keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Nåtön luontopolku Ahvenanmaalla

Ahvenanmaan reissulla meillä oli sunnuntaina päivällä aikaa ennen laivan lähtöä takaisin Långnesista Naantaliin. Lauantaina ajelimme Bomarsundiin ja Kastelholmaan, mutta oli niin järjetön tuuli, ettei juuri huvittanut ulkoilla. Sunnuntaina sää oli huomattavasti parempi ja jalatkin sen verran toipuneet kisasta, että lyhyen luontopolun kävely tuntui hyvältä idealta.

Emme halunneet ajella kovin kauas, joten suuntasimme Maarianhaminasta n. 8 kilometriä etelään Nåtön saarelle. Olemme ennenkin kävelleet siellä luontopolun lyhyemmän version. Nyt kiersimme koko polun. Matkaa kertyi kolmisen kilometriä ja aikaa meni noin tunti.

Nåtön luonnonsuojelualue on tosi viehättävä. Luontopolun varrella on pähkinäpensaslehtoja, rantakallioita ja lehdesniittyjä. Termi ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta selvisi luontopolulla; lehdesniitty on perinnebiotooppi, joka on syntynyt laiduntamisen ja niiton seurauksena. Lehdesniityllä on myös lehdestetty eli katkottu puiden latvoja ja oksia karjalle. Se on harvapuustoinen niittylaikkujen ja puu- sekä pensasrykelmien vuorottelema.

Luontopolku lähtee parkkipaikalta, jossa on myös opastaulu. Google Maps linkki lähtöpaikkaan. Muutaman kymmenen metrin päässä on myös toinen parkkipaikka biologisen aseman luona, jossa luontopolku myös ylittää tien. 

Polku kulkee pähkinäpensaiden keskellä lehdesniityille ja poikkeaa meren rantaan kauimmaisessa kolkassa. Lehdesniityllä kasvaa mm. kämmeköitä, eli pieniä, kotoisia orkidean sukuisia kasveja muiden niittykukkien lisäksi.  Meren rannassa on niin kallioisia alueita kuin rantaniittyäkin. Takaisin polun alkuun kierros kulkee taas pähkinäpuiden välistä ja lehvien alta. 

Luonnonsuojelualueella kuuluu kulkea vain merkityllä polulla. Alueella risteilee kuitenkin polkuja siihen malliin, että oli pieniä haasteita mennä virallista luontopolkua. Luontopolun varrella on opastaulut ja reittimerkkejäkin kyllä on, mutta ei ihan joka kohdassa. Alue on kuitenkin niin pieni, ettei eksymisvaaraa ole.

Ahvenanmaalla on tosi kivoja ja keskenään hyvin erilaisia luontopolkuja, joista olen kiertänyt Bomarsundin ja Nåtön luontopolut pariin kertaan ja Getan polun kertaalleen. Olen aiemmin tehnyt postaukset Ahvenanmaan luontopoluista ja juoksureitistä Maarianhaminassa. Linkit postauksiin löytyvät alta.

Bomarsundin luontopolku - polkujuosten

Getan luontopolku - Getabergen ja Djupviksgrottan

sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Kokeilemassa Backyard Ultrassa

Etsin juoksussa aina uusia elämyksiä. Yksi pitkään kiehtonut konsepti on Backyard Ultra, ja viime vuonna selvitinkin, mitä takapihan ultria Suomessa järjestetään. Kun Ahvenanmaalla juostava Cursores Backyard Ultra vaikutti sopivalta sekä ajankohtansa että reittinsä puolesta, tuli heitettyä ilmoittautuminen sisään. No, tämän kevään treenithän ovat menneet aika lailla vihkoon, mutta kun Backyard Ultrassa ei tarvitse etukäteen päättää juostavaa matkaa, niin Ahvenanmaan reissu toteutui suunnitellusti kevään vähistä juoksuista huolimatta.



Mikä ihmeen Backyard Ultra?

Backyard Ultrassa kilpailijoiden tavoitteena on suoritua 6,706 kilometrin reitistä alle tunnissa, mikä tarkoittaa 100 mailia 24 tunnissa.

Kilpailussa ei ole ennalta määrättyä loppupituutta tai -aikaa, ja kisa jatkuu niin kauan kuin useat juoksijat pystyvät suorittamaan reitin tunnin sisällä.

Suomessa järjestetään muutamia Backyard Ultria vuosittain. Kovimmissa kisoissa juostaan hyvinkin rankkaa reittiä ja mukana on käytännössä vain huippujuoksijoita.

Löysin Cursores Backyard Ultran viime kesänä, kun mietin, voisiko kisamuodosta löytyä jokin hieman helpommin lähestyttävä tapahtuma. Cursores Backyard Ultrasta löytyi aika hintsusti tietoa, mutta viime vuoden kisavideoista selvisi, että reitti olisi tasainen ja videoissa näytti, että kisaan osallistui myös useita 1-3 kierroksen juoksijoita, esim. perheitä. Niinpä uskalsin ilmoittautua tapahtumaan. 


Kisasuunnitelmat

Kisaa suunnitellessa minua kiehtoi mm. miettiä sitä, miten huolloista saisi eniten irti. Tavallisissa juoksukisoissa olen oppinut nopeaan huoltoon. Mutta miten tulisi toimia silloin, kun aikaa olisi rajatusti, mutta huollossa voisi vaihtaa varusteita tai syödä ennen seuraavaa kierrosta ja siten maksimoida kisamatkan. Huolloissa saisi myös hiukan levättyä ja juoksuun tulisi taukoja, mutta vain, jos kierroksen saisi juostua tarpeeksi nopeasti.

Varauduin kisaan jo vuodenvaihteessa tilaamalla itselleni peräti kolmet juoksukengät alennusmyynneistä. Ajattelin, että ottamalla kisaan mukaan useammat erilaiset kengät, voisin vaihdella kenkiä ja välttää näin esimerkiksi hiertymät tai muut jalkaongelmat, kun erilaisissa kengissä jalkojen rasitus vaihtelisi kisan mittaan. Matkatavoitteiden karistua päädyin ottamaan kisaan kuitenkin kolmet kengät, joista kahdet samaa mallia. Mukana olivat Asicsin Novablast 4:set, joilla olin juossut jo yli 600 km ja toiset samanlaiset tossut, joita olin sisäänajanut n. 60 kilometrin verran tänä keväänä. Lisäksi otin mukaan edellisistä hyvin poikkeavat Hokan Speedgoat - polkujuoksukengät.

Huomasin jo treenatessa, että on hiukan vaarallista miettiä, että juoksen 3-4 kierrosta, kun yksi kierros on kuitenkin sen 6,7 kilometriä. 


Olin ajatellut treenata kuten maratonille, eli nostaa kevään mittaan viikkokilometrejä viidenkympin pintaan. Ja juosta vähintään yhden kolmenkympin pitkiksen. Kävi kuitenkin niin, että huhtikuussa, kun viikkokilometrien olisi pitänyt olla kovimmillaan, en juossut käytännössä yhtään ja kevään pisin lenkki typistyi 16 kilometrin mittaiseksi.

Tiesin, että sekä matka että vauhti tulisivat asettamaan omat haasteensa kisaan. Jotta kierroksesta selviää tunnissa, käytännössä  vauhti voisi olla hitaimmillaan n. 8:45 / km, silloin jäisi vielä hiukan varoaikaa. Pk-lenkkieni vauhti on välillä, varsinkin talvisin, tuota hitaampaa vauhtia, joten ajattelin kisavauhdin olevan yksi kompastuskivistäni. Olen keväällä juossut pari kertaa kuussa vk-lenkkejä seiskan kilometrivauhdeillla, ja itse kisaan päätin lähteä 7:30 km-vauhtia. Sillä vauhdilla kierros menisi n. 50 minuutissa ja huoltoon jäisi 10 minuuttia jokaisen kierroksen jälkeen.

Pisin tänä keväänä juoksemani lenkki ennen kisaa oli tosiaan vain 16 kilometriä. Asetin tavoitteeksi, että juoksisin 3 kierrosta, joka olisi hiukan päälle 20 kilometriä, niin saisin vuoden pisimmän juoksun siitä. Jos menisi hyvin, voisin jatkaa vielä neljännelle kierrokselle, mutta se olisi jo plussaa tavoitteeseen.

Sain houkuteltua mukaan paitsi mieheni myös kaverimme, ja niinpä kolmikkomme suuntasi perjantaina Ahvenanmaalle juoksemaan huolimatta siitä, että itse kullakin oli ollut erinäisiä ongelmia treeneissä ja odotukset eivät olleet kovin korkealla. Mietin, että lähden juoksemaan vanhoilla pohjilla, mutta kun viime vuonnakin juoksin parit puolimaratonit jo niillä vanhoilla pohjilla, niin kuinka vanhat ne pohjat sitten oikein ovatkaan?!? 


Kisan kulku

Kun saavuimme kisapaikalle, oli juoksijoiden teltta täynnä todella professionaalin näköistä porukkaa tarkasti mietittyine varustelaatikoineen. Siihen ei oikein kehdannut tunkea sekaan oman häthätää pakatun Ikea-kassin kanssa ja päädyimmekin miehen kanssa jättämään tavarat teltan ulkopuolelle. Illaksi oli luvattu sadetta, mutta jos juoksu jäisi siihen 3 kierrokseen, ehtisi poistua sateen alta pois.

Kisaan lähti ennätysmäärä osallistujia ja alkuun olikin aika ruuhkaista, vaikka vauhti olikin hiljainen. Ensimmäinen kierros meni aika pitkälle reittiä ihmetellessä (reittimerkkejä joutui välillä hiukan tihrustamaan) ja varoessa, ettei vauhti nousisi yli suunnitellun 7:30 vauhdin. Juoksimme miehen kanssa yhdessä, mikä lievitti jännitystä ja aika paljon tuli myös höpöteltyä juostessa.

Ensimmäinen kierros meni tasan tavoitevauhtia ja tuntui suht helpolta. Kierroksen jälkeen riisuin kengät, koitin hiukan jumpata alaselkää ja lonkkaa ja vaihdoin sukat, sillä ensimmäinen sukkavalinta tuntui turhan paksulta ja kuumalta.

Toinen kierros meni jo rutiininomaisemmin, vaikka reittiä ei täysin vielä muistanutkaan. Reitillä oli enemmän hiekkapohjaista kävelytietä ja polkua kuin asfalttia, mutta tosiaan myös pyörätiepätkiä. Kierroksen alkupuoli n. 3 kilometriin saakka juostiin kohti etelää ja ajoittain melko navakkaan vastatuuleen. Takaisin päin kohti Maarianhaminan itäsatamaa tultiin merenrannan polkuja ja kävelyteitä pitkin. Matkalla oli nättejä maisemia, merenrantaa, hienoja taloja, hanhia, kukkia, Maarianhaminan itäsatama ja jokunen kannustajakin (sekä kissa) siellä täällä. Reitti oli oikein kiva ja suht tasainen, vaikka ei täysin vailla nousuja. 

Toinen ja kolmas kierros menivät aika lailla tavoitevauhtia, eka kierros 50 minuuttiin ja toka ja kolmas 51 minuuttiin, jolloin huoltoon jäi se melkein 10 minuuttia. Ensimmäisessä huollossa aika tuntui pitkältä, toisessa huollossa jonotin puolet ajasta vessaan. Huolloissa söin Noshtin Jolloksia ja hiukan nachoja sekä join reippaasti vettä. Juoksukierroksille en ottanut eväitä mukaan viimeistä kierrosta lukuun ottamatta.

Kolmannella kierroksella 20 kilometrin täyttyminen tuntui hyvältä, minimitavoite olisi saavutettu. Tuntui myös siltä, että vielä pitää jatkaa, kun voimia oli hyvin. Jaloissa ja alaselässä vähän tuntui, ja halusin vaihtaa kenkiä. Juoksin kolme ensimmäistä kierrosta uudemmilla Novablasteilla, ja kolmannen kierroksen jälkeen vaihdoin polkujuoksukenkiin. Halusin vaihtaa kenkiin, jotka olisivat selvästi erilaiset kuin alkukierroksilla ja lisäksi kenkien isompi varvastila tulisi tarpeeseen.

Neloskierroksen lähtiessä ja edetessä ensimmäisen ja toisen kilometrin nousuvoittoisella osuudella ehdin jo miettiä, oliko kenkien vaihto ollut iso virhe. Novablastien jälkeen kengät tuntuivat kovilta ja pienempi droppi tuntui. Alaselkä jumitteli edelleen ja jaloissa tuntui, vaikka kenkien vaihto tietysti toi muutosta rasitukseen. Alkoi myös sataa tihuttaa ja kierroksen alkupuolen vastatuuli tuntui todella kylmältä. Sateen yltyessä paperinen numerolappu irtosi ensin parista hakaneulasta ja kohta puolet lapusta olikin hajoavaa paperimössöä. Järjenvastaisesti yritin useamman kerran kiinnittää uudelleen hajoavaa numerolappua ennen kuin luovutin, aivot eivät ehkä tuossa kohtaa toimineet enää ihan täysillä. Sen verran osasin laskea, että jos halusin juosta kisassa kolmekymppiä, pitäisi lähteä vielä viidennelle kierroksellekin. Onneksi neloskierroksen edetessä tuntui, että kenkien vaihto oli ollut fiksu veto ja iskutuksesta huolimatta jalat vielä jaksoivat. Kierroksen loppupuolella oli pari puusiltaa ylitettävänä, ja olin myös kiitollinen polkukengistä siinä kohtaa, vaikka sillat eivät sateessakaan tuntuneet pahasti liukkailta.

Neloskierrokselta huoltoon tullessa kaiuttimissa soi Volbeat ja siitä tuli ihan kivasti virtaa. Mies taisi vähän yllättyä, kun sanoin jatkavani vielä. Vauhti oli alkanut tippua ja neloskierros täyttyi yli 53 minuutin ajassa, kokonaismatkan ollessa tuossa kohtaa 26,8 km.

Viidennellä kierroksella jalat ja alaselkä alkoivat sattua entistä enemmän. Kivuttomia pätkiä ei oikein enää ollut. Kävin kauppaa itseni kanssa; yritin estää vauhtia tippumasta yli kasin, sitten yli 8:30. Kolmenkymmenen kilometrin täyttyminen oli ihan jees, mutta sittenkin piti jatkaa juoksua. Satoi niin paljon, että vaatteet alkoivat olla litimärkiä ja kasvoilla virtaava sadevesi sai kaikki hiet valumaan silmiin. Viimeiset kilometrit olivat vaikeita, ja tunnin aikarajaa vastaan taistelu tuntui tosi vaikealta. Hiukan sain vauhtia vielä nostettua, ja kierros meni 55 minuuttiin eli kuitenkin ihan selvästi alle tunnin.

Viiden kierroksen ja 33,6 kilometrin jälkeen oli sopiva aika lopettaa. Jalkoihin sattui, selkäni oli jumissa, vaatteet aivan märkiä ja kylmiä sateesta. En olisi pysynyt enää vauhdissa mukana ja aika huoltoon olisi jäänyt niin lyhyeksi, etten olisi ehtinyt tankkaamaan ja vaihtamaan vaatteita.

Mies juoksi kanssani mun 5 viisi kierrosta ja jatkoi sitten vielä kaverin kanssa kaksi rundia, eli ultraan ja 46,9 kilometriin saakka! Mieletön suoritus! Voittajakin saatiin lauantai-iltana maaliin 29 kierroksen jälkeen. Huhuh, mitä matkoja.

Fiilikset kisan jälkeen 

Postauksen otsikkona oli ensin "Kisaturistina Backyard Ultrassa", sillä aloittelin postausta jo ennen kisaa. Ajattelin siinä kohtaa, että höpsöä mennä backyard ultraan juoksemaan vain muutama kierros. Vaihdoin sen kuitenkin juoksun jälkeen, sillä ylitinhän tavoitteeni ja on hölmöä väheksyä omia juoksusaavutuksia. 

33,5 kilometrin juoksulla tuli vedettyä yli kaksi kertaa pidempi lenkki kuin tänä vuonna aiemmin, ja juoksin pidemmälle kuin kertaakaan vuoden 2023 Nuuksion polkumaratonin, eli sikäli olen tyytyväinen. Jalat ja alaselkä olivat kisan jälkeen niin kipeät, etten olisi varmastikaan pystynyt enää seuraavaa täyttä 6,7 kilometrin rundia juoksemaan tunnissa. 

Cursores Backyard Ultra oli mainio valinta ensimmäiseksi backyard ultraksi, sillä tapahtumassa oli paljon 1-4 kierroksen juoksijoita, reitti oli kaunis ja tasainen ja tapahtuma oli halpa. Toki manner-Suomesta kisaan lähteminen on vähän haasteellista. Naantalista pääsi Finnlinesilla reissuun kivasti, ja Ahvenanmaalla olisi ollut muutakin nähtävää ja koettavaa tosi paljon, mutta tällä kertaa osui niin kylmä ja tuulinen keli, että kisaa seuraava päivä meni lähinnä sisätiloissa emmekä tehneet mitään ihmeellistä. Hiukan ajeltiin, tsekattiin historiallisia kohteita ja tultiin takaisin Maarianhaminaan syömään ja koomaamaan hotellissa.

Kisaa seuraavana päivänä hämmästytti, miten yöllä todella kipeät jalat olivatkin suht vetreät. Pääsin kävelemään täysin normaalisti, eikä esim aiemmilta maratoneilta tutut vaappuvat kävelyt tai istumaanmenon vaikeudet vaivanneet nyt lainkaan. Tiedä sitten, voiko syynä olla maltillinen vauhti, kenkien vaihto tai sitten ihan vaan se, että juoksuun tuli taukoja. Toki juoksemani matkakaan ei mahdottoman pitkä ollut.

Kisasta jäi tietysti hampaankoloon. Voisihan se olla kiva juosta vielä joskus ultramatka... Koin viimeisellä kierroksella aikaa vastaan juoksemisen yllättävänkin stressaavaksi. Siinä mielessä esimerkiksi pitkät polkukisat ovat armollisempia, että vauhdin hidastuessa voi matkan edetessä vaikka kävellä. Nyt ei ollut varaa antaa vauhdin tippua liikaa enkä viimeisen kierroksen alkupuolella uskaltanut antaa itselleen liikaa siimaa, jotta varmasti pääsisin kierroksen maaliin. Tämä oli varmasti tähän kohtaan oma maksimisuoritus ja siihen nähden olen tyytyväinen! 

Tästä kiraportista tuli nyt ihan mahdottoman pitkä postaus - ihan ultramittaa, vaikka kisassa ei ultraa (vielä) tullutkaan juostua. 

lauantai 31. toukokuuta 2025

Toukokuun tallustelut

Viime kuun koosteessa kerroin, miten huhtikuun juoksutreenit eivät menneet lainkaan suunnitelmien mukaan. Siinä kohtaa, kun olisi pitänyt juosta alkuvuoden kovimmat kilometrit, en juossut käytännössä lainkaan. Toukokuun koittaessa aloitin tavallaan puhtaalta pöydältä. Aloin taas juosta, mutta aiemmat tavoitteet unohtaen.

Juoksin toukokuussa 105 kilometriä. Huhtikuussa tuli tuosta vain puolet, mutta nyt palasin normaaliin yli 100 kilometrin kuukausitahtiin. Toukokuussa juoksin pari pidempää lenkkiä, 14 ja 16 kilometrin pitkikset. Alunperin suunnitelmissa oli tuplasti pidemmät matkat, mutta kun alkuvuoden treenit eivät olleet menneet suunnitelmien mukaan, tuo oli nyt enin mihin rahkeet riittivät. 

Toukokuussa sain myös palauduttua paremmin, tosin vasta kuun puolivälin jälkeen mittarit alkoivat näyttää kunnollisia palautumislukemia. Vaikka en ole tyytyväinen tämän vuoden treeneihin, on lukemien valossa todettava, että olen juossut sen mitä olen pystynyt ja mikä on ollut järkevää. On selvää, että tällaisen alkuvuoden jälkeen tulossa ei ole mitään kaikkien aikojen juoksukesää, mutta toukokuussa juoksu maistui taas hyvälle (osan aikaa) ja siitä on hyvä jatkaa. 

lauantai 10. toukokuuta 2025

Katse palautumiseen

Tänä vuonna suunnittelemani juoksuohjelmat ovat toteutuneet vain osittain, ja olen joutunut luopumaan tavoitteista, kun kokonaiskuormitus on noussut turhan korkeaksi. Alkuvuonna koronataudin jälkimainingeissa jouduin kiinnittämään tarkempaa huomiota palautumiseen. Varsinaisen sairastamisen jälkeen meni pitkään, että edelleen yskitti, ja sykevälivaihteluni oli matalalla. Nyt loppukeväästä muun elämän stressi on aiheuttanut taas isoja palautumishaasteita. 

Minulla on ollut käytössä Ouran älysormus jo joitain vuosia, ja pidän sen tärkeimpänä ominaisuutena juuri palautumisen seurantaa. HRV-lukemien mukaan sairastettu korona rasitti kroppaani selvästi yli kuukauden, ja siksi esimerkiksi juoksuharjoittelu oli koko alkuvuoden todella kevyttä. 

Tässä alkuun hiukan infoa siitä, mikä on HRV ja miten sen avulla voi mitata palautumista. Tämä on osin tekoälyn tuottamaa tekstiä, jota olen muokannut tolkullisemmaksi. :D



Mikä on HRV?


HRV (Heart Rate Variability) tarkoittaa sydämen sykevälivaihtelua, eli peräkkäisten sydämenlyöntien välisten aikavälien vaihtelua. Se on fysiologinen mittari, joka kuvastaa autonomisen hermoston toimintaa ja tasapainoa. Autonominen hermosto säätelee kehon automaattisia toimintoja, kuten sykettä, hengitystä ja ruoansulatusta, ja jakautuu kahteen osaan:
  • Parasympaattinen hermosto: Vastuussa kehon rentoutumisesta ja palautumisesta.
  • Sympaattinen hermosto: Aktivoi kehoa ja valmistaa sen toimintaan tai stressitilanteisiin.

Mitä HRV kertoo palautumisesta?


Korkea HRV on yleensä merkki siitä, että parasympaattinen hermosto on aktiivinen, ja keho on palautumistilassa. Se viittaa hyvään stressinsietokykyyn, tehokkaaseen palautumiseen ja yleiseen terveydentilaan. Toisaalta matala HRV voi olla merkki siitä, että sympaattinen hermosto on hallitsevassa roolissa, mikä voi johtua stressistä, ylikuormituksesta, univajeesta tai sairauksista.


Palautumisen arviointi HRV:n avulla:

  • Korkea HRV: Keho on tasapainossa, palautuminen on tehokasta, ja olet valmis fyysisiin ja henkisiin haasteisiin.
  • Matala HRV: Keho saattaa olla stressaantunut, kuormittunut tai palautuminen on vajavaista.
HRV on yksilöllinen, ja henkilökohtaiset trendit ovat merkityksellisempiä kuin yksittäiset arvot. Pitkäaikainen seuranta voi auttaa tunnistamaan, miten eri tekijät (uni, ravinto, liikunta, stressi) vaikuttavat palautumiseen.



Omat kokemukset HRV:n seurannasta Ouran älysormuksella


HRV on tosiaan yksilöllinen. Ouran suomalaisten käyttäjien someryhmässä on toisinaan jaettu HRV-lukemia, ja ne vaihtelevat paljon. Yleisesti korkeampi lukema on parempi, mutta perustasossa on paljon vaihtelua. Kahden eri henkilön lukemia ei siis voi verrata keskenään.

Oura mittaa sykevälivaihtelua yöunen aikana ja antaa yöstä sekä graafin että keskiarvon ja huippulukeman. Oma HRV-lukemieni keskiarvo kolmelta ja puolelta mittausvuodelta on 42. Huhtikuun alun viikolla lukemat ovat itselläni vaihdelleet välillä 24 - 68. Tuo 24 on minulle jo varsin alhainen lukema. Olin parin päivän työmatkalla ja lyhyet yöunet, matkustaminen ja sosiaalinen kuormitus näkyivät siinä, että HRV laski työmatkan ajan ja myös sitä seuraavana yönä kotona. Korkeimmillaan lukema oli puolestaan viikonlopun jälkeen.


Ouran unen seuranta on testeissä todettu tarkimmaksi puettavista älylaitteista ja lukemat ovat hyvin samanlaiset kuin unilaboratoriossa mitatut. HRV:n mittaamisessa Oura toimii myös hyvin. Sovelluksessa on helppo katsoa pitkän aikavälin trendejä. 

Olen huomannut, että kun juoksen n. 4 kertaa viikossa ja nukun tarpeeksi, HRV on korkeampi kuin jos joudun skippaamaan treenejä. Minulla vaikuttaa palautumiseen enemmän stressi kuin liikunta. Toki liikuntani on enimmäkseen varsin kevyttä. Raskaiden juoksukisojen jälkeen HRV on laskenut, mutta arjessa lyhyet lenkit pikemminkin pitävät lukemat hyvällä tasolla.

Minulla on ollut Oura jo yli 3 vuotta. Sinä aikana olen tottunut lukemien kuukausittaiseen vaihteluun kuukautiskierron mukaan. Kuukautiskierto onkin ollut käytännössä selkein palautumiseen vaikuttava tekijä stressin ohella. Loppukierrosta estrogeenitason laskiessa nukun huonommin, leposykkeeni nousee ja palautuminen on heikompaa. Uni ja rauhoittuminen näkyvät minulla selvästi lukemissa. Alkuvuonna minulla on ollut nukkumisen kanssa hiukan tavallista enemmän haasteita ja myös se on vaikuttanut siihen, että palautumiseen on täytynyt kiinnittää enemmän huomiota. Täytän tänä vuonna 47 vuotta ja epäilen, että (esi)vaihdevuodet vaikuttavat uneen ja heikentävät palautumista. Tänä keväänä onkin tuntunut, että palautumiseni on kyykännyt ilman selkeää yksittäistä syytä, joten liekö ikääntyminen osittain palautumishaasteiden taustalla. 

keskiviikko 30. huhtikuuta 2025

Huhtikuu meni harakoille

Viime kuussa kirjoitin, että puoliksi toteutunut juoksuohjelma on sekin tyhjää parempi. Tässä kuussa tuli sitten valitettavasti pitkäaikaiset pohjat, ja ensimmäistä kertaa vuosiin en saanut satasen kuukausikilometrejä kasaan. Juoksin huhtikuussa vain 56 kilometriä enkä tehnyt yhtään ohjelmassa ollutta pitkää lenkkiä.

Mitä sitten tapahtui? Huono huhtikuu oli lopulta monen asian summa. Oli pienillä juoksuun vaikuttavilla vastoinkäymisillä käynnistynyt alkuvuosi. Oli useampi työmatka, jotka verottivat arjen jaksamista. Oli pieni toimenpide, josta tuli hetkeksi hikoilukieltoa. Oli isompi läheisen sairastuminen. Lopulta nyt kuun jälkimmäisellä puoliskolla hiukan jo luovutin juoksun suhteen ja jäin mieluummin sohvanpohjalle. 

Juoksun suhteen en tietenkään pitkäaikaisesti luovuttanut. Kesäkuun alun juoksutapahtuman suhteen kylläkin, siitä tulee treenin puutteen vuoksi täysi turistireissu. Tämmöistä tällä kertaa. 

maanantai 31. maaliskuuta 2025

Maaliskuun juoksut

Kesäkuun alussa on tiedossa juoksukisa, johon aloitin treenit hyvissä ajoin joulukuun alussa. Sitten tammikuun alkuun sairastettu korona sotki suunnitelmia ja pari kuukautta meni juoksutreenien osalta pelkkää peekoota. Maaliskuun alussa aloitin uudelleen sillä ajatuksella, että 3 kuukauttakin kovempaa treeniä riittänee. 

Olin suunnitellut maaliskuussa kasvattavani pitkän lenkin pituutta. Alkuvuonna olen juossut pisimmään noin kympin lenkkejä. Minun oli tarkoitus juosta maaliskuun puolivälissä 16 km pitkis ja kuun lopussa 20 kilometrin pitkä lenkki. Kuun puolivälissä oli kuitenkin jokin pieni pöpö tai sitten olin vain muuten jotenkin ylikuormittunut ja tuo 16 kilometrin lenkki jäi välistä. Paikkasin seuraavalla viikolla juoksemalla 14 km pitkiksen. Mutta kuun loppuun jäi tuo kevään ensimmäinen kaksikymppinen juoksematta, joten tässäkään kuussa eivät treenit menneet suunnitelmien mukaan.

Juoksin maaliskuussa 111 kilometriä. Juoksumäärä on alkuvuonna kasvanut pikku hiljaa, mutta enemmänkin kilometrejä olisi saanut tulla. Pitkien lenkkien typistyminen näkyy kuukausikilometreissä.

No, tämmöistä tämä joskus on. Puolittain toteutunut treeniohjelma on sekin tyhjää parempi. Juoksua en ole unohtanut, vaikka tämän kuukausikoosteen meinasinkin unohtaa! :D

lauantai 15. maaliskuuta 2025

Juoksukengät - mistä maasta juoksukenkämerkit tulevat?

Juoksun FB-ryhmässä kysyttiin äskettäin että "Nyt kun Usassa sekoillaan huolella, niin mitkä ovat ei-amerikkalaisia juoksukenkämerkkejä?". Valitettavasti ketjun kommentointimahdollisuus poistettiin aika nopeasti. Itseä kun on mietityttänyt ihan sama asia, ja nykyään kun isojen yhtiöiden omistussuhteet eivät ole ihan yksinkertaisia, olisi kiva saada listaus siitä, mistä maasta esimerkiksi juoksukenkämerkit ovat kotoisin. Kenkien fyysinen valmistus on toki lähes joka merkillä Kiinassa, ja valmistusprosessin selvitys alihankkijoineen olisi työläs selviteltävä. Valmistuskustannukset ovat kuitenkin juoksukenkien hinnasta vain murto-osa, brändistähän niissä paljon maksetaan. 

Päätin tehdä listauksen juoksukenkämerkkien kotimaista, ihan vaan tiedoksi, mitä sitten kukakin haluaa juoksukenkien ja -varusteiden hankinnassa huomioida. Jos listalta puuttuu joku merkki tai löydät virheen, niin kommentoi!

Japani

  • Asics
  • Mizuno

Kiina

  • Salomon (Salomonin omistaa Amer Sports, joka on puolestaan Kiinalaisen Anta Sportsin tytäryhtiö)

Ruotsi

  • Icebug

Saksa

  • Adidas
  • Puma

Suomi

  • VJ Sarva

USA

  • Altra
  • Brooks
  • Hoka
  • Nike
  • New balance 
  • Under Armour
P.S. Itsehän olen paljon tykännyt käyttää Hokan kenkiä varsinkin polkujuostessa. Alkuvuodesta tilasin kuitenkin kolmet kengät Asicsilta, ja ainakin sileällä olen siirtynyt Asicsin Novablastin käyttäjäksi. Uudet polkukengät ovat vielä hakusessa. Luonnolisesti käytän juoksukengät aina "loppuun", eli toki kaapissa nyt olevilla kengillä juoksen niin kauan kun niissä on iskunvaimennusta ja kilometrejä jäljellä. 

perjantai 28. helmikuuta 2025

Helmikuun hölkät

Helmikuuhun lähtö ei ollut paras mahdollinen. Vuoden alun sairastelun myötä tammikuun juoksujen kanssa tuli painetta loppukuulle. Mieluummin rytmitän kuun juoksut aivan päinvastoin eli alkupainotteisesti. Nyt kuitenkin helmikuun alkaessa oli alla ylimääräistä kuormitusta tammikuulta. Helmikuun koen myös vuosi toisensa jälkeen hankalaksi juoksukuuksi, kun päiviä on muita kuukausia vähemmän ja kelit usein mitä sattuu.

Asetin tavoitteeksi juosta helmikuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla 30 kilometriä samoin kuin Kanarian lomaviikolla. Kuun ensimmäisen viikon osalta jäin tavoitteesta pari kilometriä, lomalla tavoite puolestaan ylittyi parilla kilsalla. Niinpä kuun loppuun olikin mahdollista keventää juoksuja. Silti sain todella helposti helmikuun juoksukilometrit kasaan ja yhteensä juoksua tuli 105 kilometriä.

Loma teki hyvää! Aurinko ja lämpö olivat aika lailla sitä, mikä tähän vuodenaikaan piristää kaikkein eniten. Söin reissulla paljon hedelmiä, luin kaksi kirjaa ja nautin niin juoksulenkeistä kuin löhöilystäkin. Tuntui, että palasin matkalta virkistyneenä. Alkuvuoden koronan jälkeen palautumisessa on ollut haasteita, ja vaikka matkustus onkin aina keholle rasitus, tuntui, että reissu auttoi lataamaan akkuja.

Kelit olivat reissulla kohdillaan, mutta eivät ne Suomessakaan olleet lainkaan niin ikäviä kuin joskus helmikuussa. Täällä Lounais-Suomessa sai juosta pääosin pitävillä baanoilla ja paikoin jopa keväisen oloisissa keleissä, vaikka aurinko ei kyllä koko kuussa näyttäytynyt kuin harvakseltaan. 

Olen kirjoittanut blogia harvoin jo useamman kuukauden. Tällä viikolla vasta mielessä kävi, että miksiköhän. En voi väittää olleeni erityisen kiireinen kuin ajoittain. Mutta sen sijaan mieleni on askarrellut aivan muiden asioiden parissa. Minulla on ollut tapana miettiä blogikirjoituksia usein juoksulenkeillä, mutta nykyään mietiskelen ja suunnittelen lenkeillä jotain muuta. Aina välillä saatan blogistakin innostua, mutta tällä hetkellä se ei ole elämäni projekteista prioriteettilistalla kovinkaan kärjessä.

Saatan innostua kirjoittamaan juoksusta, jos tässä kevään aikana saisi treenit käyntiin kohti kesän juoksutapahtumaa. Olen ilmoittautunut kesälle yhteen juoksutapahtumaan, mutta siitä ei nyt ole kannattanut pahemmin hiiskua, koska alkuvuoden sairastettu korona ja palautumisen haasteet ovat vaikuttaneet siihen, että olen hölkännyt vain itselleni helppoja lenkkejä ja suunnitelmallinen, nousujohteinen juoksuohjelma on jäänyt odottamaan parempaa oloa. 

perjantai 21. helmikuuta 2025

Patikointia Gran Canarialla: Altavistan reitti

Talviloma tuli vietettyä tänä vuonna Gran Canarialla. Reissu oli varsin leppoisa, vaikka sulat baanat ja auringonpaiste innostivat myös liikkumaan. Matkan ainoa polkujuoksu oli Altavistan hienolla patikointireitillä vuoristossa. Reitillä tuli todettua, ettei juoksu ollut juuri reipasta patikointia nopeampi etenemismuoto, kun koko ajan piti pysähtyä ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia. Meitä oli isompi porukka, joista osa patikoi ja osa juoksi, mutta tauot pidettiin kuitenkin yhdessä. Reitti soveltuu mielestäni niin kävelyyn kuin juoksuunkin. Tässä postauksessa kerron tuosta reitistä tarkemmin.

Patikointi Gran Canarialla 


Naapurisaaret Teneiffa ja La Gomera ovat tunnettuja patikointireiteistään, mutta Gran Canarialla on myös useita hienoja reittejä. Vietin kuusi vuotta sitten juoksulomaa saarella ja silloin tein kaksi retkipäivää vuoristoon polkujuoksemaan. Silloin rajoituksena oli kohteeseen pääsy bussilla. Nyt alla oli vuokra-auto, joka mahdollisti reitin valinnan saaren länsipuolelta. 


Viralliset patikointireitit Kanarian saarilla ovat hyvin merkittyjä, mutta mukana on silti fiksua olla kartta, niin reittien risteyksissä ei mene sormi suuhun.


Etelän lomakylistä on jonkin verran matkaa vuoristokohteisiin ja tiet ovat melkoista serpentiiniä. Saaresta jää kuitenkin vihrein osa kokonaan näkemättä, jos pysyttelee merenpinnan tasolla, joten suosittelen ehdottomasti vierailemaan vuoristossa. Vuorten eteläpuolella maisema on kuivaa ja kivikkoista, mutta ylängöllä kasvillisuus lisääntyy ja kosteammilla rinteillä näkymä on aivan erilainen. 


Me ajoimme Maspalomasista ylös vuoristoon Fatagan ja Ayacatan kylien viertä vievän tien kautta, ja takaisin vehreämpää ylänköä pitkin kohti saaren itäreunaa mm. Los Martelesin kalderan viereistä tietä. Reissulla tuli nähtyä näin hyvin erilaisia maisemia. Itselle olivat jo tuttuja Rogue Nublon ympäristön patikointireitit aiemmalta juoksulomalta, joten emme suunnanneet sinne tällä kertaa, osittain myös siksi, että tämän vuoden alusta turistien pääsyä alueelle on rajoitettu. 

Altavistan patikointi pitkin harjannetta ja nousu huipulle 


Kanarian paras patikointi, mainosti yksi opaskirja Altavistan patikointireittiä. Altavista-nimi tulee espanjan kielen sanoista "alta" (korkea) ja "vista" (näkymä), viitaten paikan korkeaan sijaintiin ja sieltä avautuviin upeisiin maisemiin. Altavistan näköalapaikka tarjoaakin hienot näkymät lähes joka suuntaan.


Altavistan patikointireitti lähtee Mirador del Sargentolta, eli näköalapaikalta sekin. Lähtöpisteessä on parkkipaikka vain kolmelle autolle, mutta tie on siinä kohtaa sen verran leveä, että tienvarteen uskaltaa hyvin pysäköidä. Reitti ei ole lainkaan ruuhkainen, joten suurella todennäköisyydellä autolle saa kyllä paikan. Mutta paikalle pääsee vain autolla, joka tietysti rajoittaa kulkijoiden määrää. 


Reitti nousee alkuun jyrkästi, kunnes ollaan ylempänä harjanteella (Altavista ridge). Etukäteen hiukan jännitin, olisiko harjannetta pitkin kulkeva polku kapea ja korkeanpaikankammoiselle jännä. Reitti osoittautui kuitenkin mukavan turvalliseksi eikä siinä ollut kuin pari hyvin lyhyttä ilmavampaa kohtaa. Pääosin polku on leveä eikä rinne sen vierellä ole erityisen jyrkkä. Käytännössä polku kulkee vain lyhyen matkaa aivan harjanteen päällä, jolloin se on varsin suojainen ollen lähes koko matkan rinteen suojassa. Maasto on kuivaa ja kivikkoista, mutta reitin vierellä kasvaa niin kanarianmäntyjä kuin erilaisia pieniä pensaita ja kukkivia kasvejakin. 


Polku on alkuun kivikkoinen, mutta kun päästään nousun jälkeen tasaisemmalle pätkälle, myös polku tasoittuu helppokulkuisemmaksi. Polku suuntautuu aluksi kohti pohjoista kunnes kääntyy länteen ja kohti Altavistan huippua. Melko pian näkymä avautuu länteen ja hyvällä säällä näkyy naapurisaari Teneriffa ja Teiden huippu.


Altavistan huippu nousee n 1400 metriin ja sieltä on näköalat joka suuntaan. Näköalapaikka on huipun jälkeen hiukan sen alapuolella, mutta tietysti huipullekin piti nousta. :D Näköalat Gran Canarian korkeimmille huipuille avautuvat etelään ja itään ja pohjoisessa välkkyy meri kaukana alhaalla. Pilvisellä säällä ei reitille välttämättä kannata lähteä, sillä avarat näköalat ovat tämän patikointireitin juttu. Matka parkkipaikalta Altavistan näköalapaikalle ja huipulle on noin 5 km yhteen suuntaan. Edestakaisella matkalla nousua kertyy yli 500 metriä ja opaskirjoissa reitti on määritelty keskivaativaksi. Useamman pysähdyksen taktiikalla meillä meni menomatkaan noin 1 h 45 minuuttia ja paluuseen noin tunti ja vartti. 


Menomatkalla noustaan enemmän kuin paluumatkalla. Alun nousun lisäksi punnerrus huipulle on hiukan haastava. Alaspäin meno on helpompaa, mutta paikoin irtokivet hiukan luistivat jalan alla ja sai olla tarkkana. Reitti sopi kuitenkin varsin hyvin polkujuoksuun, vaikka hienoja näköaloja olikin niin paljon, että matkanteko oli varsin hidasta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...