Heinäkuun hölkät

Lähdin heinäkuun juoksuihin hyvin sujuneen kesäkuun jälkeen. Koko kevään vaivannut piriformiksen/alaselän vaiva oli alkanut helpottaa ja juoksin kesäkuussa vuoden toistaiseksi pisimmät lenkit. Heinäkuussa oli tarkoitus vielä pidentää pitkää lenkkiä ja juosta kovat kilometrit. 

Lopulta juoksin heinäkuussa 126 kilometriä. Se oli pari kilometriä vähemmän kuin kesäkuussa, vaikka ennakkoon haikailin jopa 140 kilsan tavoitetta, minimin ollessa 120 kilometrin ylitys. Juoksin kolme ehjää himppaisen päälle 30 kilomerin viikkoa, mutta en sen enempää, joten kilometrit jäivät tuohon. Kesälomarientoja oli sen verran, että juoksuista tuli sitten hiukan joustettua.

Juoksin kuitenkin heinäkuussa vuoden pisimmän lenkin, 20 kilometriä poluilla. Tuon lenkin lisäksi juoksin vain yhden yli kympin pitkiksen, 12 kilometrin polkulenkin. Lenkkien lyhyys osittain selittää myös kuukauden kilometrimäärää. Olen kyllä ihan tyytyväinen kuun juoksuihin, vaikka ehkä vähän enemmän kilometrejä olinkin kuvitellut saavani. Vaiva ei ole pahentunut ja olen pystynyt tekemään myös muutaman mäkitreenin. Nuts Pyhä koittaa kymmenen päivän päästä ja siellä odottaa puolimaraton poluilla. En missään nimessä lähde kisaan parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta ainakin olen nyt saanut pari kuukautta treenattua ihan kunnolla. 

Hölkkäilyn lisäksi heinäkuu on pitänyt sisällään mökkeilyä, uimista, reissuja, musiikkia, lautapelejä, purjelaivoja, hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Kesän soisin jatkuvan vielä elokuussakin. :)

Päiväretki Jussaröön - Tammisaaren saaristoon

Tämän kesän toisella kansallispuistoretkellä suuntasimme siskon kanssa Tammisaaren saariston kansallispuistoon. Vierailimme ensin tutustumassa Tammisaaren vanhaan kaupunkiin ja yövyimme Tammisaaressa. Seuraavana aamuna suuntasimme Jussarön (suomeksi Jussaarin) saarelle päiväretkelle.

Miten Tammisaaren saariston kansallispuistoon pääsee?

Saariston kansallispuistoihin päästäkseen pitää joko olla oma vene, taksivene tai sitten valita kohde sen mukaan, mihin menee säännöllisesti yhteysalus tai muu kuljetus.

Olen käynyt saaristokohteissa mm. Örön saarella (Saaristomeren kansallispuisto) ja Isokarissa (Selkämeren kansallispuisto), joihin molempiin pääsi toimivilla venekuljetuksilla. Nettisivuilta on löytynyt tarvittava info sekä mahdollisuus varata (ja maksaa) venekyyti.

Olin selvittänyt hyvissä ajoin, että kansallispuistoon pääsisi säännöllisillä venekyydeillä Jussaröhön. Jussarön nettisivuilla on yhteysaluksen aikataulu ja sivujen perusteella aluksen voisi tietysti olettaa kulkevan aikataulun mukaan. Valitettavasti totuus on kuitenkin toinen. Olin alunperin suunnitellut, että menisimme Jussaröön tuolla aluksella. Nettisivuilla mainitaan, että verkkokauppa avataan pian ja ohjeistetaan, että liput voi ostaa alukselta. Yli 80 paikkaisella aluksella varmaan olisi tilaa, eikä paikkojen varaamisesta mainittu mitään. Koska halusin kuitenkin varmistaa paikan aluksella, laitoin hyvissä ajoin sähköpostia ja kysyin haluamamme päivän venekyydistä. Ihmettelin, kun vastausta ei alkanut kuulua ja siinä kohtaa aloin etsiä muiden kokemuksia. Törmäsin Kansallispuistot tutuksi -fb-ryhmässä postauksiin, joissa porukat olivat ajaneet yhteysaluksen lähtösatamaan vain havaitakseen, että vene ei kulkenut. Löysin tiedon, että yhteysalus ei ollut kulkenut kohta kuukauteen! Hätääntyneenä soitin toiselle yrittäjälle, jonka veneestä saimme onneksi paikat haluamallemme päivälle. Haluan nyt kuitenkin varoittaa, että Jussarön nettisivujen tietoon yhteysaluksesta ei voi luottaa! Sähköpostiini ei myöskään koskaan vastattu...

Sen sijaan voin lämpimästi suositella Myggen III -taksivenettä, joka ajaa Tammisaaren pohjoissatamasta Jussaröön keskiviikosta perjantaihin. Vene kulki ajallaan ja kaikki meni sujuvasti. Aikaa Jussarössä on päiväretkellä hiukan yli kolme tuntia, jossa ehtii hyvin kävellä luontopolun ja pulahtaa uimaan.

Retkeilyä Jussarössä

Saavuttuamme saarelle, suuntasimme samantien luontopolulle. Vain osa Jussarön saaresta on kansallispuistoa ja luontopolku kulkee rauhoitetulla alueella, jossa ei saa poiketa polulta, jotta ei häiritse lintujen pesimistä. Luontopolku lähti aivan pohjoissataman nurkalta ja kiersimme sen vastapäivään. Heti polun alkuun tulee hienoa perinnemaisemaa, jossa lampaat laidunsivat. Bongasimme rantakallioilta mitä suloisimman pikku karitsan, joka häntä väpättäen viihtyi emon vatsan alla.

Jussaröllä on ulkosaariston saareksi isoja puita ja ihan kunnon metsä. Luontopolku kulkee metsässä paikoin kapeana varvikossa. Olimme varautuneet lämpimillä vaatteilla sadekuuroihin ja tuuleen, mutta metsässä tulikin todella lämmin, ja takit sun muut olivat aivan turhia... Metsäinen polku oli ihan kiva kulkea, mutta ei mitenkään erikoinen. Parasta antia olivat polun varren opastaulut, jotka valottivat saaren historiaa.

Kun luontopolku putkahtaa pois metsästä, on edessä Jussarön saaren kaivostoiminnan näkyvimmät rauniot. Saarella on isoka rautamalmiesiintymiä, ja malmia on louhittu myös syvältä merenpinnan alta. Kaivostyöläisiä varten rakennetut asunnot sekä tehtaat ovat rapistuneet reippaasti ja ympäröity aidoin. Isot malminrikastamolaitokset luovat saarelle omalaatuiset maamerkkinsä.

Jussarön hienoinpia nähtävyyksiä on kaivosjätteestä syntynyt Iron Beach. Rautamalmin värjäämä hiekka on tummanruskeaa ja hienojakoista. Ranta on tosi iso ja siitä on näkymät etelään avomerelle. Vesi oli kävelyn jälkeen ihanan virkistävää ja söimme eväät uinnin jälkeen rantakallioilla istuskellen. Iron Beachille oli kansallispuiston luontopolkua pitkin matkaa n. 2,5 kilometriä.

Tauon jälkeen kävelimme vielä luontopolun itäisen pätkän takaisin pohjoissatamaan n. 1,5 kilometrin päähän. Kaivosjäte peitti maisemaa kivimurskeen muodossa rannikolla. Viimeinen pätkä oli hiekkatietä ränsistyneiden talojen lomassa kulkien.

Jussarössä hieno luonto ja ränsistynyt kaivosmenneisyys muodostivat jännän kontrastin. Kaivostoiminnan rauniot eivät olleet hienoja, mutta mielenkiintoisia. Iron Beach puolestaan oli todella hieno ranta, ja kirkas ja viileä merivesi kruunasi taukopaikan. Jussarö oli mielestäni sopiva päiväretkikohde, sillä saaren luontopolun kipittää helposti lyhyessäkin ajassa, mutta pidemmäksi aikaa saarella ei välttämättä nähtävää ole. 

Vuoden ensimmäinen 20 kilometrin polkulenkki

Tässä kun juoksuharrastusta on takana jo kymmenen vuotta, löytyy myös dataa ja tilastoja omista juoksuista. Olen joutunut tinkimään harjoittelusta vammojen ja sairastumisten vuoksi, mutta harrastuksen aikana on ollut myös monta ns. ehjää vuotta, jolloin olen päässyt juoksemaan ihan suunnitelmien ja juoksuohjelman mukaan.

Niin sanottuna normaalina harjoitusvuonna olen juossut yleensä talvikuukausina vähemmän ja kilometrejä on alkanut kertyä enemmän keväällä. Yleensä vuoden juoksutavoitteena olevat tapahtumat ovat olleet kesällä tai syksyllä, jolloin harjoittelun lisääntyminen keväällä on ollut luontevaa ja palvellut tavoitteita. Normaalivuonna olen juossut talvikuukausina usein pisimmillään 10-16 kilometrin lenkkejä. Ensimmäisen 20 kilometrin lenkin olen juossut yleensä huhtikuussa tai niillä main.

Nyt ensimmäinen kaksikymppinen odotutti itseään yli vuoden puolivälin. Hiukan jo epäilin, pystyisinkö alaselkä/berberivaivan vuoksi juoksemaan lainkaan noin pitkälle. Kun kuitenkin olin ilmoittautunut polkupuolikkaalle elokuussa, tiesin, että tuollainen matka pitäisi pystyä juoksemaan, jos haluaisin osallistua kisaan.

Juoksin kesäkuussa siihen mennessä vuoden pisimmät lenkit, ensin 14 ja sitten 16 kilometriä. Varsinkin jälkimmäinen oli viimeisillä kilometreillä aika raskas. Oli tosin hellekeli, joka varmaan vaikutti jaksamiseen. Kummankin lenkin juoksin sileällä, joten aikaa meni alle kaksi tuntia. Treenit eivät olleet ihan optimaalisia pitkää ja raskasta polkujuoksukisaa silmällä pitäen.

Olinkin laittanut juoksuohjelmaani tähän kohtaan pitkän polkujuoksun. Pyhän puolimaratoniin on aikaa alle neljä viikkoa. Tässä kohtaa on oikea aika juosta suurimmat määrät ennen kisaa. Olin miettinyt 20 kilometrin lenkkiä, mutta matkaan lähtiessä ajattelin, että 18 kilsaakin riitttäisi. Jaksaakseen juosta kisassa puolimaratonin, ei sitä tarvitse treeneissä juosta. Tavoittelin kuitenkin ajallisesti pitkää lenkkiä, jotta voisin myös testata varusteita ja syömisiä monen tunnin kisaa varten.

Päivä oli puolipilvinen ja lämpöä oli inasen päälle 20 astetta. Lenkin alkuun olo tuntui vähän vetelältä ja lämpö sai hikoilemaan runsaasti. Pysähtelin kuvailemaan ja ensimmäiset kilometrit etenivät hitaasti. Kun olin juossut tunnin, oli mittarissa vasta alle kuusi kilometriä. Laskeskelin, että samalla vauhdilla könyäisin poluilla vähän turhankin pitkään ja päätin nostaa vauhtia.

Vauhdinlisäys tuntui vaikuttavan positiivisesti juoksufiilikseen. En juossut edelleenkään kovaa, mutta kilometriajat olivat kahdeksan minuutin päällä sen sijaan, että olisin taapertanut kymmenen minuutin kilometrejä. Kun olin juossut kympin, totesin, että toinenkin samanlainen kyllä menee.

Lenkin loppuun hiukan väsähdin, kun minua alkoi närästää ja polttava tunne vatsassa veti juoksuasentoa lysyyn. Jep, olen keski-ikäinen ja kärsin närästyksestä. 🙄 Olin syönyt aamulla hiukan hintsusti ja vatsa ei oikein tykännyt, kun tyhjään mahaan tipahteli pelkkiä energianamuja. Energiaa riitti onneksi hyvin juoksuun, vaikka viimeisillä kilometreillä keskityin vain juomaan vettä.

Juoksin Ruissalossa. Jouduin hiukan kiemurtelemaan saadakseni vaaditut kilometrit kasaan, mutta nuohosin samalla kaikki saaren luontopolut ja sain 20 kilometriä kasaan! Aikaa meni inasen yli 3 tuntia, joten sain toivomani pitkän kenraaliharjoituksen poluilla.

Alaselkävaivani on ollut kesäkuukaudet selkeästi parempi, kiitos parin hyvän fyssarikäynnin. Tällä pitkällä lenkillä vaiva ei juuri haitannut. Oli ihanaa päästä pienen tauon jälkeen juoksemaan pidempään poluilla. Oli myös luksusta pulahtaa lenkin jälkeen uimaan Saaronniemessä.

Sain juoksulta hyvän mielen sekä mainion treenin Nuts Pyhän puolimaratonia ajatellen!

Polkujuoksukisojen seuraaminen on kiehtovaa

Tänä vuonna olen ilmoittanut toistaiseksi vain yhteen kisaan, kuukauden kuluttua juostavalle Nuts Pyhälle. Kevään jatkuneet vaivat ovat vähentäneet juoksuja, mutta eivät juoksun seuraamista!

Polkujuoksukisojen seuraaminen on parhaimmillaan viihdyttävää ja kiehtovaa, mutta myös haastavampaa kuin ns. perinteisten lajien seuraaminen. Olen nuorempana ollut tosi innokas penkkiurheilija, mutta nykyään seuraan tiiviimmin vain ampumahiihtoa ja yleisurheilua. Niitä näkee mukavasti Ylellä, ja jos ei näy, löytyy jostain yleensä tekstiseuranta. Polkujuoksukisojen kohdalla seuraaminen vaatii vähän vaivaa, ja kisojen seuraaminen saattaa olla sitä, että kytätään gps-pallukoita kartalla tai koitetaan metsästää kisakuulumisia somesta.

Vuosi sitten Kainuu Traililla kisatessamme läheiset seurasivat kisan sivuilta Tuomaksen gps-palloa kartalla ja minun osaltani väliaikoja. Kun tietää edes sinnepäin, millaista juoksuvauhtia poluilla pitää, voi väliajoistakin jo päätellä, meneekö kisa hyvin vai huonosti. Sileän kisoissa vauhdin tarkkailu on toki huomattavasti suoraviivaisempaa.

Karhunkierros on joka vuosi sellainen polkujuoksuspektaakkeli, ettei siltä voi välttyä, jos yhtään seuraa polkujuoksijoita somessa. Kelipöhinä alkaa jo useita viikkoja ennen kisaa ja jälkipuinti jatkuu kisan jälkeen kisarapsojen muodossa. Vaikka en itse ole kertaakaan osallistunut, on muiden jutuista tullut kisareitti jo osin tutuksi. 🤭

Seurasin tänä vuonna Kainuu Trailin meininkejä jonkin verran somesta. Muutama viime vuoden tuttavuus oli juoksemassa ja heidän kisansa kiinnosti. Tänä vuonna säälotto kääntyi helteiseksi. Kisakeli oli lopulta tosi hurja, kun aamulla ja päivällä oli hellettä, joka iltapäivällä päättyi rajuihin ukkospuuskiin. Keli meni suorastaan vaaralliseksi ja kisa jouduttiin keskeyttämään. Voin vain kuvitella (ja lukea somesta), miltä tuntuu, kun oma juoksukisa päättyy tuolla tavalla.  

Uusimpana penkkiurheiluna tänä vuonna innostuin ensimmäistä kertaa seuraamaan Nuts Distance -kisaa, jossa matkana oli 320 kilometriä Nuts Ylläs-Pallas tapahtuman yhteydessä. Luin muutaman kisarapsan viime vuosilta, ja hämmästelin kisan läpäisseiden uskomatonta sitkeyttä. Maasto on raskasta, paikoin polutonta ja kaukana sivistyksestä. Itikat ja luonnonvoimat rasittavat hurjan matkan lisäksi. Univaje aiheuttaa hallusinaatiota ja erilaisten ongelmien ratkaisu matkan päällä nousee pääosaan kisasta selviytymisessä. Puolisoni nauroi minulle, kun tuijottelin kisan gps-seurantaa tämän tästä. Raportoin maalia lähestyviä sekä pohdin, oliko pitkään paikallaan pysynyt gps-pallukka keskeyttänyt tai unilla.

En itse voi oikein edes haaveilla noista pidemmistä polkukisoista, ei riitä kunto moisiin. Kisoja on kuitenkin kiva seurata, ja jollain lailla niistä saa intoa omaankin treeniin.

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa

Ennen juhannusta kansallispuistoihin suuntautuneella retkellä ehdimme siskon kanssa Lauhanvuoren lisäksi vierailemaan toisessakin kansallispuistossa. Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon oli Terassikierroksen patikoinnilta vain puolen tunnin ajomatka, joten näiden kahden puiston yhdistäminen samaan retkipäivään onnistui helposti.

Kauhaneva-Pohjankangas sijaitsee Satakunnnan ja Etelä-Pohjanmaan rajalla. Luontoon.fi kuvailee puistoa seuraavasti: "Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto on eteläisen suoluonnon helmi, erämainen lintukeidas keskiaikaisen kulkureitin varrella."

Puiston patikointireitit ovat varsin lyhyitä, joten Kauhaneva sopiikin hyvin tällaiseksi bonus-kansallispuistoksi. Me halusimme kävellä keskelle suoluontoa, joten valitsimme Kauhalammin kierroksen, joka kulkee pitkospuilla keskellä suota ja kiertää Kauhalammin ison järven.

Reitti suositellaan kierrettäväksi vastapäivään, mutta me suuntasimme mieluummin suoraan suolle eli menimme myötäpäivään. Näin ensin vuorossa oli pitkospuuosuus suolla, sitten Kauhalammin rantamaisemat ja lopuksi leveä ja helppo polku takaisin lähtöpisteeseen Salomaan parkkipaikalle. Tuo viimeinen osuus on puiston kuvauksessa mainostettu keskiaikainen kulkureitti, eli Kyrönkankaan museotie. Kierrokselle tuli näin mittaa noin kolme kilometriä.

Kauhanevan suo oli hieno luonnonnähtävyys. Pitkospuut tuntuivat menevän keskelle suota, mutta kartasta myöhemmin katsoessa tuli todettua, että suohan jatkui reitiltä vielä selvästi pidemmällekin. Myös Kauhalammin järvi oli hieno nähtävyys, sillä se oli odotettua isompi ja syvempi, järvelle olisi päässyt uimaankin. Suo tuoksui ja sieltä täältä kuului outojen lintujen ääniä, vaikka keskikesä ei otollisinta lintubongailuaikaa olekaan.  Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto tarjosi leppoisan patikoinnin ja yhdistämällä retkeen kaksi kansallispuistoa näki paljon erilaista maisemaa ja alueen geologiaa. Kuvissa näkyy mielestäni hyvin se, miten värikäs suoluonto voi olla, jopa keskikesällä.