Ruskalenkki Ruissalossa

Lokakuun ensimmäisenä lauantaina saatiin nauttia upeasta aurinkoisesta ja lämpimästä kelistä. Lähdimme polkujuoksemaan Ruissaloon. Moni muukin oli kävelemässä tai juoksemassa, mutta poluilla oli silti varsin väljää. 

Tavallisesti tässä lokakuun alussa on ollut jo paljon ruskaa. Nyt syksy on ollut niin lämmin, ja merivesi on poikkeuksellisen lämmintä, jolloin lounaisrannikolla ruska onkin monin paikoin myöhässä. Erityisesti Ruissalon etelärannan kävelytietä juostessa huomasi, miten monet lehtipuut olivat vielä aivan vihreitä! Veikkaan, että ruska onkin Ruissalossa parhaimmillaan vasta myöhemmin lokakuussa.

Teimme lenkin, jossa kiersimme Ruissalon luontopolut Honkapirtin takamaastoissa, kasvitieteellisen puutarhan ympäri, sekä Ruissalon eteläosan ja Marjaniemen polut. Lisäksi juoksimme pitsihuviloiden viertä Ruissalon etelälaitaa. Laitan reittikartan kuvien jälkeen, jos joku innostuu kiertelemään samoja reittejä. 

Samalla reissulla tuli avattua talviuintikausi. Vaikka en kyllä tiedä, voiko puhua talviuinnista, kun ilma oli lähes +15 asteista, eikä merivesi juuri kylmempää. :D Joka tapauksessa keli oli kohdillaan pitkällä polkulenkillä!

Vuoden ensimmäinen 20 kilometrin polkulenkki

Tässä kun juoksuharrastusta on takana jo kymmenen vuotta, löytyy myös dataa ja tilastoja omista juoksuista. Olen joutunut tinkimään harjoittelusta vammojen ja sairastumisten vuoksi, mutta harrastuksen aikana on ollut myös monta ns. ehjää vuotta, jolloin olen päässyt juoksemaan ihan suunnitelmien ja juoksuohjelman mukaan.

Niin sanottuna normaalina harjoitusvuonna olen juossut yleensä talvikuukausina vähemmän ja kilometrejä on alkanut kertyä enemmän keväällä. Yleensä vuoden juoksutavoitteena olevat tapahtumat ovat olleet kesällä tai syksyllä, jolloin harjoittelun lisääntyminen keväällä on ollut luontevaa ja palvellut tavoitteita. Normaalivuonna olen juossut talvikuukausina usein pisimmillään 10-16 kilometrin lenkkejä. Ensimmäisen 20 kilometrin lenkin olen juossut yleensä huhtikuussa tai niillä main.

Nyt ensimmäinen kaksikymppinen odotutti itseään yli vuoden puolivälin. Hiukan jo epäilin, pystyisinkö alaselkä/berberivaivan vuoksi juoksemaan lainkaan noin pitkälle. Kun kuitenkin olin ilmoittautunut polkupuolikkaalle elokuussa, tiesin, että tuollainen matka pitäisi pystyä juoksemaan, jos haluaisin osallistua kisaan.

Juoksin kesäkuussa siihen mennessä vuoden pisimmät lenkit, ensin 14 ja sitten 16 kilometriä. Varsinkin jälkimmäinen oli viimeisillä kilometreillä aika raskas. Oli tosin hellekeli, joka varmaan vaikutti jaksamiseen. Kummankin lenkin juoksin sileällä, joten aikaa meni alle kaksi tuntia. Treenit eivät olleet ihan optimaalisia pitkää ja raskasta polkujuoksukisaa silmällä pitäen.

Olinkin laittanut juoksuohjelmaani tähän kohtaan pitkän polkujuoksun. Pyhän puolimaratoniin on aikaa alle neljä viikkoa. Tässä kohtaa on oikea aika juosta suurimmat määrät ennen kisaa. Olin miettinyt 20 kilometrin lenkkiä, mutta matkaan lähtiessä ajattelin, että 18 kilsaakin riitttäisi. Jaksaakseen juosta kisassa puolimaratonin, ei sitä tarvitse treeneissä juosta. Tavoittelin kuitenkin ajallisesti pitkää lenkkiä, jotta voisin myös testata varusteita ja syömisiä monen tunnin kisaa varten.

Päivä oli puolipilvinen ja lämpöä oli inasen päälle 20 astetta. Lenkin alkuun olo tuntui vähän vetelältä ja lämpö sai hikoilemaan runsaasti. Pysähtelin kuvailemaan ja ensimmäiset kilometrit etenivät hitaasti. Kun olin juossut tunnin, oli mittarissa vasta alle kuusi kilometriä. Laskeskelin, että samalla vauhdilla könyäisin poluilla vähän turhankin pitkään ja päätin nostaa vauhtia.

Vauhdinlisäys tuntui vaikuttavan positiivisesti juoksufiilikseen. En juossut edelleenkään kovaa, mutta kilometriajat olivat kahdeksan minuutin päällä sen sijaan, että olisin taapertanut kymmenen minuutin kilometrejä. Kun olin juossut kympin, totesin, että toinenkin samanlainen kyllä menee.

Lenkin loppuun hiukan väsähdin, kun minua alkoi närästää ja polttava tunne vatsassa veti juoksuasentoa lysyyn. Jep, olen keski-ikäinen ja kärsin närästyksestä. 🙄 Olin syönyt aamulla hiukan hintsusti ja vatsa ei oikein tykännyt, kun tyhjään mahaan tipahteli pelkkiä energianamuja. Energiaa riitti onneksi hyvin juoksuun, vaikka viimeisillä kilometreillä keskityin vain juomaan vettä.

Juoksin Ruissalossa. Jouduin hiukan kiemurtelemaan saadakseni vaaditut kilometrit kasaan, mutta nuohosin samalla kaikki saaren luontopolut ja sain 20 kilometriä kasaan! Aikaa meni inasen yli 3 tuntia, joten sain toivomani pitkän kenraaliharjoituksen poluilla.

Alaselkävaivani on ollut kesäkuukaudet selkeästi parempi, kiitos parin hyvän fyssarikäynnin. Tällä pitkällä lenkillä vaiva ei juuri haitannut. Oli ihanaa päästä pienen tauon jälkeen juoksemaan pidempään poluilla. Oli myös luksusta pulahtaa lenkin jälkeen uimaan Saaronniemessä.

Sain juoksulta hyvän mielen sekä mainion treenin Nuts Pyhän puolimaratonia ajatellen!

Kuuvan lenkki Ruissalossa - ihana alkukesän vihreys!

Kävin noin kuukauden tauon jälkeen juoksemassa Ruissalossa. Tänä aikana oli tullut kesä! Puissa oli tammia lukuun ottamatta jo ihan kunnon lehdet, ja tuomenkukat tuoksuivat, kun juoksin Kuuvan lenkin Ruissalon saaren eteläisimpään niemennokkaan. 

Lähdin liikkeelle Saaronniemestä, jossa on iso maksuton parkkipaikka sekä Fölin bussilinjan numero 8 päätepysäkki. Saaronniemessä on myös iso ja mukava uimaranta sekä kahvila. Kävinkin ennen lenkkiä Villa Saarossa kahvilla ja lenkin jälkeen uimassa. :) Ehdin viime viikolla jo useamman kerran mereen uimaan Naantalissa, mutta Saaronniemessä vesi oli paljon kylmempää! Sentään oli lämmennyt talven avantouinneista, mutta eipä vedessä oikein kauaa huvittanut polskia.

Kun lähtee kohti Kuuvaa Saaronniemen parkkipaikalta, pääsee menomatkalla kokemaan monimuotoista polkua. Ruissalon polut ovat helppoja osin siksi, että käytännössä vain talvikuukausina on märkää ja silloinkin pitkoksilla melkko helppoa menoa. Näin toukokuussa vähäsateisen jakson jälkeen polut olivat todella kuivia ja mäntymetsässä jo paahteinen tuoksu. 

Tämä reitti on siitä kiva, että lukuunottamatta Kuuvannokan pistoa, kyseessä on ympyräreitti. Paluumatka Kuuvasta Ruissalontielle on tosin enimmäkseen hiekkapohjaista kävelytietä ja sellaisenaan tosi helppoa menoa. Se sopi minulle, sillä kärsin edelleen piriformis-vaivasta, ja olen juossut hyvin vähän. Tämä juoksu olikin toukokuun ensimmäinen kympin lenkki. Paluumatka ei helppoudesta huolimatta ole ollenkaan tylsä, vaan reitti kulkee mm. ihastuttavan pitsihuvilan ja sen omenapuiden ohitse. Paluumatkan polkua reunustaa myös kielojen matto. Kielot eivät vielä kukkineet, ehkä ensi viikolla on niiden aika. 

Suppailuretki Kukkarokivelle - Suomen suurin siirtolohkare?

Jos vielä näin loppukesästä lähtee Ruissalon Saaronniemestä suppailemaan, hyvä retkikohde on Kukkarokivi (kivi on rauhoitettu lintujen pesintään heinäkuun loppuun asti). Kukkarokivi on hämmentävän iso siirtolohkare, joka nököttää meressä Ruissalon luoteisrannikolla. 

Kukkarokivi on saanut nimensä höpsön jättiläistarun mukaan, jonka voi lukea vaikka tästä Ilta-Sanomien artikkelista. Todellisuudessa siirtolohkareet on kuljettanut paikoilleen viimeisen jääkauden aikana Suomea peittänyt kilometrien paksuinen jää, joka laajentumisvaiheessa repi kalliosta irti kiviä ja kuljetti niitä joskus kauaksikin. Jään sulaessa lohkareet jäivät paikoilleen ja huonosti maisemaan sopivina möhkäleinä saivat tietysti mielikuvituksen laukkaamaan. Kukkarokivi on Suomen suurin näkyvissä oleva siirtolohkare.

Matka Saaronniemen uimarannalta on noin 1,5 kilometriä, eli suppailuretkeksi matka on aika lyhyt. Lyhyin reitti Kukkarokivelle olisi koirauimarannalta, vain muutama sata metriä, mutta siitä ei oikein retkeä tulisi, joten suosittelen lähtemään vähän kauempaa matkaan. Laivaväylä kulkee Saaronniemen editse, ja esimerkiksi Naantalista lähtevät Finnlinesin isot laivat kulkevat siitä, joka kannattaa ehkä huomioida retken aikataulussa. 

Me kävimme tutustumassa Kukkarokiveen suppaillen ja vasta kiven luona tajusimme, että isosta siirtolohkareesta lohjenneet palaset muodostavat kiven ympäristöön kuin pienen käytävä-luolaston. Ison lohkareen lipan alle on jännittävä lipua suppilaudalla ja yhden lohjenneen palasen ja ison Kukkarokiven väliin on muodostunut myös kapea sola. 

Kukkarokivi on tosiaan valtavan suuri, ja sen vierellä tuntee olonsa pieneksi. Nyt, kun uimavedet ovat vielä tosi lämpimiä, melontaretki kivelle kannattaa! Kuvat puhukoot puolestaan. 

Aurinkoinen alkusyksy kutsuu polkujuoksemaan

Syksy on mitä parasta juoksuaikaa ja erityisen hyvä vuodenaika juosta poluilla. Polkujuoksuilla pääsee seuraamaan vuodenaikojen vaihtumista ja näin syksyllä ruskan etenemistä. Välillä voi pysähtyä katsomaan syysauringon säteiden kimmellystä harvenevan lehtipuun oksien läpi. Ruska alkaa syyskuussa pohjoisimmassa Suomessa, mutta täällä lounaisrannikolla ruska on kauneimmillaan yleensä vasta lokakuun alussa. Alkusyksyssäkin on silti väriä! Maisema on vielä kirkkaan vihreä, mutta väriläiskiä tuovat keltaiset koivunlehdet ja kielot, punaiset ruusun- ja pihlajanmarjat sekä kärpässienet.

Polkujuoksu on kropalle lempeämpää kuin asfaltilla meno. Juoksu ei ole niin staattista kuin maantiellä ja epätasaisella alustalla myös jalkojen pienet lihakset ja keskivartalo pääsevät töihin. Alusta on pehmeä ja siten lempeä mm. polville. Itse hurahdin polkujuoksuun, kun kuntoutin itseäni polvi- ja selkävaivan jälkeen. Polkujuoksu tekee myös hyvää aivoille. On ihan eri asia juosta luonnossa ja epätasaisella alustalla, jossa joutuu miettimään mihin jalkansa laittaa. Pää askartelee yksinkertaisten päätösten kanssa. Kierränkö kiven oikealta vai vasemmalta? Astunko juuren päälle vai sipsutanko juurien välissä? Mihin polku jatkuu? Tuollainen toiminta on hyväksi mielelle. Hetkeen on pakko keskittyä. 

Alkusyksystä polut ovat yleensä kesän jälkeen kuivassa ja muutenkin hyvässä kunnossa. Sulamisvedet liukastavat polkuja keväisin ja loppusyksystä sataa useammin, mutta nyt kannattaa hyödyntää hyväkuntoiset polut ja aurinkoiset syyspäivät suuntaamalla metsään! Valoa riittää vielä hyvin myös alkuillan lenkeillä, mutta jos kesän lämpö on ollut liikaa, on keli jo selvästi viilennyt. Kuitenkaan ei tarvitse vielä ihmeemmin vaatetta.

Syksyn viilentyessä voi olla välillä haastavaa valita keliin sopivat juoksuvaatteet. Hyvä nyrkkisääntö juoksuvaatteiden valintaan on miettiä, mitä laittaisi päälle, jos lämmintä olisi kymmenen astetta enemmän ja aikoisi vain hengailla ulkona. Liikaa ei kannata pukea päälle, koska silloin olo muuttuu tukalaksi ja juoksusta tulee raskaampaa. Mielestäni parhaat juoksuvaatteet syksyyn ovat pitkät, ohuet trikoot sekä pitkähihainen ohut juoksupaita. Kun lämpötila laskee, sataa ja/tai tuulee, niin päälle voi heittää tuulenpitävän juoksutakin. 

Heitän tähän pari linkkiä syyssäihin sopiviin juoksuvermeisiin. Innostuin Scandinavian Outdoorin Outdoor-päivillä tekemään ostoksia, kun polkujuoksukengät olivat alessa. Olen juossut viime vuosina poluilla Hokan kengillä ja nyt Speedgoat 5 -mallissa oli tullut myyntiin uusi väri, joten klikkasin tossut ostoskoriin ja nyt odotan niitä saapuvaksi! Samalla katselin muitakin juoksuromppeita. Nämä New Balancen mainiot perustrikoot ovat nyt Oudoor-päivillä tarjoushintaan alle viisikymppiä (mainoslinkki Scandinavian Outdoorille). 

Paras juoksupaita syksyyn on tekninen ja toimiva, kangas on ohutta ja hengittävää ja mukana voi olla vielä hengittävämpää verkkomateriaalia. Paidan pitää myös olla istuva, muttei täysin ihonmyötäinen, jolloin se on mukava päällä muttei myötäile ihan jokaista muhkuraa ja kuoppaa. Tämä Patagonian paita on kevyt ja ilmava ja sitä on saatavilla kivoissa pirteissä syysväreissä (mainoslinkki Weekendbeelle). 

Viikonloppuna oli lähes kesäinen keli ja hyvin tarkeni hihattomassakin polkulenkillä. Juoksin eilen 12 kilometrin lenkin Ruissalossa, postauksen kuvat ovat tuolta lenkiltä. Lenkki oli ensimmäinen yli kympin juoksu sitten kesäkuun alun. Tämä vuosi tuntuu olleen juoksutaukoa toisensa perään ja nyt olen taas yrittämässä takaisin kuntoon. Juoksu ei anna mitään ilmaiseksi, kuntoon ei pääse ilman säännöllistä ja nousujohteista harjoittelua ja jokainen metri on itse juostava. Kunnon kohoaminen antaa kuitenkin virtaa jatkaa harjoittelua ja nyt on kiva juosta, kun voi nauttia aurinkoisista syyssäistä!

Takaisin kuntoon! (Vaikka ei ilman huolia...)

Blogia tai instaa seuraavat eivät varmastikaan ole välttyneet vinkunaltani, kun ole tuskaillut kilpirauhasen liikatoiminnan ja sen lääkityksen kanssa viimeiset kaksi vuotta. Kun lääkitys loppui viime vuoden lopussa, en oikein edes uskaltanut toivoa juoksukunnon palaavan vaikka siihen oli vihdoin mahdollisuus. Nytkin pelkään, että jinxaan hyvin menneen kevään sillä että kerron asioista ääneen. Uskallan nyt kuitenkin sanoa, että olen nyt paremmassa juoksukunnossa kuin saatoin vuoden alussa toivoa. 

Koko sen aikaa kun söin lääkitystä kilpirauhasen liikatoimintaan jouduin treenaamaan kuin käsijarru päällä. Juoksulenkeillä noin 12 kilometrin kohdalla vastaan tuli seinä, ja myös nopeustreenit olivat suurimman osan aikaa mahdottomia. Silti huomasin usein ajattelevani, että jos vain puskisin tuota rajoitinta vastaan, jos vain yrittäisin kovemmin, niin ehkä pystyisinkin juoksemaan kuten ennen lääkitystä. Todellisuudessahan kyllä puskin ja yritin kerta toisensa jälkeen yli sen, mihin kroppa sillä hetkellä pystyi. Juoksin yli 12 kilometrin lenkkejäkin, vaikka jaloista oli jo kaikki voima mennyt, keräsin satasen kuukausikilometrejä joka kuukausi viime vuonna ja onnistuin jopa juoksemaan yhden kisan onnistuneesti maaliin. Mutta jouduin myös jättämään yhden kisan kokonaan väliin, keskeyttämään toisen rytmihäiriöiden takia, testijuoksu päättyi pettymyksen kyyneliin ja monesti lenkin jälkeen koko loppupäivän olin niin kipeä, että hyvä kun jaksoin sängystä nousta. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi yrittänyt.

Tämän kevään juoksut vihdoin ovat antaneet minulle synninpäästön. Ilman lääkitystä ja tasaantunein kilpirauhasarvoin pystyn oikeasti nostamaan kuntoani. Jalkojeni lihakset vahvistuvat lenkeistä, ja seinä siirtyy harjoittelulla aina vain kauemmaksi. Lääkityksen aikana en olisi voinut tehdä mitään, mikä olisi parantanut tuloksiani. Vasta nyt pystyn harjoittelemaan kuten terveenä, nousujohteisesti ja niin, että kunto oikeasti kasvaa. Kahden vuoden jälkeen tuntuu pieneltä ihmeeltä, että kroppa oikeasti reagoi treeniin ja pystyn noudattamaan progressiivista juoksuohjelmaa. Lihaskato ja kunnon lasku sairastamisen aikana ovat tosiasioita, jotka korjaantuvat hitaasti, mutta nyt olen toiveikas.

Täysin 100% kunnossa en tunnu nytkään olevan. Olen usein poikkeuksellisen väsynyt ja joitain oireita on edelleen ajoittain. Ja alati huolissaan olevana tietysti mietin, että mitä jos sairaus palaa tai mitä kilpirauhaseni hiljalleen hiipuu, jolloin edessä on vajaatoiminta. Kummatkin ovat mahdollisia seuraamuksia ja en vain osaa olla murehtimatta tulevaa.

Kirjoitin maaliskuussa seuraavasti: "Maaliskuun juoksuista jäi kokonaisuudessaan hyvä fiilis ja nyt oli tosiaan tämän vuoden ensimmäinen kunnon treenikuukausi samoin kuin ensimmäinen kunnon treenijakso kilpirauhassairauden lääkityksen päättymisen jälkeen. Toivottavasti kunto nyt lähtee tästä nousuun!" Nyt tuntuu aika huikealta, että tuo toive todella toteutui! Juoksin noin 2,5 vuoden tauon jälkeen ensimmäisen 20 kilometrin lenkin. Nyt toukokuussa olen juossut jo kertaalleen 22 kilometrin lenkin sekä 20 kilometrin lenkin poluilla nyt viikonloppuna. Eivät nuo pitkät juoksut mitään rutiinia ole, mutta on lähes hämmästyttävää, miten pystyn nyt moisiin matkoihin, joista ei viimeiseen pariin vuoteen ole voinut edes haaveilla. 

Nyt keväällä polkulenkit ovat olleet juoksuharjoittelun suola ja sokeri, ja odotan innolla, että pääsen tekemään jatkossa mm. mäkiharjoittelua poluilla. Polkujuostessa kevään etenemisen luonnossa todella huomaa ja tuon tuosta bongaa metsälenkeillä kukkia tai oravia kevätpuuhissaan. Postauksen kuvat ovatkin viikonlopun polkupitkikseltä Ruissalosta! Kävin lenkin päätteeksi myös heittämässä talviturkin ja se oli kylmää kyytiä se.