maratontreeniin. Olen kuitenkin onnistunut noudattamaan harjoitussuunnitelmaa tosi täsmällisesti, joten on syytä olla tyytyväinen. Verrattuna tämän vuoden kevääseen, jolloin motivaatio tuntui olevan hukassa, ja lenkkejä jäi väliin, olen ollut nyt paljon ahkerampi ja pysynyt hyvin suunnitelmassa, joten epävarmuuteen ja itsen epäilyyn ei ole syytä!

Viikonloppuna juoksemani 30 kilometrin lenkki meni sekin niin kevyesti, että ihan ihmetyttää, juoksinko tosiaan niin pitkään. Ehkä jossain 10-12 kilometrin kohdalla oli hiukan nihkeää, muuten ei mitään vaikeuksia. Suorastaan hämmentävän helppoa. Viimeiset viisi kilometriä olivat helpoimmat, vaikka siinä 28 kilometrin jälkeen huomasin, että jalka ei noussutkaan ihan samalla lailla kuin alkulenkistä. Sain kuitenkin ihmeen hyvin pidettyä juoksuasennonkin sillä lailla kasassa, että mitään ihmeempiä kipuja ei tullut mihinkään. Tarkoitus oli lähteä hiukan hitaammin liikkeelle, noin 7 minuutin kilometrivauhtia, mutta vauhti vaihtelikin melko paljon, ollen noin 6:40-7:30, kunnes viimeiset viisi kilometriä nakuttelin 6:30 pintaan ja viimeisen kilometrin alle kuuden minuutin. Voimia tuntui siis riittävän, vaikka minulla olikin armoton nälkä lenkin jälkimmäisellä puoliskolla! Otin energiageelit 7,5 ja 15 kilometrin kohdalla sekä söin puolikkaan banaanin 22 kilometrin kohdalla. Matkan täyttyessä kun vaihdoin kävelyksi, tuntui alkuun siltä, että jalat ovat ihan painottomat, mutta hetken kävelyn jälkeen jalkoihin alkoi tosissaan sattua. Augh! Ilmeisesti jonkinlaisessa endorfiinihuumassa en juostessa huomannut(!) miten koville jalat joutuivat, mutta kävelyn myötä kipu alkoi tuntua ja kovasti! Illalla jouduin turvautumaan särkylääkkeisiin, mutta seuraavana päivänä jalat tuntuivat taas ihan hyviltä, jee! Tästä elämäni pisimmästä lenkistä jäi kyllä hyvä fiilis, ihmeen helppoa oli, toivottavasti vielä 12 kilometriä pidempikin matka menee!

Yksinkertainen maratonohjelmani

Tein itselleni kesällä hyvin yksinkertaisen maratonohjelman. Koska kyseessä on ensimmäinen maratonini, en tavoittele mitään tiettyä aikaa, vaan ensisijaisena tavoitteena on päästä maaliin, ja kaikki alle viiden tunnin on plussaa. Treenauksessa tähtään kahteen perusasiaan, ensinnäkin totutan jalkojani iskutukseen juoksemalla tarpeeksi viikkokilometrejä ja toiseksi yritän totutella kunnolla pitkiin pitkiksiin, joten ohjelma sisältää kolme pitkistä, joiden myötä kasvatan pisintä koskaan juoksemaani matkaa.

Heinä 13.-19.7.                   Min. 30km (toteutunut)

Heinä 14.-26.7.                   Min. 35km (toteutunut)

Heinä 27.7.-2.8.                  Min. 40km, pitkis 25km (toteutunut!)

Elo 3.-9.8.                           Kevennetty viikko

Elo 10.-16.8.                       Min. 35km (toteutunut, pitkis 18km)

Elo 17.-23.8.                       Min. 40km (toteutunut, pitkis 20km)

Elo 24.-30.8.                       Min. 45km, pitkis 30km

Syys 31.8.-6.9.                   Kevennetty viikko

Syys 7.-13.9.                      Min. 40-45km

Syys 14.-20.9.                    Min. 45-50km, pitkis 35km

Syys 21.-27.9.                    Kevennetty viikko

Syys 28.9.-4.10.                 Min. 45-50km

Loka 5.-11.10.                    Min. 45-50km

Loka 12.-18.10.                  Kevennetty viikko

Loka 19.-24.10.                  Kevennetty viikko, Maraton la 24.10.!  

Toistaiseksi on mennyt ihan hyvin, ja kuten kirjotin, viime viikonlopun 20 kilometrin pitkis meni ihan mukavasti. Tälle viikonlopulle tiedossa oleva 30 kilometriä hiukan kyllä hirvittää, siihen menee aikaa mulla selvästi yli kolme tuntia ja olen aika tuntemattomalla alueella. 20 kilsan juoksut menevät jo jonkinlaisella rutiinilla, mutta tuo heinäkuun lopussa juostu 25 kilometriä tuntui jo aika eeppiseltä. No, pakko se on ottaa jokainen askel maratonilla ja sinne asti ei ilman treenejä päästä, joten ei muuta kuin tsemppaamaan viikonloppua kohti!

Pitkis 20 km

Eilen vuorossa oli vuoden viides vähintään 20 kilometrin lenkki. Tuon pituiset juoksut eivät ole minulle mitään rutiinia, viime vuonna juoksin niitä neljä ja edellisvuonna viisi. Nyt yritän saada enemmän rutiinia pitkistä lenkeistä maratonia ajatellen. Eiliselle lenkille lähtö vähän helpottui sillä, kun sisko ehdotti, että päättäisin lenkin läheisen järven rantaan, käytäis siellä polskimassa ja sitten pääsisin siskon kyydillä lauantaisaunasta nauttimaan. Mainio idea!

Olin viettämässä viikonloppua lapsuudenkodissani maaseudulla, joten pääsin juoksemaan lenkin enimmäkseen metsien ja peltojen keskellä hiekkateillä. Kun useimmiten juoksee kaupungissa niin, että ainakin ensimmäinen ja viimeinen kilometri kotikulmilla on asuinaluetta, ja matkalla on aina vähintään yhdet liikennevalot, on todella kivaa vaihtelua päästä juoksemaan hiljaisia maalaisteitä. Tämän kertaisen lenkin karttamerkit olivat sellaiset, että ensin juoksisin tuon järven ohi, jatkaisin siitä eteenpäin ja kääntyisin takaisin sopivasti siten, että 20 kilometriä täyttyisi järven rantaan.

 

Ensimmäiset 5 kilometriä menivät aikalailla huomaamatta, juoksuun totutellen. Vitosen jälkeen tiesin tulevan jonkin verran mäkiä, joten laitoin musaa tulemaan kuulokkeista mäkien nousua tsemppaamaan. Kymppiin asti menikin aika kivasti, juoksu kulki suunnitellun rentoa vauhtia, ilma oli mukavan lämmin ja fiilis hyvä.

Pysähdyin kiristämään kengännauhoja 11 kilometrin kohdalla, ja sainkin kimppuuni ötökkäparven. En tiedä olivatko hirvikärpäsiä vai ihan tavallisia, mutta ärsyttäviä pörriäisiä ne olivat. Kilsat 12-14 tuntuivatkin aika ikäviltä ihan ötskien takia. Hikoilusta oli iholleni kuivunut suolakerros, hiukset roikkuivat silmillä, askeleet nostattivat pölypilven ja sitten vielä ympärilläni pörräsi kärpäsparvi - olin kuin mikäkin Raparipa on the run!

Onneksi pääsin kärpäsparvesta eroon tuulenvireen ja aukeamman alueen ansiosta, sillä ötökät ärsyttivät ja nostivat sykettä, kun yritin tahtia nostaen juosta niitä karkuun. 15-16 kilometrin kohdalla taistelin ylös muutaman isomman ylämäen, mutta sen jälkeen loppu oli tasaista ja alamäkeäkin. Viimeiselle kilometrille kiihdytin vielä hiukan vauhtia. Viimeinen kilometri alle 6 minuutin, muut siihen 6:25-6:45 välille. Kokonaisaikaa meni 2 tuntia 12 minuuttia. Tuntui todella fantastiselle päästä lenkin päätteeksi pulahtamaan ilta-auringon valaisemaan järveen!

Ennen lenkkiä olin syönyt kahden maissa tukevan lounaan grilliherkkuja, ja neljän maissa nautiskellut täytekakkukahvit. Puoli kuudelta kun matkaan lähdin, oli maha vielä hiukan täysi, mutta onneksi se ei haitannut kuin ehkä ihan parilla ensimmäisellä kilometrillä. Hyvinsyönyt olotila säilyi kuitenkin koko lenkin ajan, enkä tarvinnut edes mukana ollutta energiageeliä. Ilalla säärten etuosat hiukan kipuilivat, mutta kun tänään sunnuntaina tein aamulla 2,4 kilometrin palauttavan hölköttelyn ja sitten vietin loppupäivän rannalla löhöillen ja uiden, on olo nyt mitä mainioin. Oikein hyvä lenkki maratonia ajatellen!

Aluksi

Olen sohvaperuna, joka useampi vuosi sitten alkoi juosta tavoitteellisesti, ja äkkiä entiselle liikunnan vihaajalle juoksu olikin parasta ikinä. Juoksun myötä myös kiinnostus muuta liikuntaa ja terveellisempää elämää kohtaan on kasvanut. Silti olen hirveä herkkuperse ja äärettömän mukavuudenhaluinen, ja usein minun pitää jollain lailla maanitella itseäni liikkumaan. Terveelliset elämäntavat jäävät myös kovin helposti arjen väsymyksen, stressin ja ihan vain laiskuuden alle. Olen suunnitellut elämäni ensimmäistä kokomaratonia, mahdollisesti tämän vuoden syksylle. Olen aiemmin juossut kolme puolikasta, yhden joka kesä viimeisen kolmen vuoden ajan, ja vaikka viime vuonna pääsin alle kahden tunnin, tänä vuonna juoksu ei mennyt lainkaan niin hyvin, ihan omasta laiskuudesta ja huonosta treenaamisesta johtuen. Olen luistanut kevään mittaan treeneistä, painoakin on kertynyt ja nopea juoksu ei tunnu huvittavan sitten millään.

Olen myös ilmeisesti jonkinlaisen alkavan keski-iän kriisin kourissa alkanut miettiä elämän laadun parantamista keskittymällä olennaiseen ja karsimalla elämästä kaiken turhan ja stressaavan. Mutta helpommin sanottu kuin tehty, ja siksipä olenkin miettinyt, että tarvitsisin jonkinlaista ryhtiliikettä elämääni ja jonkinlaista kannustinta, joka auttaisi pitämään kiinni hyvistä elämäntavoista ja karsimaan huonoja. Aiemmin elämässä olen huomannut, että ajatusten kirjaaminen ylös tuo selkeyttä mietintöihin ja konkretisoi tavoitteita. Päiväkirjaa en ole osannut kirjoittaa sitten teinivuosien, ja eikös se olekin ihan so last season. BBC:n uuden Sherlockin avausjaksossakin terapeutti ehdottaa Watsonille blogin kirjoittamista. Joten mitä jos perustaisin blogin?

Viimeisen vuoden aikana minulle on ehdoteltu niin matkailu- kuin remonttibloginkin kirjoittamista. Omassa mielessä on taas pyörinyt ajatus juoksublogista, mutta aihe on tuntunut liian suppealta, jotta siitä jaksaisi takoa tekstiä viikosta toiseen. Mieli tekisi jakaa omia ajatuksia liikunnan lisäksi myös kuluttamisesta, turhan karsimisesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Jonkinlainen liikunta-, terveys-, höpönpöppöblogi höystettynä satunnaisilla matka- ja kulutus-jutuilla, olisiko se sitten sitä lifestyleä? Aargh, voinko perustaa lifestyleblogin, jos en edes tarkkaan tiedä, mitä termi tarkoittaa? Jos asukuvat ovat pakollisia, niin ei se sitten käy. Mutta tässä sitä nyt ollaan. En tiedä, mihin genreen tämä blogistelu minut vie, mutta aikomuksena on kirjoitella ainakin ensimmäiselle maratonille valmistautumisesta, yrittää syödä terveellisesti ja keskittyä olennaiseen!