Maaliskuun maltilliset juoksut

Maaliskuun kuukausikilometrit jatkoivat alkuvuoden linjaa. Minimitavoitteena ollut 100 kilometriä ylittyi juuri ja juuri. Juoksin maaliskuussa 102 kilometriä. 

Teneriffan lomalta saatua treenipiikkiä en päässyt hyödyntämään ihan toivotulla tavalla. Minulla oli joku pieni jumi, joka paheni kuun mittaan. Lopulta toinen jalka ja alaselkä olivat jokseenkin poissa pelistä ja varasin vihdoin tälle viikolle ajan kiropraktikolle. Ihan vielä ei tunnu siltä, että jumi olisi poissa, mutta toivottavasti jumppailujen ja venyttelyjen myötä se katoaa. 

Ihan valtavaa treeni-intoakaan ei ole ollut. Olen usein juossut maaliskuussa jo pidempiä lenkkejä ja nostanut määriä talvikuukausista. Mutta nyt talvi jatkui lähes koko maaliskuun varsin tylsillä keleillä, jotka eivät nekään innostuneet kasvattamaan juoksumääriä. Erityisesti pitkikset ovat koko alkuvuoden puuttuneet käytännössä juoksuohjelmasta. Maaliskuussa juoksin pari kympin lenkkiä ja pisin lenkki oli 12 kilometriä nyt loppukuusta, 

Olisi kiva, jos huhtikuussa kevät vihdoin etenisi. Toivoisin myös löytäväni enemmän juoksuintoa myös kasvattaa pitkän lenkin pituutta ja sitä myötä myös enemmän kilometrejä. 

Sombrero de Chasna, mukava ympyräreitti ja patikointi Teneriffalla Sombrero-vuoren laelle

Meillä oli Teneriffalla kahdessa pätkässä auto vuokralla. Otimme vuokra-auton vielä viimeiselle päivälle ennen kotiinpaluuta, niin saimme sillä kuskattua itsemme ja matkalaukut lentokentälle. Lisäksi halusimme tehdä vielä yhden patikoinnin Teiden kansallispuistossa. Tällä kertaa suuntasimme hieman tuntemattomammalle reitille, joka kuitenkin oli varsin mukava rengasreitti Teiden kalderan etelälaidalla. 

Miten vaellusreitille pääsee?

Sombrero de Chasnan patikointi lähtee TF-21-tien varresta n. 8 kilometriä Vilaflorin kylästä pohjoiseen. Reitille pääsee järkevästi vain autolla. Polun alussa on vanhan kivirakennuksen raunioita ja tilaa muutamalle autolle. Jos parkkitilaa ei siinä ole, voi auton viedä parkkiin Las Lajasin retkeilyalueelle hiukan yli kilometrin päähän. Johtuen ehkä siitä, että oli vähän vilpoisampi ja pilvinen päivä, saimme auton parkkiin aivan polun alkuun. Polun alku löytyy tästä Google Maps -linkistä.

Sombrero de Chasna on saanut nimensä siitä, että kauempaa tasalakinen vuori näyttää etäisesti hatulta. Vuori on jännän näköinen, kun sen seinämät näyttävät lähes pystysuorilta, ja voisi kuvitella, että sinne olisi vaikea päästä. Pohjoisreunalta on kuitenkin varsin helppo kiivetä ylös vuoren laelle. Sombrero de Chasnaa ei tule kuitenkaan sekoittaa El Sombrero -vuoreen, joka on samannäköinen kivimöntti vain joidenkin kilometrien päässä. Siinä missä Chasnalle pääsee helposti kävellen, vaatii El Sombrero kiipeilytaitoa ja köysiä.

Nämä pyöreät vuoret ovat syntyneet, kun niiden kovempi kivilaji, punainen basaltti, on kestänyt eroosiota paremmin kuin vuorta ympäröivä kiviaines. Tämä patikointi oli siitä hauska, että olimme aikaisemmin kävelleet Paisaje Lunarin reitin, josta on näkymä Sombrero de Chasnalle, ja tältä patikoinnilta puolestaan pääsee kurkkaamaan alas Teiden kalderan reunavuorilta kohti Roques de Garciaa, josta olin lähtenyt Pico Viejon reitille. Näistä patikoinneista syntyi monipuolinen kuva Teiden kansallispuiston eteläosista.

Patikointireitti Sombrero de Chasnalle

Patikointi nousee heti päätieltä lähdettäessä jyrkästi, ja kohta ollaankin jo korkealla tien yläpuolella nousemassa vielä ylemmäs harvassa kanarianmäntymetsikössä. Polku kulkee lyhyen matkaa alussa ja lopussa samaa reittiä, mutta sitten polku kääntyy kohti Teiden kalderaa ja muuttuu ympyräreitiksi. Suositeltu kulkusuunta on myötäpäivään, jolloin jyrkimmät osuudet mennään ylöspäin. 

Tälle patikoinnille osui pilvinen päivä, mutta menomatkalla aurinko vielä ajoittain pilkisteli. Reitti kulkee sellaisella korkeudella (yli 2 kilometrissä), että usein ollaan pilvien yläpuolella, mutta meidän retkellämme pilvet nousivat reitille ja niinpä patikoimmekin ison osan matkaa pilvessä. Nousun aikana Sombrero de Chasna näkyi reitillä vain ajoittain ja jos siitä halusi kuvan, piti vielä väijyä hetkeä, jolloin pilvet väistyisivät. Pilvessä tuli nousumetreistä huolimatta hiukan kylmä, ja lyhyen evästauon lisäksi pysähdyimme vähän ennen puolimatkaa lisäämään vaatetta.

Kun reitti saapui Teiden kalderan eteläreunalle, metsä harveni ja puut hävisivät kohta kokonaan. Edessä oli muutama pätkä jyrkkää nousua, joista viimeinen päättyi reunalle aivan pystyruoraan pudotukseen. Huh, mikä näköalapaikka! Patikointi on muuten korkeanpaikankammoiselle tosi leppoisa, mutta tuossa kohtaa vedin henkeä kerran jo toisenkin. Teiden kansallispuiston poikki kulkeva tie kulki tasangolla noin 500 metriä alempana ja kaldera aukesi näköalapaikalta niin oikealle kuin vasemmallekin. Pilvet ikään kuin valuivat takaamme alaspäin kalderan rinteitä ja edessä Teiden rinteilläkin oli pilviä.

Reitti kulki lyhyen matkaa aivan kalderan ja jyrkänteen reunaa. Osuus oli minulle hiukan liian jännittävä, mutta onneksi rinne on toiseen suuntaan sen verran loiva, että oli helppo kulkea tuo osuus myös alempana turvallisen matkan päässä reunasta. Sombrero de Chasnan huipulle kulkeva osuus kulkeekin sitten hyvin tasaisena ylängöllä isojen pensaiden lomassa. 

Itse nousureitti Sombreron tasaiselle laelle vaatii hiukan kiipeilyä kivenlohkareelta toiselle. Nousu on kuitenkin hyvin lyhyt eikä sinänsä korkeanpaikankammoiselle pelottava. Vuoren laki on puolestaan aivan tasainen eikä sieltä ole runsaiden pensaiden vuoksi mitään jyrkännenäkymiäkään. Noustessamme huipulle ylös vuorille nousevat pilvet olivat saavuttaneet meidät ja näkyvyys ylhäällä oli vain joitain kymmeniä metrejä. Meitä vastaan oli tullut muutamia kulkijoita, mutta saimme olla huipulla aivan kahdestaan. Sumussa tunnelma oli oikeastaan aika romanttinen. :)

Pilvessä oli kuitenkin sen verran vilpoista, että alaspäin patikoiti meni huomattavasti vauhdikkaammin kuin ylös. Tarkkana sai välillä olla, kun reitti oli kivikkoinen ja louhikkoinen. Maisemia ei pilvestä näkynyt, mutta oma tunnelmansa oli siinä, että näkyvyys oli vain joitain metrejä ja vaikka laskeutuminen oli kohtalaisen loivaa, välillä rinne vain katosi sumuun. 

Takaisin autolla olimme noin 7 km patikoituamme. Nousua reitillä kertyi hiukan yli 400 metriä. Vaikka nousu ei missään kohtaa ole erityisen jyrkkää, tuntui se kuitenkin hiukan jaloissa. Tämäkin reitti kulkee päälle 2000 metrin korkeudessa. Sombrero de Chasnan patikointi oli tällaiseksi melko lyhyeksi reitiksi varsin monipuolinen. Nousua, laskua, erilaisia maisemia ja pieni kipuaminen huipulle. Jo pelkästään näkymät Teiden ylätasangolle olivat retken arvoisia.

Yritin juosta Pico Viejolle, Teneriffan toiseksi korkeimmalle huipulle

Kun olin edellisen kerran Teneriffalla, nousimme kaverin kanssa Teiden huipulle. Teide on Espanjan korkein vuori ja nousee 3718 metriin. Tuolla reissulla tosin nousimme köysiradalla huipun tuntumaan ja kävelimme vain viimeiset sadat metrit. Se oli osin käytännön sanelema juttu, sillä Teiden huipulle tarvitaan lupa, joita on jaossa vain 200 per päivä. Lupa pitää varata joko kuukausia etukäteen tai osallistua Volcano Teiden järjestämälle retkelle, kuten me teimme. 

Helmikuisella Teneriffan matkalla meillä oli varattuna luvat Teiden huipulle ja rohkea aikomus patikoida n. 10 kilometrin raskas reitti huipulle Teiden ylätasangolta. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, koska sääolosuhteet estivät kiipeämisen ja köysiratakaan ei ollut toiminnassa, jolloin olisimme joutuneet kävelemään reitin myös alas. Teidellä tuulee usein talvikuukausina niin, että köysirata on suljettu, ja kova tuuli myös vaikeuttaa tai tekee patikoinnista jopa vaarallaista. Niinpä teimmekin suunniteltuna Teiden retkipäivänä Paisaje Lunarin patikoinnin reitillä, joka oli kovallakin pohjoistuulella erittäin suojaisa ja tyyni. 

Minua jäi kuitenkin hiukan kismittämään huiputuksen jääminen väliin ja aloin suunnitella vaihtoehtoista huippua, nimittäin Teneriffan toiseksi korkeinta vuorta Pico Viejoa. Pico Viejo on 3135 metriä korkea, eli kuitenkin päälle kolmetonninen, mutta reitti olisi huomattavasti loivempi kuin Teiden kipuaminen. Luin, että reitti olisi myös ihan juostava, joten ei kun tuumasta toimeen.

Polkujuoksu kohti Pico Viejoa

Aikataulusyistä pääsin lähtemään reitille vasta puoliltapäivin. Oikullinen sää oli kääntynyt todella aurinkoiseksi ja lämpimäksi, ja Teiden kansallispuistossakin lämpötila kipusi 20 asteeseen. 

Pico Viejon huippukraaterille menee useampi vaihtoehtoinen reitti Teiden kansallispuistossa. Valitsin niistä suoraviivaisimman, joka lähtee liikkeelle Roques de Garcian kivimuodostelmilta. Roques de Garciassa on kiva lyhyt (n. 2 km) patikointireitti joka kiertää kivimuodostelmat. Lisäksi siellä oli iso parkkipaikka, opastuskeskus ja Paradorin kahvila-ravintola. Roques de Garcian reitti on alkuosalta turistilaumojen ruuhkauttama, mutta reittiä ei tarvitse mennä kuin parisataa metriä, niin ihmislaumat jäävät jo taakse. 

Pico Viejon patikointireitti eroaa Roques de Garcian polusta sen luoteiskulmalta. Samalla hiekkapohjainen helppo polku vaihtuu jähmettyneeseen laavavirtaan, johon polku on merkitty reunuskivetyksillä. Kivistä polkua mennään jonkin matkaa loivasti ylöspäin, kunnes se alkaa kohota jyrkemmin. Reitti on merkitty Sendero 23 -kylteillä eikä eksymisvaaraa juuri ole. 

Reitti kulkee Teiden huipun eteläpuolella laavakentän reunaa mukaillen. Taakse päin aukeaa näkymä kivimuodostelmille ja Teiden kalderan reunavuorille. Oikella kohoaa Teiden huippu. Välillä noustaan loivasti, välillä niin jyrkästi, että piti ottaa kädet avuksi kipuamisessa. Välillä polku kulkee tasaisenakin, mutta ylöspäin mennessä kyllä mietin, että onko nyt ihan reilua kellottaa tätä meininkiä polkujuoksuna, kun könyäminen kivikkoisella polulla muistutti välillä huomattavasti enemmän konttausta kuin juoksua. Varmaan ohuella ilmallakin oli jotain tekemistä sen kanssa, että tuntui varsin raskaalta ylösmeno. 

Pidin ensimmäisen tauon n. tunnin kuluttua lähdöstä. Siinä kohtaa takana oli vasta 3 kilometriä matkaa, kun reitti Pico Viejon huipulle olisi yhteen suuntaan n. 7,5 km. Kesti tovin, että löysin tarpeeksi ison kiven, että saatoin päästä edes osittaiseen varjoon. Aurinko porotti siniseltä taivaalta todella kuumasti. Reitillä ei ollut tullut vastaan vielä ketään, mutta tuon jälkeen alkoi tulla muutamia patikoijia ja myös juoksijoita vastaan.

Neljän kilometrin täyttymisen jälkeen reitillä oli pidempi tasaisempi kohta, jossa pääsi ihastelemaan isoja "Teiden munia". Suuret pyöreät laavakuulat erottuvat selvästi muusta maastosta. Tuossa kohtaa katselin kelloa ja laskeskelin mukanani olevan veden riittävyyttä. Minulla oli juomarakossa 1,5 litraa vettä, mutta kuumassa kelissä vesi oli huvennut nopeammin kuin matka oli edistynyt. Koko reitillä olisi nousua noin 1000 metriä, joista olin tullut ylöspäin vasta alle puolet. Totesin, että olisi varmaan fiksuinta kääntyä takaisin, sillä vesi alkoi käydä vähiin, syötävääkään ei kauheasti ollut, aika loppuisi kesken ja aurinkorasvankin riittävyys epäilytti.

Kun kellossani oli kuljettua matkaa 5 km ja nousumetrejä 600, totesin kääntyväni takaisin evästauon jälkeen. Pidin ihan kunnon tauon, kun ei ollut enää kiire, ja löysin rinteestä sopivasti isomman kiven, jotta pääsin myös varjoon. Alaspäin avautui upea maisema, jossa maaperän eri värit ja vähäinen kasvillisuus hehkuivat auringossa.

Tauon aikana ylhäältä tuli useampi polkujuoksija alas päin. Mietin, että olin lähtenyt turhan myöhään liikkeelle ja yliarvioinut oman vauhtini hankalassa maastossa. Hiukan kismitti kääntyä takaisin, kun olin tullut jo 2/3 matkasta, mutta yritin tihrustaa korkeuskäyriä kartasta ja näytti siltä, että viimeinen kolmannes ylöspäin olisi vielä jyrkempää. Olin tauon jälkeen tullut ylös parin tunnin ajan ja viimeinen kolmannes olisi vienyt varmaankin vielä tunnin, ja sen jälkeen olisi tietysti pitänyt jaksaa vielä alaskin. 

Alaspäin juoksinkin sitten lähes koko matkan lukuun ottamatta niitä jyrkkiä ja kivikkoisia kohtia, joissa piti myös alaspäin mennessä ottaa kädet avuksi. Juomaleilistäni loppui vesi noin 2 kilometriä ennen paluumääränpäätä. Veden loppuminen oli suurin syy kääntyä takaisin, ja laskeskelin, että jos olisin jatkanut huipulle, olisin joutunut tulemaan viimeiset 5 km alas ilman vettä. Se olisi ollut kuumassa kelissä aika pitkä aika.

Kääntyminen takaisin ennen huippua jäi kuitenkin vähän harmittamaan, sillä polku oli runsaasta noususta huolimatta varsin juostava ja tosi kiva. Vaikka polku oli kivikkoinen, hyvillä energioilla jaksoi askeltaa huolellisesti ja irtonaista kivikkoa joutui menemään vain muutamassa kohtaa. Korkeanpaikankammoiselle tällaiset hissukseen tulivuorta nousevat polut ovat helppoja, kun ei joudu missään kohtaa menemään jyrkänteen reunaa. Pico Viejo olisi ollut saavutettavissa, jos aikaa ja vettä olisi ollut enemmän. Itselle tämä 10 km ja 600 nousumetrin lenkki tarkoitti onneksi sellaisenaankin tosi hyvää treeniä. 

Paisaje Lunar: Patikointi Teneriffan kuumaisemiin

Teiden kansallispuiston etelälaita oli jäänyt edellisillä Teneriffan reissuilla koluamatta, mutta tällä matkalla otin vahingon takaisin ja useampi retki suuntautui tällä kertaa Teiden ylätasangon eteläpuolelle. Tähän on parikin syytä. Ensinnäkin, pohjoispuolen hienoista vaellusreiteistä iso osa oli suljettu viime syksyn maastopalojen vuoksi. Ja toiseksi, nyt käytössä oli myös vuokra-auto, jolla pääsi helposti myös sellaisille patikoinneille, joihin bussi ei vie. 

Miten kuumaisemiin pääsee?

Paisaje Lunar on kuumaisemaksi kutsuttu alue, johon on syntynyt jänniä kivimuodostelmia rapautumisen seurauksena. Netistä löytyy alueelle useampi vaihtoehtoinen reitti. Jos on liikkeellä bussilla, alueelle pääsee ensinnäkin vain etelän suunnasta Playa de las Americasista lähtevällä bussilla, ja toisekseen, patikointi pitää aloittaa Vilaflorin kylästä. Vuokra-auto tarjoaa mahdollisuuden aloittaa patikointi halutessaan lähempää kivimuodostelmia. Muodostelmat sijaitsevat kuitenkin varsin pienellä alueella, eikä niitä ole kovin paljoa, joten tämä patikointi kannattaa tehdä mieluummin matkan kuin määränpään vuoksi. Yleisimmin käytetty patikointireitti kipua ylöspäin Vilaflorista kohti Teiden kalderan etelälaitaa ja tarjoaa kuumaisemien lisäksi harvaa kanarianmäntymetsää ja paikoin myös näköaloja Teneriffan etelärannikolle. 

Vilaflorista patikointi on noin 13,5 km ja liikkeelle kannattaa lähteä heti aamusta. Jos on liikkeellä vuokra-autolla, voi saapua paikalle hiukan myöhemminkin ja lähteä reitille kohdasta, jossa vaellusreitti ylittää pikkutien. Pikkutie on kuoppainen ja kapea, mutta patikointireittiä lähestyttäessä tiessä on paljon levennyksiä ja tilaa useammalle autolle. Tämä on siis kätevä vinkki, jos haluaa hieman lyhyemmän patikoinnin ja käytössä on auto. Pikkutie erkanee TF-21 -päätiestä n. 66 km kohdalla, Google maps -linkki tässä. 

Patikointireitti Paisaje Lunarille

Lähdimme tosiaan liikkeelle tuolta pikkutien varresta, jossa oli saapuessamme jo useampi auto. Reitti polveilee kanarinamäntymetsässä nousten välillä loivemmin ja välillä jyrkemmin ylemmäs. Kokonaisnousua tulee noin 400 metriä, mutta siitä huolimatta kyseessä on varsin leppoisa kävely. Horisontissa näkyy Teiden kalderan eteläreuna ja siellä joitain hauskan näköisiä huippuja. Yhdelle näistä tekisimme vielä myöhemmin reissulla patikoinnin. 

Ennen varsinaista Paisaje Lurarin rotkolaaksoa reitillä näkyy joitain kohtia, joissa kivet ovat rapautuneet jännästi. Reitillä on myös mahdollisuus käväistä toista vaellusreittiä jonkin matkaa ylärinteeseen, jossa on näköalapaikka. Me kävimme kurkkaamassa aluetta ylhäältä päin näköalapaikalta ennen laskeutumista reitin puolimatkaan ja määränpäähän. 

Reitti itse kivimuodostelmille ei ole mitenkään selkeä, vaan rinteessä on lukuisia jyrkkiä polkuja, joista voi yrittää siksakata alas. Lienee sanomattakin selvää, että kivimuodostelmia ei mennä käpälöimään, vaan vain katsellaan matkan päästä, jotta luonnonnähtävyys ei ihmisen toiminnan vuoksi rapautuisi lisää.

Patikoinnilla kävi niin, että mennessä tuli pysähdeltyä paljon enemmän kuin paluumatkalla, ja niinpä reissussa tulikin oltua enimmäkseen toinen kylki kohti aurinkoa. Siinä kävi sitten vähän hassusti, kun toinen käsivarsi, toinen pohje ja toinen hartia saivat hiukan kärvähtivät. Suosittelenkin suojautumaan kunnolla auringolta, sillä reitillä puusto on harvaa ja aurinkoisena päivänä varjoa ei juuri ole. 

Me kävelimme reitin myötäpäivään ja se on suositeltu kulkusuunta. Paluu takaisin on varsin samanlaista polkua kuin menokin. Hiukan ennen kuin vaellusreitti risteää paikallisia pikkuteitä, on matkalla vielä yksi nähtävyys, nimittäin todella vanha ja komea kanarianmänty. Kanarianmännyt selviävät hämmästyttävän hyvin jopa metsäpaloista, kun paksu kaarna pitää puun elossa, vaikka tuli tuhoaisikin muun kasvillisuuden. Kulkemamme reitti oli näköalapaikalle piston myötä hiukan yli 9 kilometriä ja varsin mukava kävely pörröisten kanarianmäntyjen, erikoisten kivimuodostelmien ja hienojen näköalojen keskellä.