Maaliskuun matalalentoa

Maaliskuun juoksusuunnitelmat menivät aika lahjakkaasti vihkoon, kun polvi kipuili suunnilleen koko kuun ja muutenkin oli hiukan nuutumusta ilmassa. Tällä Turussa ilma on ajoittain ollut sakeana katupölystä, ja varmaan tuo aiheutti minullekin tukkoista oloa. Ehkä jonkinlaista kevätväsymystäkin oli ilmassa, ja tietysti vaivat, no, vaivaavat. Vaikka polvikipu ei mikään järjetön olekaan, se vie kuitenkin mielen matalaksi, kun hölkätessä ajatukset ovat suunnilleen koko ajan siinä kivussa ja ikävissä asioissa. Juoksun suhteen tuli siis takapakkia, ja juoksin vain 10 lenkkiä, joista pisimmät hölkät olivat nelikilometrisiä. Yhteensä kilometrejä kertyi 37, eli valitettavasti tässä kuussa tuli selvää takapakkia juoksun suhteen.

Juoksulenkeillä tässä kuussa parasta olivat aurinkoiset päivät, jotka sulattivat lumen ja toivat valoa katupölyn harmaannuttamaan maisemaan. Aurinkoisella säällä on aina muhun mieltä piristävä vaikutus, ja lumen ja jään vaihtuminen märkään, mutta sulaan maahan oli sekin kivaa. Tuuliset kelit sitä vastoin eivät oikein napanneet, eikä tässä kuussa vielä tullut sellaista kunnon kevätfiilistä.

Salilla kävin maaliskuussa kahdeksan kertaa. Pidin kuun puolivälissä viikon tauonkin tukkoisuuden takia, joten olen tosi tyytyväinen treenien määrään. Tämä alkuvuoden ”salikausi” on ollut mulla tehokkain koskaan. Olen yrittänyt kuntouttaa itseäni ja vahvistaa polven ja selän tukilihaksia. Jos olen siinä samalla saanut hiukan lihasta ja voimaa, niin hyvä. Kahdesti viikossa tehtävä salitreeni on kuitenkin vienyt myös melkoisen osan viikon liikunta-ajasta, ja suunnitelmissa on huhtikuussa käydä salilla vain kerta viikkoon.

Toivon todella, että pääsisin vähitellen rakentamaan kestävyyskuntoakin. Kahden kuukauden päästä pitäisi olla Kolilla kipuamassa vaaroja ylös alas, joten kunto pitää nyt saada nousuun ja nopsaan. Siitä sitten kuukauden päästä olisi Paavo Nurmen puolikas, joka sekään ei mene läpi näillä 4 kilometrin treenilenkeillä. Huhtikuu on toivoa täynnä, vai miten se meni :)

Tuulee niin että tukka lähtee

Juoksukeleistä mun inhokki taitaa olla tuulinen sää. Toki tuuli on vielä purevampi silloin, kun mittarissa on miinusasteita, mutta ei nämä tämän kevään kalseat puhuritkaan mitään herkkua ole. Turussa tuulee lähes aina, mutta Aurajoessa vastavirtaan matkaavat vaahtopäät eivät ole kuitenkaan ihan jokapäiväisiä.

Eilen kotiin kävellessä jouduin katupölypyöreen kouriin, ja kotona totesin koko naaman olevan mustien pisteiden peitossa. Kaduilta ja katuojista hiekkaa suu ja silmät täyteen, oh joy! Lenkille lähtiessä keli on myös osoittautunut petolliseksi. Talon toisella puolella näyttää aurinkoiselta ja seesteiseltä, mutta toisella puolella kaikki oravaa pienempi sinkoilee tuulen mukana sinne tänne. Itse asiassa, en olekaan nähnyt hetkeen oravia meidän pihapuissa, hmm...

Mun perinteisellä sinne-ja-takaisin lenkkireitillä olen jo useasti erehtynyt menomatkalla lapsekkaasti kuvittelemaan, että hei, tänään onkin hyvä kulku. Kääntöpaikan jälkeen onkin ollut kuin seinään törmäisi, kun vastatuuleen puskeminen käy työstä. Välillä olen todennut ihan mahdottomaksi pitää sykkeitä tai vauhtia tavoitetasolla. Vastatuuleen juoksu vaan on älyttömän työlästä ja kalsea viima pakottaa kuitenkin laittamaan tossua toisen eteen sellaiseen tahtiin, ettei ihan jäädy. Tänä keväänä en ole harjoitellut minkään ohjelman mukaan, mutta aiempina vuosina olen todennut, että erityisesti vetojen juokseminen vastatuuleen on ihan myrkkyä. Hyvän juoksuasennonkin pitäminen vaikeutuu tuuleen puskiessa.

Kunnon tuulenpitävä juoksuasu on näillä keleillä ihan ehdoton. Itse tykkään käyttää sekä takkina että housuina hyvin ohuita ja vuorittomia tuulenpitäviä vermeitä. Uloimman kerroksen alle voi sitten tarpeen mukaan pukea lämmittäviä kerroksia, ja samat vaatteet menevät syksystä kevääseen. Windstopper-trikoot olisivat varmaan myös kätevät, mutta niitä en ole koskaan kokeillut. Kuvissa mulla on Sportamoren Blacc-merkin juoksutakki, jonka vihreä-mustaan väritykseen ihastuihin viime syksynä. Takki on siitä kiva, että siinä on tarpeeksi pitkät hihat, joissa on mukavat peukaloaukolliset resorit. Takissa on myös kunnon taskut, alhaalla selässä isompi tasku sekä vetoketjulliset taskut edessä. Huppua voi hyödyntää juurikin kovalla tuulella ja sateella, sillä se suojaa samalla myös niskaa ja tyköistuvana pysyy myös päässä. Tosin huppu ei ole ollenkaan yhteensopiva mun letin tai ylikasvaneiden otsahiusten kanssa... :)

Matkasuunnitelmissa vaellusreissu Kolille

Hiphei, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olen parin kuukauden päästä, toukokuun lopulla Kolilla vaeltamassa. Aikomuksenamme on siskon kanssa kiertää Herajärven pohjoispään kierros. Idean reissuun sain Hennan blogista. :)

Olemme siskon kanssa käyneet kahdesti Madeiralla ja kerran Gardajärvellä Italiassa, ja noilla reissuilla tehneet päiväpatikoita. Tämä on mulle kuitenkin ensimmäinen kotimaan vaellusreissu ja ensimmäinen yli yön kestävä patikkamatka. Hiukan hirvittää. Siskolla on onneksi kokemusta Karhunkierrokselta ja Saariselältä, joten luotan siihen, että sisko osaa vaellushommat, ja mun pitää vain kävellä. Joka sekin kyllä vähän jänskättää näiden vaivojen takia. Toivottavasti kuntoudun reissuun mennessä ja saan itseni sellaiseen kuosiin, etten pökrää Kolin vaaroja kivutessa.

Koska olen tosiaan ihan noviisi vaellushommissa ja inhoan telttaa, varasimme hyvissä ajoin yöpymiset vuokratupiin ja maatilamajoitukseen. Viimeisen yön ajattelimme viettää hotellissa, varmaan Sokos Hotel Kolilla, niin päästään patikoinnin päätteeksi oikeisiin sänkyihin ja saadaan kunnon aamiainen ennen kotimatkaa. Hotellia ei vielä varattu, mutta sitä tuskin bookataan täyteen. Koska ajomatka Suomen halki vie käytännössä koko päivän, yövymme reissussa 4 yötä, mutta varsinaisia vaelluspäiviä on vain kolme.

Olemme suunnitelleet päivämatkat siten, että ensimmäisenä varsinaisena vaelluspäivänä tehtäisiin pisin etappi, noin 15 km Herajärven länsipuolta, ja kahden seuraavan päivän aikana patikoimme itäpuolta lyhyemmin päivämatkoin. Reissuun on nyt pari kuukautta aikaa, joten pitää alkaa tosissaan treenaamaan, jotta jaksetaan!

Kevät! Aurinko!

Tänään hölköttelin hyvillä mielin 4 kilometrin pk-lenkin kirkkaassa auringonpaisteessa. Kyllä tuo sään keväistyminen vaan kummasti piristää! Alkuviikolla olo oli jostain syystä tosi nuutunut, ja jätin viikon toisen salitreeninkin väliin. Mietin, että olenkohan tulossa kipeäksi, mutta se taisikin onneksi olla vain katupölyn aiheuttamaa tukkoisuutta, sillä nyt viikonloppuna olo on ollut taas ihan reipas. Mulla on edelleen ollut hiukan polven kanssa ongelmia, mutta eilinen hieronta tuntui auttavan siihen. Juoksut ovat kuitenkin jääneet odotettua vähäisemmiksi, mutta onneksi tänään pääsin pikku lenkille!

Back on track

Juoksutauosta tuli tällä kertaa viikon mittainen, nyt viikonloppuna uskaltauduin taas lenkille, kun keskiviikon visiitti kiropraktikolle auttoi. Näyttää nyt aika vahvasti siltä, että tuo SI-nivelen lukkiutuminen oli selkävaivojen syy. Selkäjumi helpotti heti kiropraktikkokäynnin jälkeen. Edelleen hiukan murhetta tuottaa tuo polvi, joka kipeytyi viime viikolla aika pian selkäjumin myötä ja on edelleen vähän arka. Polvi mitä ilmeisemmin reagoi selän/lantion virheasentoon hiukan viiveellä ja sillä kestää myös toipua pidempään. Jotain siellä polvessa on siis edelleen pielessä, mutta positiivista on, että kun lantio pysyy oikeassa asennossa, ei polvikaan juuri oireile.

Olen aika helpottunut, kun tuo kiropraktikon käsittely näyttää tosiaan auttavan. Tuntui se auttavan jo vuodenvaihteessa, mutta en silloin voinut varmuudella sanoa, että se oli nimenomaan kiropraktikko, joka sain tilanteen kääntymään parempaan suuntaan, sillä samaan aikaan olin myös saikulla, napsin lääkkeitä ja tein fyssarin neuvomia jumppia. Kun nyt tuli alkuvuoden pahin jumi, joka korjaantui heti SI-nivelen käsittelyllä, niin tuli vihdoin varmuus, että tuo on se, mikä auttaa. On ollut sellaista vuoristorataa ja diagnoosien arpomista tämä touhu, että on iso voitto vihdoin tietää selkävaivan syy. Ja vielä isompi asia on tietysti se, että toimiva hoitokeino on löytynyt. Aika hintavaahan tuo on, nimittäin maksan 70 euroa hoitokerralta, ja kyseessä on kuitenkin vain vartin käsittely. Toisaalta loppuvuodesta mulla meni älyttömiä summia jo ihan kipulääkkeisiin, joten kaikki on suhteellista. Kiropraktikko oli myös sitä mieltä, että SI-nivelen pitäisi joka hoitokerran jälkeen pysyä paremmin kuosissa, joten hoidossa ei jatkossa tarvitse käydä kovin usein.

Oli tosi kiva päästä taas lenkille, varsinkin, kun sää oli viikonloppuna jo niin keväinen ja aurinkoinen. Tosin tänään oli aika tuulista, ja lenkkeilyreitit olivat lotisevan märkiä. Mä olin vaan, että "jee, mutaa", sillä kyllähän märkyys aina lumen ja jään voittaa! Bongasin lenkkireitin varrelta myös pahimpien lammikoiden ojitusta, joten eiköhän se baana pian kuivu. Tykkäsin lapsena aina keväisin tehdä sulavesille puroja meidän pihatielle ja sitten uittaa niissä kaarnalaivoja. Nuo lenkkireitin purot olivat vähän turhan lyhyitä ja mutaisia moiseen, mutta nostalgisissa mietteissä päädyin kuitenkin kuvailemaan niitä. Saattoi ehkä herättää kanssakulkijoissa kummastusta kuralammikoiden kuvailu. :D

Pieni juoksutauko

Olen joutunut nyt jättämään hölköttelyjä väliin, kun alaselkä on edelleen jumitellut ja tuntuu ärtyvän herkästi ihan kävelystäkin. Viime perjantaina onnistuin kuitenkin tekemään tehokkaan salitreenin ilman, että selkä otti nokkiinsa, joten ongelma ei onneksi näyttäisi koskevan salitreeniä.

Lauantaina hipsuttelin nelisen kilometriä hidasta hölkkää, mutta varmaan osittain liukkaudenkin takia selkä otti nokkiinsa. Päätin sitten, että ennen huomista kiropraktikkoa en turhaan ärsytä selkää ja jätän juoksut väliin. Olokin on ihan vino. Toivon todella, että kiropraktikko saa vaivan fiksattua, sillä tämän vuoden puolella tämä on toistaiseksi pahin jumi, enkä ole oikein saanut nukuttuakaan kipujen kanssa. Tänään ajattelin kokeilla vielä saleilua. Kun vaiva ei pahentunut viime perjantain treenistä, uskoisin pystyväni tänäänkin tekemään salitreenin ongelmitta.

Eihän tämä nyt vielä ole pitkä juoksutauko, mutta viime viikolla jo lyhentelin hölkkiä selkävaivan vuoksi, niin nyt vähän hirvittää, että mitenköhän homma etenee. Miksi pitikään kirjata ylös tuo 60 kilometrin kuukausitavoite maaliskuulle? Se näyttää nyt tyssäävän heti alkuunsa…

Kiropraktikolla

Kuten tuossa helmikuun yhteenvedossa kirjoittelin, on parin kuukauden melko hyvän jakson jälkeen alaselkä taas jumitellut. Selkävaiva alkoi parantua joulukuussa, kun menin kiropraktikolle, ja mietinkin tässä, johtuvatko jumit nyt siitä, että edellisestä käynnistä on jo aikaa. Kiropraktikko on manipuloinut SI-niveltä, ja sitä kautta saanut lantion vinouden ja jalkojen pituuseron korjattua. Ajattelinkin tässä nyt hiukan naputella omia kokemuksia tuosta hoidosta.

Mulle heräsi epäilys SI-nivelestä selkävaivan aiheuttajana jo syksyllä, kun työfyssari totesi mulla jalkojen pituuseron. Valitettavasti en osannut edetä asian kanssa itse, kun kyseinen fyssari torppasi omat arveluni ja oli sitä mieltä, että jaloissani on aina ollut pituueroa ja lantio vinossa. Kuitenkaan tuota ei esimerkiksi aiemmin ole toinen fyssari todennut, joten mulle jäi epäilys, että vinouma olisi polvivaivan ja sen aiheuttaman toispuoleisen kuormituksen aiheuttama. Tän vuoden alussa, kun pääsin toiselle fyssarille, tämä olikin kanssani samaa mieltä. Uuden fyssarin mukaan toispuoltainen askellus on voinut saada SI-niveleni toiselta puolelta lukkoon, joka on vinouttanut lantion aiheuttaen siten jalkojen pituuseron.

Joulukuussa, kun menin kiropraktikolle ekaa kertaa, mulla ei siis ollut mitään diagnoosia SI-nivelongelmista, vaan selkävaivaa pidettiin välilevyperäisenä. Kun olin pari viikkoa saikulla, totesin kuitenkin, että liikunta (vähääkään pidempi kävely tai varovainen hölkkä) vetää alaselän jumiin. Tuntemus oli tuossa vaiheessa aika vahvasti sellainen, että vaiva oli vetänyt mua aina vain enemmän vinoon ja jotain tarttis tehdä. Kiropraktikkohan oli sitten sitä mieltä, että kaikki vaivani johtuvat SI-nivelestä ja lääkärit eivät tiedä mitään. Kiropraktikko totesi jaloissa 2 sentin pituuseron, joka korjattiin heti ekalla hoidolla nollaan. Myöhemmillä hoitokerroilla ei ole ihan noin iso pituuseroa ollut, mutta hoitojen tauoilla olen kuitenkin vinoutunut taas.

SI-nivelen manipulaatio on aika outoa touhua. Ensin kiropraktikko vääntää mut hoitopöydällä sellaiseen asentoon, että olen tippumaisillani alas. Sitten väännetään ja käännetään vielä vähän lisää, jonka jälkeen uloshengityksen aikana tyyppi hyppää päälle ja selästä kuuluu kamalaa rutinaa.

Ensimmäisellä kerralla tuo rutina säikäytti aika paljon, ja muutenkin jännitin hoitoa. Ensimmäisen hoidon jälkeen alaselkä oli myös todella kipeä usean päivän ajan. Alkuun kävin kiropraktikolla hoidossa viikon välein kolmasti, sen jälkeen käyntivälejä on pidennetty. Ensimmäisen kerran jälkeen hoitokipua ei onneksi ole samalla lailla tullut, mutta edelleen vähän jännittää tuo hoito. Samalla kertaa mulla on aina käsitelty myös lapaluiden välissä olevaa jumia sekä tehty pakaroiden triggerpiste-manipulaatiota.

Suhtauduin alusti aika skeptisesti koko kiropraktiikkaan, mutta muutamien käyntien jälkeen oli pakko myöntää, että hoito tehosi. Mulle oli myös iloinen yllätys, että lapaluiden välin manipulointi poisti mua vuosikausia vaivanneen ikuisuusjumin, jota esim. hieronnalla ei ole saatu pois. Kiropraktikko itse on aika jyrkkä monissa kommenteissaan, enkä ole suinkaan hänen kanssaan aina samaa mieltä, mutta koska hoito on tepsinyt, olen jatkanut käyntejä. Toivoisin kuitenkin, että hoidot voitaisiin jossain vaiheessa lopettaa, sillä "lysti" on todella tyyristä, ja suhtaudun hiukan huolestuneesti myös siihen, että SI-niveltäni manipuloidaan kerta toisensa jälkeen. Siinä on vaarana, että nivel löystyy ja siitä seuraa sitten taas ongelmia.

Nyt, kun alaselkä on taas hiukan oireillut, odotan mielenkiinnolla, mitä kiropraktikko toteaa ensi viikon käynnillä. Onkohan jalkoihini tullut taas lisää pituuseroa? Toisaalta, jos hoito veisi ongelmat mennessään, se olisi vahva signaali siihen suuntaan, että toimiva hoitokeino on kuitenkin olemassa ja oikeaan suuntaan on menty. Katsotaan...