lauantai 31. elokuuta 2024

Elokuun ulkoilurieha

Hyvää Suomen luonnon päivää! Tänään oon juhlistanut päivää jo käymällä lenkillä ja uimassa. :)

Elokuu oli kokonaisuutena reipas ulkoilukuukausi, kun suuntasimme pidemmälle reissulle Lappiin. Matkalla tuli vierailtua kolmessa kansallispuistossa, valloitettua useampia tuntureita, uitua sekä joessa että järvissä ja ulkoiltua muutenkin reippaasti.

Tavoittelin elokuussa vähintään sataa juoksukilometriä ja tavoite täyttyi, kuten toistaiseksi joka kuussa tänä vuonna. Juoksin yhteensä 113 kilometriä. Lapin reissulla tuli lisäksi patikoitua n. 36 kilometriä, eli mukavasti tuli kuntoilua tässä kuussa. Matkalla juoksin myös vuoden toistaiseksi ainoan juoksukisan, eli Nuts Pyhän puolimaratonin. Juoksukisa oli virallisesti 21,8 kilometriä ja se olikin kuun pisin lenkki. Sen lisäksi Lapissa juoksin Lemmenjoella Joenkielisen kierroksen, 16 kilometriä. Kuun muut lenkit olivat maksimissaan kympin juoksuja. 

Elokuussa sain kasaan myös vuoden isoimmat nousumetrit. Hiukan nurinkurisesti näistä suurin osa tuli Nuts Pyhän kisan jälkeen... Kisassa olin vaikeuksissa raskaissa pitkissä ylämäissä, kun en ole pahemmin mäkitreeniä tehnyt. Mäkiä tuli sitten tarvottua sekä kisassa että sen jälkeen siihen malliin, että elokuussa tuli juosten yli 2000 nousumetriä ja patikoiden vielä verttitonni siihen päälle.


Kelit suosivat meitä Lapin matkalla, ja olihan tässä kuussa muutenkin vielä tosi ihania kesäkelejä. En käynyt ihan yhtä ahkeraan uimassa kuin keskikesällä, mutta edelleen tarkeni hyvin uida meressäkin. Minun puolestani lämpimät kelit voisivat hyvin vielä jatkuakin!



sunnuntai 25. elokuuta 2024

Kansallispuistojen bongaus

Asetin tälle vuodelle tavoitteeksi vierailla vähintään viidessä itselleni uudessa kansallispuistossa. Tavoitteella saisin täyteen puolet Suomen kansallispuistoista. Kansallispuistoja on 41 ja olen nyt käynyt niistä 21, eli tavoite täyttyi!

Kansallispuistobongareita on Suomessa paljon. 41 puiston saaminen kasaan voi olla haastavaa, mutta tavoite on kuitenkin jokaisen saavutettavissa hyvällä suunnittelulla ja tarpeeksi pitkän ajan kuluessa. Itse en erityisemmin välitä mistään bucket list - tyyppisistä jutuista. En halua, että jostain kivasta ja mielenkiintoisesta tekemisestä tulee rasti ruutuun -suoritus. En esimerkiksi mieti matkakohteita sillä mielellä, että tuonne on pakko päästä, vaan suunnittelen reissuja enemmän fiiliksen mukaan. On paljon paikkoja, joissa olisi kiva käydä, mutta niihin tulee sitten ehkä aikanaan lähdettyä tai sitten ei, riippuen sen hetkisestä tilanteesta. 

Suomen kansallispuistot haluaisin kuitenkin kerätä kaikki! Olen innostunut kotimaan matkailusta oikeastaan vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kansallispuistot tarjoavat luontoelämyksiä, joita yleensä matkoilta kaipaan. Samalla tulee tutustuttua Suomen matkailukohteisiin ja saa yleensäkin paremman kuvan kotimaasta.

Kuka muistaa vielä vuonna 2018 kaikki Suomen silloiset kansallispuistot kiertäneen Ylen Mennään metsään -polkujuoksukiertueen? Kiertueen tarkoituksena oli osittain innostaa luontoliikuntaan ja ainakin minun kohdallani siinä se onnistui! Olin toki käynyt ennen polujuoksukiertuetta kansallispuistoissa, mutta en ollut ajatellut meneväni juuri kansallispuistoon, vaan ihan vain yksittäiseen hienoon luontokohteeseen. Kiertueen myötä tajuntaan iski kuitenkin oivallus siitä, että kaikissa Suomen kansallispuistoissa on jotain erityistä nähtävää ja jokaisella on se oma juttu, miksi juuri se kohde on erityinen. Niinpä viime vuosina onkin tullut katseltua Suomen karttaa sillä silmällä, että minnekäs seuraava kansallispuistoreissu voisi suuntautua.

Kansallispuistojen bongaus nosti suosiotaan koronavuosina ja sosiaalisesta mediasta löytyy paljon puistoista innostunutta porukkaa, esim. Facebookissa toimii tosi aktiivinen Kansallispuistot tutuksi -ryhmä. 

Milloin sitten kansallispuisto lasketaan omaan listaan? Tässä on tietysti jokaisella omat kriteerinsä. Olen lapsena ja nuorena vieraillut (ehkä) joissain puistoissa, mutta kun niistä ei ole selkeää mielikuvaa, enkä voi olla ihan varma, ollaanko oltu kansallispuiston alueella vai jossain vieressä, en laske niitä mukaan. Käytännössä lasken mukaan käytyihin kansallispuistoihin vain aikuisiällä vieraillut paikat. Lisäksi minulle on olennaista, että kansallispuistossa on kävelty tai muuten omin lihasvoimin liikuttu joku reitti. 

Suomen kansallispuistot ovat keskenään hyvin eri kokoisia ja eri tyyppisiä. Joissain suopuistoissa on mahdollisuus vain parin kilometrin polkukävelyyn, muu osa kansallispuistosta on rauhoitettu ja mahdoton kulkea ainakin kesäaikaan. Saaristopuistot edellyttävät venematkaa ja osa kansallispuiston saarista voi olla hyvinkin vaikeasti saavutettavia. Toisaalta pohjoisessa on laajoja erämaa-alueita, jolloin kansallispuistoon tutustumiseen paras tapa olisi monen päivän vaellus. Itse suosin päiväretkiä ja hotellitasoista majoitusta myös patikointireissuilla. Olen vain kerran ollut yön yli vaelluksella, kun vietimme Kolilla kolme yötä vuokratuvissa. Tuo reissu riitti kertomaan, että nukun tuollaisella patikoinnilla huonosti tai en ollenkaan ja se on suurin syy, miksi en suunnittele monen päivän vaellusreissuja. Lisäksi olen ihan suoraan sanottuna tosi mukavuudenhaluinen, ja kävelyretken jälkeen haluan lämpimään suihkuun ja puhtaisiin lakanoihin. Arvostan siis kansallispuistoreissuilla myös palveluiden läheisyyttä ja mukavaa majoitusta. 

En ole ainut, joka käyttää kansallispuistoreissuilla paikallisten yritysten palveluja, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana kansallispuistokävijöiden vaikutus lähialueiden talouteen on 2,5 kertaistunut. (Maaseudun tulevaisuus 22.7.2024) Nykyään luontomatkailijat tuovat alueelle yhä enemmän rahaa, ja vaikutus on iso erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Onkin sääli sekä luonnon että paikallisten yrittäjien kannalta, että Orpon hallitus on leikkaamassa Metsähallituksen Luontopalveluilta ja samalla kansallispuistojen rahoituksesta. Tosin ei mikään ihme, kun hallitus näyttäytyy lähinnä luontovihamielisenä... Kansallispuistojen reittien ja retkeilyä tukevien palveluiden lisääminen ja kunnostus lisää kuitenkin suoraan retkeilyintoa ja tuo alueelle lisää rahaa. Itselleni monipuolisten ja hyväkuntoisten patikointireittien olemassaolo kansallispuistoissa on tärkeää, samoin puistojen saavutettavuutta lisäävät palvelut. Tänä kesänä tuli hyödynnettyä paikallisten yrittäjien palveluja niin majoituksissa kuin mm. venekuljetuksissa Tammisaaressa ja Lemmenjoella. Varsinkin noissa hieman vaikeammin saavutettavissa puistoissa palvelut ovat olennaisessa osassa puistojen houkuttelevuudessa. 

Helpointa on tietysti ollut suunnitella retkiä lähialueen kansallispuistoihin. Tosin ilman autoa myös iso osa lähialueen puistoista on mahdottomia saavuttaa. Niinpä olenkin kolunnut puistoja lähinnä siskoni ja mieheni kanssa, jolloin autokyydin lisäksi mukana on ollut mitä mainiointa seuraa. :) Yli 20 kansallispuiston kasaan saamiseksi on toki pitänyt miettiä myös pidempiä retkiä. Nyt elokuussa olimme reissussa kymmenen yötä, joista kaksi meni yöjunassa. Se olikin kätevä keino päästä lähemmäs Pohjois-Suomen kansallispuistoja. Tätä pitkää reissua pitikin suunnitella vähän tarkemmin, että vapaat, matkat ja majoitukset sai plänättyä. 

En ole vielä tehnyt suunnitelmia loppujen 20 kansallispuiston näkemiseksi. Jonkinlaisia aihioita mielessä kyllä pyörii. Jos kotoa piirtää 200 kilometrin säteisen ympyrän, on siltä alueelta kaikki puistot käytynä. Itä-Suomessa on kuitenkin vielä paljon vieraita puistoja, samoin keskisessä Suomessa. Aika ajoin tuijottelen kansallispuistoja kartalla luontoon.fi -palvelussa ja mietin seuraavien retkien suuntaa.

Ennen seuraavia reissusuunnitelmia aion vielä tehdä jonkinlaista koontia vierailluista kansallispuistoista. Tästä postauksesta oli tarkoitus jo tullakin sellainen, mutta sitten aloin jaarittelemaan kansallispuistobongauksesta yleensä, enkä päässyt vielä puistojen listaukseen asti... Tulossa on!

sunnuntai 18. elokuuta 2024

Polkujuoksua Lemmenjoella: Joenkielisen kierros

Lemmenjoen reissu jatkui veneretkipäivän jälkeen mun ja miehen osalta Joenkielisen kierroksella - juosten! Nuts Pyhän jälkeen mun jalat protestoivat erityisesti alamäkiä. Joka päivä tuli kuitenkin patikoitua, eli täyttä lepoa ei todellakaan tullut. Kolme päivää kisan jälkeen jalat olivat sellaisessa kunnossa, että ajatus 16 kilometrin polkujuoksusta ei tuntunut mahdottomalta.

Joenkielisen reitti lähtee samalta parkkipaikalta kuin muutkin Lemmenjoen kävelyreitit (jos ei ota jokivenekyytiä). Reitti on 16 kilometriä pitkä ja siinä noustaan Joenkielisen tunturin huipulle. Tiedossa oli siis varsin raskas reissu. Edellisten päivien patikoinnin jälkeen oli kuitenkin kiva päästä juoksemaan ja ajatuksena oli, että vaikka mentäisiin rentoa retkijuoksua, aikaa menisi huomattavasti vähemmän kuin kävellen. Reitin ohjeellinen kävelyaika on 8-9 tuntia, ja halusimme suoriutua nopeammin, kun samana päivänä piti vielä ehtiä pyykkäämään ja pakkaamaan kotimatkaa varten.

Reitti suositellaan kierrettäväksi myötäpäivään. Lähdimme hölkkäämään polkua aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä. Ensimmäiset pari kilometriä polku oli leveä, mutta varsin kivikkoinen ja juurakkoinen ja hiukan mietitytti, kuinka raskas reissu oikein olisikaan edessä. Reitti sivusi muutamia soita, mutta nyt oli superkuivaa, eivätkä kengät kastuneet missään vaiheessa. Normivuonna reitillä on kuulemma paikoin varsin märkää.

Olimme juosseet muutaman kilometrin, kun säikäytimme aivan polun vieressä muutaman kanalinnun. Kauhean pulputuksen saattelemina linnut kipittivät hiukan kauemmaksi, jääden kuitenkin varvikkoon ihmeteltäviksi. Taisivat olla riekkoja.

Noin 4 kilometrin jälkeen polku kääntyi kohti länttä ja kapeni selvästi. Reitti kulki Juurakkojoen vieritse ja päältä sekä ohitti hienon kodan. Tunturit alkoivat näkyä edessäpäin, vaikka polku kulkikin enimmäkseen tasaisena ja mukavan juostavana.

Vähän ennen seitsemän kilometrin täyttymistä alkoi sitten nousuosuus tunturiin. Vähitellen puusto muuttui männiköstä koivikoksi kunnes saavuttiin puurajalle. Joenkielisen tunturi kohoaa 534 metriin. Nousu ei missään kohtaa ollut erityisen haastava, vaan se nousi melko tasaisen loivana ja polku oli helppokulkuinen ihan kivikkoiselle huipulle asti.

Joenkielisen huipulla pidimme ihan kunnon evästauon ja ihailimme näköaloja, jotka jatkuivat kauas joka suuntaan tunturin laelta. Huipulla tuuli, mutta oli myös reissun lämpimin päivä ja lämpö kohosi hellelukemiin. Tuossa kelissä tarkeni hyvin.

Laskuosuus kulki pienen pätkän tunturin lakea viistosti alas, kunnes alkoi laskeutua jyrkemmin. Samalla avautui näkymä Lemmenjoen laaksoon. Lasku ei ollut missään kohtaa erityisen jyrkkä, mutta juokseminen oli tosi haastavaa erittäin kivikkoisessa maastossa.

Laskuosuus jatkuu kolmisen kilometriä. Polku on varsin möykkelöinen ja juoksuyritykset olivat poukkoilevia. Kun laskuosuus loppuu, reitti siirtyy kulkemaan harjuosuudella, jossa juostiin pitkiä pätkiä harjun päällistä. Tämä osuus oli tosi hieno! Harju oli paikoin varsin kapea ja korkea, jolloin polun molemmin puolin oli jyrkät pudotukset. Kuivuuden vuoksi koivujen lehdet olivat monin paikoin kellastuneet ja tippuneet lehdet täplittivät maastoa.

Nuts Pyhän juoksussa kipeytynyt selkä alkoi tosissaan vaivata minua jossain kympin kohdalla. Kokeilin kääntää juoksurepun etupuolelle ja mieskin juoksi välillä molempien reppujen kanssa. Lopulta päädyin riisumaan rintaliivit ja se auttoi eniten, pystyin ottamaan repun itselleni ja juoksemaan reitin loppuun. Viimeiset kilometrit olivat samaa polkua kuin Lemmenjoen luontopolun reitillä, joten siinä ei enää kauheasti maisemia katseltu.

Takaisin parkkipaikalla olimme 16 kilometriä mittarissa ja hiukan yli 4 tuntia lähdön jälkeen. Nousua tuli n. 450 metriä. Joenkielisen kierros sopi polkujuoksuun tietyin varauksin. Paikoin reitti oli niin kivikkoinen, ettei juoksu onnistunut, ja toki nousu tunturin huipulle meni kävellen. Tasaisilla pätkillä pääsi kuitenkin välillä hyvään juoksurytmiin ja ainakin tekniikkatreeniä tuli kiitettävästi. Tasaisella on myös paljon aika samanlaista maastoa, jolloin on kiva juosta ja ihailla maisemia sitten hitaammilla pätkillä sekä tunturin huipulla. Joenkielisen kierros oli hieno reitti monipuolisessa maastossa!

keskiviikko 14. elokuuta 2024

Lemmenjoella: veneretki Kultahaminaan ja patikointi Ravadakselle

Terkut Lemmenjoen kansallispuistosta! Suuntasimme Pyhän reissun jälkeen vielä pohjoiseen toiseen kansallispuistoon ja Lemmenjoen maisemiin. Kävelimme introna Lemmenjoen luontopolun (4,5 km). Lemmenjoen kansallispuisto on Suomen suurin ja retkeilyosa kattaa siitä vain osan. Jos alueeseen haluaa tutustua kunnolla, on edessä joko monen päivän patikointi tai veneretki jokea pitkin Lemmenjoen laakson sydämeen. Me valitsimme päiväretken, johon kuului venekyydit sekä 10 kilometriä patikointia.


Lähdimme aamun vuoroveneellä Njurkulahdesta. Aamuvene kulkee vain elokuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen alkusyksyllä pääsee veneilemään vielä iltaveneellä, mutta päiväretkellä pitäisi silloin kävellä joen varsi toiseen suuntaan kokonaan. Veneeltä jokivarren maisemat ja joen menderöinnin näkee ihan eri tavalla. Meille osui upea tuuleton ja aurinkoinen päivä, joten jokiveneen kyydissä oli kiva nauttia maisemista.

Menimme veneen päätepysäkille Kultahaminaan, jonne matka kesti noin 1,5 tuntia. Matkan aikana piti kolme kertaa hypätä pois veneestä ja kävellä pieni pätkä rannalla, kun vene ajettiin kosken yli tyhjänä. Lemmenjoella ei ollut satanut viikkokausiin, joten joen vesi oli alhaalla.

Lemmenjoen kultaa on kaivettu jo ennen kansallispuiston perustamista - ja kaivetaan edelleen. Kultahaminassa suuntasimme ensin Lemmenjoen kulta-alueelle tutkimaan kullan ensimmäisen löytöpaikan. Pidimme siellä evästauon, sillä aamupalasta oli jo aikaa. Matkaa tuli Kultahaminan laiturilta lähes 2 km, mutta oli mielenkiintoista päästä kurkkaamaan kullankaivuupaikkoja. Tämä osuus patikoinnista kulki ylös alas polveillen mäntykankaalla ennen laskeutumista joen penkereelle.


Palattuamme Kultahaminaan aloitimme kävelyn kohti Ravadasköngästä, josta olimme varanneet paluumatkan kyydin iltaveneellä. Tätä polkua oli eräässä blogissa kehuttu joen varren patikoinnin kauneimmaksi osuudeksi. Polku kulki aivan joen rannassa ja maisemat Lemmenjoelle olivat tosiaan upeat. Vastarannan maisema peilautui tyynen joen pinnasta niin, että kuvista oli paikoin vaikea kertoa, kumpi puoli oli heijastus ja kumpi aito maisema! Ruskaa ei vielä ollut, mutta kuivuus oli värittänyt joitain puita keltaisiksi. Harmaat kiviseinät ja jokeen asti vyöryneet kivivyöryt taustoittivat vihreän ja keltaisen sävyissä hohtavaa maisemaa. 

Joen vesi oli todella kirkasta. Koskipaikoissa pohjan kivet näkyivät veden alta selvästi. Aurinko meni ajoittain pilveen, joka oli helpotus kuumassa kelissä kävellessä, mutta kun aurinko paistoi, maiseman värit suoraastaan hehkuivat. 

Polku lähti kohoamaan rinnettä pitkin pois joen rannasta sivujoen kohdalla. Vuolas puro kuohusi rinteessä kivien välissä. Ylempänä sivujoen ylitti silta, mutta nyt kun oli kuivaa, pääsi joen yli myös kiviä pitkin. Alhaalla Lemmenjoen rannalla olisi ollut taukopaikka, mutta pidimme evästauon ylhäällä sivujoen kohistessa vieressä.

Nyt polku kulki kauempana joesta mäntykangasmetsässä. Enimmäkseen tasaisena, paikoin hiukan juurakoita ja kivikoita. Keloja oli valtavasti, ja maisema oli toki nättiä, mutta jokivarren maisemiin verrattuna tämä pätkä oli hivenen tylsä. Helppokulkuisen pätkän käveli melko vauhdilla, paitsi silloin, kun polun varressa valtavat mustikat pakottivat pysähtymään toviksi, jotta sai pari kourallista marjoja syötyä. 

Ravadasköngäksellä polku laskeutuu taas aivan jokirantaan pitkiä metalliportaita pitkin. Ravadasköngäksellä on useampi upea vesiputous, joiden pauhu peitti alleen kaikki muut äänet. Alue on rauhoitusosaa, jossa maaston kulumisen vuoksi ei saa poiketa merkityltä polulta. 

Putouksia pääsee polkuakin pitkin katsomaan myös ylempää. Pidimme koskella pienen evästauon ja kävelimme sitten vielä tuon pienen lisälenkin. Kävelyn päätteeksi mittarissa oli 10 kilometrin patikka ja 300 nousumetriä. 


Koska illan vuoroveneen lähtöön oli vielä yli pari tuntia aikaa, pulahdimme uimaan venelaiturin vierestä. Lemmenjoen vesi oli näin elokuun puolivälissä varsin lämmintä. Uinti virkisti ihanasti hikisen päivän jälkeen! Vuorovenettä odotellessa tuijottelimme Ravadaskongästä, natustelimme viimeisiä eväitä ja rakentelimme käpylehmiä. Kaikkea sitä tulee tehtyä, kun puhelimessa ei ole kenttää! :D



Veneajelu takaisin Njurkulahteen kesti hiukan lyhyemmän aikaa kuin meno. Jouduimme hyppäämään veneestä pois yhdessä koskessa, toisen kosken menimme veneen kyydissä myötävirtaan ongelmitta.

Päivä oli aika pitkä, aamuveneen lähtiessä kympiltä ja iltaveneen saapuessa takaisin iltakasilta. Mutta oli sen arvoista! Joen maisemat näki aivan eri tavalla veneen kyydissä sekä yläjuoksulla patikoiden. Kävely oli raskas, mutta monipuoliset ja kertakaikkisen upeat maisemat olivat ehdottomasti retken arvoisia! Lemmenjoki näytti meille parhaat puolensa aurinkoisella retkellä.

sunnuntai 11. elokuuta 2024

Nuts Pyhä puolimaraton

Idea Nuts Pyhälle osallistumisesta lähti aika tasan vuosi sitten edellisen kisan aikaan. Mietin, että polkujuoksu olisi sopivaan aikaan ja yhdistettävissä alkusyksyn patikointireissuun. Pyhä-Luosto oli itselle vielä tuntematon kansallispuisto enkä ollut aiemmin ollut Nuts-karkeloissa mukana. Siinä oli tarpeeksi syitä alkaa suunnittelemaan pohjoisen reissua. 

Keväällä kärsin sitkeästä piriformiksen/alaselän vaivasta, joka ei edelleenkään ole täysin hellittänyt. Vuotta meni varsin pitkälle epävarmoissa fiiliksissä. Pääsisinkö ollenkaan kisaamaan tahi patikoimaan? Olin ilmoittaitunut puolimaratonille, koska ajattelin, että se menisi vähän heikommallakin treenillä eikä tappaisi jalkoja ihan loppuun, jaksaisin sitten vaeltaa vielä kisan jälkeenkin.

En tiennyt reitistä tai maastosta yhtään mitään ilmoittautuessani. Katsoin joitain viikkoja sitten ensimmäistä kertaa reittiprofiilia ja siinä kohtaa alkoi hirvittää. Useampi kova nousu, ja lopussa noustaisiin Pyhän huipulle sekä tultaisiin laskettelurinnettä alas. Mietin, että väsyneillä jaloilla tulisin rinnettä alas kuten juustokiekon perässä kierivät kisailijat hullunkurisessa Cooper’s Hill Cheese-Rolling and Wake -tapahtumassa.

Meillä oli loistava majoitus aivan kisakeskuksen kulmalla Pyhä Ski Inn - huoneistossa. Aamulla ei tarvinnut lähteä aikaisin, kun oli jo kisapaikalla! Oma lähtöni oli puolimaratonin viimeisessä, ns. retkisarjassa. Mietin lähdössä, että olenkin selvästi lähdössä retkelle, kun oma juoksureppu oli täydempi kuin monella. Jo pakollisista varusteista tuli kantamista. Otin myös mukaan täyden juomarakon vettä sekä vielä lötköpullon. Päivästä oli tulossa lämmin ja aurinkoinen, joten otin varmuuden vuoksi kunnolla vettä mukaan.

Nuts Pyhä otti heti lähdön jälkeen luulot pois, kun kivuttiin ihan kunnon nousu pehmeää ruohikkorinnettä. Sitä seurasi pidempi laskuosuus. Yllätyin vähän, että laskussa menin monesta ohi, ilmeisesti olen kehittynyt alamäkijuoksijana, sillä sama kuvio toistui läpi kisan alamäissä.

Lasku johti portaille, joita pitkin laskeuduimme Aittakuruun. Hienossa kurussa kuljettiin tovi, mutta sieltä piti sitten tietysti noustakin. Nousu lukuisia portaita pitkin sai puuskuttamaan. 



Olin etukäteen ajatellut, että yritän juosta sileät pätkät ihan reipasta polkuravia, koska loppua kohti kiristyvät nousut veisivät vauhdin pois. Alkumatkasta sileä tarkoitti kuitenkin myös pidempää suopätkää, joka upotti aivan joka askeleella. Olen melko painava juoksijaksi, joten upposin turpeeseen jonkun verran. Olin kiitollinen kuivasta kelistä, sillä märällä tuo pätkä olisi ollut vielä rankempi. Lämpö ja aurinko tekivät kuitenkin matkanteosta varsin kuumaa ja olo oli jo alkumatkasta tosi hikinen.


Ensimmäinen huolto oli Karhunjuomalammella n. 6,5 kilometrin kohdalla. Kannustusjoukot olivat joutuneet rehkimään ehtiäkseen lähdöstä ajoissa huoltopaikalle kannustamaan. Kuulin siskoni "hyvä Anne"-huudot ja lehmänkellon kalkatuksen jo kaukaa. Suoriuduin huollosta nopeasti ottaen vain kourallisen sipsejä ja täyden lötköpullon.

Ensimmäinen pitkä nousu oli alkanut jo hiukan ennen huoltoa ja jatkui siitä polveilevana kohti reitin kaukaisinta kolkkaa. Nyt kuljettiin soraistettua helppoa polkua, mutta nousussa oli tekemistä. Seuraavaksi siirryttiin isommalta ulkoilureitiltä pienemmälle polulle, jossa riitti kiviä ja juurakoita. Pääsin tuolla tasaisella pätkällä kuitenkin varsin hyvään juoksurytmiin.

Tulin Huttuloman huoltoon hyvissä voimissa. Ennen huoltoa oli kisan parhaita kannustuksia, kun kaksi lasta riippumatossa bongaili juoksijoiden nimiä numerolapuista ja huusi kannustuksia nimeltä! Huolto meni osaltani taas vauhdilla, kun mutustelin vain vähän sipsejä. Lisäksi huuhtelin naamaa ja käsivarsia, sillä oli edelleen todella lämmin, vaikka hiukan pilviäkin alkoi taivaalla näkyä. Isot vesivarastoni olivat vielä riittäviä ja riittäisivät koko loppumatkalle. Kisan aikan söin suunnilleen kahden kilometrin välein energianamuja.

Huttuloman huollon jälkeen alkoi kisan pisin nousu. Aivan järkyttävä nousu, ehkä parisen kilometriä pitkä. Selkäni alkoi jumitella pahasti nousussa ja joudun pysähtymään tämän tästä, venyttelemään ja hieromaan selkää. En ihan tarkkaan tiedä, miksi selkä meni niin jumiin, mutta jumi tuli samalle puolelle kuin kevään vaiva, joten ehkä on osittain samaa ongelmaa. 

Piiiitkän nousun jälkeen avautuivat hienot näkymät, mutta sitten pitikin lähteä jo juoksemaan alamäkeen. Alamäkijuoksu sujui taas ihan hyvin, mutta sykkeeni eivät kauheasti laskeneet. Minulla alkoi olla hiukan lämpöuupumuksen oireita, ja seuraavassa pienessä ylämäessä pysähdyin ja join kunnolla sekä otin energiaa.

Paluumatkan Karhunjuomalammen huoltoon sai nyt lasketella alaspäin soraistettua polkua. Tulin huoltoon hyvällä fiiliksellä, kun tiesin miehen olevan siellä vastassa. Huolto meni taas vauhdilla ja matka oli edennyt pienistä ongelmista huolimatta hyvin. Aloin olla melko väsynyt, mutta onneksi matkaa ei olisi enää nelisen kilometriä. Tuossa kohtaa olin jo juossut itseltäni jalat alta, mikä tuntui ihan onnistumiselta. Kaikki jäi poluille!


Vauhtini hyytyi täysin, kun lähdettiin kisan viimeiseen nousuun. Tässä noustaisiin Pyhätunturin huipulle ja reitti oli kivikkoinen ja paikoin hyvin jyrkkä. Selkäni veti aivan jumiin ja tuntui, etten pysty askeltamaan kivikkoista rinnettä ollenkaan normaalisti. Selkäkipu oli niin inha, että olokin tuntui jopa pahoinvoivalta, vaikka muuten minulla ei ollut mitään hätää. Ohitseni könysi porukkaa, varmaan 20 juoksijaa meni ohi tuossa pitkässä, kilometrin pituisessa nousussa. 


Ylhäällä tunturissa yritin ottaa kuvia upeista maisemista, mutta nousu jatkui edelleen ja oli tosi vaikeaa. Päätin jossain kohtaa, että nyt en enää pysähtele, vaikka kuinka tekisi kipeää, mutta sen jälkeen aika piankin nousu vihdoin loppui.


Huipulla oli kova tuuli. Kokeilin hidasta hölkkää ja tunsin, miten selkä rentoutui. Nimenomaan nousuun kävely sai sen jumiin. Suunta vie syksyllä salille, tarvitsen selvästi lisää voimaa keskikroppaan.

Etukäteen jännittämäni laskettelurinne siinsi edessä. Näytti siltä, että reitti putosi tyhjyyteen huipun tasaiselta. Oma tunteeni oli yllättäen helpottunut! En halunnut nousta enää metriäkään ja uskoin selviäväni jopa tuosta älyttömästä laskusta. Ja selvisinkin! Rinne oli kuiva, ja vaikka paikoin oli niin jyrkkää, että etureisistä otettiin viimeisetkin voimat pois, pystyi osan rinteestä kuitenkin juoksemaan alas yllättävänkin rennosti. Kannustusjoukot olivat tulleet taas maaliin vastaan ja ihmettelivät, miten lujaa tulin rinteen alas. 

Jäljellä oli vielä loppusuora ja maali. Maalin jälkeen piti päästä saman tien istumaan. Olin aivan loppu! Mutta tyytyväinen suoritukseen. Etukäteen olin ajatellut, että aivan superonnistumisella voisin tavoitella neljän tunnin aikaa. Mutta viime vuosina kisassa on ollut myös paljon viiden tunnin ylittäjiä, joten pidin sitä ehkä realistisempana loppuaikana. Juoksin maaliin ajassa 4.01, ilman tuota viimeisen nousun tuskaista könyämistä olisi mennyt alle neljän tunnin.

Nuts Pyhä oli mainiosti järjestetty tapahtuma ja puolikkaan reitti oli monipuolinen, joskin tosi raskas. En ole tottunut pitkiin nousuihin ja sippasin niissä kyllä ihan kunnolla. Selkäongelma teki viimeisestä noususta yhtä tuskaa. Onnistuin kuitenkin juoksemaan tasolleni reippaasti tasaiset ja alamäet menivät hienosti. Mulla toimi kisassa hyvin varusteet ja energiat. Kerran tuntui, että kuumuus uuvutti, mutta sekin meni extratankkauksella ohi. 

Minulle sopi tämä kuivan kelin juoksu, kun uskalsin juosta itselleni reipasta vauhtia alamäet. Maisemat olivat hienot, ylhäällä tuntureiden huipuilla suorastaan upeat. Polkujuoksukansa on tunnetusti kivaa porukkaa ja jonkin verran tuli turistua kisan aikana. Kannustusjoukoista oli paljon apua ja läpi kisan oli vaikeista paikoista huolimatta hyvä fiilis. Mainio polkujuoksukisa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...