Juoksuvuosi 2015

Vuosi 2015 starttasi juoksujen osalta lyhyillä lenkeillä, eikä tammi-helmikuussa mitään kilometriennätyksiä tehty. Maaliskuussa ohjelmassa oli jotain mäkitreenin tynkää ja huhtikuusta lähtien juoksin päälle satasen kuussa. Keväällä olin monin tavoin melko saamaton ja toisinaan hyvinkin väsynyt. Suunniteltuja lenkkejä jäi väliin ja talvikuukausien aikana kertyneet lisäkilot eivät lähteneet sulamaan sitten millään, kun söinkin vähän miten sattuu. Sain vaivoin kasaan suunniteltuja juoksumääriä ja esimerkiksi kevään ensimmäisen 20 kilometrin pitkiksen (huhtikuussa) jäljiltä olin aivan poikki.

Kunto kyllä nousi loppukeväästä, mutta puolimaratonin alla olin selvästi huonommassa kunnossa kuin vuotta aikaisemmin. Ja se kyllä näkyi, sillä juoksu ei oikein puolikkaallakaan maistunut ja aikatavoitteesta jäin. Tämän vuoden puolimaratonraportti luettavissa täällä.

Heinäkuussa himmailin pari viikkoa ennen maratontreenien aloittamista. Heinäkuun lopussa juoksin elämäni siihen astisen pisimmän lenkin, 25 kilometriä. Se tuntui jotakuinkin eeppiseltä suoritukselta, ei vähiten kesken juoksun niskaan sataneen ukkoskuuron myötä. 25 kilometriä tuntui tuolloin rankalta, mutta elokuussa juostu 30 kilometrin lenkki menikin sitten ihmeen helposti. Tuosta elokuisesta lenkistä sain kosolti virtaa syksyn maratontreeneihin. Syyskuussa pieni flunssanpoikanen hiukan sotki juoksuohjelmaa, mutta lokakuun ensimmäisenä kirmasin toisen 30 kilometrin lenkin, joka ei tuntunut ainakaan edellistä pitkistä yhtään raskaammalta. Loput lokakuusta menivätkin sitten jo kevennellen kohti ensimmäistä kokomaratonia

Vaikka itselle juoksutapahtumat eivät olekaan se syy miksi juoksen, niin kyllä ne toimivat kruunuina harjoittelujaksoille, ja toimivat tavoitteellisen harjoittelun kulmakivinä. Vaikka olikin hienoa tehdä noita 25 ja 30 kilometrin lenkkejä ja juosta silloin jo pidemmälle kuin koskaan ennen, niin ilman maratonin läpäisyä juoksusyksy olisi jäänyt vajavaiseksi. Lokakuun 24. päivä lauantaina se päivä sitten koitti, kun juoksin ensimmäisen maratonini. ja 4 tunnin ja 40 minuutin juoksun jälkeen tulin maaliin oikeinkin hyvällä fiiliksellä. Kisaraportti löytyy tästä postauksesta. Maraton meni niin hyvin, että heti sen jälkeen jo tiesin, ettei minulla olisi vaikeuksia saavuttaa 1200 juoksukilometriä tänä vuonna, ja tuo täyttyikin sitten jo hyvissä ajoin ennen marraskuun loppua. Sen jälkeen olenkin jättänyt juoksut vähemmälle ja nyt vuoden lopussa mittari näyttää 1265 tänä vuonna juostua kilometriä.

Yllä näkyvät vuoden juoksut kuukausittain jaoteltuina. Aikaisempien parin vuoden juoksumääriä voi tsekkailla täältä. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa ei tullut mitään suurempia notkahduksia, vaan juoksin aika lailla suunnitelmien mukaan. Puolimaratontreenit näkyvät maalis-huhti-toukokuun nousujohteisuutena. Kesäkuussa suunnitelmissa oli kyllä juosta enemmän, mutta laiskottelin siinä puolikkaan alla... Elokuu oli vuoden kovin juoksukuu 154 kilometrin saaliilla. Syyskuussa oli tarkoitus ylittää tuo, mutta pieni flunssa sotki hiukan suunnitelmia. Lokakuussa sitten jo keventelin maratonin alla, ja loppuvuonna tavoitteena oli vain saada kasaan viimeiset kilometrit ja himmailla juoksujen kanssa.

Mielessä on jo jonkin verran olleet ensi vuoden lenkit ja juoksut. Alkuvuoden suunnitelmat ovat selvillä ja ilmoittauduin jo kesän Paavo Nurmen puolikkaallekin. Puolimaratontreeneistä sun muista suunnitelmista lisää sitten vuodenvaihteen jälkeen. Oikein pirskahtelevaa uutta vuotta kaikille!

Loppuvuoden laiskat liikunnat

Jossain vaiheessa joulukuuta ajattelin, että kuun juoksutavoitteeksi olisi ihan hyvä sellainen nelisenkymmentä kilometriä. No, tulihan se täyteen joo, mutta ei ilman ihan selkeää aikatauluttamista ja itsensä maanittelua. Alkukuusta vaivasi flunssa ja koko kuun on vaivannut lorvikatarri. On laiskottanut, mutta olen ollut myös ihan aidosti hyvinkin väsynyt. Välillä noita on vaikea erottaa toisistaan. Syksy on ollut monin tavoin aika rankka, vaikkakin myös antoisa. Marraskuun lenkit menivät vähän kuin itsestään mratontreenien jälkimainingeissa, mutta joulukuun juoksut eivät enää. Mulla ehti syksyn aikana olla kolme eri työsuhdetta, joissa kaikissa työtehtävät vielä poikkesivat melkoisesti toisistaan, vaikka samassa organisaatiossa olivatkin. Tässä vakiduunissa olen ollut nyt 1,5 kuukautta, ja siihen on kulunut paljon uuden oppimista ja työn haltuunottoa, enkä millään laella koe olevani vielä duunissa sisällä, kokonaisia isoja osasia työstä on vielä ottamatta haltuun. Joten oli varmaan ihan hyväkin nyt kevennellä.

Jostain seuraamastani blogista luin, että tyyppi oli kirmannut viikon aikana 30 kilometriä ja huomasin ajattelevani että huhhuh, kovia kilometrejä, en nyt kyllä kykene samaan... öö hetkinen. Vuoden juoksuja kun katsoo, niin nuo 30 kilometrin viikothan on olleet mulle normeja toukokuusta lokakuuhun. Kai koen itseni vielä niin noviisiksi juoksussa, että jos vertaan itseäni muihin, osaan verrata vain sen hetkiseen tilanteeseen. Tästä jo näkeekin, miten mun juoksumäärät vaihtelee vuoden mittaan. Toki olin nyt tuossa flunssassakin, mutta tilanne on myös se, että olen antanut itselleni luvan ottaa rennosti ja tuon luvan kanssa sitten skippaillut lenkkejä vähän turhankin ahkeraan. Eroa on siinäkin, miten treenejä ja muuta elämää priorisoi. Heittääkö viikon juoksulenkit kalenteriin ja katsoo sitten, mitä sinne muille päiville mahtuu. Vai yrittääkö sovitella täyteen kalenteriin muutamaa hölkkälenkkiä sinne tänne. Lenkkejä kertyi joulukuulle kuitenkin 10 kappaletta, mutta niistä pisin oli tämän päiväinen 6,1 kilometrin lenkki. Joululomalla hölköttelin vain noin kolmikilometrisiä pikkulenkkejä, mutta ne sopivat hyvin sinne mässäilyn ja löhöilyn väliin. Kilometrejä kertyi lopulta 43 ihan siksi, että olin katsonut tilannetta hiukan huonosti, ja luulin aiemmin tällä viikolla, että tänään pitää juosta 6 km, jotta nelikymppinen tulisi täyteen. Siitä puuttuikin sitten vielä vähemmän, mikä onneksi selvisi mulle vasta lenkin jälkeen, niin tulipa sitten ylitettyä tavoite. :)

Salilla kävin joulukuussa kahdesti, eli salikäyntejä tuli marras-joulukuulle yhteensä seitsemän. Minimitavoite oli kuusi salikäyntiä, joten se ylittyi, mutta viimeinen joulukuulle suunniteltu käynti jäi tekemättä, kun en joulun alla jaksanut enää aikatauluttaa saleilua muutenkin kiireiseen viikkoon. Nyt pidänkin salista taas taukoa, helmi-maaliskuulla on ohjelmassa seuraava salikausi. Mutta siitä ja ensi vuoden juoksuista ja tavoitteista kirjoittelenkin sitten oman postauksen ensi vuoden puolella. Huomenna yritän ehtiä saada kasaan jonkinmoisen yhteenvedon vuoden juoksuista, ennen kuin vuodenvaihteessa nollaan juoksukellon ja aloitan taas alusta ensi vuonna!

Joulunvietossa

Olen täysin epäinspiroitunut kirjoittamaan mitään, mutta bongasin jostain lukemastani blogista tavan kertoa kuulumisia puhelimen viimeisten 10 kuvan myötä. Koska olen tänään räpsinyt hoitokissasta tusinan toinen toistaan tärähtäneempää kuvaa, päätin kuitenkin hiukan valikoida. Tässä siis muutama kuva joulukuun touhuista!

Pikkujoulujen saalista. Kuulin pöytäseurueelta, että jollekin oli sanottu näitä olevan kaksi per naama. Krhm...

Ostin itselleni joululahjan. Otin tästä kuvan, koska voi jessus mitä ylipakkaamista. Ilmeisesti putelit on laitettu isoon muovitelineeseen, jotta paketista saataisiin isompi. Ensi vuonna jätän kyllä nämä pakkausmateriaaleja tuhlaavat jutut ostamatta.

Talvipäivänseisaus. Vuoden lyhyin päivä, mutta itse katselin aurinkoa livenä ensimmäistä kertaa moneen päivään. Tein pikkuisen 3,6 km lenkin. Paljoa en ole nyt joulukuussa juossut, mittarissa on nyt 25 kilometriä. Ajattelin, että 40 km riittäisi joulukuulle, ei turhia paineita kilometreistä, kun vuoden tavoitteet on kaikki jo saavutettu.

Tässä se hoitolapsi. Hän avasi jo yhden paketin. :) (Paketin jämät voi tarkkasilmäinen huomata tuossa puoliksi kissan alla vasemmalla.)

Oikein riemullista joulua kaikille! Olkoon joulunne riehakas tai rauhallinen kunkin toiveiden mukaisesti!

Aamulenkin soundtrack

Puolentoista viikon flunssatauon jälkeen kävin eilen aamulla 5,8 kilometrin lenkillä. Turussa sää on mitä jouluisin, sadetta ja harmautta, joten kaipasin hiukan vuodenajan tunnelmaan virittävää musaa. Mulla on tapana aina joulun alla lainata kaikki Raskasta Joulua -levyt, ja niin tänäkin vuonna. Saa ihan vapaasti pilkata ;)

Sohvaperunointia

Viikon juoksusaldo: 0 kilometriä, 0 lenkkiä. Viikko on mennyt pienessä flunssassa ja nuutuneessa olotilassa sohvanpohjalla suklaata syöden. Flunssa näyttää taas olevan vain sellainen puolittainen tauti, ja siksi onkin aika vaikea arvioida, että pitäisikö vaan levätä vai voiko jatkaa normaalia elämää. Ruokahalua tauti ei ainakaan ole vienyt... Torstain saikkupäivän jälkeen mulla ei enää ollut kuumetta, ja perjantaina menin puolikuntoisena töihin. Jälkikäteen kävi mielessä, että olisi ehkä ollut fiksumpaa levätä toinenkin päivä kotona, sillä olin töiden jälkeen todella poikki, ja muun muassa päivittäinen portaiden nousu omaan asuntoon sai mut haukkomaan henkeä kuin en olisi koskaan juoksulenkillä käynytkään.

Ero vaikkapa alkusyksyyn on melko dramaattinen, kun silloin juoksin 3-5 kertaa viikossa, 35-45 kilometrin viikkoja. Eihän tässä nyt kannattaisi vertailla puolikuntoista olotilaa maratontreeniviikkoon, mutta jotenkin näin se ihmismieli aina toimii. Sitten jos vertailussa siirrytäänkin selvästi kauemmas, jonnekin kuuden vuoden päähän, niin silloin tällaiset viikot olivatkin mulle normeja. En liikkunut yhtään, söin liikaa herkkuja, röhnötin vain sohvalla ja tietokoneen ääressä. Elämässä oli ollut vastoinkäymisiä ja olin aika masentunutkin. Ajatus puolimaratonin juoksemisesta olisi ollut ihan naurettava, saati sitten kokonainen maraton, aivan absurdia. Tuosta on tultu aika pitkälle sentään. Se on hyvä pitää mielessä, kun kurkkukipu vie mielen matalaksi ja koko viikko tuntuu menneen hukkaan.

Mä olen vähän sellainen joko-tai-ihminen. Joko treenataan ja yritetään elää terveellisesti, tai sitten maataan sohvalla mussuttamassa suklaata. Varmaankin esimerkiksi leppoisa kävely olisi kohentanut oloa ja piristänyt, eikä vaikuttanut mitenkään negatiivisesti flunssasta toipumiseen, mutta enpä jaksanut ulos lähteä. Siitä, kun ei tee mitään, tulee väkisinkin vähän epäonnistunut olo. Varsinkin, kun on vaan tällainen lievä flunssa, niin en oiken osaa hyvällä omallatunnolla vaan levätä. Toivottavasti olo - ja mieli - kohenee ensi viikolla!

Hyvejä verkkokauppoja ja viime hetken joululahjavinkit

Kävikin sitten niin, että viime viikon lopulla alkanut melkein-flunssa yltyi ihan oikeaksi taudiksi, ja viime yö meni kuumeillessa. Bah. Kun juoksujutut ovat nyt tauolla, niin ajattelin tehdä postauksen muutamasta hyvästä verkkokaupasta, jos joku kaipaa vielä vaikka lahjavinkkejä! HUOM: postausta ei ole tehty yhteistyössä yhtään minkän tahon kanssa, linkit ovat ihan tavallisia linkkejä, joista kukaan ei hyödy mitenkään ja kaikki suosittelemani tuotteet olen omilla rahoilla ostanut.

Sunrise Cosmetics on nimestään huolimatta ihan kotimainen firma, joka tuottaa itse joitain muovituotteita ja maahantuo kosmetiikkaa. Verkkokaupan tunnetuimmat ja uskoakseni tilatuimmat tuotteet ovat Freeman-sarjaa, joka on ollut edellekäviä vegaanisessa ja eläinkoettomassa kosmetiikassa. Itse harmittelin jossain vaiheessa tätä vuotta sitä, kun Freemanin tuotteita ei meinaa enää kaupasta löytyä, mutta sitten löysinkin tämän verkkokaupan, jossa tuotteet ovat vielä edullisempiakin kuin kaupoissa. Oma ykkössuosikkini on Freemanin päärynä-naamanpesuaine. Jos haluaa pestä meikit pois yhdellä tuotteella suihkussa käynnin yhteydessä, niin suosittelen tätä. Naamanpesuaine on hyväntuoksuista ja todellakin pesee vedenkestävää ripsaria lukuunottamatta kaikki meikit pois. Olen jonkun verran testaillut myös noita Freemanin hiustenhoitotuotteita, niissä parasta on ihana tuoksu! Tuo naamanpesuaineen kanssa kuvassa oleva hiustenhoitoaine on ihan ok, mutta se pitää huuhdella todella huolellisesti, jotta hiukset eivät jää tahmaisiksi. Verkkokauppatilaukset saa joulukuun ajan ilman postikuluja!

Petnetstore on myöskin kotimainen verkkokauppa, joka keskittyy eläin-ystävien ja eläinystävien tuotteisiin. Eli lahjaideoita löytyy niin neli- kuin kaksijalkaisillekin perheenjäsenille. Kaksijalkaisille voin suositella ainakin noita Simons Cat laukkuja ja mukeja, molempia olen tilannut kaupasta niin itselle kuin lahjaksikin.

Lautapelit.fi on lautapelijulkaisija (oh really?) ja verkkokauppa, jossa myydään - varmaan jo arvasittekin - lautapelejä. Perheille, joissa on pienempiä lapsia, en osaa suositella itse mitään, mutta kaupan suosittelut ovat ymmärtääkseni ihan toimivia. Aikuisille voisin suositella Citadelsia ja Splendoria, jotka molemmat ovat edullisia ja helppoja oppia, siis täydellisiä sisäänheittopelejä kunnon lautapelien maailmaan! Lähes koko perheelle suosittelen Dixit-pelejä tai Menolippua, johon tosin neuvon ostamaan lähes samantien 1910-lisäosan, siinä kun on paljon paremmin kätösiin sopivat isommat kortit ja enemmän matkalippuvaihtoehtoja. Alemmassa kuvassa on meidän lautapelihylly, jos sieltä bongaa jotain kiinnostavaa, niin vastaan mieluusti kysymyksiin!

Kaikki edellä mainitut kaupat on hyviksi havaittu ja niissä on nopeat toimitukset, monet lähettävät tuotteet jo tilauspäivänä, joten vielä ehtii hyvin tilata jouluksi!

Nuutumusta, nuhaa ja nukkumisvaikeuksia

Kulunut viikko sitten viimeisimmän päivityksen on mennyt hiukan nuutuneesti. Viime viikon maanantaina kävin vielä pirteänä salilla, mutta loppuviikosta olo oli kovin nuutunut ja flunssaisen oloinen. Torstaina kävin aamulenkillä, ja ihmettelin heti alkuun korkeita sykkeitä sekä lenkin edetessä tukkoista oloa. Päivän mittaan olo muuttuikin sitten aika flunssaiseksi, ja aloin napsia vitamiineja sekä kurkkupastilleja väistääkseni taudin. Perjantaina töissä mietin, että illan pikkujouluihin raahaudun, mutta lauantain kemut saattavat jäädä väliin. Kuitenkin ilmeisesti tukeva annos jouluruokaa ja kolme lasia punaviiniä veivät alkavan flunssa mennessään, ja lauantaina olo olikin taas ihan ok. Lauantain pippaloista tosin lähdettiin hyvinkin aikaisin, ja kotimatkalla jo totesin miehelle, että huomenna on päästävä taas lenkille. Pari päivää ravintola- ja pikaruokaa sai olon entistä nuutuneemmaksi, mutta sunnuntaina lyhyt lenkki ja jännä ampumahiihtokisa piristivät.  

Harmi kyllä tämäkin viikko on alkanut hiukan alavireisenä. Ilmeisesti jokin pieni flunssapöpö on mulle tullut, kun eilen aivastelin ja niistin alvariinsa, vaikka muita oireita ei olekaan. Lisäksi selkäni on kivasti jumiutunut epäergonomisen työpisteeni takia, ja tähän vaivaan tulee helpotusta vasta, kun saan uuden työpöydän, ehkä vasta ensi vuonna… No, tänään tuli yli viikon tauon jälkeen käytyä taas salilla, ja se tekikin hyvää! Enköhän nyt jaksa loppuviikon työt.

Unettomuus on myös vaivannut ajoittain, ei mitenkään kovin pahana tosin, mutta väsyneenä tietysti selkäsäryt ynnä muut kolotukset tietysti tuntuvat enemmän. Sen kyllä huomaa selvästi, miten esimerkiksi juuri viikonlopun epäterveelliset syömiset vaikuttavat yleiseen jaksamiseen ja myös vaikka unensaantiin. Huomaan myös selvästi sen, että lyhyetkin tauot juoksusta saavat mut hiukan tavanomaista ärtyneemmäksi ja miten pienikin lenkki voi viedä huonon tuulen ja nuutumuksen aivan mennessään. Vaikka viime viikonloput molemmat pikkujoulut olivat kivoja tapahtumia täynnä mukavia ihmisiä, niin mulle rentouttavinta viikonlopussa oli kuitenkin sunnuntain lenkki ja rauhoittuminen kotona. Postauksen kuvat ovatkin tuolta itsenäisyyspäivän lenkiltä Halistenkoskelta.

Marraskuun märät treenit

11 lenkkiä, 89 kilometriä. Ennen maratonia olin siinä uskossa, että palautumisessa saattaisi mennä useita viikkoja ja ehkä juoksuhalujakaan ei olisi. Pidinkin maratonin jälkeen viikon tauon, mutta vaikka jalat tuntuivatkin raskailta, viikon jälkeen hinguin lenkille ja heti 1.11. juoksin 6 km pk-lenkin. Maraton tuntui jaloissa vielä 2 viikon päästä kisasta, kun kokeilin ekaa kertaa vähän pidempää juoksua, mutta 20 kilometrin pitkis kolme viikkoa kisasta meni jo ihan hyvin. Marraskuussa juoksut jäivät toki selvästi vähäisemmiksi kuin ennen maratonia, mutta niin oli tarkoituskin. Kävin lenkillä vain 2-3 kertaa viikossa, joka oli ihan hyvä tahti ottaen huomioon, että töiden jälkeen pimeään ja märkään syysiltaan ei olisi oikein useammin huvittanutkaan lähteä.

Kuntosalillakin kävin marraskuussa viidesti. Ensimmäisistä suunnitelmista luistin, mutta sen jälkeen olen käynyt salilla noin 6 päivän välein. Mieskin osti salikortin, ja siitä on ollut suurta apua, useammin kuin kerran olen vinkunut vielä eteisessä lähtiessä, että onko pakko ja jos vain jäätäis kotiin löhöämään, mutta kipittänyt sitten kuitenkin kiltisti miehen perässä salille. Aina sieltä lähtiessä on ollut hyvä fiilis, joten hyvä, että on treenikaveri tsempparina silloin, kun oma laiskuus ja mukavuudenhalu meinaa ottaa ylivallan. Ajattelin käyttää nykyisen kymppikortin nollille nyt ennen joulua, eli vielä olis 3 kertaa käyttämättä. Mulle 8 kerran "salikausi" on ihan ok tähän väliin. Ekat pari kertaa tein pienemmillä painoilla enemmän toistoja, nyt olen siirtynyt vähitellen kestovoimasta perusvoimaan ja uskaltautunut kokeilemaan pari kertaa myös kyykkyä, eli liikepatteri on laajentumaan päin. Ennen joulua haluankin pitää hiukan taukoa ja oleilla enemmän kotona rauhoittuen kohti joulua.

Marraskuussa sain täyteen korotetun vuoden kilometritavoitteen, 1200 kilometriä on jo juostu tänä vuonna, ja vielä olisi yksi kokonainen kuukausi vuotta jäljellä. Joulukuun aionkin ottaa juoksunkin suhteen aika rennosti. Ensi viikonloppuna on peräti kahdet pikkujoulut, joten saas nähdä, ehdinko käydä lenkillä kuin kertaalleen viikon aikana. Juoksu kyllä maittaisi, ja olisi henkisen tuulettumisen kannalta tärkeää, mutta jos säät jatkuvat näin märkinä ja ankeina, saatan hyvinkin jäädä mieluummin sohvan pohjalle... Toiveissa kuitenkin on, että jaksaisin käydä edelleen lenkillä sen pari kertaa viikossa, sääkään kun ei koskaan ole enää niin ankea siinä vaiheessa, kun oikeasti on jo siellä lenkillä!

Talvijuoksu - hot or not?

No kylmäähän se on, daa! Mutta kylmään ja huonoon keliin voi varautua, eikä talvijuoksu ole kovin kamalaa, kunhan uskaltautuu kokeilemaan.

En ala kirjoittaa tähän mitään itsestäänselvyyksiä kerrospukeutumisesta yms., hyviä ohjeita talvijuoksuun löytyy nimittäin netistä pilvin pimein, ihan vaikkapa vain googlaamalla sanan talvijuoksu. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa muutaman sanan ihan omista kokemuksista ja ajatuksista talvijuoksun suhteen.

Ymmärrän täysin ihmisiä, jotka eivät talvijoksua harrasta, sillä itsekin inhoan liukasta, kylmää ja pimeää. Juoksuharrastukseni alkutaipaleella en todellakaan juossut talvisin, eihän minulla ollut edes kunnon varusteita moiseen, ja ilman varustautumista ei talvijuoksusta tule oikein mitään. Lisäksi omaan ehkä maailman surkeimman tasapainon, ja liukkailla köpöttelen menemään kuin lonkkavaivainen mummo, siksipä talvikelit ovat olleet aina mulle haastavia.

Liikunta ja varsinkin juoksu lämmittää yllättävänkin paljon, mutta kesäkuteissa ei tule toimeen pakkaskeleillä. Tuulenpitävällä päällyskerroksella ja ihonmyötäisellä hengittävällä aluskerroksella pääsee kuitenkin yllättävän pitkälle. Tuohon väliin voi heittää melkein mitä tahansa, vaatteen ei tarvitse olla mitään superteknistä matskua, ainakaan lyhyemmillä lenkeillä. Mulla ei ole mitään merinovillaisia aluskerrastoja tai erikseen mitään välikerroksen pukinetta, vaan johonkin -10 asteeseen asti pärjää mielestäni aika hyvin vetämällä päälle ohuet trikoot sekä pitkähihaisen juoksupaidan ja heittämälle päälle tuulitakin ja -housut. Juoksuhanskat, panta ja säärystimet ovat loistavia hankintoja, joilla voi säädellä hyvin pukeutumista säätilan mukaan. Karseimmilla keleillä tekee sitten sellaisen lenkin, joihin varusteet ja oma fiilis riittää, talvijuoksussa pitää olla valmis joustamaan ohjelmasta olosuhteiden mukaan.

Lumi on alustana kivan pehmeä ja useimmilla normilenkkareilla tarpeeksi pitävä. Möykkelöiseksi jäätynyt sohjo, kiiltäväksi lanattu lumi tai ihan kunnon jää ovat sitten niitä haastavia alustoja, joille en oman surkean tasapainoni kanssa lähde yleensä ilman nastoja. Minulla on kenkien päälle vedettävät Nordic Gripin juoksunastat, jotka ovat ihan ok. Helposti mukaanotettavat ja tarpeen tullen myös helposti riisuttavat nastat toimivat, kunhan ei ole ihan pääkallokeliä ja/tai lunta. Lumella kenkien päälle vedettävät jutut eivät oikein toimi, vaan nastat keräävät lumipaakkuja. Härpäke myös puristaa jonkin verran kengän päällistä kasaan, ja jos tykkää tilavasta varvastilasta, kuten mitä, voivat nastat puristaa ylimääräisen tilan kengän kärjestä pois.

Nastalenkkarit ovat pitävyydeltään ylivoimaiset, ja mikäli testejä on uskominen, Icebugit ovat pitävimmät - joskaan eivät juostavimmat - nastalenkkarit. Moni liputtaa Sarvojen puolesta, ja jos olisin nyt ostamassa nasturia, varmaan kokeilisin ensimmäisenä Sarvan kenkiä alle. Itse ostin nastoilla varustetut juoksukengät viime talveksi, ja pääsyin tuolloin Icebugin Anima2 -malliin. Mun jaloille tuo osoittautui sitten ekoilla lenkeillä ei-ihan-niin-sopivaksi malliksi, mutta lyhyillä lenkeillä kenkä toimii, talvella en pitkiksiä juuri juoksekaan. Työmatkoilla kenkä oli viime talvena ihan ehdoton, kun Turkuun osui yli kaksi viikkoa kestänyt hullun liukas jakso, jolloin kaupungin hiekoituskalusto osoittautui täysin riittämättömäksi. Joinain työaamuina olisin ilman nastureita varmaan vaan jäänyt kotipihalle uikuttamaan, kun joka suuntaan kävelytiet olivat vain kirkasta jäätä.

Talvella turvallinen juoksu saattaa vaatia myös hiukan luovuutta. Silloin kun mulla ei vielä nastureita ollut, mutta keli oli liian liukas tavalliselle kengälle, keksin juosta läheistä puistoa ympäri. Puiston polut olivat nekin liukkaat, mutta juoksinkin polun vieressä lumisella nurmella. Alusta oli hiukan upottava, mutta ei ainakaan liukas! Noin 1,3 kilometrin mittainen kierros oli ihan hyvä juostava, ja enimmillään taisin tehdä yli 7 kilometrin lenkin vain kiertämällä tuota puistoa. Hulluilla on tunnetusti halvat huvit, joten lapsuudenkotini ympäristössä jalostin ideaa juosemalla ympäri peltoa, kun maalaismaisemissa mitään hienoja kaupunkilaispuistoja ole! Puitu ja lumella kuorrutettu viljapelto on sekin ihan hyvä juostava, sänkipelto lienee sitten vähän turhan möykkelöinen. Jos kotimaisemista löytyy laajat viljavainiot, voi kierrokselle saada ihan kunnolla pituutta, tuo "oma" pellonkirtolenkkini oli noin 800 metriä pituudeltaan. Lounais-Suomen vähälumisina, mutta liukkaina talvina nämä lenkit ovat mielestäni ihan varteenotettavia vaihtoehtoja.

Millaisia te lukijat olette talvijuoksijoina? Tuolta jostain sivun ylälaidasta löytyy kysely, johon voi klikata omat tottumuksensa. Lisäksi kuulisin mielelläni talvijuoksun luottovarusteista, onko teillä jotain varustetta, mikä tekee talvijuoksusta miellyttävämpää?

Liukastellen joulumarkkinoille

Eilinen ensilumi suli enimmäkseen pois jo maahanlaskeutuessaan täällä Turun seudulla. Yön aikana satanut lumi sai pakkasen ansiosta jäädä maahan, ja paikoin täällä onkin sentin verran lunta maassa. Pienikin lumivaippa tuo heti talvisemman ja jouluisen tunnelman, varsinkin, kun ensilumi tuli näin myöhään, ja marraskuu on tuntunut kovin ankealta ja pimeältä tähän asti. Harmi kyllä heti ensilumen myötä tulivat myös ensimmäiset liukkaat, ja itse olin ainakin ihan helisemässä talviolosuhteisiin täysin sopimattomien lenkkareideni kanssa tänään, kun kevyenliikenteen väylät olivat paikoin ohuen jääkerroksen peitossa. Keli vaihtelee todella paljon, keskustassa on ihan kuivat tiet, mutta jo Tuomiokirkon ympäristössä oli paikoin aivan jäistä.

Liukastelimme tänään kiertelemään Vanhan Suurtorin joulumarkkinoille. Itse markkinapaikka oli onneksi aivan sula, mutta jo parin asteen pakkanen riitti jäähdyttämään kylmään tottumattoman kropan aluetta kierrellessä. Onneksi mukilliset glögiä ja annos lämpimiä joulumanteleita lämmitti. Olen tykästynyt näihin Turun joulumarkkinoihin, sillä ne ovat mielestäni mukavan lämminhenkinen tapahtuma. Viime vuonna tupsahdimme aivan sattumalta keskelle joulunäytelmää, jonka riemastuttava ylinäyttely ja vanhan suurtorin miljöön luova käyttö toi hymyn huulille.

Markkinat ovat hyvä tilaisuus ostaa pienyrittäjien käsitöitä ja itsetehtyjä ruokia, tosin harmi kyllä tarjonta on vuodesta toiseen pitkälti samanlaista. Toisaalta markkinoilla on joitan tuotteita, joita en ole koskaan nähnyt suomalaisissa kaupoissa, esimerkiksi puisia virolaisia keittiövälineitä, joihin on polttamalla tehty kisuja tai muita kuvioita. Tällä kertaa mukaan tarttui alemmassa kuvassa näkyvä pannunalunen, joka menee perheenjäsenelle lahjaksi.

Olen jouluihminen, ja valmistaudun jouluun aina hyvissä ajoin, koristelen ja hankin lahjoja. Tämä on sikäli hiukan hassua, että en kuuluu mihinkään uskontokuntaan ja koko perheenikin on uskonnoton. En silti näe mitään syytä olla viettämättä joulua. Onhan keskitalven valon juhla syöminkeineen alunperin pakanallinen juhla, eikä suurin osa perinteistä ole edes lähtöisin kristinuskosta. Ja minulle joulun tärkeimmät asiat ovat juuri niitä maallisia juttuja; joulunvietto perheen kanssa, hyvä ruoka, jota saa syödä yölläkin, lahjojen antaminen ja saaminen. Moni tutuistani suhtautuu negatiivisesti jouluun sen kaupallisuuden vuoksi. Minustakin kaupoissa on kauheaa juuri joulun alla, ihmiset säntäilevät tungoksessa saadakseen ostettua kaikille ihan vaan jotain, joka joulun jälkeen jää nurkkiin pölyttymään. Minusta asiat voisi tehdä toisinkin. Miettiä etukäteen kunnolla, mitä lahjansaaja oikeasti kaipaa ja tarvitsee, ja tehdä ostokset hyvissä ajoin, niin ennen joulua ehtisi sitten rauhoittua ja laittaa kotia jouluisaksi ilman turhaa stressiä. Lapsillekin lahjavuorta tärkeämpää lienee se, että vanhemmat ovat selvinpäin ja ehtivät vaikka vähän pelata lapsen kanssa sitä lahjaksi saatua peliä.

Joululahjojen hankinnan ja suunnittelun aloitan aina hyvissä ajoin, jo ihan siksikin, että viime hetken kiireessä ei taatusti löydä niitä sopivimpia ja yksilöllisimpiä lahjoja. Yritän aina tosissani miettiä, mitä lahjan saaja tarvitsee ja mikä häntä ilahduttaisi, ja sitten pyrin löytämään jonkin yksilöllisen ja laadukkaan lahjan. Aika paljon ostan myös ihan kulutustavaroita, esimerksi suihkugeeli ja kahvi tai tee ovat ihan loistavia lahjoja, niille on aina käyttöä, ja hyväntuoksuinen suihkugeeli tai herkullinen maustekahvi tuovat luksusta arkeen. Koska olen aika suunnitelmallinen tyyppi, minulla on koneellani joululahjalista, johon kirjaan ylös hyviä lahjaideoita aina, kun niitä mieleen tulee. Tämän vuoden lista näyttää aika hyvältä, monelle läheiselle on jo löytynyt jotain kivaa. :)

Ensilumilenkki

Päivän lenkin myötä tuli täyteen 1200 tänä vuonna juostua kilometriä. 200 kilometriä enemmän kuin aikaisempina vuosina, ja vuoden korotettu kilometritavoitekin on nyt täynnä. Aika hyvä fiilis. :)

 

Juoksu - lepoa mielelle

Mua oltiin etukäteen varoiteltu, että maratonin jälkeen kävisin ylikierroksilla enkä varmastikaan saisi nukuttua. No, mulla kun uni häiriintyy pienemmästäkin jutusta, niin oletinkin näin käyvän. Vaan ei käynytkään. En käynyt ylikierroksilla, vaan olo oli levollinen ja väsynyt, hiukan pöllämystynyt. Ei tullut levottomuutta ja unettomuutta, vaan illalla olin torkahtaa jo ennen kymmentä, ja nukkumaanmenon jälkeen nukuin makeasti yli yhdeksän tuntia. Tuli rauha.

Hiukan jopa nolottaa kirjoittaa näitä juttuja tänne, koska kaikenlainen henkistymis-voimaantumis-hörhöily on mielestäni juurikin sitä hörhöilyä, mutta päällimmäinen maratonista tullut tunne oli rauha. Rauha siitä, että elämä kantaa. Tunne siitä, että asiat on tasapainossa. Hyvä olo siitä, että kaikki meni niin hyvin. 42 kilometriä juoksua vaiensi mun yliaktiiviset aivot ja toi rauhan, jossa saattoi vain olla, ja se oli mielettömän hyvä tunne.

Oon joskus vitsaillut, että mun pää on kuin nettiselain, jossa on 256 välilehteä jatkuvasti auki. Huomenna töissä pitää muistaa lisätä kokouksen asialistaan asia x, ja sitten pitää muistaa ottaa eväät iltapäivän kahvitauolle, kun meen suoraan töistä lenkille. Ai niin, onkohan juoksukello latingissa, latasinko sen viimeksi... nyt onkin jo nnn kilometriä tälle vuodelle, vitsin hyvä. Viime vuonna oli vasta nnn, mutta silloin olikin se remppa... hmm, koskas ehtisin hommata keittiöön sen verhotangon. Ne verhotkin pitäis tietty pestä, mutta ekaks tällä viikolla pesen kyllä mustaa, pyykkikori pursuilee. Pitääkin muistaa pestä myös se yksi paita... se on kyllä kiva paita, harmi kun en älynnyt silloin reissusta ostaa useampaa, mistäköhän sais samanlaisia, pitäiskö kattoa netistä. Ai niin täytyy maksaa se lasku x ja sitten... ja ajatusmylly vaan pyörii ja pyörii. Asioita mitä pitää muistaa, asioita mitä on tapahtunut tai tapahtuu tulevaisuudessa, huolia ja iloisia asioita, ihan mitä vaan.

Olen pienestä asti tykännyt ihan älyttömästi lukemisesta. Kirjaan uppoutuminen on aina ollut mulle breikki tuosta yliaktiivisen aivotoiminnan hurrikaanista. Ja olen nimenomaan uppoutunut niihin tarinoihin niin, että läksyt, nukkuminen ja ympärillä tapahtuvat asiat ovat täysin unohtuneet, kun olen imenyt tarinan itseeni ja elänyt mukana kirjan käänteissä. Vähän samantyyppiseen syvän keskittymisen tilaan olen päässyt myös joidenkin, hyvin immersiivisiksi kokemieni tietokonepelien kautta. Samoin joitain tv-sarjoja olen katsonut kausi kerrallaan jääden totaalisesti koukkuun sarjan tapahtumiin joksikin aikaa. Nuo kaikki harrastukset ovat kuitenkin jääneet monin tavoin takaa-alalle aikuistumisen ja ennenkaikkea työelämän ja raskaamman arjen pyörityksen myötä. Onneksi tilalle on tullut juoksu, joka ei ehkä tarjoa aivan samanlaista syvän keskittymisen ja uppoutumisen tilaa, vaan erilaista kokemusta, tyhjää päätä.

Ottaa aikansa, että se taustahäly hiljenee. Joskus siihen menee 4 km, joskus 12 km, mutta jossain vaiheessa kaikki onkin kirkasta ja on vain se hetki, jossa askel osuu maahan ja se hetki, kun katson kelloa ja se hetki, kun näen maisemassa jotain kaunista. Voin vain olla siinä hetkessä, ja minulla on rauha.

Maraton oli tietyllä tapaa aivan erilainen kokemus kuin yksikään puolikkaistani. Olin juoksutapahtumassa, mutta sain juosta pääosin yksin, ja vauhti oli hiljainen. Puolimaratonit ovat olleet suorituksia ja suorittamista, maraton oli jotain muuta. Maratonilla vain toteutin suunnitelmaani, etenin miellyttävää vauhtia eikä minun täytynyt ponnistella kuin ajoittain. Tein matkaa.

Tänään maratonista on 3 viikkoa. Juoksin pitkästä aikaa 20 kilometrin pitkiksen, ja kroppa tuntui palautuneelta. Halusin juosta tämän päivän lenkin kolmesta syystä; saadakseni marraskuulle yhden parikymppisen juoksun, saadakseni hyperaktiivisen työviikon vastapainoksi mielenrauhaa ja päästäkseni taas Katariinanlaakson luontopolulle. Tuo luontopolku on varmasti kaikkien turkulaisten lintubongarien tuntema, ja myös meidän vähemmän tunnettujen oravabongareiden suosiossa. Postauksen kuvat ovat päivän lenkiltä. Aivan samanlaiseen tunteeseen en päässyt kuin maratonilla, mutta nautin täysin siemauksin ympäröivästä luonnosta, hikoilusta, askeleesta toisensa perään. Nautin siitä, että sain juosta taas pitkän lenkin ja rauhoittua. Parasta.

Salikausi käyntiin

Piti korkata salikausi jo viime viikolla, mutta siinähän kävikin sitten vanhanaikaisesti, kun raskaan työpäivän jälkeen jäinkin vaan kotiin mussuttamaan suklaata. Tänään meni sitten paremmin, töiden jälkeen vedin nassuun jätskiä ja sen voimalla jaksoin lähteä salille. :)

Olen nyt peräti jo kolmena vuonna vetänyt vuoden alkuun (tammi-maaliskuulla) pienen salikauden, jolloin olen ensisijaisesti yrittänyt saada vähän voimaa tuonne berberiin. Tänä vuonnakin kävin alkuvuodesta noin 10 kertaa salilla, mutta nyt aion pitää myös marras-joulukuussa salikauden. Salitreenailu ei siis kuulu ohjelmaani kuin näin kausiluontoisesti. Koska tämän vuoden juoksut ovat menneet hyvin ja tavoitteet jo pääosin täyttyneet, otan loppuvuoden kevyemmin juoksun suhteen. Tammikuussa ajattelin sitten korkata ensi vuoden juoksut ihan kunnon kilometreillä, ja ottaa kesään valmistavan salitreenijakson helmi-maaliskuussa, jonka jälkeen ohjelmassa onkin sitten Paavo Nurmen puolikkaalle tähtäävä juoksutreenikausi.

Kävin 2012 syksyllä Turun kaupungin järjestämän kuntosaliharjoittelun ABC-kurssin. Ennen tuota kurssia olin käynyt salilla viimeksi lukiossa, joten kurssi oli todellakin tarpeen. Ilman sitä tuskin olisin älynnyt esimerkiksi sitä, että salin laitteita kuuluu säätää omien mittasuhteiden mukaisiksi! Tärkein kurssista mukaan jäänyt juttu oli kuitenkin rohkeus mennä salille. Aiemmin koin treenaamaan lähtemisen jossain määrin jännittäväksi ja ahdistavaksikin, kun ajattelin, että en osaa mitään ja kaikki muut salilla kävijät varmasti huomaavat sen. Kurssin jälkeenkin salilla käynti oli alkuun vähän hermostuttavaa, kunnes joidenkin kertojen jälkeen tajusin, että ketään siellä ei kiinnosta mun treenaukset, kun itsekin keskityn aina vain omaan tekemiseen. Nykyään uskallan mennä salille yksin ja keskityn omaan treeniin, ja ihan tykkäänkin siitä, vaikka ei se mun ominta aluetta olekaan.

Kurssilla keskityttiin vain salin laitteiden käyttöön, vapailla painoilla tehtäviä liikkeitä ei opetettu. Tiedän, että vapailla painoilla saisi tehtyä varmaan tehokkaammin ja juoksuun lajinomaisemmin liittyviä liikkeitä, mutta olen pitäytynyt kuntosalilaitteissa. Kotona käsipainoilla olen toki joitain liikkeitä tehnyt, mutta salilla en, koska mulla ei ole ketään, joka vapaiden painojen kanssa tehtäviä liikkeitä neuvoisi, ja näin liikunnallisesti lahjattomana uskoisin itsekseni tekeväni kuitenkin väärin...

Saliohjelmani ykkösjuttu on siis saada (juoksu)voimaa pakaroihin ja takareisiin sekä saada korsetti kuntoon vatsa- ja selkäliikkeillä. Yläkroppaa teen hiukan pienillä painoilla lähinnä päätetyön vastapainoksi vetreyttämään hartioita ja yläselkää. Aiemmin tein myös hauiskääntöä raskailla painoilla - ihan vaan kasvattaakseni habaa :D - mutta viime aikoina en ole enää vaivautunut. Silloin tällöin mietin, että toki voisi joskus yrittää kasvattaa lihaksiakin, mutta koska en kuitenkaan viitsi raahautua salille kuin 1-2 kertaa viikossa, haluan pitää treenin mahdollisimman kompaktina ja tehdä koko kropan kerralla.

Päivästä jäi hyvä mieli, kun sain korkattua salitreenit heti maanantaina. Saas nähdä, onko huomenna paikat kipeät, kun eivät ole vielä lihaskuntotreeniin tottuneet.

KATSO KUVAT! Lenkkeilijä järkyttyi - juomapullossa ällöttävä yllätys!

Jutun opetus; älä jätä vettä juomapulloon lojumaan viikkokausiksi, ellet halua pulloon jotain epämääräistä leväkasvustoa. -.- Olin siis onnistunut unohtamaan yhden pikkupullon lapsuudenkotiini puolillaan vettä. Nyt, kun noin kuukauden tauon jälkeen pullolle olisi ollut käyttöä, niin siinä ei ollutkaan enää pelkkää vettä. :D Ratkaisin ongelman olemalla ottamatta vettä mukaan lenkille, ei sitä nyt välttämättä 15 kilometrin juoksulle tarvii...

Olin jo etukäteen hekumoinut, että nyt viikonloppuna pääsen vihdoin vähän pidemmälle lenkille. Ajattelin, että se menee varmaan helposti, onhan maratonista jo kaksi viikkoa ja palautuminen on sujunut tosi hyvin. Pitkät lenkit ovat musta olleet aina ihan ok, aikaavieviä, mutta enimmäkseen mukavia. Ennen maratonia suhtauduin pitkiksiin pakollisena osana harjoitusohjelmaa. Nyt tuntuu, että haluan juosta pitkiä lenkkejä koska voin ja haluan. Haluan ottaa sitä aikaa itselleni ja nauttia juoksusta kunnolla, ajan kanssa.

Olin ajatellut, ettei 15 kilometriä olisi mitään, joten se hiukan yllättikin, kun jaloissa alkoi tuntua jo kympin jälkeen. Vaikka arjessa ja tän viikon lyhyellä lenkillä ei mitään tuntunutkaan, jalat eivät selvästikään ole vielä täysin toipuneet maratonista. No, ei se mitään, eipä tässä olekaan kiire mihinkään. Sää oli lenkin aikana mielestäni hiukan ankea, pilvistä ja paikoin tihuttelikin, mutta säästyin sentään kunnon sateelta, joka iski tänne joskus iltapäivällä. Otin lenkillä kuvia, vaikka mitään silmiä hiveleviä maisemia ei ollutkaan. Ilma oli tosi harmaa, mutta ainakin oli lämmin ja maa sula. Hiekkateitä oli kiva juosta ja kiva oli mennä ilman mitään aikataulua, sopivissa paikoissa kuvailemaan pysähdellen.

Maratonohjelma kannusti lähtemään lenkille silloinkin, kun ei olisi oikein huvittanut. Nyt olen ajatellut juosta loppuvuoden fiiliksen mukaan noin kahdesti viikossa, niin jospa jaksaisin sinne salillekin mennä. Tällä hetkellä mieli juoksun suhteen on todella hyvä, ja halajan erityisesti pitkiksille; leppoisaa vauhtia vaihtelevissa maisemissa, ilman mitään kiirettä tai ohjelmaa. Ennen maratonia ajattelin, että palautumiseen menisi aikaa, ja ehkä juoksuhalutkaan eivät olisi ihan tapissa, mutta kävikin ihan toisin. Teen jo suunnitelmia ensi vuodelle, ja juoksufiilis on korkealla, ihanaa!

Harmautta

Kuten kuvakolmikostakin huomaa, syksyn ruska on muisto vain ja tilalle on tullut lumettoman marraskuun ankea harmaus. Viimeisin kuva on vielä lokakuulta, nyt kuun vaihteen myötä maisema lienee harmaantunut entisestään.

Tunnen itsenikin tällä hetkellä hiukan ankeaksi ja nuutuneeksi. Monin tavoin kaikki on elämässä hyvin, mutta väsymys ja unettomuus vaivaa, ja mieli käy vähän ylikierroksilla. Aloitan uuden työn ensi viikolla, ja vaikka olenkin siitä tosi innoissani, on työ ollut nyt myös tavallista kuormittavampaa, kun olen yrittänyt hoitaa nykyisen duunin, käynyt jo tulevan työn koulutuksissa ja perehdyttänyt tulevaa seuraajaani. En osaa myöskään irrottautua työstä vapaa-ajalla, joten se pyörii paljon mielessä.

Olen käynyt nyt maratonin jälkeen kahdesti lyhyellä lenkillä, ja on ollut kiva päästä ulos tuulettumaan. Vaikka lenkit ovat olleet lyhyitä, ne ovat olleet henkisen jaksamisen kannalta tosi tärkeitä. Tänään minun oli tarkoitus mennä myös kuntosalille, mutta sen sijaan jäinkin kotiin mussuttamaan suklaata. Ei mennyt ihan putkeen siis tämä salikauden korkkaus. Mutta yritän olla armollinen itselleni, ja menen salille sitten, kun siltä tuntuu. Kunhan saisin kunnon yöunet johonkin väliin, niin eiköhän tämä pieni harmaus ala taas kirkastua.

Lokakuun lenkit

Lokakuussa kilometrejä kertyi 141 ja lenkkejä 13. Pisin juoksu oli pituudeltaan 42,2 kilometriä. :)

Päällimmäisenä lokakuusta jää siis mieleen maraton ja siihen johtaneet treenit, hiilaritankkaukset ja jännitykset. Lokakuun ensimmäisenä päivänä tein 30 kilometrin pitkiksen, jolloin juoksin Kaarinaan, kiersin siellä maratonlenkin ja juoksin takaisin Turkuun. Sen jälkeen lenkit lyhenivätkin niin, että 2 viikkoa ennen maratonia juoksin vielä 16 kilometrin lenkin, kaikki muut juoksut olivat alle kympin lenkkejä.

Pari päivää ennen maratonia mietinkin, että miten ihmeessä pystyn juoksemaan niin pitkään, kun edellisestä pitkästä lenkistä oli jo yli kolme viikkoa ja edeltävät lenkit olivat vain hitaita ja lyhyitä hipsutteluja. No, keventely selvästi kannatti, sillä maraton meni monin tavoin helpommin kuin olin etukäteen kuvitellut. Seinää ei tullut ja juoksin ekan ja tokan puolikkaan ihan samaa vauhtia niin, että viimeiselle kilometrille irtosi vielä loppukirikin, ja vikalla lenkillä ohitin monta selkää. Itse maratonpäivä oli todella ihana, aurinkoinen ja vähätuulinen päivä kahden sadealueen välissä, ja kyllähän hyvä sää antoi myös lisävirtaa ja ennen kaikkea hyvää mieltä juoksuun. Hyvää mieltä ja ihan konkreettista apua toivat myös maratonilla mukana olleet kannustusjoukot, joille olen tosi kiitollinen.

Joko olen jauhanut tarpeeksi maratonista? En taatusti, vaan enköhän palaile kisaan vielä kerran jos toisenkin tulevissa postauksissa. Hauskaa maratonissa on sekin, että pelkästään maralta tuli jo 30% lokakuun kilometreistä. Tuota tietysti vähän tasapainottaa se, että lokakuun juoksut tulivat tosiaan täyteen jo viikkoa ennen kuun loppua.

Tämä viikko on ollut outo, kun en ole juossut yhtään. Toisaalta viikko on ollut työn puolesta kuormittava ja olen taas kerran nukkunut todella huonosti, joten siinä mielessä hyväkin, ettei ole tarvinnut aikatauluttaa juoksuja. Mutta pään kannalta olisi jo korkea aika päästä lenkille tuulettumaan! En muista, koska olen viimeksi pitänyt näin pitkän juoksutauon. Tänään pitää jelppiä kaveria muutossa, mutta jos en jää sohvan alle tai vastaavaa, niin korkkaan marraskuun juoksut heti huomenna!

Kuulumisia maratonin jälkeen

Olen palautunut maratonista todella hyvin. Jo sunnuntaina kävelin hiljakseen pari kilometriä, ja maanantaista lähtien olen kävellyt normaalisti töihin ja takaisin. Lihakset ovat olleet hiukan arat, mutta eivät erityisen kipeät. Maratonin viimeisillä 10 kilometrillä hiukan vaivannut lonkkakaan ei ole kiukutellut, vaan rauhoittui samantien. Lonkka oli erittäin jäykkä koko lauantai-illan ja sunnuntain, mutta kipuja ei ollut, ja nyt siinä ei tunnu mitään erityistä.

Jo sunnuntaina mietin, että voisin lähteä juoksemaan toista maratonia vaikka jo kuukauden päästä, oliskos siellä jotain sopivaa tapahtumaa..? Ajatus maratonharjoittelusta tuntuu kuitenkin turhan vaativalle ja aikaavievälle, ja tuossa olikin ajatuksena, että jos juoksisin toisen nyt, kun se menisi näillä samoilla treeneillä. :)

Itse maratonin juokseminen oli kokemuksena suorastaan rentouttava. Kun mietin juoksua jälkeenpäin, minulle tulee pelkästään hyvä mieli. Se on ihana tunne, olen tehnyt jotain hienoa ihan itse, ja saan siitä voimaa vielä jälkeenpäinkin. Loppuajan miettiminen tuntuu melko yhdentekevältä. Kokemus oli täysin erilainen kuin millään puolikkaallani, joilla olen yrittänyt ensisijaisesti tehdä suorituksen alle kahden tunnin aikarajassa. Nyt en suorittanut, tein vain matkaa ja kun tiukkaa tavoiteaikaa ei ollut, se ei tuonut juoksuun ylimääräistä jännitystä. Maratonpäivä oli kokonaisuudessaan todella upea hyvänmielen päivä!

Ennen maratonia mainitsin työkuvioista, ja että olin hakenut erästä mielenkiintoista paikkaa. Sain sen työn. :) En ole vielä uskaltanut kauheasti asiaa hehkuttaa, kun työsopimustakaan en ole vielä nähnyt, mutta olen tosi iloinen. Tämä viikko on tosin ollut melkoista hurlumheitä, kun olen jo alkanut perehtyä uuteen työhön, yrittänyt hoitaa nykyisen homman keskeneräisiä juttuja valmiiksi ja miettinyt sijaiseni perehdytystä. Tällä hetkellä työkuviot tuovat elämään hiukan tavallista enemmän kuormitusta, mutta uskon, että kun aloitan uudessa työssä, ja pääsen siihen kunnolla sisälle, niin muutos tulee olemaan positiivinen! 

Mieli tekisi jo hiukan lenkille, mutta ajattelin jo etukäteen, että tämä viikko olisi juoksuton, ensi viikolla sitten. Vaikka haaveilinkin jo viikonloppuna toisesta maratonista, en ala enää sellaista aikatauluttaa tähän loppuvuoteen. Olen kuitenkin miettinyt, että pitkiä lenkkejä voisin tehdä edelleen silloin tällöin, vaikka en erityisesti mihinkään treenaakaan. Ihan vain rentoutumisen vuoksi. En ole kauheasti miettinyt loppuvuoden juoksuohjelmaa, sillä ennen maratonia arvelin, että palautumiseen menisi pitkään eikä juoksuhalujakaan ehkä olisi. Mutta nyt en malttaisi odottaa, että pääsen taas lenkille! Kun sain tuon 1000 km täyteen jo lokakuun alussa, niin ajattelin, että 1200 km olisi hyvä juoksumäärä tälle vuodelle, tulisi sitten keskimäärin 100 km/kk. Tuosta tavoitteesta puuttuu enää 70 kilometriä, iisi piisi. Marraskuussa olisi tarkoitus ottaa myös pieni salikausi työn alle, noin 4-8 salikäyntiä marras-joulukuussa lihaskunnon ylläpitämiseksi. Eli ohjelmaa kyllä riittää, vaikka "kauden" päätavoitteet ovatkin jo takana!

Ensimmäinen maraton: Kisaraportti

Hei, mä oon Anne ja mä oon maratoonari! :)

Ja asiaan. Tässä siis hyvinkin yksityiskohtainen raporttini ensimmäisestä kokonaisesta maratonistani Kaarinan syysmaratonilla 24.10.2015. Maratonaamuna herään viideltä, enkä hermostuksissani saa enää unta. No, nukuin sentään jonkun viisi tuntia, se on parempi kuin ei mitään, ja ainakaan en joudu syömään heti herättyäni, vaan nyt on hyvin aikaa nauttia aamupala. Kahvia ja aamupalasmoothie, joka ei meinaa mennä alas. Maha on ihan sekaisin, ja se tuntuu tietysti vähän ikävältä, mahtaakohan vaikuttaa suoritukseen...

Sisko saapuu ysin maissa, kun yritän vielä vetää leipää nassuun, mutta en saa ihan kaikkea syötyä. Mies ja sisko tulevat mukaan kisapaikalle, heillekin on tulossa pitkä päivä. Olen jo etukäteen antanut tarkat ohjeet siitä, mihin aikaan suunnilleen kierrän maratonin neljä kierrosta ja mitä milläkin kierroksella mulle pitää antaa. Kannustusjoukotkaan eivät siis pääse helpolla! Kisapaikalla Kaarinassa haen numerolapun, vaihdan kengät, moikkaan muutamaa tuttua ja hengailemme kisa-alueella. Ensin lähtevät kympin, sitten puolikkaan juoksijat. 10 minuuttia ennen lähtöä otan geelin ja vähän vettä, sitten käyn pissalla ja siirryn vähitellen lähdön tuntumaan. Lähdön aikaan on vielä melko kylmä, aamuyöstä on ollut pakkasta, ja ilma on selkeä, aurinko kuitenkin lämmittää mukavasti. Maratonille on ilmoittautunut 155 juoksijaa, meitä ensikertalaisia oli 23, jos muistan oikein.

Lähtö. Ensimmäinen kilometri menee hevosenkengän kierroksella. Olen 4:30 jäniksen takajoukoissa, kunnes tajuan, että hei, nyt mennään selvästi kovempaa, kuin mitä mun piti aloittaa. Jo kilometrin jälkeen porukka on selvästi hajonnut, mä annan jäniksen mennä, samoin kun edellä menevän noin 5 juoksijan porukan. Omaa vauhtia. Yritän miettiä, että nyt ei ole kiire mihinkään, tässä valmiissa maailmassa, ja yritän juosta vain sitä omaa vauhtia. Se on sitä helpompaa, mitä pidemmälle kilometrit etenevät, kun edellä menevä porukka ottaa etäisyyttä ja kuulen takanani vain saman juoksijan askeleet. Ekat kilometrit menevät 6:35 pintaan, hiukan kovempaa kuin piti, mutta siinä marginaalissa, mitä ajattelinkin juosta. Juon omasta juomapullosta 4 km kohdalla. Kilometrilaikat reitin varrella tulevat aina siten, että ensin on viimeisen kierroksen laikka ja viimeisenä ensimmäisen. Tässä vaiheessa mietin, miltäköhän tuntuu sitten, kun ohitan tuon 35 km laikan "oikeasti", tuntuu ihan hullulta, pystynkö oikeasti juoksemaan sinne asti. Vastaan tulee kierroksen ensimmäinen kunnon mäki, en tykkää, mutta hyvin se menee. Mulla on hiukan pissahätä ja mietin, joudunkohan käymään vessassa. Bongaan bajamajan ja totean, että kestän ainakin seuraavalle kierrokselle tähän. Pitkään takanani juossut mies ohittaa mut, ja otan ekan geelin 8 km kohdalla. 11 km kohdalla näen kannustusjoukot ensimmäistä kertaa ja huikkaan, että lämmin on, ja niin onkin, lämpötila on kohonnut 10 asteen pintaan ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, hikoilen ihan runsaasti.

12 km laikka, nyt pitää juosta enää se 30 km, minkä lenkin olen juossut jo kahdesti. Mahassa hiukan kuplii ja tuntuu vaikealta pysyä hyvässä rytmissä, juomapullovyö ei oikein pysy paikallaan ja jaloissa tuntuu hiukan jumitusta reisissä. 15 km kohdalla joku tulee takaa ja lujaa, maratonin kärki, ihan hullua vauhtia. Otan toisen geelin 15 km kohdalla. Juomapullovyö tuntuu aiheuttavan jumitusta alaselkään ja yläselässäkin tuntuu. Mietin, onko sykevyö huonosti. Sykevyö onkin hiukan mutkalla juuri jumin kohdalla, en saa sitä ihan kunnolla setvittyä paidan ja urheilurintsikoiden läpi, mutta auttaa se hiukan. Hiukan vaikeaa, hartiat jumissa, mutta sitten ajattelen, että nyt kone vasta lähtee käyntiin. Se auttaa, juoksu alkaa sujua. Ohitan minut kierros sitten ohittaneen miehen, enkä näekään häntä enää kisan aikana. Käyn pissalla ja päätän juoda seuraavalla juomapisteellä oikein kunnolla, lämmintä on.

Puolimatka ajassa 2:20. Kannustusjoukoille huikkaan, että jos hyvin menee, olen maalissa 4:45 ajassa. Saan kellon laturin ja MP3-soittimen. Laturi paikalleen ja kello juomapullovyöhön lataukseen. Geeli ja vettä, huoltopisteeltä otan vielä hyppysellisen rusinoita, saanpa jotain vatsan täytettä. Katson useamman kerran tyhjää rannettani, olen ehdollistunut kellon vilkuiluun, ja laitan sitten musaa, että olisi jotain viihdykettä. Kellon ollessa latauksessa se mittaa koko ajan, mutta näytöllä seisoo vain latausteksti, joten en näe tahtiani kellosta. Onneksi edellä juoksee pariskunta, joka pysyy suunnilleen samalla etäisyydellä, joten tasaisesti mennään. 24 km totean, että kerrankin mulla on ihan tyhjä pää, mahtavaa. Ohitan kolme nuorta miestä, yksi yrittää välillä juosta, muut kävelevät. 26 km kohdalla otan suolaa, pieni ripaus maistuu ihan hyvälle, mutta sitten pussista tulee vähän enemmänkin ja yääkh, ei tää suurina annoksina ole kovin hyvää, juon paljon vettä päälle. Noin 27 km kohdalla laitan kellon taas ranteeseen, ja onkin menossa hiukan hitaampi kilometri. Yritän kiristää, mutta ei oikein onnistu, ja kenkä hankaa hiukan kehräsluuta. No, enää 15 kilometriä, juoksen sen kyllä, kunhan ei enempää ala sattumaan. 28 km kohdalla geeli, ei maistu nää enää erityisen hyville. Edellä mennyt pariskuntaa joutuu pysähtymään 29 km kohdalla ja ohitan heidät, nyt edellä ei näy ketään. 30 km väliaika Garminin kilometrien mukaan 3:19, virallisen kilometrilaikan mukaan 3:20, hyvässä vauhdissa olen.

Heitän juomapullovyön kannustusjoukoille ja huikkaan, että kaikki hyvin, vähän väsyttää. Huoltopisteeltä suolakurkku ja rusinoita. Vikalle kierrokselle, jessjess. Kävelen huoltopisteen jälkeen, juon kunnolla mukista ja mutustelen syömisiä. Toisen vesimukin otan mukaan, ja se kulkeekin mukana puoli kilsaa, kunnes otan puolet kofeiinigeelistä, joka maistuukin ihan hirveälle. Ilman juomapullovyötä on letkeämpi juosta, saan virtaa liikenteenohjaajien tsempeistä ja kierros käynnistyy hyvissä fiiliksissä. Näen edellä pari selkää, ja tiedän jo, että otan nuo kiinni, mutta eipäs nyt hötkyillä. Oikeassa lonkassa alkaa tuntua kipua, hyvin samanlaista, kuin samaisen lonkan bursiitissa yli kaksi vuotta sitten. On siinä ollut aiemminkin hiukan tuntemuksia, mutta hei, niin on vähän kaikkialla muuallakin. Ohitan selät 33 km kohdalla, mutta lonkka juilii. Ohitan taas 34 km, joku joutuu kävelemään. 35 km kohdalla on vaikeaa, lonkka säteilee kipua reiden sivulle ja takareiteen. Näen edelläni taas selän, mutta en tiedä saavutanko sitä enää. Viimeisen kierroksen eka mäki, inhoan tätä mäkeä. Jo silloin, kun kävin testaamassa reitin, totesin, että tää on alkumatkan ikävin kohta. Siis onko tää vielä jotain hiton alkumatkaa, en kestä. Loput geelistä otan juomapisteellä 36 km kohdassa, voi jessus tää on kyllä hirveintä tauhkaa, mitä olen vapaaehtoisesti syönyt. Koska kävelen juomapisteellä, joudun tekemään ihan tosissani töitä, että kilometrin vauhti pysyy alle 7 minuutin, juoksuasento painuu kumaraan ja on tosi vaikeaa, tuleeko nyt se seinä, tämäpä mielenkiintoista. Ei tule seinää, saan taas jalat liikkumaan hiukan paremmin. Yllätysselkä ja toinenkin yllätys, kannustusjoukot ovat tulleet autolla 38 kilometrin kohdalle. Saan vettä ja kosolti virtaa, ja seuraavalla suoralla ohitan sitten kuitenkin edellä menevän naisen ja nyt pitkään edellä mennyt pariskuntakin on jo ihan lähellä, ohitan heidät 39 km kohdalla, samoin kävelevän miehen. Nyt edellä ei taas näy ketään. Reitin varrella on yllättäen kaksi tosi tsemppaavaa naista kannustamassa, ihan mahtavaa. Kaksi kilometriä jäljellä ja viimeinen pitkä ylämäki. Toimitsijamies kävelee mäen päältä vastaan ja juoksee kanssani mäen ylös ja toisella puolella alas. Kerron olevani ekalla maralla ja mies tsemppaa ihan loistavasti, ihan mahtavaa kannustusta! Äsken näkemäni kannustajamimmit ovat ajaneet jo seuraavaan käännökseen, huipputyyppejä! Kohta jäljellä on enää kilometri, katson kokonaisaikaani ja totean,että loppukirin paikka. Edellä näkyy kaukana vielä yksi selkä, saankohan sen kiinni. Kyllä vaan, puoli kilometriä ennen maalia teen viimeisen ohituksen. Loppu on vaikea, asento hajoaa, mutta saan pidettyä vauhdin ja jess, maalissa! Aika 4:40, olen tyytyväinen!

Maalin jälkeen saan mitalin ja myös söpön pikku pokaalin ensimmäisen maratonini kunniaksi, jee! Kannustusjoukot tuovat kukkia ja onnittelevat. Olo on ihan pöllämystynyt. Olen kohtuullisen hyvävoimainen, mutta jalat eivät oikein taivu. Maassa olevasta kassista pitäisi kaivaa jotain, joo ei onnistu, en kykene kyykistymään. Kävely sentään sujuu, eikä kenkiäkään ole pakko riisua. Palloilemme vielä hetken kisapaikalla. Olen tyytyväinen, mutta ihan pihalla, ja jalat ovat ihan pökkelöt. Hyvä fiilis!

Juoksin todella tasaisesti koko kisan ajan. Olin etukäteen päättänyt, että en anna kilometriaikojen nousta 7 minuutin yli, ja sen pidin. Kilometrivauhdit kyllä vaihtelivat, 6:26-6:58, mutta en sen enempää välittänyt noista, juomapisteillä meni aina aikaa ja helpoilla osuuksilla vauhdit nousivat. Viimeisen kilometrin juoksin alle 6 minuutin, eli voimia oli vielä, ja jälkikäteen mietin, että olisi ollut varaa varmaan pidempäänkin loppukiriin. Mutta turha sitä on miettiä, 5 km ennen maalia oli kuitenkin tosi vaikeaa, ja mieluummin näin, että maalissa ei ole ihan kuitti. Tasaisesta etenemisestä kertovat 5 km väliajat (Garminista):
5 km 33:01
10 km 1:06:01, edellinen 5 km 33:00
15 km 1:39:12, edellinen 5 km 33:11
20 km 2:12:37, edellinen 5 km 33:25
25 km 2:45:29, edellinen 5 km 32:52
30 km 3:18:58, edellinen 5 km 33:29
35 km 3:51:45, edellinen 5 km 32:47
40 km 4:25:37, edellinen 5 km 33:52

Kierroksen eka puolikas oli hiukan helpompi kuin jälkimmäinen. Viimeinen 3 kilometriä kierroksesta juostiin aina vastatuuleen, ja vaikka tuulta ei kisan alussa ollut nimeksikään, se hiukan yltyi päivän edetessä. Järjestelyt toimivat mielestäni hyvin, liikenteenohjaajat tsemppasivat joka kierroksella ja huoltopisteissä oli tarpeeksi mukeja. Yleisöä reitin varrella ei juuri ollut, muutama yksittäinen porukka. Hyvin sai juosta omaa tahtia, vaikka muutamia autoja reitillä kulki, hevokuljetuskin ohitti. Sää oli tosi upea, kannustusjoukotkin tykkäsivät, kun saivat olla ulkona mitä kauneimmassa syyssäässä.

Mulle parasta kisassa oli se, että pystyin tekemään ihan suunnitelmien mukaisen juoksun. Olin etukäteen ajatellut kisaa nimenomaan 4 kierroksen myötä, ja oli kivakin juosta samaa lenkkiä. Eka kierros hiukan himmaillen, ei saa juosta jalkoja alta. Toka kierros hiukan vapaammin, jos hyvältä tuntuu, voi vauhtia hiukan kiristää. Kolmas kierros ihan fiiliksen mukaan. Neljäs kierros sitten sitä vauhtia, mihin siinä vaiheessa vielä pystyy. Vikalla kiekalla ohitin ainakin kymmenen selkää, ja se oli kyllä mahtavaa. Vaikka en näissä mun vauhdeissa kilpaile kuin itseäni vastaan, niin olihan se ihan törkeän siistiä nähdä edellä menevät selät, ja sitten kilometrin päästä painaa niistä ohi! Kannustusjoukot olivat seuranneet mun etenemistä, ja kertoivat, että 4:30 jäniksen takana tuli porukkaa aika tiiviiseen tahtiin, mutta sitten oli ollut aina pidempi väli ennen seuraavia. Siinä seuraavassa porukassa mä olin sitten puolimatkasta lähtien noussut aina muutaman "sijan", kun he mut näkivät. 38 km kohdalla kannustusjoukot näkivätkin mun tekevän pari ohitusta ja maalissa he miettivät, että tuunkohan mä nyt sen porukan kärjessä maaliin. Ja tulinhan mä!

Otin geelejä tasaisesti, ekan 8 km, tokan 15 km, kolmannen 21,5 km, neljännen 28 km ja vikan puoliksi 32,5 km ja 35,5 km kohdalla. Hyvin riitti energiaa, välillä oli tosin hiukan nälkä, mutta paikkasin sitä vain rusinoilla. Oma juomapullovyö oli ihan hyvä, matka maalin kohdalla olevalta juomapisteeltä kierroksen ekalle pisteelle oli kuitenkin aika pitkä, yli 4 km. Sain vyöhön myös kellon laturin, joten siksikin se oli paikallaan, mutta oli kyllä paljon helpompi lähteä vikalle kierrokselle ilman sitä. Kisan aikana käytin paljon myös trikoiden taskussa ollutta huulirasvaa (olinkin unohtanut sen tuosta ed. postauksen listasta, lisäsin sen nyt siihen). Kun geeli teki aina suun tahmaiseksi, ja vauhdissa vesimukista juominen heitti osat vedestä aina pitkin naamaa, oli kivaa laittaa välillä huulirasvaa, ja se olikin yksi tärkeimmistä mukana olleista jutuista. Musasta sain kosolti virtaa 22 kilometristä eteenpäin. Garmin oli ihan korvaamaton, oli koko matkan ajan puuhaa, kun katsoin km-vauhteja ja väliaikoja. Sykkeitä en katsonut, aika tasaisia nekin olivat jälkeen päin tarkasteltuna, keskisyke 165. Kannustusjoukoista oli valtavasti apua, samoin toimitsijat tsemppasivat mahtavasti. Missään vaiheessa ei ollut sellaista oloa, ettenkö maaliin selviäisi. Puolimatkan jälkeen aloin kävellä juomapisteillä, muuten en kävellyt. Vaikka muutamia vaikeitakin hetkiä oli, meni juoksu kokonaisuutena mielestäni ihan loistavasti. Tästä jäi tosi hyvä fiilis :)