Talviretki Väskin saareen

Tuntui vähän siltä kuin puoli Naantalia olisi ollut tänä viikonloppuna ulkoilemassa meren jäällä. Eikä ihme, sillä pakkasta oli "vain" 10-15 astetta ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta lauantaina, kun mekin päätimme lähteä retkijuoksulle Väskin saareen.

Väski on Naantalin ulkoilusaari, jossa oli pitkään myös seikkailupuisto. Pari vuotta sitten rakenteet saarelta purettiin, mutta siellä on edelleen iso betonilaituri, saaren kiertävä metsäpolku sekä hiukan umpeenkasvanut uimaranta.

Naantalin edustalla kävi vilske, kun aurinkoisesta talvipäivästä nauttivia ulkolijoita oli liikkeellä kävellen, juosten, pyörillä, hiihtäen ja luistellen. Aurattuja retkiluisteluväyliä lähtee Naantalin rannasta kohti Väskiä mm. Taimon, kylpylän ja Nunnalahden ja vierasvenesataman rannasta.

Jäätä pitkin pääsee hauskasti samoihin kohteisiin kuin kesäaikaan suppailemalla. Mekin olemme käyneet pari kertaa sup-laudoilla Väskin saaressa. Nyt lähdimme liikkeelle Taimon rannasta, joka on kaikkein lähimpänä Väskiä. Suorinta reittiä matka on vain 2 kilometriä. Väskin laiturilla oli porukkaa nauttimassa eväitä, mutta me piipahdimme myös saaren poluilla ja juoksimme eteläreunan auringon sulattamia polkuja saaren lounaiskulman uimarannalle, jossa pidimme pienen evästauon.

Tauon jälkeen lähdimme takaisin päin kiertoreittiä ja kävimme kurkistamassa Kaurakaria, jossa on hauska lehmäpatsas korkean luodon päällä. Jää oli niin paksua, että saattoi huoletta kirmata suunnilleen mistä vain. Saarten ja luotojen rannoilla jää oli työntynyt osin pystyyn ja paikoin kirkkaamman jään pinnalla oli jänniä kuvioita, kuin pieniä lumikukkasia. 

Jäällä juoksu oli ehkä yllättävänkin raskasta, vaikka korkeuseroja ei tietenkään ole. Itse jää on todella kova alusta, jonka päällä muutaman sentin kerros pakkaslunta ei ihan kauheasti iskutusta pehmennä. Toisaalta alustassa on paljon pieniä epätasaisuuksia ja lumi muhjuaa kengän alla helposti milloin mihinkin suuntaan. Pienikin tuuli pääsee aukealla puhaltamaan esteettä. Onneksi vaatetta oli päällä tarpeeksi ja juostessa pysyi lämpimänä. Tuulen suojassa huomasi jo auringon lämmittävän kasvoja. Oli kiva talviretki!

Talviretki Kurjenrahkan kansallispuistoon

Kansallispuistoretkeni ovat ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olleet kesäaikana. Olen vähän sellainen hyvän sään retkeilijä ja lisäksi talvilomalla lähes aina mieluummin jossain lämpimässä paikassa. 

Talviretkiäkään en ole juuri lapsuuden jälkeen harrastanut, vaikka monena talvena on ollut toiveissa tehdä päiväretki jonnekin kivaan kohteeseen. Nyt oli sen verran pitkään kivaa lumista talvisäätä täällä lounaisrannikollakin, että idea talviretkestä otti lisää kierroksia. Ehdittiin sitten juuri ennen viikonlopun lauhtumista päästä talviretkelle lumisiin maisemiin.

Suuntasimme perjantaina Kurjenrahkan kansallispuistoon. En ole sielläkään kovin montaa kertaa käynyt, vaikka se on yksi lähimmistä kansallispuistoista. Kävelimme Savojärven kierroksen, joka on helppo ympyräreitti. Polku kulkee suurimman osan kierroksesta suoalueilla pitkospuilla ja kierroksella on vain pari metsäisempää pätkää. 

Lähdimme liikkeelle Kurjenpesän parkkipaikalta noin varttia yli kolme. Tiedossa oli, että päivänvaloa riittäisi vain noin tunnin verran, joten olimme varustautuneet otsalampuilla. Alla oli merinokerrasto ja päällä tuulenpitävä kerros, sekä repussa lisävaatetta ja eväitä.

Keli oli sikäli tosi kiva, että kireiden pakkasten jälkeen lämpötila oli nyt suunnilleen nollassa. Lauha sää ja sateet eivät olleet onneksi ehtineet vielä sulattaa lunta. Savojärven kierroksella saatiin kävellä mukavilla talvipoluilla eikä liukasta ollut kuin ihan paikoin. Suoluonto oli peittynyt valkeaan, mutta oranssit reittimerkit näkyivät hyvin polun varrella.

Lähdimme kiertämään Savojärveä myötäpäivään. Päivänvalossa ehdittiin nähdä Kuhankuonon rajakivi, joka on alueen seitsemän kunnan rajapaikassa. Rajakivelle johdatti leveä esteetön reitti, joka kohta vaihtui kapeampiin pitkoksiin. Reitin länsilaidalla pitkokset kulkevat suoalueen keskellä, kunnes kierroksen pohjoisosassa piipahdetaan metsäkaistaleella.

Kierroksen itäosa kulkee pidemmän matkaa Savojärven rantaa. Tuossa kohtaa päivä oli alkanut jo hämärtyä ja katseltiin sinertävää maisemaa otsalamppujen valossa. Lampuilla näki hyvin kulkea. Paikoin pitkoksia oli vaikea nähdä lumen alta ja muutaman kerran tuli astuttua harhaan tai jalka lipesi lumessa suon puolelle. Pudotusta tuli jonkun verran, mutta vältin kaatumisen. 

Kierroksen loppuun maasto hiukan kohoaa, mutta korkeuseroja ei muuten reitillä juuri ole. Kurjenpesällä ollaan joskus käyty uimassakin, mutta nyt reitti laiturille oli suljettu ja laituri käyttökiellossa (toki järvi oli myös jäässä... 😁). Matkaa Savojärven kierrokselle tuli noin 6,5 kilometriä ja meillä meni siihen aikaa hiukan päälle pari tuntia. Kurjenpesän tulipaikalla viritimme vielä valkean makkranpaistoa varten. Pimeässä illassa oli tunnelmallista istuskella nuotion loimussa.

Olin aika iloinen, kun tämä pieni talviretki saatiin toteutettua. Nyt täällä onkin jo aivan jäiset baanat, kiva kun päästiin retkelle vielä hyvän sään aikana. 

Parhaat merinot juoksuun ja arkeen

Kukaan muu on tuskin kiinnittänyt huomiota seikkaan, että viimeiset pari vuotta olen juossut ja retkeillyt lämpimillä keleillä todella usein samalla topilla! Kun pitää pakata matkalle monikäyttöistä vaatetta, joka toimii niin urheillessa kuin kaupungilla, on suosikikseni päätynyt merinovillainen toppi, jonka ostin jo joskus viitisen vuotta sitten ja joka on siitä asti ollut luottovaatteeni. 

Merinovilla on ollut tosi suosittu materiaali retkeilyssä jo vuosia. Itse suhtauduin siihen pitkään skeptisesti. Tavallinen lampaanvilla kutittaa minua (jopa villasukissa ohuemman alussukan läpi!) enkä ole sitä voinut juuri käyttää. Merinovillasta usein sanotaan, että se ei kutita. Olen kuitenkin kokeillut kyllä merinovillavaatteita, jotka kutisevat. Jos on herkkäihoinen, niin kyllä merinovillakin voi kutittaa. Kuitenkin, materiaaleja on erilaisia, ja olen nyt onnistunut löytämään joitain merinovillatuotteita, jotka eivät minuakaan kutita! Lisäksi muutama käyttökerta ja pesu pehmentää merinovaatteita, eli alkuun hiukan kutittanut voi muuttua ajan kanssa pehmeämmäksi. 

Usein merinovillaa suositellaan patikointiin, mutta se toimii myös juostessa. Vinkkaan tässä postauksessa omien kokemuksien perusteella merinovaatteita. Näkökulma on enemmän juoksussa kuin patikoinnissa, mutta mukana on myös ihan arkivaatteita ja suosikkivaatteeni toimivat niin liikunnassa kuin arkikäytössäkin. Juoksulenkeillä hikoilee sitten taas aivan selvästi enemmän kuin kävellessä, jolloin vaatteelta myös kaipaa hiukan eri ominaisuuksia. 

Postauksessa on mainoslinkkejä verkkokauppoihin. Mainoslinkit on merkitty tähdellä (*). Jos teet ostoksia mainoslinkin kautta, saan pienen komission ostoksesta. Nyt Black Fridayn myötä vinkkaan myös bf-alennuksista. Hyvälaatuiset merinovaatteet ovat kalliita, joten tarjoukset kannattaa hyödyntää.

*Merinotoppi ja hipster-alushousut sekä *lämpimät merinobokserit ovat North Outdoorilta. *Bridgerdalen merinosukat ovat luottotuotteeni talvijuoksuissa ja ne ovat nyt Black Friday - tarjouksessa. Kerrastopaidan syleilyssä ikisuosikkini *Supernaturalin ohut merinosekoitetoppi.

Kokemuksia merinovaatteista juostessa ja muussa liikunnassa

Merinovilla on siitä vinkeä materiaali, että sen pitäisi tuntua kylmällä lämpimältä ja lämpimällä kelillä viileältä. Urheiluvaatteissa merinovilla toimii myös siksi, että se ei ala haiskahtaa hieltä, ja lämmittää myös kostuessaan. Merinovilla on monien vaeltajien suosiossa, koska merinovaatteet voi vaellukseksella vain tuuletella, eikä mukaan tarvitse pakata montaa vaatekertaa. Merino on myös varsin kevyt materiaali ja hyvälaatuinen merinovaate tuntuu iholla pehmeältä (eikä tosiaan kutita).

Kuitenkin, juostessa tulee eri tavalla hiki kuin vaeltaessa. Olen huomannut, että juoksuun sopii parhaiten merinovillasekoitteet, eli vaatteet, joissa merinoa on yhdistetty tekniseen polyesteriin. Juoksussa tulee aina hiki, ja vaikka merinovilla tuntuisikin lämpimältä myös kosteana, juoksussa se kyllä kastuu ihan kunnolla, ja vaate muuttuu raskaammaksi. Kun villaan on sekoitettu teknistä materiaalia, kosteus haihtuu paremmin. 

Yllätyin siitä, että merinovaatteet toimivat myös kesähelteillä. Eivät kuitenkaan kaikki. Suosikkitoppini on 50/50 merinovillaa ja polyesteriä, ja siinä on aidosti molempien materiaalien parhaat puolet. Toppi on kevyt ja pehmeä iholla, hengittää hyvin ja siirtää kosteutta pois iholta. Olen juossut tuon topin kanssa jo ties kuinka monta pitkää lenkkiä ja juoksukisaa, sekä käyttänyt sitä patikoinnissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Suosikkitoppini on Supernatural-merkiltä, ja olen harmitellut, ettei tuollaisia toppeja ole enempää markkinoilla! Nyt bongasin hiukan vastaavan *Supernaturalin topin Scandinavian Outdoorin BF-alesta. 

Juoksussa käytettäviä merinovillavaatteita olen itse pessyt ihan ronskisti koneessa muiden urheiluvaatteiden kanssa. Jos vaate kastuu hiestä läpimäräksi, en halua vain tuulettaa sitä, vaan laitan sen kyllä pesuun. Polyesterisekoite tekee merinovaatteesta myös kestävämmän, jolloin se kestää paremmin myös jatkuvaa pesua.

Merinovillaiset alusvaatteet juoksuun ja urheiluun

Merinovillakerrasto on yksi talven käytetyimpiä juoksuvaatteita minulla! Ihonmyötäiset pitkät merinokalsarit mahtuvat myös talvitrikoiden alle. Aluspaita on myös niin mukava, että olen lähes tyystiin hylännyt talvikäytössä muut urheilupaidat. Merinokerrastossa suosin tosiaan polyamidi/polyesterisekoitetta, koska mielestäni se sopii paremmin korkean intensiteetin urheiluun kuten juoksuun. Juoksussa aluskerrasto saa myös olla aika ohut, kuten nämä *North Outdoorin pitkät kalsarit. Tätä Devoldin aluspaitaa kuvaillaan puolestaan seuraavasti: *"Rivakkaan liikuntaan sopiva paita hyödyntää merinovillan ja keinokuidun parhaat puolet. Merinovillan ansiosta et muutu jääkalikaksi vaikka pysähtyisit hetkeksi katselemaan maisemia. Tencel-kuitu auttaa siirtämään kosteutta iholta eteenpäin."

Lisälämmikkeenä minulla on talvella myös merinovillaiset polvipituiset pöksyt. Pyöräilyhousumitta tuo lisälämmikettä reisiin ja peppuun, jotka kylmettyvät herkimmin talvella. Minulla on *nämä North Outdoorin pöksyt, jotka ovat hiukan paksumpaa ja lämpimämpää neulosta ja siten toimivat hyvin lisälämmikkeenä pakkaskeleillä. North Outdoorilla on nyt koko valikoima alessa!

Talvisin käytän myös pelkästään merinovillaisia urheilusukkia juostessa. Täällä Lounais-Suomessa on usein aika vaihtelevat kelit, ja merinosukat toimivat niin loskassa kuin kovilla pakkasillakin. 

Ihan kaikki merinovaatteet eivät mielestäni toimi juoksussa. Hommasin merinovillaiset urheilurintaliivit, koska koin, että tavalliset urheilurintaliivit olivat talvikeleillä pidemmillä lenkeillä kylmät sen jälkeen, kun ne olivat kastuneet hiestä. Kokeilin muutamaa eri mallia ja ostin Icebreaker-merkin urheiluliivit, joissa toimivana juttuna oli hakaskiinnitys, säädettävät olkaimet ja mukava istuvuus. Liivit ovat 100 % merinoa ja se ei taida ihan toimia juostessa. Liivit eivät todellakaan ole kylmät, vaan tuntuvat helposti liian lämpimiltä. Lisäksi tuntuu, että juostessa liivit kastuvat tosiaan aivan läpimäriksi hiestä ja toisin kuin polyesterivaatteissa, nuo myös tuntuvat ihoa vasten märiltä. 

Merinovaatteet arjessa

Mulla on myös arjessa käytössä merinovaatteita. North Outdoorin AllDay 260 mekko on sisäpuolelta pehmeää bambua ja ulkopuoli neuloksesta on merinovillaa. Minulla on tuon malliston mekoista vaaleanvihreä kesäversio, jota ei ole enää saatavilla, mutta samaa materiaalia ja mukavuutta on mm. *tässä monikäyttöisessä mekossa. 

Olen tykännyt pitää mekkoa matkoilla, koska mekko pysyy pitkään raikkaan tuntuisena. Lisäksi taskut ovat tosi kätevät, ihan vaikka siinä, jos lompsii aamupalalle avainkortti ja puhelin taskuissa. Minulla oli viime vuoden kesällä mekko mukana 10 päivän Lapin reissulla ja käytin sitä siellä "kotimekkona" majoituksessa hengaillessa. En ihan heti keksi toista mekkoa ja materiaalia, joka olisi viikon päivittäisen käytön jälkeen vielä mukava laittaa päälle, eli tuossa merinon ominaisuudet pääsevät myös oikeuksiinsa. 

Ja tosiaan se alussa mainitsemani suosikkitoppini kulkeutuu mukana ihan joka reissulla, alla olevissa kuvissa olen reippaillut toppi päällä Madeiralla ja Sisiliassa. Juoksinpa sen kanssa myös Nuts Pyhällä!

Pyhä-Häkin kansallispuisto: Mastomäen polku

Kun saavuimme Pyhä-Häkkiin, satoi aivan kaatamalla. Odottelimme tovin sateen laantumista autossa parkkipaikalla, mutta kun samana päivänä piti vielä ajaa monen tunnin kotimatkakin, emme ihan mahdottoman kauaa halunneet odotella. Päätimme kuitenkin lähteä liikkeelle ilman reppuja (jotka eivät olisi pitäneet vettä) ja patikoida vain lyhyen reitin ilman evästaukoja. Mastomäen polku sopi tähän suunnitelmaan, sen pituus olisi noin 3,5 kilometriä ja kävelyn jälkeen voisimme syödä eväät katoksessa parkkipaikan vieressä.

Pyhä-Häkki on tunnettu erityisesti vanhasta metsästä. Iäkkäimmät puut ovat satoja vuosia vanhoja ja reissulla tuli opittua mm. sellainen fakta, että männyn kaarnasta tulee ns. kilpikaarnaa (eli kilpikonna-kuvioista kaarnaa) vasta parin sadan vuoden iässä. Pyhä-Häkin vanhimmat ja isoimmat puut ovat aloittaneet kasvunsa 1500-luvulla. Suurimmat puut kansallispuistossa on nimetty mielikuvituksellisesti nimillä Vanha iso puu ja Uusi iso puu. Mastomäen polku kulkisi uudemman ison puun vierestä ja vanhemmalle olisi pieni pisto reitiltä.

Pyhä-Häkin polut lähtevät kaikki parkkipaikalta aivan asfalttitien vierestä. Polut oli merkitty hyvin erivärisin täplin. Parkkipaikan kyljessä oli katos luontotauluineen, wc sekä kaivo.

Kun lähdimme mastomäen reitille, polku oli alkuun enemmänkin puro, niin paljon vettä siinä virtasi. Heti ensimmäisellä kilometrillä tuli todettua, ettei kaikkia isoja lammikoita pystynyt millään kiertämään, vaikka polku oli leveä. Selkeä polku johti ensin Uudelle isolle puulle, joka on ajoituksen mukaan aloittanut kasvunsa 1641. Siitä pienen matkan päässä oli Vanha iso puu, joka oli aloittanut kasvunsa 1518 ja alkanut kelottua 2004. Vanha iso puukin on vielä pystyssä ja molemmat isot puut ovat n. 25 metriä korkeita.

Vielä muutama vuosi sitten minulla ei ollut lainkaan sadekelin varusteita, ja olen kyllä edelleen mieluummin hyvän sään retkeilijä. Nyt minulla kuitenkin oli kuoritakki ja sadehame, joilla pärjäsi oikein hyvin. Polku oli sen verran märkä, että kengät ja sukat kyllä kastuivat, mutta ne sai vaihdettua kuiviin sitten kävelyn jälkeen. Sade taukosi hetkeksi noin tunnin kävelyn jälkeen ja polkukin oli ensimmäisen puolen kilometrin jälkeen kuivempi.

Mastomäen polulla oli suunnilleen kolme yhtä pitkää etappia, joista ensimmäinen kilometrin pätkä kulki vanhassa mäntymetsässä. Isojen puiden jälkeen Mastomäen polku kääntyi kulkemaan metsän halki kohti pohjoista, kun pidemmät reitit jatkuivat vielä suoraan. Tämä osuus polusta oli ehkä hieman pienempää polkua, mutta reitti oli edelleen todella selkeä ja hyvin merkitty. Metsässä oli vanhojen mäntyjen lisäksi hiukan korkeita koivuja ja haapojakin. Isoja kelopuita näkyi niin polun vieressä pystyssä kuin maahan kaatuneinakin tarjoten asuinpaikan moninaiselle eliöstölle. 

Polun viimeinen osuus kulki Riihinevan suolla hyväkutoisia pitkospuita pitkin, jotka eivät olleet märkinäkään liukkaita. Suo on puuton avosuo, paikoin aika märkäkin. Pitkospuiden vieressä kasvoi hiukan karpaloita, mutta marjat olivat vielä raakoja.

Takaisin parkkipaikan kulmalle saavuttiin noin 3,5 kilometriä mittarissa. Mastomäen polulla ei ole taukopaikkoja, ja sateessa ei oltaisikaan pysähdytty, joten syötiin eväät katoksen alla kävelyn jälkeen. 

Pyhä-Häkki oli säästä huolimatta hieno kokemus! Tällaista vanhaa metsää on kuitenkin tosi harvassa. Isot männyt ja lukuisat kelopuut herättivät ihastusta.

Salamajärven kansallispuisto: Metsäperäläisen taival

En ollut suunnitellut tälle vuodelle yhtään uutta kansallispuistoa. Viime vuonna sain kerättyä täyteen puolet Suomen kansallispuistoista ja uusia kohteita tuli reippaasti kesän ja alkusyksyn reissuilla. Tänä vuonna ajattelinkin, ettei minun tarvitse saada yhtään uutta kohdetta katsastettua, ja kesän retket suuntautuivatkin vanhoihin suosikkipaikkoihin tai Suomen rajojen ulkopuolelle. Elokuisella Örön retkellä tuli kuitenkin juteltua siskon kanssa, että minulla olisi syyskuussa vapaa viikko ja kun kummallekin kävi tässä kohtaa syksyä lähteä retkeilemään, tuli sitten kuitenkin tällekin vuodelle uusia kansallispuistokohteita.

Kirjoitin viime vuonna sekä kansallispuistojen bongauksesta että suosikkikohteistani kansallispuistoissa omat postaukset, jotka löytyvät oheisista linkeistä:

• Kansallispuistojen bongaus
• Kansallispuistojen parhaat kohteet - omia kokemuksia ja viisi vinkkiä

Salamajärven kansallispuisto oli minulle 23. kansallispuisto! Salamajärvellä olisi ollut useita lyhyitä ja pitkiä reittejä, joista valita päiväpatikoinnille retkeilyreitti. Koska oli luvattu sateista keliä, valitsimme lyhyemmän reitin, eli hiukan yli kuusikilometrisen Metsäperäläisen taipaleen. 

Metsäperäläisen taival kiertää Koirajärven ja lähtöpaikka on Koirasalmen luontotuvalla. Reitti on ympyräreitti varsin kivikkoista polkua pitkin. Kiersimme reitin vastapäivään, jolloin kaikkein kivikkoisin pätkä olisi kuulemma reitin alkuun ja taukopaikka, Pahkahonganlahden laavu, kivasti hiukan puolimatkan jälkeen. Reittimerkkinä toimivia vihreitä palloja oli puissa sen verran tiheään, että eksymisen vaaraa ei polulla ollut.

Alkumatkasta Koirajärven itäpuolen polulla sai tosiaan asetella jalkansa tarkkaan kivkkoisella polulla. Maaston muodot palajastivat, että sammaleen alla oli piilossa vielä isompia kivenlohkareita. Paikoin lohkareet olivat paljaina kivikasoina polun ja järven välissä. Polun varrella kasvoi myös kivasti marjoja ja aina silloin tällöin tuli noukittua syötäväksi kourallinen mustikkaa tai puolukkaa.

Reitin pohjoisenpuoleisella osuudella vuorottelivat soiset pitkospuuosuudet ja mäntymetsä. Pitkospuut olivat uudet ja tukevat ja ne onkin uusittu vuonna 2022. Suopursu tuoksui. Polku oli tällä pätkällä helpompi ja välillä poikettiin järven rantaan. Pysähdyimme tauolle Pahkahonganlahden (mikä nimi!) kotalaavulle, joka sijaitsee Koirajärven luoteiskulmassa. 

Myös järven länsipuolen reitti oli paikoitellen melkoista kivikkoa, mutta osuudet jäivät lyhyiksi pätkiksi ja välillä reittiä on myös soraistettu. Viimeinen osuus reitistä kulki tietä pitkin pienen ja ison Koirajärven välisellä kapealla kannaksella.

Takaisin luontotuvalla olimme 6,5 km mittarissa ja n. 3 tunnin retken jälkeen (sisältää evästauon). Meillä kävi tuuri, sillä oli luvattu sateista keliä, mutta saimme patikoida polkuosuuden kuivassa kelissä ja vasta aivan lopussa alkoi sataa. Salamajärven kansallispuiston tunnus on metsäpeura, mutta emme onnistuneet retkellämme tätä arkaa eläintä näkemään. Muutenkaan emme juuri muita kulkijoita reitillä nähneet paria vesilintua lukuunottamatta.

Retkipaikka toteaa, että Salamajärven kansallispuiston kauneus on hienovaraista. Kansallispuistossa ei ole mitään erityisen mahtipontista. Sen laaja suoalue on pääosin niin upottava, ettei siellä kulje kesäreittejä ja mäntykankaatkin ovat kivikkoisia. Maisemat ovat seesteisiä. Meidänkin reitillämme ei ollut mitään erityisen silmiinpistävää, mutta järvimaisemat olivat kauniit ja hyvinhoidetulla reitillä oli kiva kulkea. Mikä sitten on tuo metsäperäläinen, jonka mukaan polku on nimetty? Murresanakirja osasi kertoa, että metsäperä tarkoittaa syrjäseutua (metsänkulmaa), ja metsäperäläinen on sitten sen syrjäseudun asukki.