Syyskuun suunnistukset sun muut

Syyskuu oli kivan lämmin ja juoksusäät suosivat. Tunnenkin hieman huonoa omaatuntoa siitä, että olen edelleen juossut aika vähän. Nyt tuntuu, että kilpirauhasongelmien jälkeen alkaisin vihdoin olla juoksukunnossa, mutta minua laiskottaa ja juoksuohjelmaa on vaikea sekä suunnitella että noudattaa.

Syyskuussa sain kasaan juoksuja yhteensä 81 km verran. Hyvä, että vihdoin tuli 80 kuukausikilometrin ylistys, mutta silti olisin toivonut kovempia kilometrejä. En ole voinut oikein suunnitella juoksuohjelmaa ja se näkyy. Rutiinin kautta liikunnasta tulee helpommin osa arkea, ja rutiini on puuttunut juoksuistani jo useamman kuukauden.

Nyt syksyllä terveyshuolia on aiheuttanut edelleen kilpirauhasen liikatoiminnan lääkitys. Minusta tuntuu, että syön edelleen liikaa lääkettä ja kärsin sen vuoksi vajaatoiminnan oireista. Labroja otetaan sen verran harvoin, että niiden välissä olen kuukauden ja ylikin ilman tietoa siitä, mihin suuntaan kilpirauhasarvot seilaavat. Lisäksi olen huomannut, että minua hoidetaan labra-arvojen, ei voinnin perusteella. Mikä on tietysti ihan kummallista, kun ottaa huomioon, että esimerksi kilpirauhashormoni vapaan tyroksiinin eli t4V:n viitearvoväli on aika laaja, ja yksilölliset erot hormoniarvoissa ovat suuria. Arvoni ovat olleen nyt kesästä asti aivan tuolla viitearvojen alarajoilla, eli lähellä vajaatoimintaa, ja olo sen mukainen. Olen jatkuvasti väsynyt ja mm. ihon kuivuminen on jotain ihan älytöntä. Luulin esimerkiksi, että puhelimeni näytössä on jotain vikaa, mutta vika olikin sormenpäiden kuivumisessa!

Kilpparitilanne luonnollisesti stressaa ja minusta tuntuu vahvasti, että lääkitykseni ei ole tasapainossa. Oireet vaikuttavat tietysti fyysiseen jaksamiseen ja sitä kautta juoksuun, mutta vielä enemmän vaikuttaa henkinen stressi. Minun on vaikea suunnitella juoksuja, kun en voi luottaa olevani kunnossa. Normaalisti voisin suunnitella juoksuja pitkällekin, ja luottaa siihen, että korkeintaan joku flunssa tuo kupruja harjoitusohjelmaan. Olen ollut nyt fyysisesti ihan ok juoksukunnossa, mutta rutiinin puuttuminen on näkynyt siinä, että kilometrit jäivät vielä alhaisiksi.

Jotta ei menisi ihan negailuksi, niin kerrottakoon, että syyskuussa oli kuitenkin juoksun suhteen paljon enemmän onnistumisen elämyksiä kuin vielä kertaakaan kilpirauhasen liikatoiminnan ja Basedown toteamisen jälkeen. Pääsin osallistumaan pistesuunnistuksiin, maastojuoksukilpailuihin ja puolimaratonillekin valmentajakatsomosta.

Syyskuussa kisattiin pistesuunnistuksessa Turku Street-O:n syyssarjassa. Syyssarja alkoi elokuun lopussa ja loput neljä kisaa juostiin syyskuun perjantai-illoissa. Pistesuunnistukset toivat rytmitystä juoksuharjoitteluun ja vaikka suunnistus ei ihan mennyt niin kuin olisin toivonut, tuli kisoista myös iloisia yllätyksiä. Huomasin, että pystyn juoksemaan enemmän ja nopeammin kuin olisin etukäteen uskonut. 

Osallistuin myös lähikunnassa Ruskolla järjestettyyn pieneen maastojuoksutapahtumaan syyskuun alussa. Paikalle tuli vain kourallinen osanottajia, mutta 4,5 kilometrin maastoreitti oli kiva ja järjestelyt erinomaiset. Tuolloin oma juoksukunto ei aiheuttanut ilonkiljahduksia, vaan edellisen illan pistesuunnistus painoi jaloissa ja meno oli todella takkuista. Siitä huolimatta lopputuloksena oli palkintopallisijoitus! Myönnettäköön heti seuraavassa lauseessa, että ikäsarjassani ei sitten enempää osallistujia ollutkaan... :D Tapahtumasta sai vielä palkintokaappiin tuollaisen hienon mitalin!

Pääsin myös kannustamaan miesystävääni tämän ensimmäiselle puolimaratonille. Espoon Rantamaraton juostiin aurinkoisessa syyssäässä ja tapahtumassa oli kiva olla kannustamassa. Kirjoitin Espoosta myös kisaraportin juoksuvalmentajan näkökulmasta.

Syksy on usein ollut hyvää juoksuaikaa mulle. Nyt en ole tavoittanut sitä aikaisempien juoksuvuosien fiilistä, jossa ruskalenkeillä kilometrit tulevat kuin itsestään. Eteenpäin on kuitenkin juostu. Uskaltaisiko sitä asettaa vihdoin lokakuulle kilometritavoitteen? Jos saisin lokakuussa juostua satasen, niin saisin taas hiukan nostettua juoksumääriä kohti normaalia, se voisi olla hyvä tavoite.

Pistesuunnistamassa: Turku Street-O:n syyssarja

Mitäpä muutakaan sitä perjantai-iltaisin tekisi, kuin kirmaisi pisteiden perässä suunnistuskartan kanssa? Turku Street-O järjesti nyt alkusyksystä viiden osakilpailun mittaisen syyssarjan. Elokuussa alkanut kisasarja tuli päätökseen nyt perjantaina. Ilokseni pääsin osallistumaan kaikkiin viiteen pistesuunnistukseen. Street-O on siis kaupunkisuunnistusta, aikaa on tunti ja kartan rasteilla on pistearvo, joten tunnissa pitäisi pyrkiä saamaan mahdollisimman iso pistepotti. Olen kirjoittanut lajin perusteista aiemmin mm. postauksessa Koukussa pistesuunnistukseen.

Kun keväältä kaikki peruuntui tai siirtyi siirtyi syksyyn, oli se mulle ihan helpotus. Nyt syksyllä olin jo jonkinlaisessa juoksukunnossa, mutta en ihan täydessä tikissä. Ensimmäistä osakilpailua jännäsinkin oikein kunnolla. Pelkäsin, että kunto loppuisi ja olisi ihan kaameaa. Mutta aurinkoisessa elokuun illassa juoksu sujuikin paremmin kuin osasin odottaa, ja olin tosi hyvillä mielin tuon suunnistuksen jälkeen. 

Suhtauduin tähän syyssarjaan kuitenkin kokonaisuudessaan aika rennosti. Viime vuonna kevätsarjassa pyrin aina suunnistamaan mahdollisimman hyvän pistepotin perässä, mutta nyt olen enemmänkin fiilistellyt. En ole edes yrittänyt juosta täysillä, mutta siitä huolimatta kolmannessa osakilpailussa kertyi peräti 7,7 kilometriä juoksua ja viimeisessä huiput 8,5 kilometriä.

Suunnistuskaan ei ole sujunut ihan niin kuin Strömsössä, tai en kyllä tiedä, sujuisiko sielläkään, kun en ole koskaan käynyt. Mutta siis ärsyttäviä pummeja on tullut, ja myös omasta hösäämisestä johtuvaa harhailua. Viime vuoden kevätsarjan päätöksen kaltaisesta pistepotista olen voinut vain haaveilla. Syyssarjan viimeisessä osakilpailussa pääsin sentään lähelle. Miesystäväni tuli tutustumaan lajiin, ja täytyy sanoa, että parityöskentelynä oli paljon helpompi saavuttaa isommat pisteet. Kaikki sellainen omasta hösäämisestä johtuva harhailu jäi pois, kun saattoi jutella reittivalinnat ja katsoa rastit toisen kanssa.

Syyssarjan viidessä osakilpailussa oli onnistuttu valitsemaan kivoja alueita Turusta, Kaarinasta ja Raisiosta. Kaupunkisuunnistus on oiva tapa myös tutustua oman asuinpaikan ympäristöön ja nähtävyyksiin, jos niitä nyt on suunnistuksen lomassa aikaa tiirailla.

Koska en tosiaan elokuussa ollut missään täydessä tikissä, oli ilo huomata, miten kunto kasvoi tässä vain viiden viikon kisailun aikana. Perjantaina juostu 8,5 kilometriä oli mulle ihan huippu matka, kun juoksun lisäksi piti vielä suunnistaakin. Toki tässä oli isona apuna suunnistuskaveri ja loppumatkalla mulla vielä peesihyöty, kun sain väsyneenä vain juosta toisen perässä. Silti kauden paras sijoitus jäi selvästi parinkympin huonommalle puolelle, sillä kilpailu oli kovempaa kuin viime vuoden kevätsarjassa.

Moni muukin oli löytänyt lajin tänä syksynä, sillä kaikissa osakilpailuissa oli osanottajia sadan kieppeillä. Ja hyvä niin, sillä Turku Street-O oli huomioinut hyvin koronatilanteen ja suunnistuksesta oli karsittu lähikontaktia vaativat jutut kuten leimaukset. Vielä kun syksyn säät näyttivät kauneimmat värinsä tapahtumissa, niin syyssarja tarjosi varmasti elämyksiä kaiken tasoisille liikkujille.

Street-O on matalan kynnyksen liikuntaa, jossa on vielä pistejahdin myötä kivan pelillinen elementti. Jos laji kiinnostaa, sivusto street-o.fi on hyvä aloituspaikka. Ainakin pääkaupunkiseudulla on syksyllä tulossa paljon tapahtumia, ja toivottavasti Turun seudullakin saadaan suunnistettua talvisarjassa!

Kannustusjoukoissa juoksutapahtumassa

Kerroin viime postauksessa mun pienimuotoisesta valmennusprojektista. Tein miesystävälleni parin kuukauden juoksuohjelman, joka tähtäsi Espoon rantamaratoniin ja siellä puolimaratonilla kahden tunnin alitukseen. Rantamaraton juostiin viime lauantaina, ja tässä "kisaraporttia" sieltä valmentajakatsomon puolelta! :D

Minua jännitti etukäteen varmaan enemmän kuin valmennettavaa. Toivoin, että kaikki menisi hyvin, mutta tiesin myös kokemuksesta, että juoksu olisi rankka kokemus, vaikka kaikki menisikin putkeen. 

Lauantaina aikaisen herätyksen jälkeen suuntasimme kohti Espoota. Kisa-aamuna voi olla vaikea saada syötyä tarpeeksi, varsinkin jos pitää herätä ajoissa, mutta lähtö on vasta puoliltapäivin, kuten nyt oli. Matkalla pysähdyttiinkin kauppaan ja syötiin kunnon hobittityyliin vielä toinen aamiainen. Espoossa kisakansliavisiitin jälkeen vuorossa oli vielä hiukan hiilareiden tankkausta ja alkuverryttelyä. 

Koronatoimien vuoksi lähtö tapahtui tänä vuonna ryhmissä. Tämä selvästi vähensi ruuhkia esim. vessajonoissa, mutta toisaalta viimeisten tuntien valmistautuminen oli hiukan haastavaa, kun kisanumero piti hakea ajoissa ja sitten oli runsaasti luppoaikaa ennen starttia. Bongasin siinä hengaillessa omaan kisaansa valmistautuvan Lenkillä-blogin Elinan, joka oli valmistautumassa ennätystavoitteluun, ja vaihdoimme muutaman sanan. 

Espoon rantamaratonilla puolikas juostiin yhtenä lenkkinä. Reitti kulki Otaniemestä rantaa pitkin Westendiin ja kääntyi takaisin päin Matinkylässä. Paluumatkalla juostiin tovi Länsiväylän vartta ja ennen maalia kierrettiin Otaniemi rantaa pitkin.

Olimme jutelleet vauhdinjaosta etukäteen ja suunnitelma oli, että ensimmäinen kymppi menisi noin 5:40 tahtia, sen jälkeen saisi hiukan kiristää noin 5:30 tahtiin ja viimeiset kilometrit saisi nostaa vauhtia viiden pintaan, jos voimia vielä olisi. Olen sitä mieltä, että nousujohteinen vauhdinjako ja negative split toimii varsinkin silloin, kun kokemusta kovavauhtisesta kisasta ei vielä kauheasti ole. 

Ennen lähtöä juoksija vaikutti suhtautuvan vähän epäuskoisesti kahden tunnin alitukseen. Tuttu tunne. Kun ennen kisaa on kevennelty ja tankattu, on viimeisestä pitkästä lenkistä jo aikaa ja suunniteltu vauhti hirvittää. Itseäkin vähän mietitytti, että olikohan syöminen ennen kisaa mennyt hiukan pieleen, mutta toisaalta olin myös luottavainen siihen, että juoksukunto olisi kohdallaan. Sekin vähän jännitti, että miten sujuisi juomapisteillä, kun niistä ei ollut aiemmin kokemusta. 

Pari geeliä taskussa juoksija lähti kohti syyskuun auringonpaistetta ja puolimaratonia. Kun valmennettava oli saatu matkaan, kävin heittämässä tavarat autolle ja lähdin itsekin lenkille! Olin tutkinut puolimaratonin reittikarttaa etukäteen ja katsonut, että maalialueelta pääsisi melko helposti reitille jonnekin 18 ja 19 kilometrin väliin ja ehtisi siitä vielä maaliin ennen puolimaratoonaria. Kävin ensin lenkilläni kartoittamassa tuon kannustuspaikan ja juoksin sitten Otaniemen rantareitin takaisin kisa-alueelle.

Oman 4 km hölkän jälkeen söin vähän välipalaa ja aloin jännittyneenä vilkuilla kisan tulospalvelua. Tässä vaiheessa miehen puolimatkan väliaika oli ilmestynyt tulospalveluun. Keskivauhti tasan 5:40, juuri sitä mitä pitikin! Mutta en voinut tietää, oliko se tullut helpolla ja pystyisikö hän kiristämään vauhtia suunnitellusti, vai olisiko alkumatka vaatinut kaikki voimat ja jälkimmäisellä puolikkaalla vauhti hyytyisi.

Lompsin noin 18,5 kilometrin kohdalle reitin varteen. Koska tuon jälkeen maratonreitti kiertäisi vielä Otaniemen pohjoiskärjen, ehtisin maaliin ajoissa reitin varrelta. Laskin nopeasti päässäni, mihin aikaan valmennettava suunnilleen olisi tuossa kohtaa, ja asetuin paikalle hyvissä ajoin. Puolikkaan ja kokonaisen maratonin juoksijoita kirmasi ohi tasaisena nauhana. Taputin ja yritin tsempata juoksijoita, joista selvästi osalla matka painoi jo, kun taas osa paineli kohti viimeisiä kilometrejä reippaasti ja hyvävoimaisen näköisenä. Elina juoksi ohi todella hyvää vauhtia ja keskittyneen oloisena, ja hän olikin juossut hienosti ennätyksensä!

Mies tuli kannustuspisteelleni selvästi edellä sitä aikaa, jonka olin laskenut riittävän kahden tunnin alitukseen. Olin tosi iloinen hänen puolestaan, ja vähän helpottunutkin. Juoksu selvästi kulki ja askel oli kevyt! Dataa myöhemmin kellosta katsoessa täytyi todeta, että vauhdinjako oli mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Puolimatkaan 5:40 tahtia, siitä vauhdin nosto ja viimeisillä kilometreillä vielä ruuvia hiukan kireämmälle.

Vauhti näytti tuossa viimeisten kilometrien alkaessa niin hyvälle, että mullekin tuli kiire ehtiä maaliin ajoissa. En joutunutkaan siellä kauaa odottelemaan, kun valmennettava ilmestyi Otaniemen stadionille, jossa juostiin viimeiset sadat metrit. Tavoite täyttyi, ja maaliviiva ylittyi ajassa 1:56:18! Hieno suoritus!

Matkan ensimmäinen puolikas oli mennyt aikaan 59:47 ja jälkimmäinen 56:32. Kisan nopeimmat kilometrit olivat ne viimeiset. Jälkikäteen mietimme, että kisa meni juuri niin kuin pitikin. Hiukan voisi jossitella, että olisiko loppuaika ollut vieläkin kovempi, jos alkuun olisi juossut vähän kovempaa. Mutta kun tavoitteeseen päästiin ja maalissa tuntui siltä, että kaikki on reitin varrelle annettu, niin silloin ei juuri kannata jossitella. Parempi niin, että saa viimeisillä kilometreillä vähän ohitella, siitä jää vielä kisan loppuun hyvä fiilis!

Olin tosi ylpeä miehen suorituksesta. Ja pakko myöntää, myös omasta valmennuksesta, vaikka vähän nolottaakin kehua itseäni tässä yhteydessä. Valmennettava oli tyytyväinen siihen, että hän sai valmiin juoksuohjelman. Kuulemma oli helppoa, kun ei tarvinnut itse ottaa selvää, vaan voi vain juosta ohjeiden mukaan niin treeneissä kuin kisassakin.  

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun olin juoksutapahtumassa vain katsomon puolella. Osana juoksuhaastetta kävin maratontapahtumassa tsemppaamassa maratonin juoksijoita viimeisillä kilometreillä. On kivaa ja palkitsevaa mennä juoksutapahtumaan myös vain kannustamaan!

Tee-se-itse juoksuvalmennus

Kun ei pysty itse kunnolla juoksemaan, niin pitää valmentaa toista juoksutapahtumaan... :D

Olen "valmentanut" itse itseni kahdelle kokonaiselle maratonille. Ensimmäisten puolimaratonieni kohdalla tein myös itselleni juoksuohjelmat ja onnistuin valmentamaan itseni alle kahden tunnin puolimaratonaikaan. Joka kerta, kun olen asettanut tavoitteeksi jonkin juoksutapahtuman, olen suunnitellut itse juoksuohjelman, joka on tähdännyt tuohon tapahtumaan. Mutta aiemmin olin testannut ohjelmia vain itseni kanssa.

Miesystäväni innostui keväällä juoksemisesta. On hän ennenkin lenkillä käynyt, mutta korona-keväänä kuntosalille ei ollut asiaa ja hän alkoi juosta säännöllisemmin. Jossain vaiheessa syntyi ajatus puolimaratonin juoksusta juoksutapahtumassa. Otin selvää sopivista tapahtumista, ehdotin tapahtumaa ja sitten asetimme tavoitteen sinne. Tein hänelle juoksuohjelman, joka tähtää kahden tunnin alitukseen puolikkaalla. 

Olen aina ollut tiedonjanoinen luonne. Ja lisäksi suhtaudun välillä turhankin kriittisesti muiden antamiin ohjeisiin. Niinpä olenkin aina tehnyt itse juoksuohjelmani. Olen toki lukenut jonkin verran kirjallisuutta juoksusta, ja silmäillyt monissa kirjoissa olevia valmiita juoksuohjelmia. Minulle on kuitenkin ollut tärkeää tehdä ohjelma itse, omista lähtökohdistani.

Juoksuohjelmassa minulle on ollut aina tärkeää ohjelman joustavuus. Pidän juoksusta osittain siksi, että liikunta ei ole sidottu johonkin tiettyyn aikaan ja paikkaan. En halua, että myöskään juoksuohjelmani on kellontarkka. Tein miehelle ohjelman, jossa lenkkejä ei oltu sidottu tietyille päiville, mutta viikolle oli ohjelmassa tietyt lenkit tietyssä järjestyksessä. Vapautta oli myös lenkkien pituuksissa siten, että esim. viikonlopun pitkikselle laitoin ohjeeksi juosta 12-16 km, sen hetken ajan, kunnon ja fiiliksen mukaan. Pystyin lisäksi seuraamaan vierestä edistymistä ja muuttamaan ohjelmaa tarpeen mukaan. Tässä kahden kuukauden aikana ohjelmaa taidettiin viilata kolmesti.

Valmiit juoksuohjelmat voivat tuntua helpoilta noudattaa, mutta ne eivät ota huomioon elämää. Sekä ensimmäiselle maratonille että ensimmäiselle polkumaratonille treenatessani tein itselleni juoksuohjelman, jossa olin määritellyt joka viikolle tietyt avainharjoitukset, mutta muuten ohjelma oli melkoisen vapaa ja pystyin juoksemaan lenkit ottaen huomioon muut kiireet ja kuormitukset. Pidemmissä juoksuohjelmissa on hyvä noudattaa periaatetta, jossa muutamaa nousujohteista viikkoa seuraa kevennetty viikko. Itse olen huomannut toimivaksi rytmityksen 3 nousujohteista + 1 kevennetty viikko. Mutta tuota rytmitystä voi myös muuttaa, jos muu elämä sotkee juoksuharjoittelua.

Kun valmentaa itse itseään tai läheistä ihmistä näin kokeilumielessä, on helppo seurata ohjelman edistymista, tehdä tarvittaessa muutoksia ja elää mukana juoksuharjoittelussa. Lenkkien jälkeen kyselin valmennettavalta aina fiilistä ja useimmiten katsottiin yhdessä myös juoksukellon tallentamia tietoja, sykettä ja nopeutta.

Valmennusprojekti on nyt enää puolimaratonin kisaa vaille valmis, ja kisa on tämän viikon lauantaina. Espoon rantamaratonilla minut voi bongata kisakatsomosta. Viime viikonloppuna kävimme jo testaamassa lappujuoksua pienessä maastojuoksutapahtumassa, ja siellä tuli valmennettavalle saman tien oman ikäsarjan ykkössija! Ja valmentajalle myös palkintopallisijoitus, 3. sija! Riemua hienoista sijoituksista ei yhtään vähentänyt se, että ikäsarjoissa ei enempää osallistujia ollutkaan... :D Tämä oli hauska projekti. Valmennettavaa ei taida vielä lauantain kisa jännittää yhtään, mutta mua jänskättää jo nyt!

Eväsretki - toimivat termospullot

Olemme perheenjäsenten kanssa jo vuosien ajan - oikeastaan vuosikymmenten ajan - tehneet kesäretkiä kunnan virkistysalueelle lapsuudenkotini maisemissa. Paikalla on yleinen uimaranta, sauna ja grillipaikka, ja se on kiva lähiretkikohde. Olen useasti reissuilla jäänyt autosta kesken matkan ja juossut vaikkapa viimeiset kahdeksan kilometriä paikalle. Samalla olen voinut nauttia maalaismaisemasta ja luonnonkukkasten loistosta tien poskessa. Nyt kun en päässyt kesällä oikein kunnolla juoksemaan, teimme siskon kanssa tuonne ihan perinteisen eväsretken kesällä, kun oli vielä hellettä. Vaikka tykkään retkeillä patikoiden ja juosten, täytyy sanoa, että autolla retkeilyssä on puolensa. Meillä oli mukana kunnon piknik-varustukset koko päivän rannalla oleiluun. 

Tuolla eväsretkellä tuli todettua, että ruokatermos on superkätevä päiväretkillä metsäpalovaroituksen aikaan, kun tulta ei voi tehdä. Samoin valmiiksi termospulloon keitetty kahvi oli reissussa ihan ehdoton, kahvi maistuu aina superhyvältä ulkoilmassa. Näin syksyn tullen lämmin ruoka retkellä on kiva juttu joka tekee ruokatauosta astetta paremman ja lämmittää vähän vilpoisamma kelissäkin! Niinpä ajattelinkin vinkata tässä toimivista termoksista, joilla retkille saa kätevästi mukaan maistuvat eväät.

Postaus sisältää mainoslinkkejä. 

Ruokatermos 

Ruokatermos on mainio keksintö, kun haluaa ottaa retkelle mukaan muutakin kuin kylmiä eväitä, mutta ei halua tehdä reissussa tulta. 

Ruokatermoksia myydään paljon 750 ml  koossa esim. ihan tavarataloissa. Tuo koko on vain mielestäni hiukan huono, sillä kahdelle hengelle tuosta tulee aika pienet annokset ja yhdelle tuo on liikaa. Kahdelle hengelle kätevämpi voisi olla esimerkiksi tämä 1,2 litran ruokatermos.

Jos haluaa hankkia ruokatermoksen vain itselleen, niin Primuksen Lunch Jugeja löytyy parissa eri koossa ja useassa eri värissä. Linkit tuossa kuvan alla.

Punainen yhden hengen ruokatermos 400 ml | Keltainen 550 ml termos | Ruokatermos kahdelle, tilavuus 1,2 litraa | Isompi ruokatermos vetää 1,5 litraa |

Lisävinkkinä sellainen, että ruokatermos toimii myös kesäkuumalla, jos haluaa ottaa eväsretkelle jäätelöä! Jäätelö säilyy pakasteena ainakin pari-kolme tuntia laadukkaassa ruokatermoksessa.

Juomatermos

Kahvia, teetä tai kuumaa mehua on kiva ottaa mukaan vähän lyhyemmällekin patikoinnille tai eväsretkelle. Jos retkellä tekee ruoan laittoa varten kuitenkin tulet, niin samalla kannattaa keittää vettä termospulloon, niin voi pitää vielä kahvi- tai teetauon myöhemmin.

Thermoksen terästermos on valmistettu kestävästä erikoisteräksestä, jonka johdosta se on n. 30 % kevyempi kuin tavanomaiset terästermokset. Näillä on myös peräti 10 vuoden takuu. Tykkään näistä metallinhohtoisista väreistä ja Thermoksen juomatermokset ovat nyt myös alennuksessa Scandinavian Outdoorissa, linkit kuvan alla.

Thermoksen yhden hengen termari vetää 350 milliä. | Puolen litran termari on kätevä. | 750 ml riittää 2-3 hengelle. | Sarjan suurimman yksilön tilavuus on litran. |

Terästermos on helppo pitää puhtaana, mutta korkkiin saattaa ajan kuluessa tarttua makua ainakin kahvista. Huomasin nyt surffaillessani, että näihin termoksiin saa myös vaihtokorkin tarvittaessa. Kätevää, ainakin jos pullo todella kestää käytössä sen yli kymmenen vuotta. Kierrekorkki löytyy tästä linkistä ja kaatamista helpottava automaattikorkki tästä.