Vuosihan alkoi kerrassaan mainiosti. Asetin ensin tammikuun tavoitteeksi juosta 100 km, sitten nostin sen 120 kilometriin, joka olisi selvästi enemmän kuin yleensä talvikuukausina. Huolimatta kovista pakkasista, tavoite vielä ylittyikin, ja olin supertyytyväinen juoksuvuoden avaukseen.
Myös helmi- ja maaliskuu menivät suunnitelmien mukaan. Tosin juoksua oli ohjelmassa vähän vähemmän, mutta sen ohessa tein salitreeniä ja vietin viikon Madeiralla. Reissulla tuli patikoitua muutamalla levadalla ja juoksuakin kertyi viikon aikana useampi lyhyt lenkki. Nautin päästessäni lämpimään ja kuivalle alustalle tassuttelemaan ja juoksufiilis reissussa oli hyvä. Huhtikuu olikin sitten hiukan nihkeä. Töissä piti kiirettä ja olin alkukuusta flunssassa, niin kuukausikilometrit jäivät tavoitteesta.
Loppukeväästä juoksukilometrit nousivat kuin
itsestään ja tein myös nopeustreenejä ihan eri innolla kuin vaikkapa
vuosi aiemmin. Toukokuun kilometrit nousivat korkeiksi, mutta silti
tuntui, että juoksuohjelma eteni helponoloisesti. Jälkikäteen olen miettinyt, juoksinko liikaa kuntoon nähdeen, mutta edelleenkään ei tunnu siltä. Toukokuussa vaan kulki hienosti. Osallistuin myös vuoden ekaan juoksutapahtumaan, RunFestiin, ja oletuksena oli, että 2016 saattaisi tulla ennätyksellisesti lappujuoksuja.
Vaan toisin kävi... Kesäkuun alussa kävi jotain vauhtilenkillä, ja heti lenkin jälkeen tajusin, että polvessa ei ole kaikki kunnossa. En edelleenkään varmaksi tiedä, mitä tapahtui, mutta veikkaan, että vauhdissa en huomannut astuneeni jotenkin vinoon ja polven patellajänne otti osumaa. Kävin kesällä kahdesti polven kanssa lääkärissä, ja jälkimmäinen veikkasi diagnoosiksi polven kondromalasiaa, mutta sen ei pitäisi alkaa noin äkkiä, joten en ole missään vaiheessa oikein allekirjoittanut tuota diagnoosia.
Polven kipeydyttyä jouduinkin unohtamaan Paavo Nurmen puolikkaan aikatavoitteen. Halusin kuitenkin juosta kisan, ja yritin kuntouttaa polvea mm. vesijuoksemalla. Paavolla polvi olikin yllättävän ok, mutta hellekeli vei mehut ja tuloksena oli hitain koskaan juoksemani puolikas. Loppukesä meni aika rennosti, lepuutin polvea ja juoksun sijaan uiskentelin ja liikuin muuten.
Valitettavasti vaivat eivät tuohon loppuneet, vaan syyskuussa myös alaselkä meni jumiin ja kärsin pakarassa tuntuvasta hermopinteestä. Diagnoosina iskias, jonka veikkailtiin olevan välilevyperäistä. Olin taas kerran lääkäreiden kanssa hiukan eri mieltä... Koska selkää ei missään vaiheessa suostuttu kuvaamaan, ja polvestakaan ei kustannusten takia magneettikuvia otettu, olenkin ollut varsin turhautunut epämääräisiin diagnooseihin ja eri hoitotahojen antamiin keskenään ristiriitaisiin hoito-ohjeisiin.
Loka-marraskuussa vaivat menivät vain huonompaan suuntaan, ja joulukuun alussa jouduinkin jäämään parin viikon sairaslomalle. Jälkikäteen ajateltuna tein tyhmästi, kun yritin vain sinnitellä töissä, sillä vasta kunnon levolla selkä alkoi toipua. Joulukuussa nähtiinkin jo pieniä toivonpilkahduksia myös liikuntarintamalla. Kävin kiropraktikolla, jonka mielestä selkävaiva johtui kokonaan SI-nivelen virheasennosta. Vaikka tämäkään diagnoosi ei täysin vakuuttanut, oli kiropraktikon käsittelystä kuitenkin eniten apua. Käytyäni hoidossa nyt muutamaan kertaan, uskallan jopa sanoa, että vihdoin näyttää siltä, että vaivat ovat takanapäin. Kirjoittelen jossain vaiheessa vielä juurta jaksain vaivoista ja niiden hoidosta.
Vuoden 2016 isoista juoksutavoitteista ei yksikään täyttynyt. Ekan kerran sen jälkeen, kun olen alkanut asettaa vuosittaista kilometritavoitetta, se ei täyttynyt. Juoksin n. 790 kilometriä, eli tonnin tavoitteesta jäin yli 200 km. Vuonna 2015 juoksin yli 1200 km, joten eivät ole vuodet veljiä keskenään.
Tällaista tämä joskus on, ei mene käsikirjoituksen mukaan. Hyvinä juoksumuistoina vuodesta jäi kuitenkin mieleen tammikuun pakkaslenkit, Madeiran ihanat lomajuoksut ja toukokuun huikeat vetotreenit. Toivon sydämestäni, että 2017 tarjoaa vielä juoksumuistoja sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti