Kesäkuun kooste ja (lähes) ennätyskilometrit

Kesäkuussa tuli kuulkaa juostua - kilometrejä kertyi 160! Olen vain kerran elämässäni juossut kuukauden aikana enemmän. Maratonille treenatessakin kilometrejä kertyi "vain" 150 kilsan pintaan.

Mielialan osalta meni mollivoittoisesti, mutta kyllähän tuon runsaan juoksun täytyy jossain näkyä. Joten mieli olisi varmasti ollut vielä alempana ilman juoksuja.

Olen ollut tavallistakin epäsosiaalisempi ja myös juoksutapahtumat jäivät tässä kuussa väliin. Olin suunnitellut osallistuvani Turku Trail Cupin Piikkiön osakilpailuun ja mahdollisesti myös tämän päivän Aulanko Tower Trailiin, mutta väliin jäivät. Kesäkuulle suunnitellusta maratonista luovuin jo aiemmin.

Runsaan määräharjoittelun myötä olen kuitenkin paremmassa juoksukunnosta kuin pitkään aikaan, ja kyllähän se piristää. Juoksumäärien lisäys on valitettavasti saanut taas polvivaivan aktivoitumaan. Polvessa on ollut hiukan tuntemuksia lenkeillä ja lenkkien jälkeen, mutta ei mitään erityisen hälyyttävää. Polven vammautumisesta on aikaa nyt kaksi vuotta, ja polvikipu ilmeisesti seuraa mukana vielä pitkään, ehkä se ei koskaan mene pois. Pystyn silti juoksemaan ja sehän on tärkeintä. Toki kipu aina välillä vaivaa, joko fyysisesti tai takaraivossa mietityttäen, mutta niin kauan kuin juoksu ei sitä selvästi pahenna, toimin kuten tähänkin asti.

Juoksumäärien ansiosta olen onnistunut myös tiputtamaan pari kiloa, mikä on ihan positiivinen juttu. Keväällä puputin aika lailla herkkuja tunnesyömisen muodossa ja silloin painoa tuli lisää. Nyt nuo kilot ovat sulaneet pois ja on varmasti polvivaivankin kannalta hyvä juttu, että painoa ei tule lisää.

Olen juossut enimmäkseen melko hitaita lenkkejä, mutta kesäkuussa aloitin myös tavoitteellisemman treenin kohti elokuun Paavo Nurmi Marathonin puolikasta. Runsaiden juoksukilometrien myötä pohjakunto on kunnossa, joten pyrin nyt keskittymään nopeustreeneihin. Vauhdikkaammat lenkit eivät ole yhtä miellyttäviä kuin hissuttelujuoksut, mutta nyt nekin ovat sujuneet ihan kivasti. VK-lenkit pitenevät hissukseen kesän mittaan ja noin kuukautta ennen puolikasta tarkoituksena olisi juosta kympin testilenkki, ja sen perusteella miettiä realistista aikatavoitetta puolikkaalle.

Heinäkuussa pitänee hiukan himmailla juoksumäärien kanssa, ettei polvikipu pahene. Ehkä suuntaan enemmän myös poluille.

Luontohavaintoja lenkeillä

Juoksuharrastuksen myötä olen alkanut havainnoida vuoden kiertoa ja luontoa ihan eri tavalla kuin ennen. Varsinkin leppoisammalla lenkillä pysähtelen usein katselemaan kukkia, bongaan eläimiä ja kiinnitän muutenkin huomiota ympäröivään luontoon. Polkujuostessa luonto on vielä lähempänä kuin kaupunkilenkeillä, mutta toisaalta polut vaativat eri lailla juoksuun keskittymistä. Onneksi juoksen yleensä poluillakin hissukseen ja usein pysähtelen kuvailemaan ympäristöä. Tässä vuoden ensimmäisen puolikkaan luontohavaintoja kuvina.

Kuviin tulleiden elikoiden lisäksi olen tämän vuoden lenkeillä nähnyt myös näädän, supikoiran, oravia ja useampiakin lintuja. Myös Juoksuhaasteen osio numero 39 tuli luontohavaintojen myötä suoritettua.

Juoksua joka päivä

Juoksuhaaste 2018 kohta 9: juokse joka päivä yhden kalenteriviikon ajan.

Mulla on ollut tapana pitää välipäiviä juoksusta, yleensä lenkkitahti on aika luontevasti asettunut sellaiseen joka toinen päivä -moodiin. Jos juoksee viikossa 3-4 kertaa, niin välipäivät ja lenkkipäivät vaihtelevat luontevasti. Jokin jokapäiväisessä juoksemisessa kuitenkin kiehtoo.

Olen yrittänyt kohottaa mielialaani sillä, että juoksen tai kävelen joka päivä yhteensä vähintään tunnin. Tähän saumaan oli hyvä kokeilla myös päivittäistä lenkkeilyä.

Maanantai: Peruskestävyyslenkki. 10,2 km PK-lenkki poluilla ja hiekkateillä. Hidasvauhtinen kevyt lenkki, jossa noin kolmannes polkujuoksua.

Tiistai: Vetotreeni. 4 kertaa 400 metrin vedot. Välissä hölkkäpalautukset sekä alkuun ja loppuun verryttelyt, yhteensä matkaa 4,2 km.

Keskiviikko: Peruskestävyyslenkki. 4,2 km kevyt PK-lenkki.

Torstai: Fiiliksen mukaan -lenkki. 10,4 km iltalenkki, pari poikkeamaa poluille, enimmäkseen asfaltilla ja sorapohjaisella kuntoreitillä. En katsonut vauhtia enkä sykkeitä, nämä on niitä niin sanottuja roskakilometrejä.

Perjantai: Vauhtikestävyysharjoitus. 4 km VK-lenkki 5:30 -tahtia.

Lauantai: Palauttava lenkki. 4,2 km palauttava PK-lenkki.

Sunnuntai: Matkajuoksua reppu selässä. Juosten rannalle ja parin tunnin päästä juosten takaisin rannalta, yhteensä 10,8 km.

Viikon aikana juoksua kertyi noin 48 kilometriä. Ei ennätyksellisen paljon, mutta selvästi enemmän kuin moneen vuoteen. Vain maratonille treenatessani olen juossut viikon aikana enemmän. Viikkoon mahtui sekä hidasta että nopeaa juoksua, mutta ei yhtään pitkistä, vaan yksittäisten lenkkien pituudet olivat hyvin maltillisia. Suurin osa lenkeistä tuli hölkättyä hitaasti, ja jokapäiväisen juoksun edellytys onkin, että suurin osa treeneistä on peruskestävyyttä ja palauttavaa hölkkää.

 

Vetojen jäljiltä takareidet tuntuivat hiukan tukkoisilta vielä kolme päivää myöhemmin vauhtikestävyyslenkillä, mutta siihen juoksuun tukkoisuus sitten jäikin ja viikonloppuna jalat tuntuivat ihan hyviltä. Perjantaina tuli lisäksi käveltyä noin kymppi, joten kilometrejä kertyi aika mallikkaasti.

On kiva huomata, että kroppa jaksaa hyvin juosta vähän useamminkin. Vielä kivempi oli huomata, ettei polvessa tai selässä ollut sen kummempia tuntemuksia, vaikka viikon kilometrit nousivatkin ihan huomattavasti siitä, mitä olen tänä vuonna juossut. Luulen, että kokeilen tätä toistekin!

Aina ei onnistu vaikka kuinka yrittäisi

Blogin historian aikana olen joka kuukausi julkaissut kuukausikoosteen ennen kuun vaihdetta. Jopa selkävaivan ollessa pahimmillaan kirjoittelin kuun lopussa liikkumattomuuskoostetta, vaikka muuten koko kuussa en mitään julkaissutkaan. Pidin jokakuista koostetta vähän kuin kunnia-asiana, se piti naputella, vaikka aina ei ehkä niin juoksukuulumisia tai asiaa ollutkaan.

Toukokuun kooste jäi kuitenkin välistä. Ensimmäistä kertaa blogin historiassa en vain jaksanut.

Toukokuu alkoi itse asiassa ihan kivasti. Kevään tulo ryminällä sai mielialan nousuun ja juoksukin maittoi taas. Länsikeskus Trail meni mallikkaasti. Mutta sitten... kolme kuukautta eron jälkeen exä onnistui vielä vetämään maton jalkojen alta. Romahdin.

Olen koko kevään suoraan sanoen yrittänyt ihan helvetisti. Toipua erosta ja jätetyksi tulemisesta, jatkaa elämääni, olla masentumatta enää enempää jne. Olen käynyt terapiassa ja lukenut kasan self-help -oppaita. Olen juossut ja ulkoillut ja yrittänyt pitää kiinni rutiineista. Olen yrittänyt nähdä ihmisiä edes joskus. Olen syönyt vitamiineja ja pyrkinyt pitämään ruokarytmiä. Mennyt ajoissa nukkumaan (unilääkkeillä tosin), noussut aamulla töihin ja tehnyt siellä parhaani.

Kaikki se yrittäminen ei vaan riittänyt. Toukokuun lopussa jäin töistä sairaslomalle masennuksen ja ahdistuneisuuden vuoksi. Olisin vimmatusti halunnut voida paremmin, mutta jouduin toteamaan, että vaikka kuinka haluaisin toisin, voin päivä päivältä vain huonommin.

Tiedän, että mielenterveysongelmat ovat todella yleisiä, eikä niissä ole mitään häpeämistä siinä kuin muissakaan sairauksissa. Silti tämän tekstin kirjoittaminen oli todella vaikeaa. Ei ole helppoa myöntää, että kaikesta yrittämisestä huolimatta en ole onnistunut toipumaan vaan onkin käynyt päinvastoin.

Juoksu on tehokkain mielialalääke, jonka tiedän, joten juoksut jatkuvat. Blogikirjoituksetkin varmasti jatkuvat, jossain vaiheessa. Suljen tämän postauksen kommentoinnin, sillä en hae postauksella huomiota tai sääliä enkä nyt vain jaksa vastata kommentteihin.