Polkujuoksua Kanarialla: Roque Nublo ja vuoristokylästä toiseen vaellusreittejä pitkin

Muistatteko, että olin juoksulomalla Kanarialla tuossa alkuvuodesta? Lupailin silloin postaukset polkujuoksuistani vuoristossa. Tuota, krhm, tähän ne kootut selitykset…  No, eihän kukaan nyt Kanarialle kesällä reissaa, joten nyt syksyn tullen postaukset ovatkin paljon ajankohtaisemmat. :D

Reissun pisimmän polkujuoksun tein Gran Canarian keskusvuoristossa. Ayacatan vuoristokylästä suunnistin pilvikallioksi kutsutulle Roque Nublolle ja sieltä reitin päätepisteeseen Tejedan vuoristokylään.

Vaellusreitit Gran Canarialla: miten sinne pääsee ja mistä tietoa?

Reittikuvaus tästä juoksustani löytyy mm. Pentti Korpelan kirjasta Hiekkadyyneiltä lumihuipuille : Gran Canarian patikointiopas.  Kannattaa huomioida, että kirja on vuodelta 2006, eli reittiohjeisiin kannattaa suhtautua hieman varauksella. Reitin alkuosa Ayacatassa oli sen verran umpeenkasvanut, että minulla ainakin meni tovi löytää oikealle polulle. Reitti onneksi seuraa pääosin merkittyjä virallisia vaellusreittejä, joilla on helppo suunnistaa. Kehotankin hankkimaan reissulle mukaan kunnon kartan, johon on merkitty vaellusreitit, niin suunnistaminen luonnistuu.

Itse sain loistavan vinkin polkujuoksun fb-ryhmästä. Siellä suositeltiin ostamaan reissuun mukaan Gran Canaria Tour & Trail -kartta (mainoslinkki Adlibris-verkkokauppaan). Tilasin kartan ja käytin sitä sekä reittisuunnitteluun että maastossa, ja voin suositella! Koko saaren kattava kartta oli kiva jo bussimatkoilla, kun pystyin seuraamaan bussin etenemistä serpentiiniteillä kohti määränpäätäni, ja tiesin hyvissä ajoin, missä jäädä poissa. Vaikka monesta opaskirjasta löytyykin reittikuvauksia, on niissä yleensä huonommat kartat, joten myös vaellusreiteillä kartasta oli hyötyä. Netin toimivuuteen ei vuoristossa voi luottaa, joten siksikin suosittelen paperikarttaa.

Halusin juosta Roque Nublolle, koska se on yksi Gran Canarian kuuluisimpia luonnonnähtävyyksiä. Kyseessä on valtava siirtolohkare korkealla vuoristossa tasaisen kallionlaen päällä. Bussilla ei pääse nähtävyydelle johtavan kävelyreitin alkuun, mutta alueelle voi patikoida (tai juosta) joidenkin kilometrien päästä Ayacatan kylästä.

Bussi numero 18 on oiva kyyti Maspalomasista usealle hienolle vuoristoreitille. Bussiaikataulut kannattaa lukea huolella, sillä niissä on paljon vaihtelua, eikä joka vuorolla pääse yhtä pitkälle. Tie Maspalomasista vuoristoon on melkoista serpentiiniä, joten jos on paha korkeanpaikankammo, voi bussimatka olla melkoisen jännittävää kyytiä.

Ayacata - Roque Nublo

Matkustin siis Maspalomasista bussilla numero 18 Ayacatan vuoristokylään. Lähdin kylästä kahvin ja kahvilan vessan jälkeen etsimään reitin alkupistettä Korpelan kuvauksen perusteella. Meinasin jo hiukan hermostua, kun selkeän polun sijaan harhailin umpeenkasvaneessa pusikossa. Onneksi rinnettä ylöspäin noustessa vastaan tuli vihdoin virallisen vaelluspolun reittiopaste ja saatoin huokaista helpotuksesta, oikea polku oli löytynyt.

Ensimmäinen etappi nousi Ayacatasta kohti La Goletaa, josta lähtee useampikin vaellusreitti. Tämä päälle parikilometrinen osuus oli enimmäkseen loivaa nousua harvaa mäntymetsää kasvavassa maisemassa. La Goletasta lähtevistä reiteistä suosituin on juurikin tuo Roque Nublolle johtava vaellus, jonne itsekin suuntasin.

Tämä osuus ylängöllä tarjosi jo hiukan jännitystä ja huikeita näkymiä. Polku kipusi ylemmäs ensin mäntymetsässä ja vähitellen karummiksi muuttuvissa maisemissa. Reitin alkupiste Ayacata sijaitsi noin 1300 metrin korkeudessa ja Roque Nublo oli reitin huippukohta 1800 metrissä.

Roque Nublolla pidin lounastauon. Vaikka vaellusreitillä oli pitkin matkaa muitakin kulkijoita, löytyi lohkareen juurelta tuulelta suojassa oleva tasanne, jossa vain kyyhkyset olivat seuranani. Maisemat olivat melko huikeat.

Roque Nublo - La Culeta

Roque Nublolta laskeuduin jonkin matkaa samaa reittiä alaspäin, kunnes jatkoin kohti La Culetan kylää vievää vaellusreittiä. Kun reitin suosituin osuus jäi taakse, myös muut kulkijat vähenivät lähes tyystin. Opaskirjat kertoivat, että laskeutuminen voisi olla paikoin jännittävä korkeanpaikankammosta kärsivälle. Mullahan on aiemmin ollut korkeanpaikankammo, mutta olen onnistunut parantumaan siitä ainakin osittain. Laskeutuminen ei tuntunut mitenkään pelottavalle, mutta matkan varrella riitti kyllä hienoja maisemia.

La Culeta - Tejeda

La Culeta oli pikkukylä, jossa olisi voinut pysähtyä kahville, mutta jatkoin matkaa samantien. Kylästä lähtiessä vaelluspolku ylitti kivisillan ja kääntyi taas kohti Roque Nubloa samalla kun kohosi taas kohti seuraavaa vuorennyppylää. Polun varrella kasvoi runsain mitoin mantelipuita, jotka kukkivat ihastuttavasti auringonpaisteessa. Polku oli täynnä mantelien kuoria ja puissakin oli muutama kypsä manteli. Poimin kourallisen manteleita tuliaisiksi kotiin.

Reitti kohosi taas kohti korkeampia harjanteita ja tuli tienhaaraan, josta käännyttiin kohti päätepistettä Tejedan kylää. Päätin kuitenkin jatkaa vielä hiukan pidemmälle, koska opaskirjojen mukaan sieltä olsi hienot näkymät. Tässä vaiheessa kilometrejä oli takana jo noin 11, mutta jalka nousi keveästi. Harjanteen laelta oli näkymät kahteen suuntaan ja sieltä käännyin takaisin päin ja alamäkiosuudelle kohti Tejedaa.

Jaloissa alkoi jo tuntua, että laskeutumismetrejä riitti ja kivikkoisella polulla piti olla tarkkaavainen. Samalla minusta tuntui, että alamäkijuoksu polulla sujui ehkä paremmin kuin koskaan aiemmin. Tällä osuudella polku oli paikoin kapeampi ja maisemat karumpia kuin reitin alkuosassa.

Hassusti olin osannut hienosti suunnistaa vuoriston vaelluspoluilla, mutta kun lähestyin Tejedaa ja viimeinen kilometri piti mennä asfalttitietä, onnistuin kääntymään väärään suuntaan. Huomasin erheeni vasta kipiteltyäni melkein kilometrin, joten taisin tuossa vaiheessa olla reissusta jo hiukan uupunut. Lisälenkki toi siis lähes pari kilometriä extraa ja Tejedassa olin melkein 16 km mittarissa.

Opaskirjat  kehuivat Tejadaa Gran Canarian kauneimmaksi vuoristokyläksi. Kylä olikin oikein viehättävä, ja siellä oli sen verran nähtävää, että helposti sai kulutettua pari tuntia bussia odotellessa. Kylässä on bussiasema, huoltoasema, museoita, kauppoja ja useita ravintoloita, joiden ulkopöydistä oli hienot näkymät vuoristoon.

Kannattaa huomioida, että jos reitin päätepiste on Tejadassa, pääsee sieltä takaisin rannikolle Maspalomasiin vain muutamalla bussivuorollä päivän aikana. Aikataulut kannattaa syynätä tarkkaan, niin ei tule ikäviä yllätyksiä!

Hieno polkujuoksu!

Tämä retkipäivä oli minulle yksi lomani kohokohtia. Reitti sopi mainiosti polkujuoksuun, sillä vuoristoisesta ympäristöstä huolimatta polku oli hyvässä kunnossa. Vain muutamassa kohtaa joutui varomaan jalan alla liukuvia pikkukiviä ja hyvin jyrkät nousut tai laskut olivat nekin harvassa. Alue on niin kuiva, ettei siellä kovin paljoa sada, mutta sateella ei kannata näille poluille kuitenkaan lähteä. Jos en olisi viime metreillä pummannut, olisi reitti ollut noin 14 km, mutta siihenkin tulee melko lailla nousu- ja vielä enemmän laskumetrejä. Varsinkin nuo alamäkijuoksut tuntuivat jaloissa koko loppuloman.

Gran Canarian keskivuoristo on melko karua seutua. Kuitenkin tämäkin reitti tarjosi paljon eirlaista kasvillisuutta. Oli pehmoisilta näyttäviä kanarianmäntyjä, kukkivia pensaita, mantetelipuita, isoja mehikasveja ja siellä täällä jokunen kaktus tai palmu. Taivas oli kirkkaan sininen ja tarjosi hienon kontrastin ruskeille kallioille. Nautin vapaudesta juosta vuoristossa yksikseni, hieno reissu!