Jouduin tiistaina jättämään salitreenin väliin, samoin eiliselle suunniteltu juoksulenkki jäi tekemättä. Väliin jääneet liikunnat eivät ole ihmeemmin harmittaneet, vaan huomasin ajattelevani, että hyvä kun pöpö tuli nyt, kun olen muutenkin vähän puolikuntoinen. Outo ajatuskulku. Ikään kuin nyt sairastumalla voisin välttää jonkun tulevaan tiukkaan harjoitusjaksoon osuvan taudin?!
Mulla on vähän taipumusta turhaan angstailuun. Aina, kun olen noudattanut jotain hiukan tiukempaa juoksuohjelmaa, eli treenannut johonkin tapahtumaan, niin sairastuminen on tuntunut isolta ja ikävältä jutulta. Vaikka kyseessä olisi ollut vain viikon kestävä pikkuflunssa, mulla on ollut fiilis, että kehitys ottaa tauon aikana hurjasti takapakkia ja koko tavoite kariutuu. Pakko myöntää, että polvi- ja selkävaivojen myötä olen saanut vähän perspektiiviä. Pidemmällä tähtäimellä yhden viikon väliin jääneet treenit tai yksittäisen kisan jääminen kesken eivät lopulta merkkaa mitään. Tavoitteena on kuitenkin olla kunnossa kaiken ikää. Allekirjoittaneen on se vaan välillä vaikea muistaa.
Loppusyksystä 2015, maratonin jälkeen, mun peruskunto oli varmaan paras koskaan. 20 kilsan pitkikset meni ihan rutiinilla. Viime keväänä nopeustreenitkin maistuivat tavallista paremmilta, mutta sitten tuli polvivaiva ja sen jälkeen syksyllä selkävaiva. Siitä on reippaasti yli puoli vuotta, kun viimeksi juoksin kympin. Ja kymppiä pidemmän matkan juoksin edellisen kerran viime kesän puolimaratonilla. Nyt elättelen varovaisia toiveita, että pystyisin vielä huhtikuun aikana hölkkäämään kympin, eikä selkä/polvi ottaisi siitä nokkiinsa. Tiedän jo nyt, että on turha haaveilla ennätysajoista kesän puolikkaalla, tai siitä, että olisin tänä vuonna maratonkunnossa. En uskalla laittaa vuodelle oikein muita tavoitteita kuin saada itseni vammattomaan kuntoon.
Mun juoksuhistoriassa ei ole yhtään virallista DNS tai DNF -merkintää. Joskus olen niitäkin funtsinut, että tulevat varmaan jossain vaiheessa vastaan. Tämä kulunut (lähes) vuosi on kuitenkin ollut tavallaan yhtä deeännää toisensa perään, kun olen ensin joutunut luopumaan jo asetettujen tavoitteiden tavoittelusta, ja sitten luopumaan tulevien tavoitteiden asettamisesta.
Siksi olenkin alkanut miettiä tavoitteita jo pidemmällä tähtäimellä. Kuulostaa jo ihan mahdolliselta, että 2 tuntia menisi puolimaratonilla rikki taas sitten, kun olen siirtynyt nelikymppisten sarjaan. Samassa sarjassa voisin juosta seuraavan maratoninkin. Siinä olisi vielä kokonaiset viisi vuotta aikaa saavuttaa tavoitteet, joten tuskin haaveet kaatuvat yhteen flunssaan tai rasitusvammaan. Jos lähitulevaisuus on vielä epävarma tai vaikuttaa hankalalta, niin pitää katsoa pidemmälle. Kuitenkin aina eteenpäin.
Samoja fiiliksiä ollut. Hyviä treeniviikkoja takana, ja nyt olen ollut keskiviikosta asti kipeä. Vaikka järki sanoo että mitään peruuttamatonta ei tapahdu muutaman liikunnattoman päivän aikana, silti on olo että yhyy apua en pääse lenkille enkä salille. Ehkä jaksaisin jumpata kotona, mutta pakko miettiä että kumpi on tavoitteiden kannalta tärkeämpää, levätä nyt ja mennä parantuneena "täysillä" vai treenata nyt väkisin puolitehoilla. Ylirasitustilojen ja viime vuotisen rasitusvamman jäljiltä olen yrittänyt kuunnella kehoa entistä paremmin, ja jos kuumemittari heilahtaa yli 37 niin eiköhän se ole kehon viesti siitä että nyt on tauon paikka. Minäkin luotan siihen HS-blogin juttuun että viisikymppiseksi asti voi rikkoa ennätyksiään :)
VastaaPoistaSe on kyllä tylsää, jos hyvin menneisiin treeneihin tulee katkos sairastumisen takia. Usein joutuu vielä vähän arpomaan, että milloin on juoksukunnossa taudin jälkeen. Toisaalta jos on hyvä treeniputki alla, niin sairastumista voi ehkä hiukan ajatella kevennettynä viikkona, ainakin jos ei ihan kuoleman kielissä ole.
PoistaMä toivon, että parhaat juoksuvuodet on vielä edessä! :)