Juoksin
elokuussa yli 150 kilometriä, eli tästä kuusta muodostui elämäni toiseksi kovin
juoksukuukausi. Jee… kai. Vaikka lukema onkin minulle oikein hyvä, tunnen silti
epävarmuutta ja mietin, ovatko kilometrit kuitenkin liian vähäiset maratontreeniin.
Olen kuitenkin onnistunut noudattamaan harjoitussuunnitelmaa tosi
täsmällisesti, joten on syytä olla tyytyväinen. Verrattuna tämän vuoden
kevääseen, jolloin motivaatio tuntui olevan hukassa, ja lenkkejä jäi väliin,
olen ollut nyt paljon ahkerampi ja pysynyt hyvin suunnitelmassa, joten
epävarmuuteen ja itsen epäilyyn ei ole syytä!
Viikonloppuna
juoksemani 30 kilometrin lenkki meni sekin niin kevyesti, että ihan ihmetyttää,
juoksinko tosiaan niin pitkään. Ehkä jossain 10-12 kilometrin kohdalla oli
hiukan nihkeää, muuten ei mitään vaikeuksia. Suorastaan hämmentävän helppoa.
Viimeiset viisi kilometriä olivat helpoimmat, vaikka siinä 28 kilometrin
jälkeen huomasin, että jalka ei noussutkaan ihan samalla lailla kuin
alkulenkistä. Sain kuitenkin ihmeen hyvin pidettyä juoksuasennonkin sillä
lailla kasassa, että mitään ihmeempiä kipuja ei tullut mihinkään. Tarkoitus oli
lähteä hiukan hitaammin liikkeelle, noin 7 minuutin kilometrivauhtia, mutta
vauhti vaihtelikin melko paljon, ollen noin 6:40-7:30, kunnes viimeiset viisi
kilometriä nakuttelin 6:30 pintaan ja viimeisen kilometrin alle kuuden
minuutin. Voimia tuntui siis riittävän, vaikka minulla olikin armoton nälkä
lenkin jälkimmäisellä puoliskolla! Otin energiageelit 7,5 ja 15 kilometrin
kohdalla sekä söin puolikkaan banaanin 22 kilometrin kohdalla. Matkan
täyttyessä kun vaihdoin kävelyksi, tuntui alkuun siltä, että jalat ovat ihan
painottomat, mutta hetken kävelyn jälkeen jalkoihin alkoi tosissaan sattua.
Augh! Ilmeisesti jonkinlaisessa endorfiinihuumassa en juostessa huomannut(!)
miten koville jalat joutuivat, mutta kävelyn myötä kipu alkoi tuntua ja
kovasti! Illalla jouduin turvautumaan särkylääkkeisiin, mutta seuraavana
päivänä jalat tuntuivat taas ihan hyviltä, jee! Tästä elämäni pisimmästä
lenkistä jäi kyllä hyvä fiilis, ihmeen helppoa oli, toivottavasti vielä 12
kilometriä pidempikin matka menee!