sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Supertehokas syyskuu

Selasin tuossa Garmin Connectista kuukauden juoksuja, ja onnittelin itseäni huomatessani, että syyskuussa tuli juostua todella monipuolisia lenkkejä ja Juoksuhaasteestakin sain useamman kohdan hoidettua. Juoksin tässä kuussa 128 kilometriä, eli syyskuu nousi vuoden kolmanneksi kovimmaksi juoksukuukaudeksi.


Muutin elokuun lopussa ihka omaan asuntoon, ja olen kotiutunut kuukaudessa hämmästyttävän hyvin. Töissä on ollut tosi kiireistä, kuten mulla aina tähän aikaan vuodesta. Siitä huolimatta en ole tehnyt pitkää päivää kuin ihan pari kertaa. Hommia on jäänyt vähän rästiin, joo, mutta nyt tuntuu, että ratkaisu oli oikea, sillä olen ehtinyt juosta hyvin ja laittaa kotiakin siinä sivussa. Syyskuu on ollut hämmentävän tehokas.

Kuukausi alkoi todella kivasti Maaria Traililla, jossa juostiin Turku Trail Cupin syyskauden avauskisa sateisessa säässä, mutta kaikin puolin onnistuneesti ja hyvällä fiiliksellä. Tietyllä tapaa sain tuosta polkukisasta sellaisen tosi hyvän onnistumisen fiiliksen, joka jäi elokuiselta Paavon puolikkaalta uupumaan. Hyvin menneestä juoksusta sain heti lisäboostia juoksutreeneihin.

Juoksuintoa ei vähentänyt edes kuun alkupuolella käynyt haaveri. Ensimmäistä kertaa pannutin polkulenkillä ja sitten olikin kyynärvarsi vähän auki. Koska olen mielestäni keskimääräistä kömpelömpi koikkelehtija, olenkin odottanut, koska oikein tupeksin itseni nurin metsässä. Nyt vähän sattui, mutta onni onnettomuudessa, loukkasin käden enkä jalan, mitään ei mennyt rikki ja haava on parantunut hyvin. Oli hieman extreemimpi kokemus kaivaa omasta kyynärpäästä neulasia ja pikkukivi. o.O Kunnon bloggaajana nappasin tietysti naarmusta kuvan heti, kun olin saanut itseni kaivettua turpeesta. :D



Juoksuhaasteesta sain syyskuussa napsittua seuraavat haastekohdat:
  • Juokse 400 metriä kovaa ja ota aikaa: Olen juossut radalla jo monesti tänä vuonna, ja 400 metrin vetoja, mutta en ole koskaan testannut juosta ratakierrosta kovaa. Juoksin lämppäriksi yhden kahden minuutin ratakierroksen, mutta en tiedä, oliko se virhe, tai olisiko pitänyt palautella pidempään sen jälkeen. Aloitin kovan nelisatasen liian kovaa ja vauhti hyytyi loppua kohti, aika 1:33. Tulipahan tehtyä.
  • Juokse mäkivetoja.
  • Juokse Cooperin testi: Etukäteen pelätyin haaste ei ollutkaan lainkaan paha! Lähdin tasaista 4:50 km-tahtia ja lopussa pyrin kiristämään mitä pystyin. Vain viimeinen minuutti tuntui oikeasti pahalta. Saavutin tavoitteeni, joka oli 2500 metriä!

Lisäksi olen ehtinyt tutustumaan uusiin lenkkimaastoihin ja juoksemaan vähän vanhoillakin kulmilla. Syyskuun juoksut päättyivät kuten alkoivatkin, eli polkujuoksukisaan. Eilinen Hirvensalo Trail oli hyvin mäkinen ja paikoin haastavakin, mutta juoksu sujui hyvin ja jäi taas hyvä fiilis. Syyskuu oli kaikin puolin mainio juoksukuu!

lauantai 29. syyskuuta 2018

Hirvensalo Trail: Sykkeet tapissa laskettelurinnettä ylös alas

Tämän vuoden aikana juostuja mäkitreenejä: yksi (1). Ks. ystävällisesti postauksen 5 syytä skipata mäkivedot kohta 4. Paitsi ettei kisa suinkaan mennyt penkin alle, vaikka mäet kyllä hapottivatkin aika kivasti!

Aamulla vesilammikot olivat jäässä, mutta kisastartin koittaessa kello 11 keli oli lämmennyt jo päälle kymmenen asteen ja aurinko paistoi kauniisti. Päätin lähteä juoksuun ohuessa pitkähihaisessa ja vedin kaulaan buffin sekä käteen hanskat, ne saisi tarvittaessa pois. Hirvensalossa oli tarjolla 6 km, 10 km ja 20 km matkat, ja olin mukana kympillä, kuten myös aiemmista Turku Trail Cupin kisoista tutut Marjut, Jenni ja Eero. Tiedossa oli siis Maaria Trailin tapaan hyvä juoksuporukka tsemppaamaan omaa menoa.


Hirvensalo Traililla tehtiin TTC:n osallistujaennätys, sillä rinteitä kipuamaan lähti noin 170 polkujuoksijaa. Heti paukusta kiivettiin ekaa kertaa laskettelurinteen huipulle ruohikkorinnettä mutkittelevaa mäkiautorataa pitkin. Suurin osa ylämäestä meni kävellen, sillä ei ollut mitään järkeä juosta jalkoja hapoille heti ekassa nousussa. Ehkä vähän hassusti eka kilometri taisi olla kisan hankalin, sillä nousun päällä tuuli aivan jäätävästi ja kun kropassa ei ollut vielä lämpöä lainkaan, niin olin aivan jäässä. Silmät vettä valuen ja kohmeisin jaloin oli todella haastavaa lähteä samantien jyrkkää rinnettä alaspäin. Mutaisessa ruohikossa kiemurteli vielä ilmeisesti rinnehissin kaapeleita, niin menin ihan extra-varovasti ja jäin heti jälkeen juoksukamuista.


Soratieosuuden jälkeen reitti jatkui kallioisena ja mäkisenä, ja kesti todella pitkään lämmetä, kun jyrkissä ylä- ja alamäissä piti jatkuvasti himmailla ja näköalakallioilla kävi kylmä viima. Vihdoin kahden kilometrin täytyttyä alkoi olla sen verran lämpöisämpi, että sain riisua buffin ja hanskat. Kroppa oli alkumatkasta myös aika jännittynyt, ja sykkeet jo kolmannella kilometrillä lähellä maksimia, mutta ihmekös tuo, kun mentiin jatkuvasti vain mäkiä ylös alas. Kallioilla oli myös paikoin hiukan liukkaita paikkoja, mutta onneksi niistä selvittiin, ja porukassa juoksu helpotti menoa.

Puolimatkassa kiivettiin toistamiseen laskettelurinteen huipulle ja päällä odotti juomapiste. Nappasin nopsaan kuvan, ennen kuin lähdettiin taas alaspäin. Luvassa olisi vielä yksi kipuaminen rinteen päälle aivan kympin lenkin viimeisellä kilometrillä, ja tässä vaiheessa keskusteltiinkin juoksukamujen kanssa, että nyt taitaa olla hyvä hetki kiristää vauhtia, koska viimeinen nousuhan menisi vaikka kontaten, sinne ei tarvitsisi enää säästellä paukkuja. :D


Kuudesta yhdeksään kilometriin menikin sitten kivasti vauhdin puolesta nousujohteisesti, mutta maaston puolesta hiukan tasaisemmin. Polku oli hyvin juostava ja vain muutaman kerran kenkä hiukan luisti juuren päällä tai mudassa. Vaikka sykkeet olivat aika lailla tapissa, jalka nousi hyvin ja selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin. Hapotti kyllä, ja porukkakin hajosi jo ennen viimeistä nousua, mutta hyvä fiilis oli juostessa, kun tuntui, että kulkeehan tämä taas.

Viimeinen laskettelurinteen nousu meni taas kävellen ja jyrkkenevän yläosan osalta ankkamaisesti vaappuen. Viimeiset sadat metrit tultiin alas samaa mäkiautorataa jota lähdettiinkin. Rinteen päällä oli vaikea saada jalat tottelemaan ja pohkeissa ja penikoissa tuntui. Jonkunlaisen loppukirin sain sentään mäen puolivälistä alas asti, ja oli kyllä elämäni omituisin loppukiri! Kaltevaa ja jyrkkää, tiukkaa käännöstä yksi toisensa perään, oli aika hauskaakin yrittää löytää optimaalinen askelrytmi ja juoksulinjat mutkiin.


Maalikaaren alta juoksin noin ajassa 1:13, ja täytyy sanoa, että aika yllätti positiivisesti! Huomattavasti itselleni sopivammalla reitillä Maaria Traililla kymppi meni "vain" neljä minuuttia nopeammin. Hirvensalossa tuli kuitenkin kävelyä huomattavasti enemmän ja reitti oli selvästi rankempi. Onneksi oli suht kuiva keli, sillä märällä alamäet olisivat olleet mulle todella vaikeita, kun eivät ne nytkään olleet helppoja. Porukassa juoksusta oli taas valtavasti hyötyä, enkä varmasti olisi kyennyt noin hyvään aikaan ilman juoksukavereita!


Hirvensalon reittiprofiili oli kyllä aika hurja, ja kympin lenkillä tuli nousua rapiat 300 metriä. Se kyllä tuntui! Jännästi eka vitonen oli selvästi rankempi kuin jälkimmäinen, joka kyllä sopi mulle, kun yleensäkin aloitan varovasti ja pyrin kiristämään lopussa. Alkupuolisko oli myös hyvin kallioinen ja mäet olivat jyrkkäpiirteisempiä kuin loppupuolella, joka oli metsäisempi. Laskettelurinteen kipuamiset rytmittivät hauskasti juoksua. Maisemia ei kauheasti pystynyt katselemaan, mutta näköalapaikkojen lisäksi reitillä oli muutamia perin viehättäviä polkuosuuksia, joilla pakkasen nipistämät puunlehdet ja pilkulliset sienet toivat väriä syysmetsään. Oli kiva juoksu!

perjantai 28. syyskuuta 2018

Parasta syksyssä: värikkäät lenkkimaisemat

Syksy on monelle uusien harrastusten aloittamisen aikaa, mutta itselle syksy tuntuu usein kiireiselle ja en todellakaan halua kalenteriini mitään uutta täytettä. Juoksuharrastus tuo kiireen keskelle sopivia reippailutaukoja ja rauhoittumista hiljalleen värittyvän luonnon keskellä. Paras asia syksyssä onkin mielestäni seurata ruskan etenemistä ja ihastella puiden värikirjoa. Tässä muutama kuva syksyn lenkeiltä.











P.S. Olethan tietoinen Mennään metsään -kampanjan huipentumisesta? Nyt kampanjassa kerätään kahden viikon ajan suomalaisten metsäkäyntejä, jotta Suomen laajat jokamiehen oikeudet saataisiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Kirjaa metsäkäyntisi Mennään metsään -laskuriin, niin suojelet jokamiehenoikeuksia ja tuet kampanjaa!

P.P.S. Huomenna mää menen metsään Hirvensalo Traililla. Nähdään siellä!

torstai 20. syyskuuta 2018

Miksi bloggaan?

Blogin kolmevuotissynttäreitä vietettiin 20.8.2018. Aiemmilta vuosilta hyväksi havaittuun tapaan unohdin autuaasti koko asian, kunnes pari päivää jälkeenpäin havahduin miettimään, että koskas ne blogisynttärit oikein olivatkaan. Samalla aloin pohdiskella syitä blogin pidon taustalla ja olen niitä tässä hissukseen naputellut ylös.

Aloitin blogin alkusyksystä 2015, koska kaipasin lisämotivaatiota maratonille treenaamiseen. Jo ennen oman blogin perustamista luin jonkin verran juoksublogeja. Oman blogin myötä on ollut kuitenkin kivempi kommentoida ja seurata aktiivisemmin muita juoksijoita. Olen aina ollut tiedonjanoinen luonne, ja jos jostain innostun, hankin lähes ensitöikseni asiasta käsiini mahdollisimman paljon luettavaa. Blogeista olen saanut vertaiskokemuksia, inspiraatiota ja tietoa juoksuharrastuksen tueksi. Toivon myös omalla blogillani voivani tuoda jotain lisäarvoa muille juoksijoille.


Blogin kautta juoksuharrastukseen on tullut myös yhteisöllisyyttä. Lenkkeily on ainakin mulle epäsosiaalista puuhaa, aikaa itselle ja mahdollisuus tuulettaa päätä raikkaassa ulkoilmassa. Harrastuksen sosiaalinen puoli painottuukin mulla someen ja juoksutapahtumiin. Bloggaaminen on yhteisöllistä, kun sekä kirjoittelee että lukee ja kommentoi blogeja, ja vähitellen muista bloggaajista tulee ”tuttuja”. Vaikka kirjoittaisi lähinnä vain juoksusta, tulee se kirjoittaja kuitenkin ajan kanssa myös persoonana esiin sieltä tekstien takaa. Blogini on pieni enkä sitä juurikaan markkinoi, ja onkin ollut aina iso ja iloinen yllätys, jos joku on livenä tunnustanut lukevansa blogiani tai seuraavansa instaani.

Rakastan kisaraportteja! Niitä lukiessa tulee aina hinku osallistua itsekin, on kyse sitten pikajuoksun tai ultramatkan kisaraportista. Kisaraporttien kirjoittelu on myös kivaa, koska silloin itsellekin jää muisto juoksutapahtumasta ja vuosien varrelle kertyneitä kisajuoksuja voi muistella rapsoja lukemalla.

Yksi tärkeä syy blogin aloitukseen oli myös se, että halusin omalla esimerkilläni kertoa, miten liikunnallisesti lahjattomasta entisestä sohvaperunastakin voi tulla juoksija. Vielä kymmenen vuotta sitten ajatus puolimaratonin juoksusta olisi ollut mulle ihan absurdi juttu. Nykyään pyrin olemaan sellaisessa kunnossa että 21 kilometrin juoksu onnistuisi koska vaan tarvittaessa. Eihän se nyt niin pitkä matka ole. ;)

Nykyään juoksu on niin luonteva ja olennainen osa elämääni, että harvemmin tulee enää verrattua itseään tai elämäänsä siihen aikaan, kun ei vielä liikkunut. Olen kuitenkin huomannut, että monella ei-liikkuvalla on nyt minusta samanlaisia käsityksiä kuin itselläni oli silloin sohvaperuna-aikana liikunnallisista ihmisistä. Eli herkästi ihmiset kuvittelevat, että tonnin vuodessa juokseva on "aina" ollut liikunnallinen tai että juoksuharrastus on jotenkin hirveän työläs ja aikaavievä. Ennen kuin pääsin kunnolla sisälle juoksuharrastukseen, en oikein koskaan ymmärtänyt liikunnallisia ihmisiä. En välttämättä nytkään ymmärrä vaikkapa joukkuelajeista innostuneita, enkä edelleenkään pidä itseäni liikunnallisena, mutta jossain määrin maailmankuvanikin on laajentunut juoksun myötä.


Miksi postaan tämän kuukausi blogisynttärien jälkeen? Koska olen monin tavoin laiska ja saamaton. Välillä kivatkin jutut jäävät toteuttamatta, koska en vain saa aikaiseksi. Tunnen monin tavoin itseni edelleen mukavuudenhaluiseksi sohvaperunaksi. Olenkin hämmästyttänyt itseäni kymmeniä, ellei satoja kertoja juoksuharrastuksen aikana sillä, että näin laiskasta ja mukavuudenhaluisesta ihmisestä on kehittynyt juoksija, joka lähtee lenkille säällä kuin säällä ja usein silloinkin, kun ei millään huvittaisi. Taustalla täytyy olla aito intohimo juoksuun ja vahva tunne siitä, että olen todella löytänyt oman lajini. Juoksuvuosien varrella juoksuharrastuksesta on todella tullut myös osa omaa identiteettiä ja löydän vähän enemmän itseäni jokaisen juoksulenkin myötä.

Nyt minua kiinnostaisi kovasti kuulla palautetta teiltä lukijoilta. Miksi juuri sinä luet blogiani? Toivoisitko postauksia jostain tietystä aiheesta? Ja jos bloggaat itse, niin miksi bloggaat?


P.S. Juoksin tänään Cooperin testin ensimmäistä kertaa sitten kouluvuosien. Juoksuhaasteesta kammoksuin etukäteen kaikkein eniten Cooperia, ja nyt ihmettelen miksi. Tiesin kuntotasoni, lähdin liikkeelle tavoitevauhtia ja juoksin 12 minuuttisen suunnitelman mukaan. Vain viimeinen minuutti tuntui oikeasti pahalta. Ja saavutin tavoitteeni, tulos 2500 metriä!

maanantai 17. syyskuuta 2018

5 syytä skipata mäkivedot

Mäkitreenit, onko juoksuohjelmassa mitään yhtä paljon vastenmielisyyttä herättävää harjoitusta? (Paitse ehkä se Cooper...). Mitä jos vain jättäisi mäkivedot väliin? Tässä viisi hyvää(?) syytä skipata mäkitreenit:

1. Hapottaa, hengästyttää, hikoiluttaa. Lihakset voivat tulla kipeiksi ja kropassa taatusti tuntuu ihan eri tavalla kuin tasaisella pk-hölköttelylenkillä.

2. Jos valitset vähänkin vilkkaamman mäkiosuuden, ja juokset sitä ylös alas, saat taatusti ohikulkijoilta kummeksuvia katseita.

3. Varsinkin pitkissä mäkivedoissa viimeisillä rundeilla tuntuu pahalta, joskus ihan kammottavalta.
- Pyörrynkö ennen kuin pääsen mäen päälle?
- Vai oksennanko pyörtymisen sijaan?
- Mitä jos pyörryn, alan sitten oksentaa ja tukehdun siihen?

4. Jos juoksukisa menee penkin alle, voit aina syyttää väliin jääneitä mäkitreenejä.

5. Jos kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti alatkin tykätä mäkivedoista ja hehkutat niiden tehokkuutta juoksukamuillesi, kaverit eivät kuitenkaan ymmärrä ja pitävät sinua ärsyttävän yltiöpositiivisena.


Tänään suoritin juoksuhaasteesta kohdan 7. juokse mäkivetoja. Spurttasin lyhyen ja jyrkän mäen päälle polkua pitkin 8 kertaa, noin 25 sekunnin vetoja. Oli aika kivaa. :D

P.S. Kuvan orava ei liity.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Täydellinen juoksupaita syksyyn?

Mulle kävi tuossa kevättalvella vähän köpelösti. Onnistuin jotenkin hävittämään parhaan pitkähihaisen juoksupaitani. Se ei kadonnut silloin muutossa, sillä juoksin sen kanssa kertaalleen töihin maaliskuussa, mutta ilmeisesti sillä reissulla onnistuin jotenkin mystisesti hukkaamaan paidan. Eron jälkeen taisin olla aika ylikuormittunut, mutta lienee kuitenkin aika harvinaista, että kadottaa paidan päältään! :D

Paita oli vanha, mutta vielä ihan hyvä, ja juoksin se päällä mm. ensimmäisen ja ainoan maratonini. Muutenkin kyseessä oli yksi luotto-juoksuvaatteistani, joten paidan muotoinen lovi urheiluvaatekaapissani kismittää ja olenkin tässä surffaillut nettikaupoissa etsimässä uutta paitaa. Kokosin alle täydellisen juoksupaidan ominaisuuksia sekä poimin kivanoloisia juoksupaitoja verkkokaupoista, toivottavasti näistä löytyy sopiva mulle ja teille lukijoillekin vinkkejä.

Postauksen tuotelinkit ovat verkkokauppojen mainoslinkkejä. Mainos- eli affiliatelinkkien kautta tehdyistä ostoksista saan pienen prosentin komissiota (n. 5-8% ostosten loppusummasta). Pelkästä linkin klikkaamisesta en hyödy rahallisesti, ainoastaan linkin kautta tehdyistä ostoksista.


Täydellinen juoksupaita on istuva mutta ei kireä. Mulla on yksi ihonmyötäinen pitkähihainen, mutta nyt etsin ensisijaisesti hiukan väljempää paitaa. Kylmillä keleillä juoksupaita saa mielestäni olla hiukan väljempi, jolloin sen alle voi vielä tarvittaessa pukea aluspaidan. Väljempi malli peittää myös talvella tarpeellisen lämmittävän rasvakerroksen vyötäröllä ihonmyötäistä paitaa mukavammin. :)


Juoksuvaatekaapista on hyvä löytyä sekä kaulukseton juoksupaita että paita, jossa on kaulaa suojaava korkeampi kaulus. Vetoketju paidan kauluksessa mahdollistaa lämmönsäätelyn lenkin aikana.

Tavallista pidemmät hihat ja peukalonreiät paidan hihoissa ovat kätevät, kun kaipaa lisälämmikettä käsille. Mutta ranteesta sykkeen mittaavan juoksukellon kanssa nämä hihat eivät ole yhteensopivia. Myös huppu paidassa voi toisinaan olla kiva ja tarpeellinen, mutta toisinaan vain tiellä, nämä ovat myös vähän makuasioita. Juoksupaitaan voi lisälämmikkeeksi yhdistää tuulenpitävän liivin silloin, kun takki olisi vielä liian kuuma. Nyt näyttäisi olevan kaupoissa myös paljon vyötäröpituisia juoksupaitoja, hupulla ja ilman. Mielestäni nuo lyhyet mallit ovat todella epäkäytännöllisiä, enkä millään keksi, mitä hyötyä napapituus voisi tuoda muassaan, joten skippasin kaikki lyhyet mallit tässä esittelyssä.

Mulla oli nyt etsinnässä ensisijaisesti kevyt paita käytettäväksi lämpiminä syyspäivinä sellaisenaan sekä kylmemmillä keleillä takin alla. Kuten kollaaseista huomaa, sinisen ja harmaan sävyt olivat nyt niitä, jotka miellyttivät eniten silmää. Laitoin tilaukseen ensimmäisen kuvan kaksi ylintä paitaa, toivottavasti löytyy sopiva juoksupaita hukatun tilalle!

lauantai 8. syyskuuta 2018

Juoksuhaaste: ota itsestäsi kuva kun juokset

Tiedättehän sanonnan hullujen huveista? Niin, no... :D
Ainakin juoksuhaasteesta tuli tänä kesänä kuitattua kohta 17 useamman kerran!

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Mahtava Maaria Trail 2018

Maaria Traililla ilmeisesti sataa aina. Jo kaksi vuotta sitten mukana olleet kertoivat, että silloin satoi koko ajan, ja viime vuoden kisassa vettä tuli parhaimmillaan kuin saavista. Tälläkin kertaa satoi, mutta se ei menoa haitannut, sillä polkupohjat olivat kuivassa kunnossa ja meininki mitä parhain!

Olin mukana kympillä kuten viime vuonnakin. Matkavaihtoehtoina olisi ollut myös 6 km ja 20 km, jossa kympin lenkki kierrettiin kahdesti. Viime vuonna polut olivat sateisen loppukesän jälkeen jo valmiiksi ihan vettyneet ja se toi silloin kosolti epävarmuutta juoksuun. Nyt oli paljon varmempi fiilis lähteä parantamaan aikaa vuoden takaisesta varovaisesta juoksusta. Paavon puolikkaan jälkeen en ollut käynyt kuin muutamalla lyhyellä lenkillä, mutta arvelin, että parin viikon takainen puolimaraton takaisi sen, että juoksukunto olisi kuosissa kympille.

Neiti 74. Kuva: Antti Suonpää, Turku Trail Cup.

Mukaan lähti tällä kertaa noin 80 juoksijaa ja asetuin letkan häntäpäähän. Ekoilla kilometreillä kroppa oli vielä aika jännittynyt, mutta kun sitä huomasi, etteivät polut olleet sateesta huolimatta kovinkaan liukkaassa kunnosta, juoksu alkoi vähitellen kulkea. Meitä muodostui saman tien pieni porukka tuttuja ja tuntemattomia naamoja, ja letkassa oli hyvä juosta, kun keulilla vedettiin tasaista ja sopivaa vauhtia.

Maarian reitin pahin ylämäki oli siinä 3 kilometrin hujakoilla ja sen jälkeen nelosen kohdalla porukka hiukan harveni, kun lyhyemmän lenkin juoksijat kaartoivat jo oman reittinsä viimeisille kilometreille. Kympin reitti jatkui kallioisena kohti Maarian pohjoisosaa, josta lenkki jatkui Maarian altaan koilliskulman hienoihin maisemiin.



Puolimatkaan asti mentiin päälle 7 minuutin kilometrejä ja olin ajatellut, että jos voimia on, kiristän sitten viimeiselle kahdelle kilometrille. Siirryin porukan keulille, ja aikomuksena oli pitää sama vauhti kuin siihenkin asti, mutta kun edessä näkyi selkiä, alkoi vauhti lähes huomaamatta hiukan kasvaa. Kun peesissä oltiin sitä mieltä, että vauhti on ihan hyvä, niin annoin sitten mennä seuraavat kilometrit 6:45 pintaan ja selistä ohi. Hiukan kyllä mietin, että jaksaako samaa kyytiä viimeiset neljä kilometriä ja tuleekohan vielä liukkaita paikkoja tai mäkiä, joissa vauhti hiipuu.

Juomapisteellä seiskan jälkeen otin mehua ja hyppysellisen rusinoita ja sitten jatkoimme kolmikoksi kutistuneen porukkamme kanssa juoksua vielä vähitellen vauhtia kiristäen. Kahdeksas ja yhdeksäs kilometri menivät jo 6:30 pintaan ja vähän allekin, mutta tuntui, että voimia on vielä hyvin jäljellä. Viimeisillä kilometreillä päästiin nauttimaan Maarian altaan hienoista näkymistä ja nyt ruohikkoiset polut olivat sen verran pitävät, että maisemia jopa uskalsi hiukan katsella!

Viimeisellä kilometrillä kolmikkommekin hajosi, kun jokainen juoksi omaa parastaan kohti maalia. Siinä vaiheessa tuntui, että jalat ovat jo ihan hapoilla ja itse kiristin vauhtia ihan sisulla. Sykkeet taisivat olla aika lailla tapissa ja jo aiemmilla kilometreillä hengitys oli muuttunut puuskuttavaksi. Siitä huolimatta jalka nousi vielä loppukiriin, kun saatiin painella alamäkeen kohti maalia. Maalissa olin ajassa 1:09, eli viime vuodesta tuli käsittämätön yhdeksän minuutin aikaparannus.


Eniten ajan parantumiseen vaikutti tietysti se, että keli oli nyt niin paljon kuivempi ja polut paljon pitävämpiä. Mutta olen myös saanut vuoden aikana kosolti rohkeutta polkujuoksijana. Tämä taisi olla ensimmäinen polkukisa, kun uskalsin juosta kunnolla kovaa. Viimeisillä kilometreillä oli hienoa, kun uskalsi vaan antaa mennä ja nautin täysillä juoksusta! Ensimmäistä kertaa juoksin myös koko kisan porukassa, ja siitä oli sekä hyötyä että hupia. Reitti oli myös niin hyvin merkitty, että porukan keulillakin oli helppo edetä. Rauhallisempi alku ja tasaista vauhtia peesaaminen kisan alussa mahdollisti sen, että viimeisillä neljällä kilometrillä oli varaa kiristää vauhtia. Sain myös tosi hyvin itsestäni irti juoksuvoimaa, enkä vain höntsäillyt niin kuin useimmiten. :)

Turku Trail Cupin reiteistä Maaria Trail nousi nyt suosikiksi. Viime vuonna märkä ja mutainen keli vei huomion, mutta tänä vuonna reitistä pääsi nauttimaan kunnolla ja tuntui, että profiili sopi mulle hyvin. Ei pahasti mäkiä eikä liian vaikeaa polkua, mutta kuitenkin kunnon polkua monenlaisella alustalla ja plussana vielä hienoja maisemia. Tapahtuman päätteeksi oli myös ihana päästä saunomaan ja syömään. Ja taas kerran täytyy kehua polkujuoksukansaa, huipputyyppejä oli tälläkin kertaa juoksuseurana. Kisan jälkeen tuli myös luvattua, että Hirvensalo Traililla nähdään!

Osallistuminen Maaria Trailille saatu yhteistyön kautta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...