Maaliskuu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan

Olin suunnitellut juoksevani maaliskuussa satasen täyteen ja aloittavani tässä kuussa kunnon pitkistelyt maratonia varten. Suunnitelmissa oli myös jatkaa alkuvuoden salikautta. Todellisuudessa juoksin vain 60 kilometriä, aloin luopua maratonhaaveista ja salikausi ei koskaan edes alkanut. Pitkikset jäivät kokonaan tekemättä ja maaliskuun pisimmät lenkit tulikin tehtyä jalkapaikalla Teneriffan reissulla.

Olen juossut eron jälkeen viikko viikolta vähemmän. Kuukauteen on mahtunut niin paljon kaikkea, että jaksaminen on ollut koetuksella. Kuun alussa tsemppasin muuton verran, nyt loppukuusta tsemppasin Teneriffan reissun. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että olen valtavan väsynyt ja apeus ei ole vähentynyt vaan pikemminkin lisääntynyt kevään mittaan. En ole jaksanut käydä lenkeillä, koska en ole jaksanut oikein muutakaan. Nyt voisin varovasti veikata, että tunnelin päässä olisi valoa näkyvissä, sillä pääsiäislomalla olen kipitellyt jo pari lenkkiä. Jospa se tästä.

Matkalla kaikki ei myöskään mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Olin ennen reissua pienessä flunssassa, joka tuntui ottavan kierroksia vetoisessa lentokoneessa ja bussissa istumisesta. Ensimmäinen ilta Puerto de la Cruzissa meni tukkoisen nenän ja kurkkukivun kanssa, ja matkan alkuun kaavailtu patikointipäivä vaihtuikin merenpinnnan tasolla makoiluun. Onneksi paikan ilmeisen suotuisa ilmasto paransi taudin pikavauhtia ja kolmantena matkapäivänä olinkin taas täysin kunnossa!

Matkaan tuli vielä hiukan lisää mutkia, kun jouduimme luopumaan suunnitellusta Teiden valloituksesta. Ensinnäkin kevät oli Teneriffalla sen verran myöhässä, että huipun reitit pysyivät suljettuina lumen ja jään vuoksi. Meillä oli pari kuukautta ennen matkaa hankittu lupa kiivetä Teiden huipulle, mutta sille ei olisi ollut käyttöä. Lopulta emme päässeet edes huipulle vievälle köysiradalle, sillä tie vuorelle oli poikki. Kyse ei ollut tietöitä dramaattisemmasta esteestä, mutta päivän ainoa bussi ei sen vuoksi päässyt aikataulussa kulkemaan ja bussin päätepysäkki oli siirretty noin 10 kilometriä köysiradan ala-asemalta. Meillä oli myös ennakkoon ostetut liput köysiradalle. Tovin mietimmekin, olisiko matka ollut mahdollista taittaa jalan, mutta tuntematon vuoristoreitti yhdistettynä vain kerran päivässä kulkevaan bussiin toi suunnitelmaan liikaa epävarmuustekijöitä. Onneksi köysirataliput pystyi peruuttamaan, tosin siitä veloitettiin harmillisesti kuusi euroa lipulta, mutta sentään emme joutuneet maksamaan täyttä hintaa. Ja onneksemme saimme tiedon bussin poikkeusreitistä etukäteen, sillä pystyimme sitten miettimään päivän ohjelman uusiksi. Lopulta meillä olikin oikein kiva vaelluspäivä Teiden kansallispuistossa!

Kirjoittelen Teneriffan patikoinneista vielä lisää myöhemmin. Nyt huhtikuulle en aseta itselleni juurikaan tavoitteita juoksun tai muun liikunnan suhteen. Toivon löytäväni taas lenkkeilyn ilon ja että saisin juoksusta virtaa myös arkeen.