Huolien siivittämä maaliskuu

Hiukan on ollut hiljaista täällä blogin puolella, kun tähän kuukauteen tuli sen verran huolenaiheita, ettei juoksuista kirjoittelu ole ollut päällimmäisenä mielessä. Omista rytmihäiriöistäni jo kirjoittelinkin, mutta nyt loppukuussa tuntemukset ovat tasaantuneet ja oma stressi asian suhteen ehti jo laskea ennen kuin edes sain lisätutkimusten tuloksia. Sopivasti tänään tulikin sitten viestiä lääkäriltä, että syytä huoleen ei ole, vaan lisälyöntisyys on kohdallani hyvälaatuista ja hoidontarvetta ei ole. 

Lisämurhetta tuohon samaan syssyyn tuli, kun sekä iäkäs isäni että toinen siskoistani joutuivat yllättäen sairaalaan. Sen enempää läheisten terveysasioita avaamatta voin kertoa, ettei kyse ollut kummallakaan koronasta tai mistään tarttuvasta. Oli puhdas sattuma, että perheessä sairastuttiin samalla viikolla. Nyt kumpikin on jo päässyt kotiin toipumaan, joten on itselläkin helpompi hengittää. Varsinkin muistisairaan isäni kohdalla sairaalan vierailukielto lisäsi huolta, kun isä ei osaa enää edes käyttää kännykkää.

Liikunta ja itsestään huolen pitäminen ei ole ihan ensimmäisenä mielessä, kun elämässä on huolta. Mutta ainakin itsellä juoksu toimii myös terapiana, ja varsinkin pienemmät murheet jäävät kyllä juoksupoluille. Onneksi en myöskään saanut liikuntakieltoa sydänoireiden vuoksi, ja rasituksessa ei mitään tuntunutkaan, joten pystyin käymään juoksemassa myös tänä aikana, kun rytmihäiriöitä selviteltiin. Juoksulenkit eivät ole vieneet huolia mennessään, mutta ainakin päätä on päässyt tuulettamaan raikkaassa kevätsäässä.

Maaliskuulle kertyikin juoksua 120 kilometrin verran, eli alkuvuoden ennätyskilometrit! Vaikka olen valitellut, etten ole kilpirauhasen liikatoiminnan ja sen lääkityksen myötä päässyt oikein juoksukuntoon, niin kivastihan homma ainakin kilometrien puolesta sujuu. Kuukauteen mahtui kyllä poikkeuksellisen paljon nihkeitä juoksuja, mutta myös sellaisia hyvänmielenlenkkejä, joista jää positiivinen fiilis pidemmäksikin aikaa. 

Koronan hiljentämä arki on nyt mahdollistanut sen, että lyhyille lenkeille ehtii useastikin, ja vaikka en juossut kuussa juurikaan pitkiksiä, tiheiden juoksujen myötä kilometrit kertyivät. Juoksin maaliskuussa pari 12 km lenkkiä, mutta en yhtään sen pidempää juoksua. 

Alkukuun huoliajatusten enimmäkseen väistyttyä ja keväisen sään myötä nyt loppukuusta mieli on ollut positiivisempi ja juoksukin kulkenut. Toivottavasti kevät nyt etenee vauhdilla ja tossu on syönnillään jatkossakin!

Polkuja ja pitsihuviloita

Kevät! Polkujuoksukausi käynnistyy toden teolla siinä kohtaa, kun metsäpolut paljastuvat lumen alta ja polkulenkille uskaltaa lähteä kesätossuilla.

Saaristossa kevät on jo edennyt ja viikonloppuna päästiin Ruissalon poluille. Paikoin oli vielä jäistä, mutta lämpimänä päivänä jää oli pehmennyt niin, että liukasta oli vain paikoin. Hyvän reittisuunnittelun, tai no, oikeastaan sattuman ansiosta kaikki jäiset rinteet juostiin ylämäkeen. Hiukan oli myös märkää ja mutaa, mutta vain paikoin. Pääosin polkujen kunto yllätti positiivisesti. 

Oli kevään toistaiseksi lämpimin päivä ja kevätpoluilla hyvä juoksufiilis. Juoksimme Ruissalon sillan pielestä Honkapirtille ja sitten etelärannan kävelyteitä takaisin. Mainio keväinen juoksulenkki! 

Sydämentykytyksiä

En haluaisi olla "se juoksubloggaaja, jolla on jatkuvasti terveysongelmia", mutta toisaalta en nyt oikein halua jatkaa yhtään blogin luonnoksissa olevaa hyvänmielentekstiäkään, ennen kuin tämä homma on käsitelty. Joten tässä uusimmat terveys(sairaus)kuulumiset.

Mulla alkoi suunnilleen vuodenvaihteen tienoilla olla silloin tällöin outoja sydänoireita, muljahduksia ja tykytyksiä. Ei mitään, mikä olisi tuntunut juostessa, mutta esimerkiksi nukkumaan mennessä ja sängyssä maatessa sydän tuntui muljahtelevan ja jättävän lyöntejä väliin. Koska sairastamani kilpirauhasen liikatoiminta altistaa sydänongelmille, eivätkä oireet vähentyneet itsekseen vaan ovat koko ajan hiukan lisääntyneet, hakeuduin oireiden kanssa tutkimuksiin. Sain lähetteen ekg:hen ja jo ensimmäisessä mittauksessa näkyi poikkeamaa. Kontrollikäynnin jälkeen sain sitten rytmihäiriödiagnoosin. 

Mietin, olenko jotenkin tietämätön, mutta aiemmin kuvittelin, että rytmihäiriöön liittyisi aina rintakipua. Muhun ei kuitenkaan ole missään vaiheessa sattunut, vaan rytmihäiriöt ovat tuntuneet lähinnä muljahteluina ja tykytyksenä. Toinen virhekäsitys mulla oli, että rytmihäiriöt näkyisivät sykemittarissa, mutta näin ei suinkaan aina ole. Kilpirauhasen liikatoiminta kiihdyttää sykettä, ja tuon huomasi tietysti selvästi silloin, kun sairaus oli päässyt jo pahaksi. Mun leposyke huiteli liikatoiminnassa 90 päällä ja kevyessä rasituksessa pk-vauhdeilla syke keikkuikin vk-alueen yläpäässä. Mutta nyt leposyke on ollut koko ajan mulle aika normaali 50-60 lyöntiä, jopa noiden rytmihäiriökohtausten aikana. Sykemittari ei pystykään kertomaan noista lisälyönneistä, tai muuten epäsäännöllisestä sykkeestä. Itse asiassa sykkeen tunnustelu käsin voi kertoa enemmän kuin sykemittari. Mulla nuo lisälyönnit ovat tuntuneet sykettä tunnustellessa siten, että tuntuu, kuin lyönti jäisi välistä.

Tietenkään ei ole mahdollista tietää varmasti, onko kilpirauhasen liikatoiminta sydänoireiden taustalla, mutta se tosiaan altistaa sydänsairauksille jopa vuosikymmeniä liikatoiminnan toteamisen ja hoidon jälkeen. Ekg:ssa mulla näkyi sekä kammiolisälyöntejä että sydämen vasemman etuhaarakkeen katkos. Lisälyönnit ovat juurikin niitä, jotka aiheuttavat oireita. Haarakatkoksen pitäisi olla oireeton, mutta se tarkoittaa sitä, että sydämen sähköimpulssit eivät kulje normaalisti. Kumpikin noista voi olla vaaraton löydös, mutta voi myös viitata johonkin (alkavaan) sydänsairauteen. Siksi minuakin tutkitaan nyt vielä lisää. 

Stressi voi pahentaa rytmihäiriöitä ja lisäksi myös pahentaa kilpirauhasen liikatoimintaa. Mutta yritäpä tässä nyt sitten olla stressaamatta. Mun olo ei ole tuon liikatoimintadiagnoosin jälkeen ollut vielä kertaakaan täysin normaali, ja nyt sain kaupan päälle vielä sydänoireita. Huoh. Mulla liikatoiminnan aiheuttaa Basedown tauti. Syön nyt liikatoimintaan pitkää lääkitystä, joka ei kuitenkaan paranna sairautta, mutta lääkitys sammuttaa liikatoiminnan ja jos hyvin käy, liikatoiminta pysyy poissa, kun lääkitys lopetetaan. Jos liikatoiminta uusii, niin sen lopullisina hoitovaihtoehtoina on kilpirauhasen tuhoaminen radioaktiivisella jodilla tai poisto leikkauksella. Lääkitys on noiden rinnalla kevyin vaihtoehto, mutta koska se sammuttaa kehon omaa kilpirauhashormonituotantoa, se vaikuttaa aineenvaihduntaan ja kaikkeen, mihin kilpirauhashormonitkin. Esim. mulla on koko lääkityksen ajan lihakset kipeytyneet juoksusta ja kroppa ei toimi normaalisti. 

Olen yrittänyt tuon liikatoiminnan ja sen lääkityksen tuomien ongelmien kanssa pysyä positiivisena, mikä on kamalan vaikeaa tällaiselle perusnegatiiviselle ihmiselle. Olen kuitenkin pystynyt palaamaan juoksupoluille, ja vaikka en pysty juoksemaan niin paljon tai kovaa kuin ennen sairautta, niin olen kuitenkin päässyt jo ihan ok tasolle. Siihen on vain vaikea tyytyä, kun haluaisi olla täysin kunnossa. On vaikea hyväksyä sitä, että kun tässä samalla vanheneekin, niin en ehkä enää ikinä pääse siihen kuntoon, missä olin joitain vuosia sitten. 

Onneksi sydänoireiden vuoksi ei tullut juoksukieltoa. Mun stressinhallinnassa juoksulla on myös iso osuus, ja osittain siksi nämä terveysongelmatkin ovat syöneet naista, kun jouduin liikatoiminnan myötä toviksi juoksukieltoon ja senkään jälkeen juoksu ei ole ollut niin huoletonta kuin ennen kilpirauhassairautta. Siitä tulee ihan turhaa lisästressiä. 

Tämmöinen avautumispostaus tällä kertaa. Tutkimukset jatkuu ja kirjoittelen aiheesta varmaan lisää, jos jotain selviää. Onneksi juoksutkin jatkuvat, joten niistä ainakin kirjoittelen taas pian lisää.