Funchalista pääsee Monteen nopeimmin köysiradalla, mutta myös bussilla tai kiipeämällä Levada Bom Sucessoa, joka tosin on usein suljettuna reitin eroosion ja kunnostuksen vuoksi. Tuo reitti voi olla paikoin vaarallinen, joten en suosittele sitä kipuamaan, ennen kuin nousu on kokonaan kunnostettu ja taas virallisesti auki.
Montesta lähtee muutama patikointireitti ja päätin hyödyntää vierailua lähtemällä sieltä juoksemaan. Kun muut lähtivät takaisin köysiradalla, minä vaihdoin juoksukamat päälle ja lähdin kohti Levada dos Tornosia. Kauniiksi kehutulle levadalle on Montesta 200 nousumetriä, joten ihan kevyt hölkkä ei ollut kyseessä.
Reitti kulkee Monten Babosasta ensin alamäkeen Jardim Botanicon köysiradan ali pienelle sillalle, kunnes lähtee kipuamaan loputtoman näköisesti. Kun Bom Sucesson reitti erkanee, jatkuu Levada dos Tornosille nouseva polku edelleen ylämäkeen. Vanha kivetty polku on loivasti porrastettu ja siksakkaa ylös rinnettä. Rinteen päällä avautuu ensin laaja näkymä Funchaliin ja sitten reitti kaartaa kylänraitille. Pieni pätkä tietä ja kylän kujilla puikkelehtimista, kunnes noustaan levadalle.
Levadat ovat siis Madeiran saarella sijaitsevia kastelukanavia, jotka kuljettavat vettä saaren sateisilta vuoristoseuduilta alas maanviljelysmaille. Levadat ovat pääosin tasaisia ja patikointireitit kulkevat betonisella tai kivisellä levadamuurilla tai leveämmissä kohdissa ihan polulla levadan vierellä. Levada dos Tornos oli jossain oppaassa nimetty Madeiran kaunein levada - nimityksellä, joten odotin sitä mielenkiinnolla. Levadareitin alku oli kuitenkin hiukan epäsiisti, rikottuja pulloja ja roskia, mutta pian se siistiytyi ja muuttui tosiaan hienoksi. Kauniiksi kehutun reitin varrella kasvaa kukkia suunnilleen kaikissa sateenkaaren väreissä.
Levadan vierustan polku kulki enimmäkseen melko leveänä ja tasaisena. Hiukan minua jännitti olla juoksemassa yksin, paikoin korkeille paikoilla, mutta mitään pelottavaa paikkaa ei reitillä ollut. Vastaan tuli yksi patikoijapariskunta, mutta muuten vaikutti, että olin reitillä aivan yksin.
En etukäteen ollut päättänyt, miten pitkään juoksisin. Päätin kääntyä takaisin neljän kilometrin täyttyessä. Päätös osoittautui ihan hyväksi, sillä juuri ennen nelosen täyttymistä polku muuttui epäsiistimmäksi ja alarinteestä alkoi kuulua koirien haukuntaa. Varmaan puolen tusinaa koiraa laittoi kuorohaukun pystyyn ja vaikka yhtään niistä ei näkynyt levadalle, tuli siitä levoton olo. Käännyin takaisin ja kohta haukku vaimenikin. Levada ja polku olisi vielä jatkunut aina Jasmin Teahouselle asti, ja reitti sinne Montesta olisi ollut noin 7 kilometriä. Jos haluaa kulkea koko reitin, voi sen mennä vain yhteen suuntaan ja nauttia teetuvan antimista kävelyn päätteeksi.
Koirien sijaan polun vierellä rapistelivat koko juoksun ajan sisiliskot, joiden väritys vaihteli jadenvihreästä tummanruskeaan. Polun vierustalla kasvoi myös runsaasti erilaisia kukkivia kasveja, jotka tekivät reitistä tosi kauniin. Kukkasiin laskeutui tämän tästä vielä perhosiakin!
Palatessa Monteen pitkä laskeutuminen otti aika lailla jalkojen päälle. Olin helpottunut, kun loppunousu alkoi, vaikka se olikin raskas ja laittoi puuskuttamaan kuin hengenhädässä.
Reitti oli erikoinen sekoitus rankkaa mäkitreeniä ja tasaista, kukkien reunustamaa levadaa. Kun nousin rinnettä köysirata-asemien jälkeen, pysähdyin tasaamaan hengitystä ja koin pientä epäuskoa, että miten paljon lyhyellä matkalla oikein voi olla nousua. Silti tuo osuus oli inhottavampi tulla alas, kun alusta on kivinen ja kova, se otti kovasti polviin. Silti tunsin polkujuoksun ja sen tuoman vapauden riemua. Takaisin Montessa olin kahdeksan kilometriä mittarissa ja noin 250 nousu- ja laskumetriä myöhemmin.
Viikon reissulla ehdin juosta vain 16 kilometriä, mutta patikointia kertyi yli 30 km. Patikointipostauksiakin on siis tulossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti