Lokakuun löpinät

Lokakuu on usein ollut mulla mainio juoksukuu, mutta tänä vuonna oli ehkä hiukan väsymystä jo havaittavissa varsinkin nyt loppukuusta. Kelit kyllä suosivat juoksua, ja erityisesti alkukuusta syksyinen luonto esitteli parhaita puoliaan ja lenkit menivät mukavasti ruskaa ihastellessa.

Töiden puolesta ajanjakso on ollut kiireinen, ja se näkyi vähän täällä blogimaailman puolellakin vähän hiljaiselona. Selkäni on myös vähän jumitellut, enkä ole oikein ehtinyt tai jaksanut tehdä kehonhuoltoa kiireiden keskellä.

Parmaharjun huipulla. Kuva: Antti Suonpää, Turku Trail Cup.

Kuun puolessa välissä juoksin kympin Parmaharju Traililla ja samalla tuo oli tavallaan kauden päätös mulle, vuoden viimeinen lappujuoksu. Päivä jäi mieleen yhtenä syksyn parhaista, sillä juoksu meni hienosti ja vielä illallakin oli kivaa ohjelmaa. Tosin seuraavalla viikolla iski pieni haikeus. Kun tavoitteet alkavat tämän vuoden osalta täyttyä ja superkivoja juoksuja sisältänyt Turku Trail Cup päättyi, tuli vähän tyhjä olo. Ja saman tien ajatus siitä, että marraskuun harmauteen pitää keksiä jotain uutta kivaa, joka pitää liikuntamotivaatiota yllä.

Lokakuussa kertyi juoksukilometrejä tasan 100. Kuun alussa täyttyi yksi mun koko vuoden tavoitteista, kun sain täyteen tuhat kilometriä tämän vuoden juoksuja. Sen jälkeen juoksumäärät ovatkin vähän vähentyneet, enkä aseta loppuvuodelle enää tavoitteita kilometrien suhteen. Juoksutavoitteena loppuvuonna on saada Juoksuhaaste pakettiin! Marraskuulle asetan sitten vähän erilaisen liikuntatavoitteen, mutta siitä lisää huomenna. :)

Kannustamassa Kaarinan Syysmaratonilla

Juoksuhaasteestani oli vielä suorittamatta kohta 27. Mene juoksutapahtumaan kannustamaan tai vapaaehtoishommiin. Tämä jäi loppuvuoteen osittain siksi, että osallistuin itse niin moneen juoksukisaan tänä vuonna. :)

Juoksukalenterista löytyi onneksi lähialueen tapahtuma, josta itselläni oli hyvät muistot. Kolme vuotta sitten juoksin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kokonaisen maratonini Kaarinan syysmaratonilla. Päätin siis lähteä nyt samaan tapahtumaan kannustamaan juoksijoita. Kaarinassa maratonilla kierretään sama lenkki neljä kertaa, joten se on tavallaan myös yleisöystävällinen tapahtuma, mutta kuitenkin sen verran pienimuotoinen, että reitin varrelle ei kovin paljon ihmisiä eksy.

Omalla maratonilla mieleen jäi erityisesti viimeisten kilometrien kannustus, ja päätinkin nyt ajoittaa saapumiseni siten, että kokonaisen maratonin juoksijat olisivat viimeisellä kierroksella. Laskeskelin vielä, että bongaisin ne juoksijat, jotka juoksevat maratonia yli neljään tuntiin.

Tänä vuonna keli oli hiukan eri kuin kolme vuotta sitten ja jo bussia odotellessani mietin, että jäädynköhän pystyyn. Lämmintä oli vain muutama aste, mutta pahin oli jäätävä viima. Kaarinan reitillä on paljon avoimia paikkoja, ja mietin maratoonareita, jotka joutuisivat puskemaan kalseaan vastatuuleen, hrrrr.

Hyppäsin bussista siinä vaiheessa, kun juoksijoita alkoi näkyä pyörätiellä. Olin varustautunut termosmukillisella kahvia sekä pussillisella glukoosipastilleja. Ensin mainittu itselleni ja lisäenergia maratoonareille. Kahvia hörppien kävelin maratonreittiä juoksijoita vastaan. Pirteän oloista porukkaa, hämmästelin siinä 39 ja 40 kilometrilätkän kohdalla. Vastaan tuli pian 4 tunnin jänis -  shortseissa, hurjaa. Pysähdyin 38,5 kilometrin huoltopisteelle hetkeksi. Se oli tuulelle alttiissa paikassa, ja huollon katos olikin kuulemma lähtenyt litomaan pitkin peltoa heti pystytyksen jälkeen. Hyvä, ettei satanut, sillä huoltopisteen mimmeillä ei ollut mikään helppo päivä viimassa värjötellessä.

Jatkoin reittiä vielä vastapäivään 38 kilometripylvään luo ja siitä ohi. Nyt juoksijoita tuli vastaan harvakseltaan ja monella näkyi matka jo painavan hiukan jaloissa. 4:30 jäniksen etu- ja takajoukoissa tuli enemmän juoksijoita ja hyvin tuntui olevan virtaa. Tarjosin glukoosipastilleja halukkaille ja hetken aikaa heiluttelin askartelemaani kylttiäkin, tosin kohmeisin sormin toimiminen oli niin haastavaa, että pian heitin kyltin reppuun ja aloin miettiä kotiin päin kirmaamista.

Olin aika hyytynyt kylmässä kelissä, mutta päätin odotella vielä hetkisen, ja hyvä niin, sillä päivän mieleenpainuvimmat kohtaamiset tulivat tuossa vaiheessa. Juoksin muutaman sadan metrin pätkän yhtä matkaa naisen kanssa, joka taivalsi 30. maratoniaan! Mieletön saavutus, huh! Hänen jälkeensä kestikin tovin, ennen kuin seuraava juoksija putkahti näkyviin. Mutta onneksi odotin vielä tuota juoksijaa, sillä nyt pääsin juoksemaan puolisen kilometriä mimmin kanssa, joka oli ensimmäisellä maratonillaan. Hän oli 2 kuukautta aiemmin päättänyt lähteä Kaarinan Syysmaratonille juoksemaan, koska täyttäisi seuraavana päivänä neljäkymmentä. Upeaa, kun päättää jotain tuollaista ja sitten toteuttaa sen, niin rohkeaa ja inspiroivaa! Hyvää syntymäpäivää sinulle maratoonari!!!

Tuossa vaiheessa olin tullut juoksijoiden matkassa takaisin juomapisteelle, ja siitä lähdinkin tovin kuluttua hölkkäilemään kohti Turkua ja kotia. Muutaman kilometrin jälkeen aloin vihdoin lämpiämään ja saatoin riisua ylimääräisiä vaatteita reppuun. Jalat tuntuivat kuitenkin ihmeen jäykiltä, kai kylmä kangisti, eikä juoksu ollut mitenkään helppoa. 12 kilometrin jälkeen oli ihana päästä kotiin ja lämpimään suihkuun.

Tämä oli hauska kokemus. Suosittelen kaikille, suoritatte sitten juoksuhaastetta tai ette, kokeilemaan joskus juoksutapahtumaan osallistumista katsomon puolelta. Isojen kisojen karnevaalitunnelmaan on helppo heittäytyä, mutta tällaisessa pienemmässä tapahtumassa on myös puolensa. Kannustaja keskellä autiota peltotietä voi tuoda väsyneelle maratoonarille pienen piristysruiskeen ja helpottaa hetkeksi taivallusta, tai näin ainakin toivon. :)

Suuri selkävaivasaaga

Pitkäaikaisemmat lukijat ehkä muistavatkin, että olin loppuvuonna 2016 pitkään telakalla selkävaivan vuoksi. Nyt kun tuosta ajasta on jo kaksi vuotta, päätin naputella koosteen vaivasta; sen synnystä, epämääräisistä diagnooseista ja siitä, miten pääsin selkävaivasta vihdoin eroon.

Motivaatio tähän postaukseen syntyi - valitettavasti - taas jumiutuneesta selästä. Sillä isolla erolla parin vuoden takaiseen, että nyt tiedän, miksi selkä menee jumiin ja mikä siihen auttaa. Selkävaivassa pahinta oli se, että se paheni hoidosta huolimatta (tai vääränlaisen hoidon seurauksena), ja meni todella pitkään, ennen kuin toimivat hoitokeinot löytyivät.

2016 loppuvuoden harvoista blogipostauksista paistaa läpi valtava turhautuminen vaivan diagnosointiin ja hoitoyrityksiin. Toivonkin, että tästä postauksesta voisi saada apua ja tietoa omien vaivojen hoidon tueksi. Korostan, että vaivat ovat aina yksilöllisiä. Jollekin saattaa lääkärissä löytyä heti oikea diagnoosi ja toimiva hoito. Joku toinen joutuu ehkä sitten minun tavoin kyseenalaistamaan ja etsimään itse hoitoa vaivaan. Ja ikävä kyllä kolmannen kohdalla voi käydä niin, ettei syytä tai toimivaa hoitoa vaan tunnu löytyvän.

Omalla kohdallani kaikki alkoi, kun satutin polveani kesäkuussa 2016. (Sivuhuomautuksena, en tiedä polvenkaan osalta, mikä siinä oikein on vikana, mutta sen kanssa pärjäilen myös.) Kesällä 2016 polvi oli kuitenkin pitkään kipeä ja pidin välillä sen vuoksi myös taukoa juoksusta. Lopputulema sen suhteen oli ja on edelleen kuitenkin se, että vaikka polvi ei kaikesta liikunnasta tykkää, sen kanssa voi kuitenkin juosta, eikä se mene siitä pahemmaksi.

Kesän aikana kipeä oikea polvi oli kuitenkin ilmeisesti muuttanut askellustani siten, että alkusyksystä selkäni kipeytyi. Tai oikeastaan kipu oli alkuaan outoa juilimista oikean pakaran ylöosassa. Kipuja ilmaantui pitkän seisomisen, seisoskelun, kävelyn tai pidemmän juoksulenkin jälkeen. Jossain vaiheessa alkoi tuntua myös, että istuminen pahensi vaivaa enkä saanut sitä millään venytyksillä pois. Syyskuun puolivälissä juiliminen muuttui teräväksi hermokivuksi ja tuntui, että jalka lähtee pois alta. Tuolloin menin ensimmäistä kertaa lääkäriin selkävaivan vuoksi.

Ensimmäinen saamani diagnoosi oli välilevyperäinen iskias. Selkääni ei koskaan kuvattu, joten en voi varmuudella sanoa, etteikö välilevyissäni jotain olisi pielessä. Mutta myöhemmin olen todennut, että todennäköisemmin vaiva johtui SI-nivelestä ja lihasten kireydestä. Iskiashermo oli siis pinteessä kyllä, mutta vaivan aiheuttajaa ei tuolloin diagnosoitu oikein. Sain reseptin särkylääkkeisiin ja lihasrelaksantteihin sekä lähetteen työfysioterapeutille.

Särkylääkkeistä ei juuri tuntunut olevan apua, mutta niitä määrättiin aina runsaasti. Hämmennyin jollain tavalla joka kerta, kun lääkkeistä kysyttiin, että eikö niistä tosiaan ollut apua. Kyllähän ne vaikuttivat siten, että kivut olivat vähäisempiä, mutta eivät ne edistäneet millään lailla mun parantumista. Onko se onnistunut hoitotulos, että hoidetaan pelkkää oiretta (kipua) mutta ei selvitetä vaivan syytä eikä potilas myöskään parane? Söin kuukausikaupalla särkylääkkeitä ilman, että toimintakykyni olisi yhtään parantunut. Itse asiassa selkä meni syyskuusta joulukuuhun kokoajan vain huonompaan suuntaan, vaikka söin koko ajan lääkkeitä.

Työfyssari näki jaloissani pituuseroa, joka oli hämmentävä tieto, sillä käydessäni joitain vuosia aiemmin muutaman kerran fysioterapiassa lonkan bursiitin jälkeen, ei tuolloin hyvin perusteelliselta vaikuttanut fyssari ollut sanonut mitään sen suuntaistakaan. Kysyin varovasti, voisiko jalkojen pituusero olla seurausta vaivoista, mutta työfysioterapeutti oli sitä mieltä, että pituusero olisi ollut mulla aina. Ihmettelin kuitenkin asiaa jälkikäteen, kun myös hierojani sanoi asiasta, eikä hänkään ole sitä koskaan ennen maininnut. Lueskelin sitten myöhemmin netistä, että esimerkiksi SI-nivelen jumi voi aiheuttaa lantion kallistumista ja tehdä jalkoihin toiminnallista pituuseroa.

Työfysioterapeutilta sain kosolti jumppaohjeita, mutta niistä ei tuntunut olevan juuri apua. Pikemminkin tuntui, että liikkeet aiheuttivat kipua enkä kokenut saaneeni tarpeeksi ohjausta, jotta olisin osannut tehdä niitä oikein. Syksyn mittaan vaiva paheni ja kävin vielä muutaman kerran työfyssarilla. Jossain vaiheessa tämä totesi, että mun kaikki selän lihakset olivat aivan jumissa ja suositteli kääntymään hierojan puoleen. Tragikoomisen tilanteesta teki, että olin juuri käynyt hierojalla ja kokeillut sitäkin vaivaan jo usean viikon ajan.

Lääkkeistä, jumpasta ja hieronnasta huolimatta menin siis koko ajan enemmän jumiin ja hermopinne vaivasi lähes jatkuvasti. Lopulta en pystynyt enää nukkumaankaan kivun kanssa, jolloin sain taas reseptin vahvempiin kipulääkkeisiin.

Työkaverin suosituksesta kävin kolmasti naprapaatilla ja sain sieltä pientä apua vaivaan. Naprapaattikin lähinnä jumppautti minua, mutta totesi samalla, että osa työfyssarin määräämistä liikkeistä oli suorastaan vahingollisia ja osa ei toiminut toivotulla tavalla, koska en osannut tai kivun takia pystynyt tekemään liikkeitä oikein.

Marraskuun lopussa 2016 olin siinä tilanteessa, että vaivan vuoksi oli pakko jäädä parin viikon sairaslomalle. En ollut pystynyt enää juoksemaan ollenkaan ja muukin liikunta oli vain vaivan jumppauttamista. Kaverin suosituksesta kokeilin seuraavaksi kiropraktikkoa. Ensimmäinen hoitokerta tuotti aivan jäätävän hoitokivun alaselkään, mutta sen jälkeen jalkojeni pituusero oli korjattu ja lantioni suorassa. Eli pituusero oli kuin olikin toiminnallinen. Kiropraktikko oli sitä mieltä, että vaivani johtui SI-nivelen toimintahäiriöstä. Olin aluksi hieman skeptinen, mutta kun vaiva alkoi ihan oikeasti helpottaa muutaman käynnin jälkeen, tajusin vihdoin löytäneeni toimivan avun kipuihin! Kiropraktikon hoidosta yksityiskohtaisemmin voit lukea tästä postauksesta.

Alkuvuodesta 2017 aloitin varovasti taas juoksuharjoittelua, ja samaan aikaan sain kutsun terveysaseman fysioterapiaan, johon sain aikanaan syksyllä lähetteen. Tällä kertaa löytyikin fyssarin kanssa yhteinen sävel samantien. Fysioterapeutti oli kanssani samaa mieltä siitä, että vaiva on johtunut SI-nivelestä ja lihaksista eikä suinkaan välilevyongelmista. Sain taas jumppaohjeita, mutta tällä kertaa niiden tarkoituksena oli vahvistaa niveltä tukevia lihaksia siten, ettei toimintahäiriöitä enää ilmaantuisi.  

Jumppailun ja kiropraktikon avulla tulin vähitellen kuntoon ja lopulta 2017 pääsin myös juoksemaan ihan täysipainoisesti. Jälkikäteen harmitti, että syksyllä vain mussutin särkylääkkeitä kuin karkkia ja vaiva meni vain huonompaan suuntaan, kun se olisi ollut hoidettavissa paljon helpommin silloin. En tiedä SI-nivelen toiminnasta juuri muuta kuin mitä fyssari minulle selitti ja mitä olen netistä löytynyt, mutta ilmeisesti tuon pienen nivelen lukkiutuminen oli saanut lantioni vinoon. Iskiashermo oli pinteessä, mutta todennäköisemmin selän ja pakaran lihaskireyden vuoksi. Koko alaselän ja lantion toiminta oli ikäänkuin jumissa siihen asti, että nivel saatiin mobilisoitua kiropraktikon käsittelyssä.

Kuten kerroin jo tämän romaanin alussa, polvikipu vaivaa edelleen ajoittain. Ehkä siitä syystä en ole päässyt myöskään ihan kokonaan eroon selkävaivasta. Toisinaan alaselässä nelikulmainen lannelihas menee jumiin ja silloin viimeistään huomaan, että pitää jumppailla, käydä hierojalla tai käsitellä itse alaselkää ja pakaroita hierontapallolla.

Selkä on tosiaan taas viime viikkoina oireillut. Taustalla on pitkät päivät töissä ja työstressi. Kun stressaan, tiedostamatta jännitän lihaksia ja kun sitä jatkuu pitkään, kroppa ei palaudu lepohetkinä tarpeeksi. Matkustuspäivät ja pitkään istuminen koneen ääressä ovat myrkkyä, johon vastalääkkeeksi olisi pitänyt nauttia enemmän kehonhuoltoa. Nyt päätin pelata varman päälle ja kävin sekä kiropraktikolla että ostin hierontaan 5 kerran kortin. Myös tukilihasten jumppaa yritän tehdä jatkossa säännöllisemmin. Tiedän, että jo ensi viikolla selkä on oireeton, sillä olen nyt oppinut toimimaan vaivan kanssa ja tiedän, mikä siihen auttaa.

Kaksi vuotta sitten tähän aikaan mietin, pystynkö koskaan enää juoksemaan kunnolla. Olen tänä vuonna pystynyt juoksemaan täysipainoisesti ympäri vuoden ja tunnen olevani kaikin puolin hyvässä kunnossa. Pitkälle telakalle johtavat vaivat ovat kamalia, ja toimivan hoitokeinon löytäminen voi viedä aikaa. Kuntoutus on rankkaa työtä. Mutta sitten kun itsensä saa taas kuntoon, osaa arvostaa terveyttä paljon enemmän. Kun muistelen, miten kaksi vuotta sitten en mitään muuta halunnut niin paljon kuin palata lenkkipoluille, tulee kurjallakin säällä juoksemaan lähtemisestä hyvä fiilis. :)

Postauksen kuvissa Paavo Nurmi Stadionin köynnökset hehkuvat syksyn väreissä. En tiedä, sopivatko ne nyt tämän jutun kuvitukseksi, mutta halusin jakaa tämän syysauringossa hehkuvan näyn kanssanne!

Talven parhaat juoksuhousut

Vielä on toki syksyä jäljellä, mutta ajatukset kääntyvät jo vähitellen talvikeleihin ja talvijuoksuun. 

Juttu ja linkit on päivitetty syksyllä 2020!

Postauksen tuotelinkit ovat verkkokauppojen mainoslinkkejä. Mainos- eli affiliatelinkkien kautta tehdyistä ostoksista saan pienen prosentin komissiota (n. 5-10% ostosten loppusummasta). Pelkästä linkin klikkaamisesta en hyödy rahallisesti, ainoastaan linkin kautta tehdyistä ostoksista.

Edit: Toimimattomat tuotelinkit poistettu ja lisätty uudet tuotelinkit 2020.

Talvitrikoot

Vuonna 2017 loppusyksystä ostin itselleni talvitrikoot sekä saman setin juoksupaidan. Paitakin oli ihan hyvä, mutta trikoot suorastaan aivan loistavat – myös kirjaimellisesti heijastinten ansiosta! Juoksin vuosina 2017 ja 2018 suunnilleen kaikki talven lenkit talvitrikoilla. Vain muutaman kerran oli niin kylmää tai tuulista, että oli fiksumpaa vetää jalkaan tuulenpitävät housut ja niiden alle kalsarit.

Talvitrikoot ovat paksumpaa kangasta ja niissä on pehmeä, harjattu sisäpinta. Ei uskoisi, että vain muutaman millin eristävä kerros tekee niistä niin selvästi tavallisia ohuita trikoita lämpimämmät. Kuitenkin olen viime talvina todennut, että talvitrikoot olivat sopivat vielä miinusasteissa, varsinkin tuulettomassa kelissä. Ja nuo heijastinyksityiskohdat, tykkäsin niistä tosi paljon ja ne ovat kyllä todella hyvät pimeällä!

Harmi kyllä nuo SOCin talvitrikoiden uudet mallit eivät ole enää ihan niin hyvät kuin nuo muutama vuosi sitten hankkimani. Niissä ei ole ollenkaan taskuja ja hintakin on noussut. Jos haluaa satsata talvijuoksutrikoisiin hiukan enemmän, niin nämä Salomonin trikoot ovat todella laadukkaat. Näissä on lisäksi lahkeensuissa pukemista helpottavat vetoketjut sekä vetoketjullinen tasku takana. Kaipaan aina juoksuvaatteisiin kunnon taskut!

Salomonin talvijuoksutrikoot.

Tilasin kokeiluun Sportamorelta Blacc-merkin pöksyt. Blaccin trikoissa olisi ollut ihanasti taskuja, mutta valitettavasti oikeaa kokoa ei löytynyt. M-koko istui vyötäröltä, mutta trikoot olivat pohkeista ja polvitaipeista epämukavan kireät, ja L-koon vyötärönauhan alle olisi lisäkseni mahtunut tusina oravaa, joten palautukseen lähtivät. Harmi, sillä tuon merkin trikoot ovat yleensä tosi huokeat, mutta jotenkin ne eivät vain istu hyvin!

Vielä astetta lämpimämmät ovat sellaiset talvitrikoot, joissa on tuulenpitävää materiaalia trikoiden etuosassa. Näissä Casallin trikoissa on tuulisuojaus sekä lahkeissa vetoketjut. Nämä sopivat varsinkin näin rannikolla asuville, sillä täällä tuulee aina!

Kerrospukeutuminen talvilenkeillä

Vanhemmiten olen huomannut, etten tarkene talvitrikoilla enää samalla lailla. Reidet ja peppu palelevat herkästi, ainakin jos niihin on kertynyt ylimääräistä rasvaa kuten minulla. Monella talveen sopeutuneella eläinlajilla on lämpimänä pitävää ruskeaa rasvaa, mutta valitettavasti ihmislajin valkoinen rasva pikemminkin kylmettää kuin lämmittää. Vaatetta pitää siis lisätä, jos mielii tarjeta pakkaskeleissä.

Merinovillaa vai keinokuitua alimpaan kerrokseen?

Alimmaksi kerrokseksi talvisiin juoksuihin kannattaa hankkia tekniset pitkät kalsarit. Merinovilla on monen suosikki, ja merinoalushousuja löytyy nykyään todella monessa eri hintaluokassa. Halpaa merinovillaa ei suoraan sanottuna kannata ostaa. Se voi olla karheampaa ja vastuuttomasti tuotettua. Weekendbee on vastuullisesti tuotettujen urheiluvaatteiden erikoisliike ja sen valikoimista löysin nämä merinovillaiset alushousut, joiden hinta jää kuitenkin alle viidenkympin! Pitkien alushousujen arvosteluissa kehutaan erityisesti hinta-laatusuhdetta. Muiden kokemuksia kannattaakin lukea, jos on ostamassa ensimmäisiä merinovillaisia vaatteita.

Keinokuidusta valmistetut urheilualushousut voivat olla myös toimivat. Merinovillaa on erilaisia ja vaikka monet vannovat, ettei merino kutita, aina on kuitenkin pieni porukka, joka ei pysty käyttämään edes pehmeintä merinovillaa. Tekniset keinokuitukalsarit ovat onneksi yleensä huomattavasti luonnonmateriaaleja huokeampia, mutta toki niitä joutuukin pesemään joka käytön jälkeen, kun merinovillaa voi vain tuulettaa. Polyesteri-alushousuissa on paljon malli- ja värivaihtoehtoja, esimerkiksi alla olevassa kuvassa olevat Eivy-merkin pöksyt ovat aika pirteät, vai mitä?

Eivyn tekniset ja pirteät aluspöksyt.

Päällimmäinen kerros tuulenpitävää + toppahame juoksuun

Täällä rannikolla tuulee aina, ja yhdet käytetyimmistä juoksuhousuistani ovat ohuet tuulihousut, jotka on suunniteltu erityisesti juoksuun. Ne menevät syksyllä ja keväällä sellaisenaan, ja talvella puen alle tarpeen mukaan kerroksia. Juoksuvaatekaappiin kannattaakin hankkia vähintään yhdet hikiliikuntaan tarkoitetut tuulihousut, joiden alle mahtuu vielä mukavasti trikoot kylmempiä kelejä varten.

Toppahame osana juoksuasua on tämän talven hittilöytö! Okei, hame ei ole housut, joista tässä postauksessa on pääosin puhe, mutta olen tästä löydöstä niin innoissani, että pitää se tähän jakaa. 

Haglöfsin lyhyt toppahame toimii talvijuoksussa.

Sain tämän jouluna toivelahjana tämän Haglöfsin ultrakevyen talvihameen. Haglöfsin hame on lyhyttä ja kevyttä mallia, ja se pakkautuu myös pieneen tilaan. Hame painaa vain 100 grammaa, eli alle puolet siitä, mitä vastaavat hameet yleensä. Hameessa hyvää on myös sivussa oleva täyspitkä vetoketju sekä vetoketjullinen tasku. Jouduin miettimään kahden koon välillä aika pitkään. M-koko oli hiukan nafti, mutta L-koko selvästi iso. Hameessa on joustovyötärö, mutta ei säätömahdollisuutta esim. kiristysnyörein, joten otin tuon pienemmän koon. Nyt kun pakkaslukemissa mentiin reippaasti miinusasteille, niin hame oli kyllä hiukan kireä. Siinä kohtaa molemmistä päistä avautuvasta vetoketjusta oli hyötyä. Kun vyötäröä paksuunnuttivat trikoot ja tuulihousut sekä vielä housunkaulukseen tungettu talvijuoksupaita, ei hame kiristänyt, kun avasin vetoketjua vyötäröltä.

Parmaharju Trail 2018: polkujuoksukauden päätös

Ensin mainittakoon, että Parmaharju Trail 2017 nevö foget, sen verran moni viime vuonna mukana ollut muisteli viimesyksyistä hurjaa keliä ennen tämän vuoden kisaa. Eilen juostuun Turku Trail Cupin tämän vuoden päätöskisaan osui kuitenkin aivan loistava keli, sillä lämmintä oli lähes 15 astetta ja polutkin hyvässä kunnossa. Mudalta ei tälläkään kertaa ihan vältytty, ja hapottavat 192 Parmaharjun hyppyrimäen porrasta toivat omaa maustettaan kisaan.

Lähdin matkaan taas kympille, kuten viimekin vuonna. Vaihtoehtona olisi ollut myös tuplalenkki, johon lähti tällä kertaa vain kourallinen naisia, meitä kympin menijöitä oli selvästi enemmän. Viime vuoden reittiprofiili mielessä lähdettiin heti paukusta kipuamaan sopivan mutaista rinnettä, jonka yläosassa oli pakko laittaa kävelyksi.

Lämpimässä ja tuulettomassa säässä totesin jo kilometrin jälkeen, että olisi tarjennut vaikka hihattomalla ja shortseissa. Onneksi olin laittanut lyhythihaisen, mutta lämmin siinäkin tuli, sillä jo alkumatkasta mentiin porukassa hyvää, alle 7 minuutin kilometrivauhtia. Mietin siinä, että onko alkuvauhti liian kova, mutta polku tuntui yllättävän helpolta juosta, ainakin viime vuotiseen verrattuna! Liukkaita paikkoja oli jonkun verran, ja muutamassa alamäessä sekä pitkospuilla menin hissukseen, mutta enimmäkseen kalliot ja juurakkoiset polut olivat mainiossa kunnossa.

Vähän ennen nelosen täyttymistä laskeskelin, että voisi olla hyvä kiristää vauhtia jo siinä vaiheessa. 7,5 kilometrin kohdalta alkaisi ensin pitkä nousu ja sen jälkeen paikoin vaativa lasku ennen viimeistä kilometriä ja portaiden kipuamista. Juoksu tuntui kulkevan, joten lisäsin vauhtia ja samalla juoksukaverit jäivät. Edessä juoksevat alkoivat nekin tulla yksi toisensa jälkeen selkä edellä vastaan.

Juomapisteen jälkeen vuorossa oli osuus, jossa viime vuonna oli polveen asti ulottuvia laajoja vesilampareita. Nyt niiden tilalla oli kumpuilevaa kivikkoa, juurakoita ja mutaa, mutta yhtään pahasti märkää kohtaa ei reitillä ollut. Juoksufiilis oli jotain aivan toista kuin viime vuoden vesikelissä ja tuntui, että vaikeammatkin kohdat menivät nyt todella varmalla askeleella ja hyvällä vauhdilla. Metsätietä sisältäneellä seitsemännellä kilometrillä kellotin alle kuuden minuutin kilometriajan ja ohitin taas useamman polkujuoksijan. Sen jälkeen vastaan tulikin selvästi haastavampi pätkä risukkoista ja mutaista hakkuualuetta.

Osasin odottaa 7,5 kilometrin kohdalta alkavaa pitkää hivuttavaa nousua, ja siinä pitikin useaan otteeseen vaihtaa kävelyksi. Siitä huolimatta huomasin saavuttavani nyt edessäni nousua menevää Running Diaries -blogistia Sallaa. Kasin täyttymisen jälkeen vuorossa olikin sitten laskuvoittoinen osuus, jossa muistelin viimevuodesta vähän kauhulla yhtä jyrkempää alamäkeä, vain todetakseni, että alamäki meni huomattavasti sujuvammin ja nopeammin kuin olisin ennakkoon uskonut. En juurikaan jäänyt edellä menevästä Sallasta ja sainkin hänet taas käytännössä kiinni ennen yhdeksän kilometrin täyttymistä.

Sitten jäljellä olivatkin enää ne hyppyrimäen portaat ja mäen päältä puolen kilometrin laskettelu maaliin. Ensimmäinen porrasväli meni ehkä turhankin lujaa adrenaliinihöyryssä, ja toisella porrasvälillä jouduin hiukan himmailemaan. Salla jäi ensimmäisen tasanteen jälkeen taakse, mutta olin ihan varma, että hän tulee kuitenkin ihan kannoilla ja mäen päällä tai viimeistään alamäessä ohi. Jatkoin porrasnousua jalat hapoilla, mutta omaa parastani koittaen, ja hilaten itseäni myös kaiteesta kiskoen ylöspäin. Portaiden päällä piti vielä kivuta pieni pätkä rinnettä ja epäuskoisena vilkuilin parikin kertaa taakseni; ei siinä ihan lähietäisyydellä ketään tullutkaan!

Loppupätkä maaliin ei ollut helppo, sillä jalat olivat aika lailla loppu ja tossut sutivat liukkailla sammaleilla. Mutta fiilis oli mahtava, sillä kello näytti vähemmän kuin vielä kertaakaan polkukympillä, ja takana oli todella onnistunut juoksu. Maalissa olin noin ajassa 1:08, viime vuodesta parannusta tuli järjettömät 14 minuuttia ja alitin Maariassa juoksemani "polkukymppienkan" noin minuutilla.

Jo juoksun aikana oli aika mieletön fiilis, kun huomasin olevani juoksemassa varmaan vauhdikkainta polkujuoksuani koskaan. Maalissa olo nousi vielä pari pykälää, kun myös juoksukaverit pääsivät hienoihin loppuaikoihin ja kaikilla muillakin oli mitä mainioin fiilis. Olen päässyt nyt syksyllä hyvään juoksukuntoon, ja oli todella hauskaa saada kauden päätteeksi näin hyvä kisa ja hyvän fiiliksen tapahtuma.

Olipa hieno polkujuoksukausi! Keväällä Paimiossa ja Länsikeskuksessa, kesällä Mennään metsään -yhteislenkeillä ja nyt syksyllä Turku Trail Cupin syyskauden kisoissa tuli juostua monta elämyksellistä lenkkiä poluilla. Moni naama tuli kauden mittaan tutuksi ja erityisen hienoa oli päästä tutustumaan Marjutiin ja Jenniin, jotka kiersivät kaikki TTC:n kisat tänä vuonna. Itse osallistuin viiteen Turku Trail Cupin kisaan ja jokainen oli omanlaisensa elämys ja hieno kokemus. Tässä vielä TTC-kauden aiemmat kisarapsat:
Paimio Trail
Länsikeskus Trail
Maaria Trail
Hirvensalo Trail

Osallistuminen Parmaharju Trailille saatu yhteistyön kautta.

Tonni täynnä!

Viikon ainoa vapaapäivä töistä oli tänään lauantaina, joten omistin päivän pitkikselle ja yksinololle. Nukuin pitkään ja lähdin puoliltapäivin lenkille. Pakkasin juoksureppuun hiukan eväitä ja suunnittelin kartan avulla ympyräreitin, jossa menisin pääosin tuttua reittiä, mutta poikkeaisin myös tuntemattomalle seudulle Kaarinan Vaarniemeen.

Oli aivan mahtava lokakuinen syyspäivä, aurinko pilkisteli pilvien lomasta ja puut hehkuivat ruskan väreissä. Juoksu tuntui helpolta, toki vauhtikin oli leppoisa. Hölkkäsin pääosin ulkoilureiteillä, kunnes Vaarniemessä siirryin poluille. Kympin täyttyessä imutin energiageelin, ja sille olikin tarvetta, sillä Vaarniemessä oli melkoinen nousu kallioille. Paikoin polku oli todella liukas, joten menin varovasti. Onneksi reittini kulki alueella idästä länteen, niin nousuosuus meni kalliolla ja laskeutuminen portaita pitkin.

Vaarniemen kallioiden laelta löytyi näkötorni, josta olikin aivan huikeat maisemat! Turkuun päin tiiraillessa ruskan värittämän metsän takaa nousivat kaupungin kirkkojen tornit kilometrien päässä. Paikka oli ehdottomasti vierailun arvoinen ja mainio kohde hyvän sään pitikiksellä!

Päivän 20 kilometrin juoksun myötä sain täyteen tuhat tänä vuonna juostua kilometriä. Ainoastaan maratonvuonna 2015 tonni tuli täyteen aiemmin, tarkalleen 4 päivää aiemmin kuin nyt. :D Huikeaa, että saavutin koko vuoden kilometritavoitteen jo nyt. Loppuvuodelle en aio enää laittaa kummempia kilometritavoitteita, joten 2015 jäänee ennätysvuodeksi kokonaiskilometrien suhteen.

 
Viikko on ollut töiden puolesta todella kiireinen, ja kiireet taitavat jatkua vielä jonkin aikaa. Mutta kuten syyskuun koosteessa kirjoittelin, juoksulenkit mahtuvat nyt hyvin muun elämän lomaan ja juoksu tasapainottaa toisinaan kiireistä arkea. Elämä tuntuu nyt asettuneen aika hyviin uomiin vaikean kevään jälkeen. Loppuvuodelle on vielä jäänyt muutama juoksuhaasteen kohta ja tulolla on myös muuta kivaa liikunnan saralla, joten tavoitteita ja elämyksiä on luvassa!