Herkuttomuus koetuksella

Helmikuun herkkulakko on edennyt yli puolenvälin, eikä sortumista ole tullut, mutta kiusauksia sitäkin enemmän!

Viime perjantaina olin työpäivän jälkeen aivan poikki. Takana oli yli 9 tunnin jatkuvaa skarppina oloa vaativa työpäivä, työviikko ja useampi uniongelmien kuormittama huonosti nukuttu yö. Suutahdin vielä avomiehellekin siinä töiden jälkeen pienesti juuri ennen kauppareissua, ja kaupassa olisin vain halunnut lappaa ostoskoriin kaikki maailman herkut. Herkkuja harmitukseen, herkkuja väsymykseen, herkkuja palkinnoksi hyvin hoidetusta duunista. Jo ennen herkkulakkoa tiesin mun kompastuskivet, taipumuksen juhlistaa ja lohduttautua herkuilla, mutta tässä parin viikon aikana on entisestään kirkastunut, miten usein elämässäni onkaan tilanteita, jolloin normaalisti tulee herkuteltua.
 
Väsyneenä tulee syötyä enemmän ja epäterveellisemmin. Tämä on ihan tutkittu juttu, johon on kuitenkin kiinnitetty huomiota painonhallinnan kannalta vasta viime vuosina. Huomaan tämän tosi selvästi omassa elämässäni, ja voin kertoa, että uniongelmat eivät yhtään helpota herkuttomuudessa pysymistä.

Herkuttelu on mulle myös tapa. Telkkari-illan tai hyvän kirjan kaveriksi kaipaan aina myös jotain hyvää syötävää. Joskus olen huomannut ajattelevani jopa niin, että koti-ilta on ihan mälsä ilman jotain hyvää syötävää. Toisaalta herkut voi korvata jollain terveellisemmällä hyvällä syötävällä, kuten vaikka hedelmäsalaatilla, mutta toisaalta on hyvä myös miettiä, että pitääkö kaikkeen kivaan tekemiseen myös kuulua aina syöminen... Mulle on myös piintynyt tapa, että ruoan jälkeen pitää saada jotain makeaa, mutta se on onneksi helppo kuitata vaikka mukillisella kahvia tai teetä, ja makeanhimo menee yleensä myös nopsaan itsestään ohi, jos sen vain ignooraa.

Herkuttelu on mulle valitettavasti myös jonkinlainen lääke negatiivisiin tunteisiin sekä palkinto jostain erityisen kuormittavasta hommasta. Aikaisemmissa töissä on ollut sellaisiakin tilanteita, että työpäivästä on jäänyt ihan suoraan paha mieli syystä tai toisesta, ja silloin olen huomannut aika selvästikin sen, että lääkitsen pahaa mieltä herkuilla. Toki varmaan jokaisessa duunissa on välillä noita hetkiä, jolloin vaikka asiakkaiden tai pomon törttöily aiheuttaa harmitusta. Nykyisessä työssä tuollaisia hetkiä ei juuri ole ollut, mutta silti huomaan välillä työpäivän jälkeen kaipaavani herkkuja koska on ollut olevinaan niin raskas päivä. Välillä teenkin hiukan pidempää päivää ja tietysti silloin, kun joutuu olemaan koko päivän skarppina tai kiiren tuntu on selvä, työpäivä tuokin ylimääräistä kuormitusta. Silloin herkuttelua voi ajatella vaikka palkintona siitä, että on ahkeroinut. Perjantaina yritin päästä yli tästä ajattelumallista miettimällä, että entäs jos ostaisin ja söisinkin herkkuja? Auttaisiko ne lopulta mitään väsymykseen tai harmitukseen, tai tulisiko niistä oikeasti parempi olo? Vai olisiko seurauksena myös fyysisesti huonompi olo ja mässyjen myötä entisestään vaikeutuva uni?

Joudun myös hiukan "syyttämään" avomiestä liiallisesta herkuttelustani. Tiedän, että mies tarkoittaa hyvää kantaessaan kotiin pullaa ja jäätelöä, koska hän tietää, että tykkään niistä, mutta jos jompi kumpi tai molemmat kantavat kotiin kaksin käsin herkkuja, niin niitä kertyy aivan liikaa, ja itse en ainakaan osaa vastustaa kiusauksia silloin, kun kotona on mässyä ihan mua varten hankittuna.

Tässä nyt oli hiukan hajanaisia pohdiskeluja herkkulakon tiimoilta. Olo on ollut selvästi kevyempi nyt helmikuussa, ja painokin on tainnut hiukan pudota. Olen ihan tietoisesti lisännyt hedelmien mussutusta, ja ne ovatkin toimineet hyvinä korvikkeina herkuille. Välillä olen huomannut kaipaavani myös normaalia enemmän hiilareita, esimerkiksi leipää, jota normaalisti syön hyvin satunnaisesti, on nyt mennyt vähän tavallista enemmän. Tavallaan odotan myös herkkulakon päättymistä, sillä sain mm. ystävänpäivälahjaksi suklaata, ja kyllähän niitä tekee jo mieli. Toivon silti, että pystyn maaliskuussa opettelemaan kohtuutta ja olemaan herkuttelematta päivittäin. Sinänsä herkkulakko ei ole ollut erityisen vaikea, että olisin mihinkään sortunut, päätös herkuttomuudesta kyllä pitää.