Marraskuun märät treenit

11 lenkkiä, 89 kilometriä. Ennen maratonia olin siinä uskossa, että palautumisessa saattaisi mennä useita viikkoja ja ehkä juoksuhalujakaan ei olisi. Pidinkin maratonin jälkeen viikon tauon, mutta vaikka jalat tuntuivatkin raskailta, viikon jälkeen hinguin lenkille ja heti 1.11. juoksin 6 km pk-lenkin. Maraton tuntui jaloissa vielä 2 viikon päästä kisasta, kun kokeilin ekaa kertaa vähän pidempää juoksua, mutta 20 kilometrin pitkis kolme viikkoa kisasta meni jo ihan hyvin. Marraskuussa juoksut jäivät toki selvästi vähäisemmiksi kuin ennen maratonia, mutta niin oli tarkoituskin. Kävin lenkillä vain 2-3 kertaa viikossa, joka oli ihan hyvä tahti ottaen huomioon, että töiden jälkeen pimeään ja märkään syysiltaan ei olisi oikein useammin huvittanutkaan lähteä.

Kuntosalillakin kävin marraskuussa viidesti. Ensimmäisistä suunnitelmista luistin, mutta sen jälkeen olen käynyt salilla noin 6 päivän välein. Mieskin osti salikortin, ja siitä on ollut suurta apua, useammin kuin kerran olen vinkunut vielä eteisessä lähtiessä, että onko pakko ja jos vain jäätäis kotiin löhöämään, mutta kipittänyt sitten kuitenkin kiltisti miehen perässä salille. Aina sieltä lähtiessä on ollut hyvä fiilis, joten hyvä, että on treenikaveri tsempparina silloin, kun oma laiskuus ja mukavuudenhalu meinaa ottaa ylivallan. Ajattelin käyttää nykyisen kymppikortin nollille nyt ennen joulua, eli vielä olis 3 kertaa käyttämättä. Mulle 8 kerran "salikausi" on ihan ok tähän väliin. Ekat pari kertaa tein pienemmillä painoilla enemmän toistoja, nyt olen siirtynyt vähitellen kestovoimasta perusvoimaan ja uskaltautunut kokeilemaan pari kertaa myös kyykkyä, eli liikepatteri on laajentumaan päin. Ennen joulua haluankin pitää hiukan taukoa ja oleilla enemmän kotona rauhoittuen kohti joulua.

Marraskuussa sain täyteen korotetun vuoden kilometritavoitteen, 1200 kilometriä on jo juostu tänä vuonna, ja vielä olisi yksi kokonainen kuukausi vuotta jäljellä. Joulukuun aionkin ottaa juoksunkin suhteen aika rennosti. Ensi viikonloppuna on peräti kahdet pikkujoulut, joten saas nähdä, ehdinko käydä lenkillä kuin kertaalleen viikon aikana. Juoksu kyllä maittaisi, ja olisi henkisen tuulettumisen kannalta tärkeää, mutta jos säät jatkuvat näin märkinä ja ankeina, saatan hyvinkin jäädä mieluummin sohvan pohjalle... Toiveissa kuitenkin on, että jaksaisin käydä edelleen lenkillä sen pari kertaa viikossa, sääkään kun ei koskaan ole enää niin ankea siinä vaiheessa, kun oikeasti on jo siellä lenkillä!

Talvijuoksu - hot or not?

No kylmäähän se on, daa! Mutta kylmään ja huonoon keliin voi varautua, eikä talvijuoksu ole kovin kamalaa, kunhan uskaltautuu kokeilemaan.

En ala kirjoittaa tähän mitään itsestäänselvyyksiä kerrospukeutumisesta yms., hyviä ohjeita talvijuoksuun löytyy nimittäin netistä pilvin pimein, ihan vaikkapa vain googlaamalla sanan talvijuoksu. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa muutaman sanan ihan omista kokemuksista ja ajatuksista talvijuoksun suhteen.

Ymmärrän täysin ihmisiä, jotka eivät talvijoksua harrasta, sillä itsekin inhoan liukasta, kylmää ja pimeää. Juoksuharrastukseni alkutaipaleella en todellakaan juossut talvisin, eihän minulla ollut edes kunnon varusteita moiseen, ja ilman varustautumista ei talvijuoksusta tule oikein mitään. Lisäksi omaan ehkä maailman surkeimman tasapainon, ja liukkailla köpöttelen menemään kuin lonkkavaivainen mummo, siksipä talvikelit ovat olleet aina mulle haastavia.

Liikunta ja varsinkin juoksu lämmittää yllättävänkin paljon, mutta kesäkuteissa ei tule toimeen pakkaskeleillä. Tuulenpitävällä päällyskerroksella ja ihonmyötäisellä hengittävällä aluskerroksella pääsee kuitenkin yllättävän pitkälle. Tuohon väliin voi heittää melkein mitä tahansa, vaatteen ei tarvitse olla mitään superteknistä matskua, ainakaan lyhyemmillä lenkeillä. Mulla ei ole mitään merinovillaisia aluskerrastoja tai erikseen mitään välikerroksen pukinetta, vaan johonkin -10 asteeseen asti pärjää mielestäni aika hyvin vetämällä päälle ohuet trikoot sekä pitkähihaisen juoksupaidan ja heittämälle päälle tuulitakin ja -housut. Juoksuhanskat, panta ja säärystimet ovat loistavia hankintoja, joilla voi säädellä hyvin pukeutumista säätilan mukaan. Karseimmilla keleillä tekee sitten sellaisen lenkin, joihin varusteet ja oma fiilis riittää, talvijuoksussa pitää olla valmis joustamaan ohjelmasta olosuhteiden mukaan.

Lumi on alustana kivan pehmeä ja useimmilla normilenkkareilla tarpeeksi pitävä. Möykkelöiseksi jäätynyt sohjo, kiiltäväksi lanattu lumi tai ihan kunnon jää ovat sitten niitä haastavia alustoja, joille en oman surkean tasapainoni kanssa lähde yleensä ilman nastoja. Minulla on kenkien päälle vedettävät Nordic Gripin juoksunastat, jotka ovat ihan ok. Helposti mukaanotettavat ja tarpeen tullen myös helposti riisuttavat nastat toimivat, kunhan ei ole ihan pääkallokeliä ja/tai lunta. Lumella kenkien päälle vedettävät jutut eivät oikein toimi, vaan nastat keräävät lumipaakkuja. Härpäke myös puristaa jonkin verran kengän päällistä kasaan, ja jos tykkää tilavasta varvastilasta, kuten mitä, voivat nastat puristaa ylimääräisen tilan kengän kärjestä pois.

Nastalenkkarit ovat pitävyydeltään ylivoimaiset, ja mikäli testejä on uskominen, Icebugit ovat pitävimmät - joskaan eivät juostavimmat - nastalenkkarit. Moni liputtaa Sarvojen puolesta, ja jos olisin nyt ostamassa nasturia, varmaan kokeilisin ensimmäisenä Sarvan kenkiä alle. Itse ostin nastoilla varustetut juoksukengät viime talveksi, ja pääsyin tuolloin Icebugin Anima2 -malliin. Mun jaloille tuo osoittautui sitten ekoilla lenkeillä ei-ihan-niin-sopivaksi malliksi, mutta lyhyillä lenkeillä kenkä toimii, talvella en pitkiksiä juuri juoksekaan. Työmatkoilla kenkä oli viime talvena ihan ehdoton, kun Turkuun osui yli kaksi viikkoa kestänyt hullun liukas jakso, jolloin kaupungin hiekoituskalusto osoittautui täysin riittämättömäksi. Joinain työaamuina olisin ilman nastureita varmaan vaan jäänyt kotipihalle uikuttamaan, kun joka suuntaan kävelytiet olivat vain kirkasta jäätä.

Talvella turvallinen juoksu saattaa vaatia myös hiukan luovuutta. Silloin kun mulla ei vielä nastureita ollut, mutta keli oli liian liukas tavalliselle kengälle, keksin juosta läheistä puistoa ympäri. Puiston polut olivat nekin liukkaat, mutta juoksinkin polun vieressä lumisella nurmella. Alusta oli hiukan upottava, mutta ei ainakaan liukas! Noin 1,3 kilometrin mittainen kierros oli ihan hyvä juostava, ja enimmillään taisin tehdä yli 7 kilometrin lenkin vain kiertämällä tuota puistoa. Hulluilla on tunnetusti halvat huvit, joten lapsuudenkotini ympäristössä jalostin ideaa juosemalla ympäri peltoa, kun maalaismaisemissa mitään hienoja kaupunkilaispuistoja ole! Puitu ja lumella kuorrutettu viljapelto on sekin ihan hyvä juostava, sänkipelto lienee sitten vähän turhan möykkelöinen. Jos kotimaisemista löytyy laajat viljavainiot, voi kierrokselle saada ihan kunnolla pituutta, tuo "oma" pellonkirtolenkkini oli noin 800 metriä pituudeltaan. Lounais-Suomen vähälumisina, mutta liukkaina talvina nämä lenkit ovat mielestäni ihan varteenotettavia vaihtoehtoja.

Millaisia te lukijat olette talvijuoksijoina? Tuolta jostain sivun ylälaidasta löytyy kysely, johon voi klikata omat tottumuksensa. Lisäksi kuulisin mielelläni talvijuoksun luottovarusteista, onko teillä jotain varustetta, mikä tekee talvijuoksusta miellyttävämpää?

Liukastellen joulumarkkinoille

Eilinen ensilumi suli enimmäkseen pois jo maahanlaskeutuessaan täällä Turun seudulla. Yön aikana satanut lumi sai pakkasen ansiosta jäädä maahan, ja paikoin täällä onkin sentin verran lunta maassa. Pienikin lumivaippa tuo heti talvisemman ja jouluisen tunnelman, varsinkin, kun ensilumi tuli näin myöhään, ja marraskuu on tuntunut kovin ankealta ja pimeältä tähän asti. Harmi kyllä heti ensilumen myötä tulivat myös ensimmäiset liukkaat, ja itse olin ainakin ihan helisemässä talviolosuhteisiin täysin sopimattomien lenkkareideni kanssa tänään, kun kevyenliikenteen väylät olivat paikoin ohuen jääkerroksen peitossa. Keli vaihtelee todella paljon, keskustassa on ihan kuivat tiet, mutta jo Tuomiokirkon ympäristössä oli paikoin aivan jäistä.

Liukastelimme tänään kiertelemään Vanhan Suurtorin joulumarkkinoille. Itse markkinapaikka oli onneksi aivan sula, mutta jo parin asteen pakkanen riitti jäähdyttämään kylmään tottumattoman kropan aluetta kierrellessä. Onneksi mukilliset glögiä ja annos lämpimiä joulumanteleita lämmitti. Olen tykästynyt näihin Turun joulumarkkinoihin, sillä ne ovat mielestäni mukavan lämminhenkinen tapahtuma. Viime vuonna tupsahdimme aivan sattumalta keskelle joulunäytelmää, jonka riemastuttava ylinäyttely ja vanhan suurtorin miljöön luova käyttö toi hymyn huulille.

Markkinat ovat hyvä tilaisuus ostaa pienyrittäjien käsitöitä ja itsetehtyjä ruokia, tosin harmi kyllä tarjonta on vuodesta toiseen pitkälti samanlaista. Toisaalta markkinoilla on joitan tuotteita, joita en ole koskaan nähnyt suomalaisissa kaupoissa, esimerkiksi puisia virolaisia keittiövälineitä, joihin on polttamalla tehty kisuja tai muita kuvioita. Tällä kertaa mukaan tarttui alemmassa kuvassa näkyvä pannunalunen, joka menee perheenjäsenelle lahjaksi.

Olen jouluihminen, ja valmistaudun jouluun aina hyvissä ajoin, koristelen ja hankin lahjoja. Tämä on sikäli hiukan hassua, että en kuuluu mihinkään uskontokuntaan ja koko perheenikin on uskonnoton. En silti näe mitään syytä olla viettämättä joulua. Onhan keskitalven valon juhla syöminkeineen alunperin pakanallinen juhla, eikä suurin osa perinteistä ole edes lähtöisin kristinuskosta. Ja minulle joulun tärkeimmät asiat ovat juuri niitä maallisia juttuja; joulunvietto perheen kanssa, hyvä ruoka, jota saa syödä yölläkin, lahjojen antaminen ja saaminen. Moni tutuistani suhtautuu negatiivisesti jouluun sen kaupallisuuden vuoksi. Minustakin kaupoissa on kauheaa juuri joulun alla, ihmiset säntäilevät tungoksessa saadakseen ostettua kaikille ihan vaan jotain, joka joulun jälkeen jää nurkkiin pölyttymään. Minusta asiat voisi tehdä toisinkin. Miettiä etukäteen kunnolla, mitä lahjansaaja oikeasti kaipaa ja tarvitsee, ja tehdä ostokset hyvissä ajoin, niin ennen joulua ehtisi sitten rauhoittua ja laittaa kotia jouluisaksi ilman turhaa stressiä. Lapsillekin lahjavuorta tärkeämpää lienee se, että vanhemmat ovat selvinpäin ja ehtivät vaikka vähän pelata lapsen kanssa sitä lahjaksi saatua peliä.

Joululahjojen hankinnan ja suunnittelun aloitan aina hyvissä ajoin, jo ihan siksikin, että viime hetken kiireessä ei taatusti löydä niitä sopivimpia ja yksilöllisimpiä lahjoja. Yritän aina tosissani miettiä, mitä lahjan saaja tarvitsee ja mikä häntä ilahduttaisi, ja sitten pyrin löytämään jonkin yksilöllisen ja laadukkaan lahjan. Aika paljon ostan myös ihan kulutustavaroita, esimerksi suihkugeeli ja kahvi tai tee ovat ihan loistavia lahjoja, niille on aina käyttöä, ja hyväntuoksuinen suihkugeeli tai herkullinen maustekahvi tuovat luksusta arkeen. Koska olen aika suunnitelmallinen tyyppi, minulla on koneellani joululahjalista, johon kirjaan ylös hyviä lahjaideoita aina, kun niitä mieleen tulee. Tämän vuoden lista näyttää aika hyvältä, monelle läheiselle on jo löytynyt jotain kivaa. :)

Ensilumilenkki

Päivän lenkin myötä tuli täyteen 1200 tänä vuonna juostua kilometriä. 200 kilometriä enemmän kuin aikaisempina vuosina, ja vuoden korotettu kilometritavoitekin on nyt täynnä. Aika hyvä fiilis. :)

 

Juoksu - lepoa mielelle

Mua oltiin etukäteen varoiteltu, että maratonin jälkeen kävisin ylikierroksilla enkä varmastikaan saisi nukuttua. No, mulla kun uni häiriintyy pienemmästäkin jutusta, niin oletinkin näin käyvän. Vaan ei käynytkään. En käynyt ylikierroksilla, vaan olo oli levollinen ja väsynyt, hiukan pöllämystynyt. Ei tullut levottomuutta ja unettomuutta, vaan illalla olin torkahtaa jo ennen kymmentä, ja nukkumaanmenon jälkeen nukuin makeasti yli yhdeksän tuntia. Tuli rauha.

Hiukan jopa nolottaa kirjoittaa näitä juttuja tänne, koska kaikenlainen henkistymis-voimaantumis-hörhöily on mielestäni juurikin sitä hörhöilyä, mutta päällimmäinen maratonista tullut tunne oli rauha. Rauha siitä, että elämä kantaa. Tunne siitä, että asiat on tasapainossa. Hyvä olo siitä, että kaikki meni niin hyvin. 42 kilometriä juoksua vaiensi mun yliaktiiviset aivot ja toi rauhan, jossa saattoi vain olla, ja se oli mielettömän hyvä tunne.

Oon joskus vitsaillut, että mun pää on kuin nettiselain, jossa on 256 välilehteä jatkuvasti auki. Huomenna töissä pitää muistaa lisätä kokouksen asialistaan asia x, ja sitten pitää muistaa ottaa eväät iltapäivän kahvitauolle, kun meen suoraan töistä lenkille. Ai niin, onkohan juoksukello latingissa, latasinko sen viimeksi... nyt onkin jo nnn kilometriä tälle vuodelle, vitsin hyvä. Viime vuonna oli vasta nnn, mutta silloin olikin se remppa... hmm, koskas ehtisin hommata keittiöön sen verhotangon. Ne verhotkin pitäis tietty pestä, mutta ekaks tällä viikolla pesen kyllä mustaa, pyykkikori pursuilee. Pitääkin muistaa pestä myös se yksi paita... se on kyllä kiva paita, harmi kun en älynnyt silloin reissusta ostaa useampaa, mistäköhän sais samanlaisia, pitäiskö kattoa netistä. Ai niin täytyy maksaa se lasku x ja sitten... ja ajatusmylly vaan pyörii ja pyörii. Asioita mitä pitää muistaa, asioita mitä on tapahtunut tai tapahtuu tulevaisuudessa, huolia ja iloisia asioita, ihan mitä vaan.

Olen pienestä asti tykännyt ihan älyttömästi lukemisesta. Kirjaan uppoutuminen on aina ollut mulle breikki tuosta yliaktiivisen aivotoiminnan hurrikaanista. Ja olen nimenomaan uppoutunut niihin tarinoihin niin, että läksyt, nukkuminen ja ympärillä tapahtuvat asiat ovat täysin unohtuneet, kun olen imenyt tarinan itseeni ja elänyt mukana kirjan käänteissä. Vähän samantyyppiseen syvän keskittymisen tilaan olen päässyt myös joidenkin, hyvin immersiivisiksi kokemieni tietokonepelien kautta. Samoin joitain tv-sarjoja olen katsonut kausi kerrallaan jääden totaalisesti koukkuun sarjan tapahtumiin joksikin aikaa. Nuo kaikki harrastukset ovat kuitenkin jääneet monin tavoin takaa-alalle aikuistumisen ja ennenkaikkea työelämän ja raskaamman arjen pyörityksen myötä. Onneksi tilalle on tullut juoksu, joka ei ehkä tarjoa aivan samanlaista syvän keskittymisen ja uppoutumisen tilaa, vaan erilaista kokemusta, tyhjää päätä.

Ottaa aikansa, että se taustahäly hiljenee. Joskus siihen menee 4 km, joskus 12 km, mutta jossain vaiheessa kaikki onkin kirkasta ja on vain se hetki, jossa askel osuu maahan ja se hetki, kun katson kelloa ja se hetki, kun näen maisemassa jotain kaunista. Voin vain olla siinä hetkessä, ja minulla on rauha.

Maraton oli tietyllä tapaa aivan erilainen kokemus kuin yksikään puolikkaistani. Olin juoksutapahtumassa, mutta sain juosta pääosin yksin, ja vauhti oli hiljainen. Puolimaratonit ovat olleet suorituksia ja suorittamista, maraton oli jotain muuta. Maratonilla vain toteutin suunnitelmaani, etenin miellyttävää vauhtia eikä minun täytynyt ponnistella kuin ajoittain. Tein matkaa.

Tänään maratonista on 3 viikkoa. Juoksin pitkästä aikaa 20 kilometrin pitkiksen, ja kroppa tuntui palautuneelta. Halusin juosta tämän päivän lenkin kolmesta syystä; saadakseni marraskuulle yhden parikymppisen juoksun, saadakseni hyperaktiivisen työviikon vastapainoksi mielenrauhaa ja päästäkseni taas Katariinanlaakson luontopolulle. Tuo luontopolku on varmasti kaikkien turkulaisten lintubongarien tuntema, ja myös meidän vähemmän tunnettujen oravabongareiden suosiossa. Postauksen kuvat ovat päivän lenkiltä. Aivan samanlaiseen tunteeseen en päässyt kuin maratonilla, mutta nautin täysin siemauksin ympäröivästä luonnosta, hikoilusta, askeleesta toisensa perään. Nautin siitä, että sain juosta taas pitkän lenkin ja rauhoittua. Parasta.

Salikausi käyntiin

Piti korkata salikausi jo viime viikolla, mutta siinähän kävikin sitten vanhanaikaisesti, kun raskaan työpäivän jälkeen jäinkin vaan kotiin mussuttamaan suklaata. Tänään meni sitten paremmin, töiden jälkeen vedin nassuun jätskiä ja sen voimalla jaksoin lähteä salille. :)

Olen nyt peräti jo kolmena vuonna vetänyt vuoden alkuun (tammi-maaliskuulla) pienen salikauden, jolloin olen ensisijaisesti yrittänyt saada vähän voimaa tuonne berberiin. Tänä vuonnakin kävin alkuvuodesta noin 10 kertaa salilla, mutta nyt aion pitää myös marras-joulukuussa salikauden. Salitreenailu ei siis kuulu ohjelmaani kuin näin kausiluontoisesti. Koska tämän vuoden juoksut ovat menneet hyvin ja tavoitteet jo pääosin täyttyneet, otan loppuvuoden kevyemmin juoksun suhteen. Tammikuussa ajattelin sitten korkata ensi vuoden juoksut ihan kunnon kilometreillä, ja ottaa kesään valmistavan salitreenijakson helmi-maaliskuussa, jonka jälkeen ohjelmassa onkin sitten Paavo Nurmen puolikkaalle tähtäävä juoksutreenikausi.

Kävin 2012 syksyllä Turun kaupungin järjestämän kuntosaliharjoittelun ABC-kurssin. Ennen tuota kurssia olin käynyt salilla viimeksi lukiossa, joten kurssi oli todellakin tarpeen. Ilman sitä tuskin olisin älynnyt esimerkiksi sitä, että salin laitteita kuuluu säätää omien mittasuhteiden mukaisiksi! Tärkein kurssista mukaan jäänyt juttu oli kuitenkin rohkeus mennä salille. Aiemmin koin treenaamaan lähtemisen jossain määrin jännittäväksi ja ahdistavaksikin, kun ajattelin, että en osaa mitään ja kaikki muut salilla kävijät varmasti huomaavat sen. Kurssin jälkeenkin salilla käynti oli alkuun vähän hermostuttavaa, kunnes joidenkin kertojen jälkeen tajusin, että ketään siellä ei kiinnosta mun treenaukset, kun itsekin keskityn aina vain omaan tekemiseen. Nykyään uskallan mennä salille yksin ja keskityn omaan treeniin, ja ihan tykkäänkin siitä, vaikka ei se mun ominta aluetta olekaan.

Kurssilla keskityttiin vain salin laitteiden käyttöön, vapailla painoilla tehtäviä liikkeitä ei opetettu. Tiedän, että vapailla painoilla saisi tehtyä varmaan tehokkaammin ja juoksuun lajinomaisemmin liittyviä liikkeitä, mutta olen pitäytynyt kuntosalilaitteissa. Kotona käsipainoilla olen toki joitain liikkeitä tehnyt, mutta salilla en, koska mulla ei ole ketään, joka vapaiden painojen kanssa tehtäviä liikkeitä neuvoisi, ja näin liikunnallisesti lahjattomana uskoisin itsekseni tekeväni kuitenkin väärin...

Saliohjelmani ykkösjuttu on siis saada (juoksu)voimaa pakaroihin ja takareisiin sekä saada korsetti kuntoon vatsa- ja selkäliikkeillä. Yläkroppaa teen hiukan pienillä painoilla lähinnä päätetyön vastapainoksi vetreyttämään hartioita ja yläselkää. Aiemmin tein myös hauiskääntöä raskailla painoilla - ihan vaan kasvattaakseni habaa :D - mutta viime aikoina en ole enää vaivautunut. Silloin tällöin mietin, että toki voisi joskus yrittää kasvattaa lihaksiakin, mutta koska en kuitenkaan viitsi raahautua salille kuin 1-2 kertaa viikossa, haluan pitää treenin mahdollisimman kompaktina ja tehdä koko kropan kerralla.

Päivästä jäi hyvä mieli, kun sain korkattua salitreenit heti maanantaina. Saas nähdä, onko huomenna paikat kipeät, kun eivät ole vielä lihaskuntotreeniin tottuneet.

KATSO KUVAT! Lenkkeilijä järkyttyi - juomapullossa ällöttävä yllätys!

Jutun opetus; älä jätä vettä juomapulloon lojumaan viikkokausiksi, ellet halua pulloon jotain epämääräistä leväkasvustoa. -.- Olin siis onnistunut unohtamaan yhden pikkupullon lapsuudenkotiini puolillaan vettä. Nyt, kun noin kuukauden tauon jälkeen pullolle olisi ollut käyttöä, niin siinä ei ollutkaan enää pelkkää vettä. :D Ratkaisin ongelman olemalla ottamatta vettä mukaan lenkille, ei sitä nyt välttämättä 15 kilometrin juoksulle tarvii...

Olin jo etukäteen hekumoinut, että nyt viikonloppuna pääsen vihdoin vähän pidemmälle lenkille. Ajattelin, että se menee varmaan helposti, onhan maratonista jo kaksi viikkoa ja palautuminen on sujunut tosi hyvin. Pitkät lenkit ovat musta olleet aina ihan ok, aikaavieviä, mutta enimmäkseen mukavia. Ennen maratonia suhtauduin pitkiksiin pakollisena osana harjoitusohjelmaa. Nyt tuntuu, että haluan juosta pitkiä lenkkejä koska voin ja haluan. Haluan ottaa sitä aikaa itselleni ja nauttia juoksusta kunnolla, ajan kanssa.

Olin ajatellut, ettei 15 kilometriä olisi mitään, joten se hiukan yllättikin, kun jaloissa alkoi tuntua jo kympin jälkeen. Vaikka arjessa ja tän viikon lyhyellä lenkillä ei mitään tuntunutkaan, jalat eivät selvästikään ole vielä täysin toipuneet maratonista. No, ei se mitään, eipä tässä olekaan kiire mihinkään. Sää oli lenkin aikana mielestäni hiukan ankea, pilvistä ja paikoin tihuttelikin, mutta säästyin sentään kunnon sateelta, joka iski tänne joskus iltapäivällä. Otin lenkillä kuvia, vaikka mitään silmiä hiveleviä maisemia ei ollutkaan. Ilma oli tosi harmaa, mutta ainakin oli lämmin ja maa sula. Hiekkateitä oli kiva juosta ja kiva oli mennä ilman mitään aikataulua, sopivissa paikoissa kuvailemaan pysähdellen.

Maratonohjelma kannusti lähtemään lenkille silloinkin, kun ei olisi oikein huvittanut. Nyt olen ajatellut juosta loppuvuoden fiiliksen mukaan noin kahdesti viikossa, niin jospa jaksaisin sinne salillekin mennä. Tällä hetkellä mieli juoksun suhteen on todella hyvä, ja halajan erityisesti pitkiksille; leppoisaa vauhtia vaihtelevissa maisemissa, ilman mitään kiirettä tai ohjelmaa. Ennen maratonia ajattelin, että palautumiseen menisi aikaa, ja ehkä juoksuhalutkaan eivät olisi ihan tapissa, mutta kävikin ihan toisin. Teen jo suunnitelmia ensi vuodelle, ja juoksufiilis on korkealla, ihanaa!

Harmautta

Kuten kuvakolmikostakin huomaa, syksyn ruska on muisto vain ja tilalle on tullut lumettoman marraskuun ankea harmaus. Viimeisin kuva on vielä lokakuulta, nyt kuun vaihteen myötä maisema lienee harmaantunut entisestään.

Tunnen itsenikin tällä hetkellä hiukan ankeaksi ja nuutuneeksi. Monin tavoin kaikki on elämässä hyvin, mutta väsymys ja unettomuus vaivaa, ja mieli käy vähän ylikierroksilla. Aloitan uuden työn ensi viikolla, ja vaikka olenkin siitä tosi innoissani, on työ ollut nyt myös tavallista kuormittavampaa, kun olen yrittänyt hoitaa nykyisen duunin, käynyt jo tulevan työn koulutuksissa ja perehdyttänyt tulevaa seuraajaani. En osaa myöskään irrottautua työstä vapaa-ajalla, joten se pyörii paljon mielessä.

Olen käynyt nyt maratonin jälkeen kahdesti lyhyellä lenkillä, ja on ollut kiva päästä ulos tuulettumaan. Vaikka lenkit ovat olleet lyhyitä, ne ovat olleet henkisen jaksamisen kannalta tosi tärkeitä. Tänään minun oli tarkoitus mennä myös kuntosalille, mutta sen sijaan jäinkin kotiin mussuttamaan suklaata. Ei mennyt ihan putkeen siis tämä salikauden korkkaus. Mutta yritän olla armollinen itselleni, ja menen salille sitten, kun siltä tuntuu. Kunhan saisin kunnon yöunet johonkin väliin, niin eiköhän tämä pieni harmaus ala taas kirkastua.