Kun kaikki ei ole kunnossa

Väsyttää. Unettomuusputki on taas päällä ja tälläkin viikolla monta päivää on mennyt ihan sumussa. Työkaverin huolestuneeseen kysymykseen vastasin vitsillä, että olen nukkunut viimeksi elokuussa. Paha vain, että jutussa on puolet totta. Viimeksi olen yön jälkeen tuntenut itseni kunnolla levänneeksi joskus kesällä.

Keväällä kirjoittelin pintaraapaisuna oman elämän leppoistamisesta. Neljän päivän työviikko teki todella hyvää, sillä loppuvuonna 2016 selkävaiva koitteli jaksamista ihan tosissaan. Osa-aikaisuuden viimeisinä kuukausina huhti-touko-kesäkuussa jo huomasin, ettei työaika millään riittänyt hommien tekemiseen, mutta työaikasaldossa oli varaa plussatunneille ja kesäloma vielä edessä. Loman jälkeen olenkin huomannut, etten oikein jaksa. Ennen lomaa jäi monta juttua töissä vähän puolitiehen, ja työn kausiluontoisuudesta johtuen alkusyksy on muutenkin kiireistä aikaa. Tähän syksyyn tuli vielä ylimääräistä kiirettä työrintamalle, ja alkusyksyllä onkin tuntunut, että elämä on aika pitkälti vain puurtamista.

Juoksu on mulle todella tärkeää myös henkisen hyvinvoinnin kannalta. Aivot tuulettuvat lenkkipolulla ja endorfiinit saavat mielialan nousuun. Vaikka kuinka olisi työstressiä tai muita huolia, juoksulenkin jälkeen on aina parempi olo. Kunhan vaan jaksaa mennä sinne lenkille. Ennen juoksuharrastusta olin ihan toivoton sohvaperuna, eikä tuo käyttäytymismalli ole unohtunut vieläkään. Arki-iltaisin sohvan kutsu on vahva, ja raskaan työpäivän jälkeen tuntuu usein helpommalta vain jäädä muhimaan olkkariin jätskikipon kanssa kuin suunnata syyssäähän lenkille.

Toistaiseksi olen taistellut itseni juoksemaan vähintään 3 kertaa viikossa, mutta eihän rakkaan harrastuksen pitäisi olla juttu, johon pitää maanitella itseään. Nuutuneena ei vaan osaa välttämättä ajatella nenäänsä pidemmälle, ja silloin valitsisi mieluiten sen kaikkein vaivattomimman vaihtoehdon, eli sohvaperunoinnin.

Olen yrittänyt piristää itseäni myös vitamiineilla. Viimeisestä rautakuurista on jo aikaa, joten aloin nappailla rautaa ja sen kaverina c-vitamiinia purkista. Kesäauringosta saadut d-vitamiinivarastot alkavat nekin ehtyä, joten myös deetä tulee otettua. Ja b-vitamiinin pitäisi piristää, joten sitäkin syön. Vieläköhän olisi jotain, mitä voisi kokeilla?

Postauksen kuvat on otettu syyskuun ekalta pitkikseltä. Koko lenkin satoi, olin nukkunut huonosti ja ja syönyt epäterveellisesti, ja olo oli kuin plussapallolla suurimman osan matkaa. Onneksi meno ei aina ole noin tukkoista. Ja tuo selfie on omistettu kaikille meille, jotka eivät sosiaalisessa mediassa juuri juoksuselfieitä jaa, koska ne ovat, no, tuollaisia. Onneksi huurustuneet lasit peittävät silmäpussit suurimmalta osin. Ja joo, pesin kyllä tukkani lenkin jälkeen. Tärkeintä kuitenkin, että lenkille tuli lähdettyä. :)