Kolilla: Herajärven pohjoispään kierros, osa 1

Hiphei, tässä matkakertomusta vaellusreissusta Kolille. Kiersimme siskon kanssa Herajärven pohjoispään kierroksen 25.5. - 28.5.2017. Tekstiä tuli sen verran, että oli pakko jakaa matkakertomus kahteen osaan. Tässä turinaa Herajärven länsipuolen etapeilta.

Vaellusreissu Kolille alkoi osaltamme noin 9 tunnin ajomatkalla halki Suomen. Saavuimme Luontokeskus Ukkoon noin neljän maissa iltapäivällä ja saimme etukäteen varaamiemme vuokratupien avaimet. Täytimme myös vesipullot ja saimme päivityksen reitin vesitilanteesta, joka ei oikein hääppöinen ollut. Useampikin kaivo oli käyttökiellossa, joten vedenottopaikkoja olisi vähänlaisesti vaellusreitin varrella.

Ukko-Koli - Ikolanaho 3 km (+ Ikolanaho - Puroranaho - Ikolanaho 3 km)

Sää onnistui yllättämään heti torstai-iltana. Ensinnäkin maastossa oli paikoin vielä lunta, ja toisekseen ilma oli kostean lämmin, noin 20 astetta. Täydessä vesilastissa ja kaikki lämpimät vaatteet kantamukseen sullottuna rinkan paino lähenteli varmaan 15 kiloa (ns. normipaino oli noin 12 kiloa). Ensimmäiseen yöpaikkaamme, Ikolanahon vuokratupaan, oli vain 3 kilometrin mittainen matka, mutta jo siinä alkoi hiukan hirvittää. En ollut päässyt testailemaan lainarinkkaa, ja kuuman kostea sää teki olon nihkeäksi jo parin kilometrin matkalla. Polkujen lumilaikutkin hirvittivät. Ukkonen jyrisi ja pian saimmekin ensimmäisen sadekuuron niskaamme.

Ikolanaholla heitimme rinkat tupaan, ja koska nuotiopaikalla oli porukkaa ruoanlaitossa, päätimme tehdä pienen patikan ilman kantamuksia vielä ennen sapuskaa. Kävelimme metsän läpi Purolanaholle, joka olisi reitillä edessä viimeisenä päivänä Mäkrävaaralta laskeutumisen jälkeen. Aholla olikin ihan reippaasti lunta ja tihkusateessa metsäpolun puunjuurakoilla liukastellessa vähän taas hirvitti. Edessä olisi 40 kilometrin vaellus, eikä mun fiilis todellakaan ollut erityisen luottavainen.

Ikolanaho - Myllypuro - Ryläys - Ikosenvaara - Sammakkovaara - Kiviniemi 16 km

Ikolanahon tupa oli ihan ok, mutta vieras ympäristö ja mulle liian lyhyt punkka, niin nukuin todella huonosti ja perjantai alkoi vähän nihkeästi. Päivän ensimmäinen tauko Myllypurolla piristi kummasti, kun sai vähän huuhdeltua naamaa ja käsiä kylmässä vedessä. Hyvää fiilistä toi myös auringonpaiste ja lämpenevä sää, ja saimmekin nauttia perjantaina jopa 16 asteen lämmöstä. Lyhythihaisella tarkeni oikein hyvin!

Ryläyksen kipuamisesta olin etukäteen lukenut kauhutarinoita, mutta ihan kiva nousuhan se oli. Alueella näkyi tiuhaan isoja muurahaispesiä, joista osa oli jo metsittymässä, joku jopa kokonaan sammaleen ja varpujen valtaama. Osassa pesistä taas kävi hurja kuhina. Ryläyksen kodalle ja taukopaikalle saavuttiin aika lailla odotusten mukaisesti ja siellä olikin jo porukkaa nuotion ääressä. Ruoanlaittovuorot vaihtuivat sujuvasti, ja saimme nopsaan lounaan keiteltyä sekä kiehautettua kahvivedet termokseen mukaan.

Ryläyksen kodan jälkeen kierrettiin katsomassa näköalaa ja kiviputousta ja jatkettiin vaellusta lounassapuskojen verran keventynein kantamuksin. Kohta alettiin siskon kanssa puhua, että nyt pitäisi löytää joku kiva paikka kaffepaussille, ja sellainen tulikin kuin tilauksesta seuraavan mutkan takaa! Ikosenvaaran ihastuttavissa maisemissa kahvi maistui erityisen hyvälle ja tässä vaiheessa fiilis olikin oikein hyvä.

Vaaralta laskeutuminen olikin sitten toinen juttu. Polku peittyi tämän tästä kaatuneiden puiden alle, joita piti kiertää milloin mistäkin. Huomasin, että vamma-polvi alkoi taas vähän vammailemaan laskeutumisessa ja eteneminen oli älyttömän hidasta. Paikoin oli myös melkoisen kosteaa ja kosteikkojen ylitykseen tarkoitetut pitkospuut olivat lahonneet lähes olemattomiin. Vähitellen matka alkoi jo painaa jaloissa ja ajatukset kääntyivät jo kohti Kiviniemeä ja siellä odottavaa aittamajoitusta sekä saunaa.

Olimme etukäteen siskon kanssa arvioineet, että matkantekomme olisi hidasta, mutta silti etanamainen eteneminen yllätti. Näin tottumattomalle vaeltajalle rinkan paino tuli hiukan puskista, enkä oikein päässyt kantamuksen kanssa sinuiksi. Juomavetemme alkoi huveta nopeammin kuin jäljellä olevat kilometrit. Sammakkovaaralta laskeutuminen sai polven kiukkuamaan entisestään niin, että jokainen alaspäin menty askel sai aikaan tuskanirvistyksen. Tuossa vaiheessa olimmekin siskon kanssa yksimielisesti sitä mieltä, että viimeinen 3 kilometriä mennään tietä pitkin ja jätetään Kolinvaara väliin. Vaihdoin jalkaan lenkkarit ja loppumatka tuntuikin suorastaan keveältä.

Kiviniemessä odotti sauna, johon pääsimme lähes suoraan. Aittamajoitus oli myöskin viihtyistä ja päärakennuksen hanasta tuli juomavettä, mitä luksusta! Mulla oli saunajuomaksi varattua Cokis Zeroa ja perjantain ilta-aurinko paistoi aittamme rappusille. Olo oli ihanan raukea ja fiilis hyvä. Yöpissalla käydessämme saimme myöskin seuraa isäntäperheen kissasta, joka tuli aamulla jopa aittaamme vierailulle. Hyvinkin selvästi kolliksi tunnistettavan kissan nimi oli siskoni mukaan Sylvi..?

Meillä meni tähän 16 kilsan etappiin sellaiset 8 tuntia aikaa, taukoineen. Eli vauhtimme oli huikeat 2 km/h, joka alitti jopa pessimistisimmät arviomme. Suunnilleen kerran tunnissa pidimme pienen juomatauon, ja pidemmät paussit sitten lounaalla ja iltapäiväkahvilla. Vaarojen kipuaminen ja laskeutuminen juurakoissa ja kivikoissa vain oli älyttömän hidasta, ja myös kosteat paikat piti ottaa tarkasti. Nautin kyllä jokaisesta nousumetristä, mutta laskeutuminen muuttui matkan edetessä ja polvien väsyessä aina vaikeammaksi. Pohkeet ja akillesjänteet olivat mulla kovilla, ja vietin tovin saunassa vain hieroskellen kipeitä lihaksia. Lauantai olisi ennakkoon meidän lyhyin vaelluspäivä, mutta kroppa tuntui jo aika nuutuneelta. Kuinka patikkareissu eteni Herajärven itäpuolella, siitä matkakertomuksen toisessa osassa. :)