Paimio Trail 2019: koivet kohmeessa hiekkakuopilla

Lämpöennätyksistä siirryttiin takatalveen juuri sopivasti kevään ensimmäisen polkujuoksukisan alla. Sääennusteissa näkyi jopa räntäsadetta, eikä todellisuus ollut juuri parempi. Jäätävä pohjoistuuli, pari astetta lämmintä ja vihmova sade. Juoksufiilis ei ollut paras mahdollinen, ja jos ihana juoksukaveri Jenni ei olisi tarjonnut mulle kyytiä ja juoksuseuraa, olisin ehkä jättänyt kisan väliin jonkin tekosyyn varjolla.

Sopiva määrä hulluutta on hyve, ja yllättävän paljon rohkeita hulluja uskaltautui Turku Trail Cupin kauden avaukseen Paimio Trailin lähtöpaikalle jäätävässä kelissä. Etukäteen mua ei huolettanut sään kalseus vaan lähinnä se, että olisiko reitti sateen vuoksi liukas.

Matkoina oli lyhyempi 8 kilometrin lenkura sekä pidempi matka, jossa reitti kierrettiin kahdesti. Itse olin menossa taas kasille, kuten viime vuonnakin. Säästä huolimatta porukkaa oli lähdössä juoksuun reippaasti yli sata ja ensimmäiset sadat metrit olivatkin niin ruuhkaisia, että porukan hännillä mentiin ihan kävelyvauhtia. Porukassa juostessa on aina vaikea nähdä maastoa ja lähinnä reittiä tulee katsottua jonossa edellä juoksevan jalkojen alta. Edellä menevä mies juoksi hyvin lyhyellä askeleella, ja se tuntui sotkevan mun omaa juoksua hiukan, kun katsoin vaistomaisesti, mihin edellä juoksija astui, ja omat jalat osuivat ihan eri kohtiin.

Ainakin ensimmäiset puoli kilometriä, ehkä ihan sinne kilometrin täyttymiseen astikin, jalat tuntuivat aivan kylmästä tönköiltä. Mulla oli toista kertaa jalassa uudet polkujuoksukengät, enkä ihan uskaltanut luottaa niiden pitoon. Sateen kasteleman maaston liukkaus arvelutti, tunnottomat jalat arveluttivat, kengät mietityttivät. Joten meno oli todella varovaista. Kilometrin jälkeen juoksu alkoi hissukseen sujua ja vähän ennen kahden kilometrin täyttymistä olin jo muutaman juoksijan ohittanut ja saavutin isomman 15 juoksijan porukan, jonka hännille jäin. Ajattelin, etten ala turhaan ohitella isoa porukkaa ennen puolimatkaa. Alkumatka oli onneksi enimmäkseen mukavaa pehmeää polkua ja kalliota, jolla tossu tuntui pitävän hyvin.

Juoksu ei tuntunut mitenkään vaikealta, mutta reidet olivat aivan kohmeessa vielä parin kilometrinkin jälkeenkin, joten meno oli jotenkin omituisen tunnotonta. Vähän ennen kolmen kilometrin täyttymistä saavuttiin Hiekkahelmen hiekkakuoppa-alueelle, jossa mentiin ylös-alas pieniä mäkiä paikoin upottavassa hiekassa. Pari pätkää juostiin metsätiellä, ja niissä tuli poimittua pari edellä juossutta niin, että siirryin porukan keskivaiheille.

Suunnilleen puolimatkasta kuuteen kilometriin juoksin kimpassa viime vuodelta tutun Eeron kanssa, ja juoksu kulki paremmin juttukaverin kanssa. Mutta jouduin myös toteamaan, että kohmeiset reiteni alkoivat jo olla hapoilla, eikä missään vaiheessa jaloille tullut kunnolla lämmin. Hiekkahelmen uimarantoja kiertäessä tuuli paikoin todella paljon ja vastatuuleen puskeminen kävi työstä. Juoksuasento putosi istuvaksi ja tuntui, ettei hengitys oikein toiminut. Vauhti oli kuitenkin noussut kuuden kilometrin minuuttivauhdin pintaan, ja polku oli niin hyvin juostava, että mielellään olisi mennyt kovempaakin. Kuuden kilometrin paikkeilla päästiin metsään tuulensuojaan ja juoksukaveri jäi taakse.

Muistin viime vuodesta, että viimeisellä kilometrillä oli ylämäkeä, mutta en ihan muistanut, miten paljon. Koko viimeinen kilometri oli ylämäkivoittoinen ja myös tasaiset ja lyhyet alamäet olivat haastavia. Väsyneillä jaloilla oli kimuranttia asetella tossuja kivenkoloihin ja piti keskittyä, että pysyi pystyssä. Muutama selkä tuli vielä viimeisillä kilometrilläkin ohitettua, mutta oikein mitään loppukiriä ei lähtenyt.

Maalissa kello näytti aikaa 55 min 23 sek. Hiukan alimittainen reitti oli, sillä ei tullut 8 km täyteen. Aikaparannus viime vuodesta oli aika huikea, 7 minuuttia. Viime vuonna olin kuitenkin juossut alkuvuonna huomattavasti vähemmän ja olin suoraan sanottuna aika huonossa kunnossa. Nyt jäi ehkä harmittamaan, etten juossut kisan keskivaiheilla kovempaa, kunto olisi kyllä antanut myöden. Toisaalta jalat eivät missään vaiheessa oikein toimineet toivotulla tavalla. Kylmä kangisti. Olin silti tosi iloinen, että tuli lähdettyä, sillä sellaisen mukavan extreme-kokemuksenhan tästä sai.

Vaikka Nuuksio Classiciin on vielä aikaa, niin jo nyt yritän saada jokaisesta polkukisasta ja pidemmältä lenkiltä jotain mukaan polkumaratonin harjoitteluun. Nyt sain hyvän opin siitä, miten kylmä ja sateinen sää kohmettaa. Olin hölmö, kun laitoin ohuet trikoot vain siksi, etten vaivautunut kaivamaan esiin talvitrikoita, koska olin ne lämpimien kelien kunniaksi pakannut jo pois. Uudet Hoka One One Torrentit pelittivät tosi hyvin, vaikka olivat vasta toistamiseen jalassa. Olen tosi tyytyväinen kenkäostokseeni!

Paimio Trailin polut olivat mainiossa kunnossa ja juoksufiilis oli hyvä huolimatta jäätävästä kelistä ja kohmeisista jaloista. Oltiin Jennin kanssa molemmat iloisia, että tuli lähdettyä. Oli kiva päästä pitkästä aikaa kisaamaan poluilla ja oli mukava huomata, miten paljon paremmassa kunnossa olen kuin vuosi sitten. Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti Nuuksiota!