keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Juoksutauot jatkuvat

Vuosi on alkanut mollivoittoisesti, sillä olen flunssassa – taas! Miten on edes mahdollista saada kuukauden sisällä jo toinen flunssa? Tartutinko saman taudin itseeni joululoman jälkeen uudestaan vaikka hammasharjasta vai mistäköhän sain flunssan uudestaan? No, ärsyttävää tämä on joka tapauksessa.

Pääsin korkkaamaan vuoden 2019 kilometrien keräyksen perinteisesti uudenvuodenpäivänä, jolloin jolkottelin 14 kilometriä. Siinä onkin sitten koko alkuvuoden saldo. Olen monesti saanut heti tammikuussa vuoden kilometrien keräyksen hyvin alulle, mutta nyt on olo, että olen kamalasti jäljessä. Joka on tietysti hieman ylidramaattista, kun vuotta on kuitenkin kulunut vasta 9 päivää. 


Nyt, kun olen sairastanut jo kohta viikon verran, olen kyllä erityisen tyytyväinen siihen, että sain heti tammikuun ensimmäisenä juostua pitkiksen. Täällä oli melko liukasta, ja mietin ennen lenkkiä, että kaikki kuudesta kuuteentoista kilometriin olisi ok juoksusaldo sekä pakkasin nastalenkkarit juoksureppuun. Niitä ei onneksi tarvinnut vaihtaa kesken lenkin, vaan muutamaa paikkaa lukuun ottamatta lenkki sujui ilman liukasteluja normilenkkareilla. 

Tänään oli ekaa kertaa parempi olo kuin edellisenä päivänä, eli toivottavasti flunssa alkaa tästä taittua. Olisi ihana olla viikonloppuna jo juoksukunnossa. Viikonloppuna ei oikein ollut fiilistä kirjoitella blogiakaan, kun juoksemaan ei pääsyt, mutta olen kyllä funtsinut tämän vuoden tavoitteita ja niistä on tulossa oma postauksensa piakkoin. Toivottavasti lukijoilla on lähtenyt vuosi paremmin käyntiin!

2 kommenttia:

  1. Ihan käsittämätöntä kuinka paljon flunssaa on ollut liikkeellä, olen nähnyt paljon kommentteja missä kerrotaan että on sairastettu monta flunssaa peräkkäin tai sitä yhtä kuusikin viikkoa. Nyt on luvattu kovempia pakkasia, toivotaan että ne murhaavat kaikki flunssapöpöt!

    Itselleni ei ole kertynyt juoksukilometrejä vasta kuin 10, mutta koska olen käynyt myös hiihtämässä, sauvakävelemässä ja salilla soutamassa niin kaikkiaan kilsoja on 41,3. Harmi että spinningistä ei saa matkaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun yhdellä työkaverilla oli myös samoihin aikoihin flunssa ennen joulua, ja toinen vuoden alkuun. Outo tauti. :)

      Jospa tästä lähtisi kilometrien keräys mullakin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...