Juoksin eilen pidemmälle kuin yli 2,5 vuoteen. Viimeksi vuonna 2019 olen juossut parinkympin pitkiksiä. Silloin ne sujuivat melko kevyesti osana maratonharjoittelua. Tällä kertaa 20 kilometrin lenkki oli todella rankka, mutta selvisin siitä!
Kun sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan 2 vuotta sitten, en osannut arvata, että sairaus vaikuttaisi juoksuihin näin pitkään ja näin paljon. Nyt kun lääkityksen lopettamisestakin on jo useampi kuukausi, olen vihdoin päässyt juoksemaan jotakuinkin terveenä. En ole joutunut aloittamaan harjoittelua ihan nollasta, mutta sairaus on vaikuttanut kuntoon todella paljon. Lihakset kipeytyvät lyhyilläkin juoksuilla ja jalat eivät meinaa toimia - lihaskestävyys ja -voima on mennyt todella paljon alaspäin siitä mitä joskus oli.
Olisi hienoa kirjoittaa, että kahdenkympin lenkki näin pitkän tauon jälkeen oli haaveiden täyttymys ja juoksin hyvillä mielin. Mutta todellisuudessa olin aivan loppu jossain 14 kilometrin kohdalla ja olisin mieluusti vain jäänyt jonnekin ojaan makaamaan. Paha vain, että tuossa kohtaa kotiin oli vielä 6 kilometriä matkaa, ulkolämpötila muutama aste ja tulossa kunnon lumipyry, joten eipä sitä oikein voinut keskenkään lopettaa. Onneksi miesystävä oli mukana ja tsemppasi sekä vihjaisi, että ehkä kannattaisi mutustella hiukan lisäenergiaa kun jalka painaa. Siitä oli apua, ja kun olin raahautunut joitain vaikeita kilometrejä eteenpäin, pystyin jopa nostamaan vauhtia vielä viimeisille kilometreille ja ne tuntuivatkin taas hiukan helpommilta.
Kotona tein kyllä koko loppuillan kuolemaa. Mutta kuitenkin hyvillä mielin. Olen nyt tehnyt itselleni löyhän juoksuohjelman, joka perustuu yksinkertaisesti määräharjoitteluun. Juoksumäärä lisääntyy vähitellen maltillisesti. Pidennän pitkää lenkkiä pikkuhiljaa ja niin, että välissä juoksen lyhyempiä pitkiksiä. Viikkokilometritkin nousevat hissuksiin ja joka kolmas viikko on kevennetty viikko, jolloin juoksen selvästi vähemmän. Yritän myös kiinnittää huomiota palautumiseen ja levätä tarpeeksi. Jalkani kärsivät pitkien lenkkien jälkeen, mutta toivon niiden pikkuhiljaa kestävän paremmin iskutusta ja pidempiä lenkkejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti