Vuosi 2018 - eli miten juoksu auttoi selviämään elämän karikoista

Olen kirjoittanut juoksuvuosikoosteita menneestä vuodesta aina alkuvuodesta, mutta tällä kertaa postaus on lojunut luonnoksissa tuhottoman pitkään. Ajattelin, että on mahdoton kirjoittaa vain juoksusta. Vuosi 2018 oli sellaista vuoristorataa, että yksityiselämän kuperkeikat heijastuivat vahvasti myös tänne blogin puolelle. Kaikki tapahtunut vaikutti juoksuihin ja toisaalta juoksun vaikutus muuhun elämään ja omaan jaksamiseen korostui. Tällä kertaa vuosikoostetta olikin astetta haastavampi naputella ja siispä turinoin tässä juoksun lisäksi vähän muustakin.

Vuoden alkuun olin superinnoissani Juoksuhaasteesta. Sitten kävi kuitenkin jotain odottamatonta, kun työkaverin yllättävä kuolema laittoi koko työyhteisön sekaisin. Samoihin aikoihin parisuhteeseen tuli kriisi, joka johti eroon yli 11 vuoden suhteen jälkeen helmikuun alussa. Koin tärkeäksi pitää juoksun osana elämää ja arkea järkyttävien tapahtumien keskellä, koska koin saavani juoksusta valtavasti voimia henkisen jaksamisen tueksi. Mutta aika sekaisinhan elämä oli, kun lyhyellä aikataululla piti etsiä uutta asuntoa ja räpiköidä jotenkin eteenpäin elämässä.

Maaliskuun alussa muutin uuteen asuntoon ja kuun loppupuolella vietin viikon Teneriffalla siskon kanssa. Siinä oli niin paljon kaikenlaista, että juoksut jäivät aika vähäisiksi, eikä murheitakaan ollut oikein aikaa vatvoa.

Huhtikuussa huomasin, että saatoin hetkeksi pysähtyä eikä arki ollut pelkkää to do -listaa, mutta se ei oikeastaan ollut henkisen hyvinvoinnin kannalta välttämättä hyvä asia. Elämä ei tuntunut kovin mielekkäältä, enkä oikein saanut juoksustakaan sitä hyvänolon tunnetta, mihin olin tottunut. Kuun lopulla päätin lähteä Paimio Trailille, vaikka tiesin, etten oikeastaan ollut oikein missään juoksukunnossa. Mutta onneksi tuosta sain kipinää jatkaa juoksuja tavoitteellisemmin ja kunto alkoi taas nousta.

Toukokuussa juoksin taas Turku Trail Cupin polkujuoksukisassa Länsikeskus Traililla. Meni jo paremmin kuin Paimiossa ja paransin aikaani vuoden takaisesta juoksusta. Toukokuun lopulla tuli kuitenkin vastaan vielä yksi vastoinkäyminen ja kesäkuu alkoi mielialan puolesta hyvin mollivoittoisesti. Hissukseen edistymistä kuitenkin tapahtui, ja yritin juosta niin paljon kuin pystyin, koska tiesin sen auttavan. Kesäkuusta tuli kilometrien puolesta todella kova juoksukuu, ja olen ihan satavarma, että juoksumäärä vaikutti paljon siihen, että mieliala vihdoin kääntyi nousuun.

Viime vuoden positiivisin käänne kävikin siinä kesä-heinäkuun taitteessa. Kyse ei tällä kertaa ollut mistään yksittäisestä asiasta, vaan yksinkertaisesti huomasin päivänä eräänä vain voivani hiukan paremmin. Ja äkkiä tajusinkin voivani huomattavasti paremmin, suorastaan hyvin. Heinäkuu olikin valtavan positiivinen kuukausi vaikean kevään taaperruksen jälkeen. Nautin kesälomasta ja helteistä. Kävin uimassa lähes joka päivä ja tein lomareissuja saaristoon. Elämä oikeasti hymyili.

Kesäloman loppuun pääsin mukaan Mennään metsään -yhteislenkeille Örön saareen sekä Selkämeren kansallispuistoon. Nuo polkujuoksut olivat ihan huippukivoja tapahtumia ja kesän mieleenpainuvimpia juoksuja!

Elokuussa muutin taas ja lomaltapaluu väsytti. En jaksanut juosta ihan samalla lailla kuin lomalla, ja huomasin taas olevani hiukan väsynyt. Paavo Nurmen puolikas meni vähän puolivaloisesti, mutta enpä jaksanutkaan välittää mistään aikatavoitteista. Syksy oli kuitenkin tosi kiva, kun polkujuoksukisat Maariassa, Hirvensalossa ja Parmaharjulla menivät hyvällä fiiliksellä ja hyvässä seurassa.

Tiesin jo syksyllä, että selvästikin elämä hymyilee leveiten silloin, kun mulla on mielekästä tekemistä (johon juoksu sisältyy) ja jotain projektia työn alla. Vuosikilometritavoite 1000 kilometriä tuli täyteen jo lokakuussa ja juoksuhaasteestakaan ei paljoa puuttunut, joten halusin marraskuulle jotain uutta haastetta. Keksin itselleni oman marrasputken, ja liikuin marraskuussa joka päivä vähintään 30 minuutin ajan. Samalla tuli kokeiltua myös hiukan tavallistuudesta poikkeavaa kuntoilua. Kuukauden liikuntaputki oli hieno saavutus ja kokemus, mutta oli myös kiva relata joulukuussa ilman tavoitteita ja hölkkäillä vain kevyet kilometrit.

Juoksin viime vuonna 1224 kilometriä, joka on vain 40 kilometriä vähemmän kuin ennätysvuonna 2015, jolloin kipittelin maratonin. Alkuvuonna yllättäen kuperkeikkaa heittänyt elämä alkoi vähitellen löytää uusia uomia ja jo kesällä elämä alkoi hymyillä. Juoksuharrastus siirtyi mulla yhä enemmän poispäin tavoitteellisesta treenistä, ja sen tilalle tuli elämysjuoksua sekä runsaasti terapialenkkeilyä. Monin tavoin viime vuosi oli yksi parhaista juoksuvuosistani. Paljon tapahtumia ja hienoja juoksukokemuksia. Kun muuten oli vaikeaa, juoksu oli helppoa, ja juoksun ansiosta vaikeudetkin helpottuivat.