Lokakuun lenkkeilyt

121 kilometriä juoksua! Kirjoittelin syyskuun koosteessa, että tavoittelen lokakuussa vihdoin satasen ylitystä, mutta salaisesti haaveilin jo tuolloin 120 kilometrin saavuttamisesta. Ja onnistuin siinä!

Kilometrit kertyivät ahkeralla lenkkeilyllä, sillä suurin osa juoksuista on ollut lyhyitä. Etätyöt mahdollistavat 2-4 kilometrin lounaslenkit, eivätkä työpäivän jälkeiset juoksut ole olleet juuri tuota pidempiä. Viikonloppuisin olen sentään päässyt myös kunnon pitkiksille, ja samalla on tullut kartoitettua hiukan uusia polkujuoksureittejä. Kahdella pitkiksellä on lenkkimaastoja lähdetty etsimään Raisiosta. Kullaanpolku oli kiva ympyräreitti Raisionjoen maisemista Kullaanvuorelle. Toinen pitkis Raisissa kiersi Haunisten altaan ja sen jälkeen juostiin ulkoilureittejä ja polkuja Mälikkälässä. Postauksen kuvat ovat tuolta pitkikseltä.

Lokakuu oli vihdoin täysipainoinen juoksukuu ja ensimmäinen sellainen kilpirauhasen liikatoiminnan toteutumisen jälkeen. Kuun puolessavälissä juoksin koko vuoden pisimmän lenkin, 16,6 kilometriä. Tuon kovempiin lukemiin en keväällä ehtinyt. Tuo pitkis ei ollut helppo, ja olen ollut vähän jumissa siitä asti. Kroppa ei ole ihan entisellään. Saapa nähdä, tuleeko tästä vuosi, jolloin en juokse yhtään parikymppistä. Pakko myöntää, että pitkät lenkit juoksen paljon mieluummin kesäkeleissä kuin näin loppuvuodesta. Ei se päälle parin tunnin taapertaminen pitkiksellä koskaan helppoa ole, mutta epävakainen loppusyksy voi tuoda vähän liikaa lisähaastetta juosta vielä kunnon pitkä lenkki. Mutta katsotaan nyt. 

 

 

Lokakuussa en liikkunut muuten kuin juosten. Salille meno on tässä koronatilanteessa hiukan haastavaa. Etätyöt mahdollistavat sen, että voin tehdä töitä miesystäväni luona, mutta silloin omalle salille ei pääse. Lisäksi mietityttää, mahtaako sali edes pysyä auki, kun Turussa koronatilanne pahenee. Salitreeni tekisi hyvää kropalle, mutta katsotaan nyt senkin kanssa, toteutuuko.

Lokakuun onnistuminen tarkoittaa sitä, että mulla olisi loppuvuodelle noin 180 kilometriä juostavaa, jos haluaisin vuosikilometreissä päästä pyöreään tonniin. Se tuntuu nyt ihan mahdolliselta. Hiukan haastavaa, mutta ei mahdotonta. 

Nojatuolimatka Pohjois-Italian Dolomiiteille

Kaipaan ihan älyttömästi matkustamista. Vaikka en ole mikään himoreissaaja, jo se, että voi suunnitella matkaa on tosi hauskaa ja tuo arkeen sellaista kivaa projektia. Ja nyt ei yli puoleen vuoteen ole voinut suunnitella mitään reissua.

Nyt korona-aikana huomaa, että matkailu on selvästi joillekin tärkeämpää kuin toisille. Olemme erilaisia, ja varmaan myös saamme matkoilta eri asioita. Itse tunnustaudun elämysnarkkariksi. Janoan uusia kokemuksia ja elämyksiä ja niiden herättämiä tunteita. Nautin siitä, että pääsen irti arjesta myös maantieteellisesti. Toki kotona ja arjessa löytyy myös niitä elämyksiä ja hienoja kokemuksia positiivisine tunteineen. Juoksu, retkeily, leffaelämys, rakkaan seura, erityisen hyvä ruoka esimerkiksi voi olla elämyksellistä ihan kotosalla. Matkustamisessa on kuitenkin oma juttunsa, jota ei oikein muualta löydy. Matkan suunnittelu ja fiilistely ennen ja jälkeen reissun tekevät siitä myös erityisen.

Vuosi sitten olimme minilomalla Pohjois-Italiassa. Patikoimme Dolomiittien vuoristossa ja vietimme päivän Venetsiassa. Tuo matka oli yksi viime vuoden kohokohtia. Olen usein palannut muistoissa reissuun, ja koska nyt ei ole uusia reissuja tiedossa, pitääkin sitten vaan muistella vanhoja. Vähän omaksi ilokseni tein tällaisen nojatuolimatkan Dolomiteille!

Vuoden takaisen reissun kohokohta olivat huikeat patikoinnit Dolomiittien vuoristossa. Lehtikuuset hehkuivat ruskaa syksyn auringonpaisteessa vihreitä havupuita ja harmaita vuorenseinämiä vasten. Maisemat olivat henkeäsalpaavat ja matkan ajankohta oli sikäli otollinen, että kesän ruuhkia ei ollut missään. Usein matkakuvia myöhemmin katsoessa maisemat vähän latistuvat, mutta tämän matkan kuvia katsoessa tulee näin vuotta myöhemmin pikemminkin epäusko; oltiinko me todella tuolla?

Teimme reissun ensimmäisen patikoinnin Tre Cime di Lavaredon kierroksella. Nousu vuokra-autolla ylös serpentiinimäisiä vuoristoteitä oli jännittävä, mutta itse patikointi ole melko tasainen, tarjoten kuitenkin huikeita maisemia Dolomiittien teräväpiirteisiin vuorenhuippuihin ja niiden välisiin laaksoihin. Kymmenen kilometrin reitti on yksi alueen must-see-patikoinneista, eikä suotta.

Matkan toinen patikointi Sorapis-järvelle oli vieläkin elämyksellisempi. Meno Sorapis-järvelle tarkoitti mielettömien maisemien lisäksi nousua jyrkälle vuorenrinteelle rakennettuja portaita pitkin sekä pystysuorassa kallioseinässä alle metrin levyisenä kulkevia polkupätkiä. Kummallisen hammastahnan värisen Sorapis-järven jälkeen paluumatkan patikointi oli vieläkin huimempi. Fyysisesti rankan ja jyrkän nousun jälkeen olin korkeanpaikankammoni kanssa aivan äärirajoilla. Mutta tiukasta paikasta selviäminen palkitsi ja tuosta reitistä seurannut endorfiiniryöppy oli vertaansa vailla.

Majoituimme pienessä vuoristokylässä lähellä Cortina d'Ampezzon kylää. Valitsimme Valle di Cadoren kylässä sijainneen pikkuhotellin, Dolomiti Logde Villa Gaian, Jos aikoo patikoimaan Dolomiiteille, Cortina d'Ampezzon ympäristö on hyvä tukikohta, josta pääsee monelle reitille. Cortinan alueen hotelleja löytyy tästä linkistä (mainoslinkki Momondon hotellihakuun). Cortina on alueen keskus, mutta Venetsiaan johtavan tien varrella on monia pienempiä kyliä, joista löytyy viehättäviä pikkuhotelleja, jollainen meidänkin Villa Gaia -hotellimme oli.

Villa Gaia talviasussa. Kuva momondo.fi & booking.com

Valle di Cadoren kylässä ei ollut juuri mitään palveluja, mutta pienen perhehotellimme (mainoslinkki Momondon hotellisivulle) alakerrassa oli mahdollista syödä päivällistä tunnin ajan iltaisin. Paikan pizzat olivat alle kympin ja todella maistuvia. Reissu innosti kokeilemaan italialaista pizzaa myös kotona. Tässä muutamia ohjeita, joilla kotitekoisesta pizzasta saa tehtyä samanlaisen makuelämyksen kuin italiassa:

• Tee taikina aidoista pizzajauhoista, ja anna sen seistä ensin muutaman tunnin huoneenlämmössä ja sen jälkeen yön yli jääkaapissa. Ennakointi palkitsee, pohjasta tulee rapeareunainen.
• Tee tomaattikastike itse. Surraat nopeasti hyvän tomaattikastikkeen sauvasekoittimella seuraavista aineista
• Tölkillinen kuorittuja tomaatteja tai tomaattimurskaa
• Puoli desiä tomaattipyreetä
• 1-3 valkosipulinkynttä
• Kourallinen tuoretta basilikaa
• Pari ruokalusikallista hyvää oliiviöljyä
• Ripaus suolaa ja sokeria
• Käytä mozzarellaa. Voit käyttää myös tavallista juustoa, mutta juuri mozzarella sulaa täyteläiseksi pizzan päälle. Perinteisessä italialaisessa pizzassa ei ole muita aineksia kuin tomaattikastike ja mozzarella.
• Nautitaan katsellen ruskakuvia Dolomiiteilta!

Paluu juoksutauolta

Juoksutelakka = ajanjakso, jolloin juoksija ei vamman tai vaivan vuoksi pysty juoksemaan.

Juoksutelakka tulee varmaan lähes jokaiselle lajin harrastajalle vastaan ennemmin tai myöhemmin. Aina se tulee kuitenkin väärään aikaan ja eihän kukaan juoksija telakalle halua!

Lyhyimmillään juoksutauko saattaa kestää vaikka vain flunssan ajan, eikä silloin ehkä voi ihan telakasta puhua. Perusflunssankin jälkeen on kuitenkin hyvä pitää mielessä nämä seikat, kun tekee paluuta juoksutauolta flunssan jälkeen.

Entäs sitten, kun on joutunut juoksutelakalle, ja mieli halajaisi juoksupoluille. Juoksuvalmentaja Anni Liukka vinkkaa blogissaan, mitä juoksutelakalla voi tehdä.

Tässä postauksessa aion puhua siitä, mitä sitten, kun juoksutelakka päättyy, ja pääsee vihdoin lenkille. Olen ollut itse aiemmin tässä tilantessa sitkeän selkävaivan jälkeen. Ja tänä kesänä jouduin juoksutauolle kilpirauhasen sairauden vuoksi. Juoksutauolta palaamisen toivoisi aina sujuvan kuin leikiten, mutta usein loikka takaisin juoksupolulle onkin vähemmän lennokas.

Malttia harjoitteluun juoksutauon jälkeen

Juoksutelakka tarkoittaa taukoa juoksusta. Jos sinä aikana pystyy harrastamaan muuta liikuntaa, niin hienoa! Kestävyyskunto voi pysyä hyvänä tauon aikanakin ja se myös nousee nopeasti. Mutta jos tauko on johtunut jostain vammasta, sen paraneminen ja kuntouttaminen vie oman aikansa, ja harjoittelun täytyy tapahtua kuntoutumisen ehdoilla. Se voi tarkoittaa, että harjoitusmääriä pitää pudottaa hyvinkin dramaattisesti siitä, mitä ne ovat olleet ennen vammaa. Kun palasin juoksupoluille selkävaivan jälkeen, pystyin tekemään vain kilometrin - parin lenkkejä. Mutta pikkuhiljaa harjoittelua pystyi lisäämään.

Samoin kuin juoksua ihan nollasta aloittaessa, myös tauon jälkeen voi olla fiksumpaa mennä juoksua ja kävelyä vaihtelemalla sen sijaan, että yrittäisi juosta yhtäjaksoisesti. Kun itse aloitin juoksun, pystyin juoksemaan vain minuutin pätkiä, joiden välissä oli viiden minuutin kävelytauko. Juoksun aloittaminen uudestaan on kuitenkin helpompaa kuin ihan nollasta aloittaminen. Juoksu on kropan lihasmuistissa ja keho tottuu siihen yleensä huomattavasti nopeammin ja paremmin kuin silloin, kun harrastusta aloitetaan ihan tyhjästä.

Muista, että takapakit ovat mahdollisia. Jos harjoittelu menee liian kuormittavaksi, niin voi olla, että hyvin alkanut toipuminen pysähtyy ja joutuu pitämään uudelleen taukoa. Usein harjoittelu edistyy hitaammin kuin haluaisi, mutta siihen pitää vain sopeutua.

Tauon jälkeen harjoittelua kannattaa rytmittää siten, että lenkkipäivää seuraa aina lepopäivä. Alkuun kannattaa ensin rakentaa säännöllistä juoksurytmiä lyhyillä lenkeillä. Kun kolme lyhyttä lenkkiä viikossa alkaa olla rutiinia, voi lenkkien pituutta tai vauhtia alkaa kasvattaa. 

Treenimäärää kasvattaessa mukana pitää olla malttia. Viikottain harjoituskuormitusta voi lisätä 10-20 %. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 20 kilometrin viikon jälkeen määrää voi seuraavalle viikolle nostaa muutamia kilometrejä, ei tuplata! 

 

Malttia - ja vaikeiden tunteiden kohtaamista

On tärkeä tiedostaa, että kun rakas harrastus ei suju, siihen liittyy tietysti paljon negatiivisia tunteita. Ainakin minulla juoksu on ykkösharrastukseni ja myös tärkeä osa identiteettiäni. Ja millainen juoksija sellainen on, joka ei edes pysty juoksemaan. Todella monelle juoksu on tärkeää paitsi fyysisen, myös henkisen kunnon kannalta. Kun päätä ei pääse tuulettamaan lenkille, vetää se mieltä matalaksi. Kun samalla kärsii vielä juoksutelakalle vieneestä vaivasta, ei ihme, jos tunteet ovat mollivoittoisia. Silloin onkin tärkeää osata hyväksyä myös nuo ikävät tunteet.

Telakalta paluu ei ole vain fyysinen rasite. Voi olla, että juoksutauon aikana sohvasta onkin tullut paras kaveri, ja hyvät rutiinit ovat kaikonneet. Tai vaikka olisikin todella innoissa juoksemaan paluusta, alun nihkeys vie innon mennessään. Silloin täytyy rutiinit rakentaa uudestaan alusta ja antaa tilaa myös negatiivisille tunteille. Juoksun aloittaminen uudestaan voi ja saakin tuntua työläältä, sillä sitähän se on.

Kun nyt kesällä palasin kilpirauhasen liikatoiminnan jälkeen lenkkipoluille, luulin, että kohta jo rallattelisin kesäilloissa iloisena parinkympin lenkkejä. Minulle kävi kuitenkin niin, että lääkitys ei ollut ihan tasapainossa ja vain muutaman hyvän viikon jälkeen voinnissa tuli iso notkahdus. Lisäksi olin jo parin kuukauden tauon aikana kadottanut hyvät lenkkirutiinit. Kun juoksutelakalta paluu lenkkeilyyn olikin takkuista, se vaikutti myös mielialaan. Oli vaikea tehdä minkäänlaista juoksuohjelmaa, kun kunto oli kadoksissa, eikä ollut takeita siitä, että pystyisin juoksemaan suunnitelmien mukaan. Nyt näyttää onneksi siltä, että kilpirauhaslääkitys on kunnossa, ja olen vihdoin päässyt juoksemaan nousujohteisesti. Samalla hyvä fiilis ja rutiini juoksuun ovat palanneet ihan itsestään. 

Parhaimmillaan juoksutauon ja telakalta paluun aiheuttama huono fiilis tuo mukanaan sen, että juoksukykyä ja terveyttä osaa arvostaa enemmän! Ainakin itse olen todella nauttinut lenkeistä nyt, kun huomaan kunnon kohoavan ja pystyn taas kunnolla juoksemaan!

Kullaanpolku: polkulenkki Raisiossa

Hissukseen alan olla taas juoksukunnossa ja olen vihdoin pystynyt myös pidempiin lenkkeihin. Olikin kerrassaan upeaa, kun viikonloppuna oli aurinkoista ja mitä parhain syyskeli polkujuoksuun. Lauantain pitkis suuntautui Raisioon Kullaanpolulle, joka oli mulle entuudestaan vieras polkulenkki. Juoksu oli niin hieno, että päätin saman tien naputella siitä blogijutun!

Kullaanpolun reittiseloste löytyy pdf-muodossa tästä linkistä. Reittiä kannattaa kuitenkin katsoa myös Turun seudun karttapalvelusta, sillä siitä saa paremman kokonaiskuvan mm. liityntäreiteistä, joukkoliikenteestä reitin varrella sekä pysäköintipaikoista.

Kullaanpolku on 11,5 kilometriä pitkä ympyräreitti, joka kulkee Raisionjoen ympäristön perinteisessä maalaismaisemassa, hyväpohjaisessa mäntymetsässä, kurkkaa Haunisten altaan laitaan ja kipuaa yli 70 metrin korkuiselle Kullaanvuorelle, jossa on mm. näköalatorni ja laavu tulipaikkoineen. Me lähdimme reitille Raision Kuloisista, jossa auton sai lauantaina kätevästi päiväkodin parkkipaikalla, ja saimme sen myötä mittariin 14 kilometrin lenkin.

Olen aiemmin kirjoittanut hienosta Karevan kierron reitistä. Kullaanpolku yhtyy Karevan kiertoon Kullaanvuoren maisemissa. Reitit yhdistämällä pääsee kipittelemään kunnon ympyrälenkin, tai vielä mieluummin kahdeksikon siten, että matkalla mennään todella monenmoista polkua ja tiepätkiä on hyvin vähän. Aika hienoa, että näin pitkä polkureitistö löytyy ihan Turun kupeesta ja on myös joukkoliikenteellä saavutettavissa! Kaikkinensa nämä polut ovat vielä osa laajempaa Kuhankuonon reitistöä, jota pitkin pääsee aina Kurjenrahkan kansallispuistoon asti!

Kullaanpolku ohjeistetaan kiertämään myötäpäivään ja juuri niin teimme. Reittimerkit ja reitti muutenkin "toimii" parhaiten juuri myötäpäivään. Kun lähdimme liikkeelle Raisiosta, vastassa oli ensin hienot jokinäkymät Raisionjokeen ja kulku Hintsan padon yli. 

Perinteinen maalaismaisema ja pientaloalue vaihtuvat vähitellen metsään, kunnes tullaan kasitien laitaan vähän ikäviin ABC-aseman maisemiin. Siitä eteenpäin polku jatkuu kuitenkin metsän siimeksessä hyväkuntoisena metsäpolkuna, joka muuttuu vähitellen kallioisemmaksi, kun reitti alkaa nousta kohti huippukohtaa ja Kullaanvuoren lakea. 

Kullaanvuoren näkötorni on hyvä taukopaikka, tosin siellä on usein ruuhkaa. Se on myös Kullaanpolun pohjoisin kolkka ja siitä käännytään takaisinpäin sekä kuljetaan tovi Ruskon kunnan alueella. Reitiltä on pisto Ruskon hiihtomajalle. Enimmäkseen metsässä kulkenut reitti poikkeaa asutuksen liepeille ja kulkee pikkutietä pellonlaitaa. Tänä vuonna pelloilla kasvoi lähes silmänkantamattomiin maissia! 

Ympyräreitin viimeiset kilometrit kulkevat taas Raisionjoen maisemissa ja reitti poikkeaa myös läheltä Haunisten allasta. Kävimme kurkkaamassa Haunisten tekojärveä ja totesimme, että sitä kiersi myös kivannäköinen ulkoilureitti, jonka kiertämällä reittiin olisi saanut vielä noin 2,5 kilometriä lisää pituutta. 

Vaikka syksyllä on ollut jonkin verran sateita, reitti oli enimmäkseen kuivassa kunnossa. Muutamia mutaisia osuuksia polulla oli, mutta ne olivat hyvin lyhyitä pätkiä. Maisemat ja maasto olivat tosi vaitelevia ja reitillä oli hienoja näkymiä Raisionjoelle sekä laaja näköala Kullaanvuorelta. Kuullaanpolku oli kiva reitti ja sopii mainiosti polkujuoksuun! 

Kokemuksia Salomonin juoksurepusta

Ostin tänä vuonna itselleni elämäni kalleimman repun ja samalla ensimmäisen ns. kunnollisen juoksurepun. 

Mulla oli aiemmin olleet käytössä 1. Lidlin kympin juoksureppu, 2. Camelbackin reppu 2,5 litran juomarakolla sekä 3. Nevöhöörd-merkin pikkuinen juoksureppu. Näistä tuo kolmonen oli ja on itse asiassa todella mainio kapistus. Tilasin sen Amazonista 25 eurolla ja juoksin sen kanssa mm. Nuuksion polkumaratonin. Valitsin tuon repun sen perusteella, että mulla jo ennestään ollut juomarakko mahtui siihen mainiosti ja repun viilekkeissä oli lukuisia taskuja. Reppu onkin palvellut tosi hyvin, mutta ollut auttamatta liian pieni moniin seikkailuihin. Lidlin reppu toimii ns. hätävarareppuna, mutta tuo Camelbackin reppu on ollut sikäli turha, että se ei vedä juomarakon lisäksi juuri mitään, eikä siinä ole kunnon taskuja. 

Aiempien kokemusten pohjalta mulla oli siis tarkat kriteerit uudelle juoksurepulle ja halusin nimenomaan hyvän, tarpeeksi ison repun juoksuun ja muuhun liikuntaan. Päädyin ostamaan Salomon Skin Pro Set 10 repun. Tuo linkki on verkkokauppaan johtava mainoslinkki, mutta tämä ei ole minkään sortin yhteistyöpostaus. Olen ostanut repun omilla rahoilla ja arvostelen sen tässä ihan omaksi huvikseni ja lukijoiden hyödyksi.

Salomonin reppu on ihanan iso! Tai oikeammin sanottuna se on juuri passelin kokoinen lähes kaikenlaiseen retkeilyyn. Kymmenen litran reppuun mahtuu tosi hyvin tavaraa, eli se soveltuu mainiosti niin retkeilyyn kuin työmatkajuoksuunkin. Täyteen pakattuna reppu on toki painava juoksuun, mutta patikoinneilla se tuntuu kevyeltä. Reppu itsessään on tosi kevyt, vain 280 grammaa, ja asettuu selkään mukavasti. Se ei mitenkään hölsky tyhjänäkään, joten lisätilasta ei ole haittaa, vaikka sitä ei täytä. Repun kangas pitää vettä, mutta kaikki taskut ovat verkkomateriaalista. Repun koko on säädeltävissä melko simppelisti, joten se sopii sekä pieni- että isokokoisemmalle juoksijalle. Repussa on heijastimia ja ripustuslenkkejä. Vetoketjut ovat laadukkaat.

Skin Pro 10 Set Musta |Soft Reservoir 1,5 L

Repun mukana tulee Salomonin 1,5 litran juomasäiliö (mainoslinkki Scandinavian Outdoorille). Yksinään ostettuna juomarakon hinta on noin 35 euroa, joten perustelin itselleni kallista reppua osittain sillä, että sain samaan hintaan laadukkaan juomasäiliön. Juomarakkoa voi käyttää muutenkin, ja siinä on vielä mukana termospussi, jonka ansiosta veden lämpötila pysyy paremmin. Tuo termospussi ja juomarakko asettuvat repussa omaan verkkotaskuun selkää vasten. Mielestäni on ihan hyvä systeemi, että juomasäiliön tasku on repun pääosan ulkopuolella. Tämä Salomonin juomarakko on helposti pestävä, siitä plussaa.

Juomaletkun saa tässä repussa vedettyä alakautta olkahihnojen pidikkeisiin. Se onko tuo käyttöä mukavoittava juttu, on varmaan ihan käyttäjästä kiinni. Itse en erityisesti pidä siitä, että juomaletkua tarvitsee erikseen tunkea paikalleen, joten olen käyttänyt juomasäiliötä simppelisti vain pudottamalla sen omaan taskuunsa ja ottamalla juomaletkun yläkautta hörppimisetäisyydelle. Sekin toimii.

Kritisoitavaa löytyy myös. Repun olkahihnoissa on useita taskuja, joista kaksi on tarkoitettu pehmojuomapulloille. Vain yksi taskuista on varustettu vetoketjulla. Tuo tasku on aika iso, ja se jatkuu viilekkeessä aina repun selkäosaan asti, joten liikkeessä sieltä on hankalaa kaivaa tavaraa. Olisin kaivannut erillistä, puhelimelle sopivaa taskua viilekkeisiin siten, että luuri olisi ollut siitä helposti saatavissa. 

Juoksureppu on sellainen kantoväline, joka urheillessa pakostakin likaantuu. Esimerkiksi aurinkorasvan ja hien yhdistelmä on sellainen, että reppu sekä haisee pahalle että alkaa tuntua tahmealle. Pesen siis mun juoksureppuja ihan pesukoneessa. Kalliin repun oletan kestävän lukuisia konepesuja. Tätä Salomonin reppua olen ehtinyt pestä nyt muutaman kerran, eikä se ole ollut pesuista moksiskaan. 

Salomonin juoksureppu on ollut mulla jo monessa mukana, kuten kuvista näkyy! Olen ollut reppuun varsin tyytyväinen, sillä se on kevyt, vetää paljon tavaraa ja juomasäiliö on hyvä. Viilekkeisiin kaipaisin vielä yhden puhelimen kokoisen vetoketjullisen taskun.

Salomon Skin Pro Set 10 plussat ja miinukset

+ Kymmenen litran reppu sopii juoksuun ja retkeilyyn, sinne mahtuu kunnolla tavaraa

+ Juomasäiliö kuuluu pakettiin ja on toimiva

+ Kangas on kestävä ja pestävä

+ Repun koko on säädettävä

+ Laadukkaat vetoketjut ja toimivat ykstyiskohdat

+ Olkahihnoissa on paljon taskuja ja yhdessä niistä on vetoketju

- Kuitenkaan pienempää vetoketjullista puhelintaskua ei ole

- Juomasäiliön letkun pidikkeet voisivat toimia paremmin

Keskity hetkeen - lähde poluille!

Mun elämässä on nyt aika paljon liikkuvia osia. Huomaan, että on vaikea keskittyä. Nettiaika ja jatkuvat ärsykkeet vievät helposti huomion puhelimeen ja ilta saattaa huomaamatta mennä sohvalla kumartuneena luurin pariin. 

Kaipaan pitkiä lenkkejä. Pidemmillä juoksuilla saan mun päänsisäisen kaaoksen hiljentymään ja pystyn vain olemaan siinä hetkessä. Lyhyet lenkit menevät kovin helposti siihen, että koko lenkin mieli askartelee arjen asioissa, ja juoksu menee tavallaan huomaamatta. Siinä on oma hienoutensa, että voi juosta ilman, että oikein edes tiedostaa olevansa liikkeellä. Mutta jos se on tilanne jokaisella lenkillä, jää jotain olennaista kokematta. Juoksuun ja hetkeen keskittyminen on lepoa mielelle.

Polkujuoksu toimii lyhyemmilläkin lenkeillä maadoittajana. On ihan eri asia juosta luonnossa ja epätasaisella alustalla, jossa joutuu miettimään mihin jalkansa laittaa. Pää askartelee yksinkertaisten päätösten kanssa. Kierränkö kiven oikealta vai vasemmalta? Astunko juuren päälle vai sipsutanko juurien välissä? Mihin polku jatkuu? Mutta juuri tuollainen toiminta on hyväksi keskittymiskyvyttömälle mielelle. Hetkeen on pakko keskittyä. 

Aivotyöskentelyn vuoksi polkujuostessa täytyy pitää huolta siitä, että kropassa on riittävästi energiaa. Jos ei ole, niin päätösten tekeminen hidastuu ja tulee helpommin kompurointeja. Pitkälle polkujuoksulle kannattaa aina pakata mukaan juomaa ja pientä syötävää, niin jaksaa paremmin.

Ihan tutkitusti metsään meno rauhoittaa stressaantuneita aivoja. Polkujuoksu yhdistää luontoelämykset tehokkaaseen kestävyysharjoitteluun ja sopii monelle. Vauhdilla ei ole väliä, ja vaikeat pätkät ja ylämäet voi kävellä, ainakin juoksuharrastuksen alkuun.

Polkujuoksu on myös kropalle lempeämpää kuin asfaltilla meno. Juoksu ei ole niin staattista kuin maantiellä ja epätasaisella alustalla myös jalkojen pienet lihakset ja keskivartalo pääsevät töihin. Alusta on pehmeä ja siten lempeä mm. polville. Itse hurahdin polkujuoksuun, kun kuntoutin itseäni polvi- ja selkävaivan jälkeen. 

Syksy on hienoa aikaa liikkua luonnossa. Itse en ole mikään sienten tai marjojen keräilijä, vaan menen metsään lähinnä luontoelämysten ja liikunnan takia. Tänä syksynä lämmin keli on hellinyt ja se näyttää jatkuvan edelleen. Hieno sää kannattaa hyödyntää. Työpäivän jälkeen ehtii vielä valoisalla kelillä lähimetsään ja viikonlopulle voi suunnitella pidemmän polkuretken. Jos ei halua juosta, voi reppuun pakata ihan kunnon eväät ja lähteä vaikka perinteiselle eväsretkelle.

Vaikka usein metsälenkillä idea onkin päästä pois arkipäivän ja netin jatkuvasta ärsyketulvasta, otan välillä mukaan puhelimen ja kuvaan ihan kaikkea, mikä silmiini näyttää kauniilta. Se saattaa auttaa myös huomaamaan ympärillään kauneutta ja keskittymään siihen, mitä ympärillä on. Ruska on mielestäni syksyisten lenkkien paras asia. Postauksen kuvat ovat pääosin maanantaina lenkiltä. Silloin sain neljän kilometrin polkulenkkiin käytettyä 50 minuuttia, kun kuvailin jatkuvasti. Vaikka treeni ei ollut juoksukunnon kehittymisen kannalta se maailman tehokkain, se olikin nimenomaan akkujen latausta. Lähes tunti syksyisessä illassa rentoutti ja tarjosi sopivan breikin arjen kiireiden keskellä.