Eristäytyminen voi aiheuttaa kriisin, mutta miten se etenee ja mikä siihen auttaa?

Hesarissa oli mielenkiintoinen artikkeli otsikolla Eristäytyminen aiheuttaa monelle kriisin, joka etenee vaiheittain (maksumuurin takana). Huomasin ihan selkeästi itsestäni jutussa esiteltyjä kriisin vaiheita, ja huviksi ja hyödyksi päätin naputella niitä ylös ja referoida samalla hiukan tuota juttua.

Ensimmäinen vaihe on shokki, ja se iskee aivan kriisin alussa. Mieli kieltää tapahtuneen ja se voi tuntua epätodelliselta asialta. En itse huomannut tätä vaihetta, sillä itsellä poikkeustila alkoi hektisellä työpäivällä, jossa konkretisoitiin sulkuajan toimenpiteitä ja mietittiin poikkeustilanneviestintää. Eli kriisi oli todellista ensi hetkistä alkaen.

Kun ensijärkytys tasaantuu, seuraa reaktiovaihe. Tässä vaiheessa tunteet nousevat pintaan ja voivat heitellä laidasta laitaan. Huoliajatukset ja stressi kasvavat. Huomasin ihan selkeästi, että kun poikkeustila oli jatkunut jonkin aikaa, negatiiviset tunteet, ahdistus ja keskittymisvaikeudut nousivat esiin.

Kriisin käsittelyvaiheessa lamaannus on tavallinen reaktio. Energiaa ei tunnu riittävän arjen pyöritykseen ja vaarana on, että ahdistuu entisestään. Eristäytyminen turhauttaa. Olen selvästi ollut poikkeustilanteessa vähemmän aikaansaava kuin parhaimmillani. Se ei ole laiskuutta, vaan jonkinlaista lamaantumista tässä poikkeustilanteessa.

Hesarin artikkelissa neuvotaan, että on todella tärkeää pitää päiväjärjestyksestä kiinni ja harrastaa liikuntaa. "Ei ole olemassa kehollista ja psyykkistä vireyttä erikseen. Ne vaikuttavat koko ajan toisiinsa." Tämä on ollut olennainen asia mulla kriisin käsittelyssä; eli olen yrittänyt liikkua, koska tiedän sen auttavan myös henkiseen lamaantumiseen.

Kriisin käsittelyvaiheen jälkeen tulee vihdoin sopeutumisvaihe, jossa tilanteen aiheuttama kriisi ei ole enää niin akuutisti päällä ja pystyy myös miettimään tulevaa. Eri ihmiset kuitenkin regoivat eri tavoin, ja jotkut eivät koskaan pääse sopeutumisvaiheeseen asti. Toisilla eristäytymisen yksinäisyys vaikuttaa enemmän kuin toisilla. Kriisi aiheuttaa myös lisästressiä, jos joutuu murehtimaan läheisistä tai omasta toimeentulostaan.

Artikkeli oli mielenkiintoinen, ja se myös kannustaa olemaan itselleen armollinen:
"Ei ole häpeä olla alavireinen tai hermostunut ... Ei ole häpeä sekään, ettei ole sataprosenttisesti toimintakykyinen. Se kuuluu poikkeustilaan."

Olen huomannut itsessäni ihan selkästi näitä kriisin vaiheita. Välillä täällä somessa tuntuu, että "kaikki" osaavat ottaa poikkeustilan paremmin vastaan; kotoillaan hyvällä mielellä, juostaan kuten ennenkin ja ollaan yltiöpositiivisia. Itse en ole missään vaiheessa oikein pystynyt tuohon, vaan huolestuminen ja ylimääräinen stressi on ollut koko ajan päällä.

Olen kuitenkin saanut itseäni aika hyvin rauhoitettua sillä, että olen edelleen pystynyt juoksemaan. Se on todella tärkeää ja juoksu on ihan kärkiasioita, jotka pitävät minut järjissään. Toinen on ollut sitten se, etten ole joutunut olemaan yksin. Ihmiskontaktit ovat vähentyneet yhden käden sormilla laskettaviksi, mutta on ollut mulle tosi tärkeää, että olen voinut punkata miesystäväni luona ja tavata edelleen perheenjäseniä.

Välillä on vaikeaa osata olla itselleen armollinen. Mun arkiliikunta on etätyön ja harventuneiden kauppareissujen myötä jäänyt ihan minimiin. Olen tuntenut huonoa omaatuntoa liikunnan vähenemisestä, ja yrittänyt paikata sitä juoksemalla, mutta lähes päivittäisistä lenkeistä huolimatta olen olen ollut tyytymätön itseeni. Tuosta tyytymättömyydestä olen nyt yrittänyt aktiivisesti päästä eroon, koska eipä siitä ole mitään hyötyä. Liikuntakin on alkanut maistua paremmalta, kun en pidä sitä suorittamisena. Pitäisi olla kiitollinen siitä, että olen jaksanut juosta, ja maaliskuussa sain notkahduksen jälkeen itseni taas kiinni juoksuohjelmaan.

On myös tärkeää antaa itselleen aikaa. Selvästi mulla menee tällaisissa kriisitilanteissa aikaa siihen, että pääsen sopeutumisvaiheeseen. Mutta uskoakseni nyt vihdoin siinä olen, ja on ollut mukava huomata, että alun lamaannus on jäänyt takaa-alalle ja nyt on jaksanutkin tehdä juttuja. Niin kuin vaikka ruokaa, kuten postauksen kuvissa. :)