tiistai 30. tammikuuta 2024

Tammikuun talvijuoksut

Tammikuulle minulla oli vain yksi juoksutavoite - saada kasaan sata kilometriä juoksua. Arvelin tavoitteen olevan melko helppo, kun viime vuoden lopusta juoksumääriin tulisi iso pudotus. Ja kyllähän kilometrit tulivatkin kasaan aika lailla iisisti, vaikka huonoja juoksukelejä riitti. Juoksin tammikuussa yhteensä 106 kilometriä. Enemmänkin olisi helposti tullut, mutta valitsin juosta mieluummin vain lyhyitä lenkkejä ja helppoja treenejä. 

Viime vuoden marraskuussa liikuin tosi paljon, pidin oman marrasputken ja pelkästään juoksua tuli 140 kilometriä. Joulukuu ei ollut niin liikunnallinen, mutta muun elämän kiireitä riitti ja juoksu oli edelleen tavoitteellista 120 kilometrin ylittyessä. Tammikuun ajattelin tuovan muassaan kaivattua lepoa. Liikuntamääristä ja yöunista huomaakin, että tässä kuussa olen keskittynyt enemmän lepäämään kuin lenkkeilemään.

Ihan hyvä, että tavoite oli tässä kuussa alhaalla, sillä juoksukelit olivat ajoittain ihan perseestä. Vuosi alkoi kovilla pakkasilla, ja viimeinen kolmannes meni liukkailla baanoilla. Siinä välissä tuli jossain kohtaa puoli metriä lunta, ja esimerkiksi kuun ainoan yli kympin lenkin juoksin osittain umpihankea auraamattomilla pyöräteillä. Juoksen ulkona vuoden ympäri, ja omalla tavallaan kelit tuovat tietysti vaihtelua lenkkeihin, mutta tässä kuussa olisi kyllä kelvannut sellainen pitävä lumikeli pikkupakkasessa tämän sekametelisopan sijaan. Postauksen kuviksi valitsin alkukuun nättien lumipäivien lenkkikuvia.  


torstai 11. tammikuuta 2024

Juoksu kovilla pakkasilla

Uuden vuoden juoksukelit eivät toistaiseksi ole olleet erityisen hyvät. Tammikuun ensimmäisen viikon kovat pakkaset ovat varmasti karkottaneet monta juoksijaa pois lenkkipoluilta, ja nyt lyhyen lauhemman jakson jälkeen ennusteissa on taas kylmempiä kelejä. 

Jotkut tykkäävät kertoa juoksun säässä kuin säässä olevan vain asenne- ja pukeutumiskysymys. Ihan näin ei kyllä mielestäni ole. Jotkin perussairaudet voivat estää kylmässä urheilun ja on muutenkin hyvin yksilöllistä, miten kroppa reagoi koviin pakkasiin. Pukeutumisella ei pysty vaikuttamaan esimerkiksi hengitysilman lämpötilaan. 

Kovalla pakkasella myös pukeutuminen on yleensä haastavampaa. Pakkasella juostessa pitäisi pukeutua siten, että ensimmäisen kilometrin ajan on vähän vilu, mutta sitten liikunta lämmittää kroppaa niin, että loppulenkki menee mukavasti. Liian lämpimästi tai kylmästi pukeutuminen ei lämpimämmillä keleillä ole niin iso ongelma, ja liikunta kehittää hyvin kroppaan lämpöä vielä silloin, kun pakkasta on yksinumeroisia asteita. Mutta mitä kylmempää on, sitä vaikeammaksi menee vaatettaa itsensä sopivasti erityisesti äärialueiden osalta. Myös esim. reidet ja takamus jäähtyvät herkemmin joillain ihmisillä ja berberin pitämisessä lämpimänä voi olla haasteita. Juostessa huurustuva hengitysilma aiheuttaa omat kommervenkkinsä, samoin hikoilu. Jos on liikaa päällä ja lenkin alkuun hikoilee reippaasti, alkavat hiestä märät vaatteet jossain kohtaa tuntua kalseilta. Pukemalla märkänäkin lämmittävää merinoa aluskerrokseen voi tätä jonkin verran välttää. 

Itse olen juossut myös näillä alkuvuoden yli -20 asteen pakkasilla. Minulla kylmä hengitysilma ei aiheuta ongelmia, joten voin hyvin juosta kylmälläkin. Jos pakkasta olisi vain päivä tai pari, pitäisin pakkaspäivät lepopäivinä, mutta kun kylmä jakso jatkuu viikonkin, juoksen jotakuinkin normaalilla rytmillä 3-4 kertaa viikossa. Olen kuitenkin juossut vain lyhyitä lenkkejä ja hidasta vauhtia. 


Pukeutumisen olen kokenut isona haasteena pakkaslenkeillä. Juoksuvaatteiden kerrostamisella en ole saanut itseäni pidettyä tarpeeksi lämpimänä ja olenkin käyttänyt uloimpana kerroksena esim. paksumpia vaellushousuja. Jos on vähänkin tuullut, kasvot ovat kärsineet kylmää ja olen vetänyt buffihuivin ihan silmien alle lämmittämään poskia. Huivi tosin jäätyy lämpimän ja kostean hengitysilman vuoksi. Pakkasilla itsensä toppaaminen on mielestäni hirveän työlästä ja se vähän laskee juoksufiilistä, mutta itselleni on tärkeää pitää yllä rutiinia vaikka sitten lyhyiden lenkkien muodossa. 

Listasin joulukuussa 10 vinkkiä talvijuoksuun. Ne pitävät paikkansa kovillakin pakkasilla, mutta mitä kylmempää on, sitä enemmän kannattaa kuunnella kroppaa ja keventää juoksuohjelmaa tarvittaessa. Itse toivon lämpimämpiä kelejä, sillä alkukuusta juoksumäärät ovat jääneet varsin vähäisiksi, ja pisin lenkkini on toistaiseksi alle kympin. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...