Huonosti nukutun yön jälkeen lähdin melkoisella kiireellä kohti Maariaa. Hyvä kun tiesin, mihin bussiin mennä, en ollut yhtään katsonut esim. reittikarttaa ja tuntui aika epätodelliselta lähteä polkujuoksutapahtumaan näin huonosti valmistautuneena. Onneksi samassa bussissa tuli pari muutakin kisaajaa ja kisakansliana toiminut Maarian Mahdin urheilutalo löytyi helposti. Pukkarissa törmäsin instasta tuttuun Tiinaan, ja oli kivaa, kun oli seuraa lähtöpaikalle kävellessä. Tiina kertoi, että maasto on todella vaihtelevaa, ja että liukkauteen oli syytä varautua.
Lähtöalueella bongasin pari muutakin bloggaajaa, eli Sallan ja Hannan, oli kiva törmätä! Hiljakseen ripsinyt sade alkoi lähdön lähestyessä yltyä ja mua jännitti aika lailla, että mitenköhän pysyn pystyssä hankalassa kelissä. Tiesin olevani kovakuntoisemmassa seurassa, ja lähtöpamauksen kajahtaessa jättäydyin suosiolla mimmien taakse ja koko polkujuoksuporukan jälkijoukkoihin.
Ekalla kilometrillä liukkaus suoraan sanottuna pelotti. Mietin, että tuleeko tästä juoksusta yhtään mitään. Alusta oli sen verran vettynyt ja liukas, että normilenkillä olisin kävellyt. Vähitellen oma paikka juoksijoiden jonossa löytyi, ja juoksun rauhoittava vaikutus asettui kroppaan. Ekat kilometrit menin silti todella varovasti, sillä en uskaltanut luottaa siihen, että jalka pitäisi. Alustassa oli märkää juurakkoa, märkää kalliota, märkää heinikkoa, mutaa ja märkää pitkospuuta, huhhuh. Pahimmassa paikassa polun tilalla oli pelkkää pehmeää saviliejua, johon kenkä oli vaarassa upota kokonaan. Vauhti hidastui mateluksi ja päätin jopa ottaa mutavellistä kuvan, eipä se pysähdys tuossa vauhdissa paljoa enää hidastanut.
Parin-kolmen kilometrin taivalluksen jälkeen tuli pitkä pätkä kalliolle kiipeämistä. Edellä menijöiden esimerkistä vaihdoin kävelyksi. Mäen päällä toimitsijat kertoivat, että nyt kisan pahin ylämäki on takana. Siitä tuli hyvä fiilis, ja juoksu alkoi muutenkin sujua. Maasto oli kallioista, mutta huomasin, että pystyin luottamaan hyvin kenkään ja sain juoksurytmistä kunnolla kiinni. Sade yltyi pikkuhiljaa, kunnes noin viiden kilometrin kohdalla vettä tuli kuin saavista. Naureskelin itsekseni, sillä keli oli juuri sellainen, jota etukäteen olin kammonnutkin. Ja nautin joka metristä!
Kengissä oli vettä, kaikki vaatteet olivat aivan märät ja hiuksetkin ihan vettyneet. Kuuden-seitsemän kilsan kohdalla siirryttiin kalliolta taas mutaisemmalle ja juurakkoisemmalle pätkälle. Mun kallioilla löytynyt juoksurohkeus hiukan karisi, kun muutamassa mutkassa jalka lähti sivuluisuun mudassa tai juurakon päällä. Kerran meinasin kompastua ihan kunnolla maasta pistävään puuhun ja vauhti hidastui, kun en oikein uskaltanut juosta kunnolla. Kengissä lotiseva vesi ei auttanut asiaa...
Noin kahdeksan kilometrin kohdalla polku kaartoi metsästä Maarian altaan maisemiin, ja näkymät olisivat olleet varmaan todella hienot, jos katseen olisi uskaltanut irrottaa alustasta. Kuivalla kelillä oltaisiin menty pehmeällä ja hyvin juostavalla helpolla polulla, nyt sen tilalla oli heinikkoista mutarinnettä. Onneksi olin matkan aikana saanut jo vähän homman juonesta kiinni, ja erityisen liukkailla ja mutaisilla pätkilläkin pysyin pystyssä, kun vain lyhensin askelta ja luotin kenkään.
Jossain vaiheessa sade hiipui ja taisi lakata kokonaankin. Juomapisteellä noin 7,5 kilsan kohdalla olin ohittanut pari tyyppiä, ja vielä ennen yhdeksän kilometrin pistettä ohitin myös pari kisaajaa, joten nousujohteisesti eteni tämäkin juoksu. Yritin nostaa hiukan tahtia viimeiselle parille kilometrille, mutta huomasin myös, että kroppa alkoi jo väsyä ja keskittyminen meinasi herpaantua. Otin viimeisetkin hankalat paikat varman päälle ja pääsin kaatumatta maaliin ajassa 1:18!
Kisan jälkeen oli loistofiilis! Juoksu oli tosi jännittävä, sillä en ollut koskaan ennen juossut märillä poluilla, saati sitten, että olisin koikkelehtinut kallioilla rankkasateessa tai möyrinyt mutavellissä. Etukäteen jännitin sadekisaa, mutta lopulta siitä tulikin todella hieno kokemus! Oli mahtavaa, kun piti koko ajan keskittyä juoksuun, ja kun huomasi, että sitä pystyykin juoksemaan sellaisissa olosuhteissa, joihin ei ole aiemmin uskaltanut edes lähteä. Maisemien katseluun ei oikein ollut mahdollisuutta, mutta reitillä oli kyllä monta hienoa pätkää. Todella monipuolista maastoa ja kasvillisuutta. Jossain vaiheessa reitti kulki kapeana polkuna jonnekin korkeuksiin kurkottavan tiheän kuusikon keskellä, enpä ole moistakaan ennen kokenut. Huikea polkujuoksu!
Kivaa oli myös se, että kisan jälkeen pääsi saunomaan ja syömään soppaa. Lisäksi ihana Salla nappasi mut kyytiin kohti Turkua, ja kotimatka helpottui ihan huomattavasti, kun en joutunutkaan odottelemaan bussia. Muutenkin oli kiva tavata some-tuttuja ja jutskailla kisafiiliksiä muiden juoksijoiden kanssa. Järjestelyt toimivat ja reitti oli kiva, melkeinpä voisi sanoa samantien, että ensi vuonna uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti