torstai 19. lokakuuta 2017

Piristävätkö lisäravinteet oikeasti?

Syyskuun puolessavälissä mulla oli tosi nuutunut olo. Väsytti ihan koko ajan ja lenkille lähtökin oli nihkeää. Kirjoittelin tuolloin fiiliksistäni blogiin ja mainitsin myös aloittaneeni vitamiinikuurin. Vähän skeptisesti ajattelin, että tuskin lisäravinteista mitään isompaa hyötyä on, mutta kokeillaan nyt niitäkin.

En ole vieläkään nukkunut erityisen hyvin, mutta kuitenkin paremmin kuin syyskuussa. Tietynlainen uupumus ja nuutumus on kuitenkin poissa. Syys-lokakuun taitteessa jaksoin käydä lenkillä peräti viitenä päivänä viikon aikana! Sitä seurasi juoksujen osalta kevyempi viikko, koska olin töissä myös viikonloppuna. Nyt kuitenkin tuntuu, että duunin jälkeen jaksaa tehdä jotain muutakin kuin vain maata sohvalla, eli käänne virkeämpään suuntaan on tullut vitamiinikuurin aloittamisen jälkeen. Johtuuko piristyminen osittain niistä vai ei, sitä on tietysti mahdoton näin yhden ihmisen subjektiivisella tutkimusotoksella selvittää. Itse olen kuitenkin taipuvainen uskomaan, että lisäravinteista on ollut jotain hyötyä.

Ajattelin listata käyttämiäni lisäravinteita ja vinkata myös edullisia ostospaikkoja. Linkeissä on myös mainoslinkkejä, ne on merkitty tähdellä (*). Itse pyrin aina löytämään mahdollisimman halvalla hyvää, joten koluan usein nettikauppoja parhaan tarjouksen perässä. Monet tilaavat lisäravinteet iHerbistä, ja se onkin mielestäni hyvä paikka löytää monia tuotteita murto-osalla Suomen hinnoista. Toisaalta iHerbistä edullisesti tilaaminen pitää aina sisällään alv-rajan ja postimaksujen kyttäämisen, ja välillä on ihan perusteltua kysyä, kannattaako tilata jotain toiselta puolelta maapalloa vain muutaman euron säästön takia... Jos et ole aiemmin tilannut iHerbistä, niin koodilla CNM919 saa ensimmäisestä tilauksesta 5% alennuksen. 


D-vitamiinin hyödyt olen todennut jo aiemminkin. En ole koskaan tykännyt talvesta, mutta vielä joitain vuosia sitten kaamosväsymys teki minusta talvikuukausiksi apaattisen sohvaperunan. Nykyään jaksan liikkua läpi talven, ja se tietysti piristää, mutta yleensäkin se, että pääsin sohvanpohjalta liikkeelle ajoittui samaan aikaan kun aloin nappailla d-vitamiinia purkista. Samoihin aikoihin hommasin myös kirkasvalolampun, joten yksin vitamiinilisää ei käy kiittäminen. Suomalaisten talvinen d-vitamiinin puute on kuitenkin moneen kertaan tutkittu ja todistettu juttu, ja nykyään asiantuntijat kiistelevät lähinnä saantisuosituksen määrästä. Tutkittua lisätietoa deestä löytyy esimerkiksi terveyskirjastosta. Edullinen d-vitamiini on esimerkiksi Fitnesstukusta löytyvä Star Nutritionin D3*. Bongasin myös Hyvinvoinnin tavaratalosta nyt tarjouksessa olevan SanaSolin D-vitamiinin*, joka on vieläkin halvempi.

Rautaa aloin syödä keväällä 2012. Olin tuolloin tietämättäni kärsinyt anemiasta jo kuukausien ajan, ja verikokeissa selvisi, että hemoglobiinini oli painunut selvästi alle sadan. Lääkäri ihmetteli, miten pysyn pystyssä, mutta ilmeisesti kroppani oli vain yrittänyt sopeutua hissukseen tulleeseen raudanpuutokseen. Menin lääkäriin vasta siinä vaiheessa, kun olin ollut väsynyt, saamaton ja päänsärkyinen tosi pitkään... Juoksu ja runsas maitotuotteiden käyttö yhdessä naissukupuolen kanssa muuten altistavat anemialle. Rauta-arvot kannattaa tsekata aika-ajoin, ja viimeistään silloin, jos kärsii selittämättömästä väsymyksestä. Mulla hemoglobiini koheni hyvinkin nopeasti, kun aloin syödä lisärautaa, mutta suunnilleen kaikki apteekin rautavalmisteet saivat mahan sekaisin. Apteekissa herkkävatsaiselle suositeltu Obsidan ei sopinut mun mahalle ollenkaan... Useiden kokeilujen jälkeen olen todennut parhaaksi iHerbin 21st Century Ironin*. Olen kuullut suosituksia myös nestemäisistä rautavalmisteista, mutta niistä mulla ei ole kokemuksia. Tämä nestemäinen Ferroforte* näytti olevan tarjouksessa, joten sitä voisin ehkä kokeilla. Nykyään syön rautaa kuurina noin 3 kertaa vuodessa, ja rauta-arvot ovat pysyneet hyvinä.

Raudan kanssa kannattaa välttää maitotuotteita ja ottaa kaveriksi c-vitamiinia. Ceetä saa niin edullisesti perusmarketeistakin, että nettikaupoista tulee säästöä lähinnä, jos löytää jonkin supertarjouksen tai ostaa isomman määrän kerralla. Tämä 180:n tabletin pakkaus* kuuluu tähän sarjaan.C-vitamiini kannattaa muuten ottaa aamulla, sillä sillä on myös piristävä vaikutus.

Kuva: Sana-Sol

Myös b-vitamiinin pitäisi piristää. B-vitamiinin hyötyjä en ole omakohtaisesti huomannut ainakaan kovin selvästi, mutta vitamiinin puutos aiheuttaa tutkitusti mm. väsymystä. Suupielten halkeiluun jotkut lähteet väittävät b-vitamiinin auttavan, mutta toiset kumoavat väitteen. Mulla on joskus ollut ongelmana tuo suupielten rohtuminen, mutta viime vuosina sitä ei ole enää esiintynyt, mahdollisesti b-vitamiinilisän ansiosta. Kuuriluontoisesti tai satunnaisesti syön nyt siis tuota b-vitamiiniakin. Tästäkin löysin hinta-laatusuhtehtaan hyvän tarjoustuotteen, eli Hyvinvoinnin tavaratalosta Sanasolin B-vitamiinin*.

Satunnaisesti mulla on käytössä muitakin ravintolisiä, mutta niiden funktiona ei ole piristää syysväsymyksen kourissa painivaa kuntoilijaa, joten en niitä nyt tässä postauksessa esittele.

Kiinnostaisi kuulla myös muiden kokemuksia vitamiineista ja muista lisäravinteista. Ovatko tässä luetellut lisäravinteet tuttuja? Huomaatko, että vitamiinit piristäisivät vai pidätkö hommaa ihan humpuukkina? Suosittelisitko vielä jotain tuotetta, jota kannattaisi kokeilla?

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Parmaharju Trail: Hulluutta on monenlaista

Myös mutaa on monenlaista. Maaria Trailin jälkeen kuvittelin jo tutustuneeni perinpohjin liejuisiin maalajeihin, mutta Parmaharjulla tuli vastaan niin monenmoista mömmöä, että selvästikään mulla ei ennen tätä polkujuoksukisaa ollut mitään kunnon käsitystä liukkaasta juoksualustasta. 10 kilometrin reitti sisälsi todella monipuolista juoksualustaa ja reippaasti mäkiä. Polkujuoksutapahtumassa oli tarjolla kympin lisäksi myös 20 kilometrin kisa, jossa kympin lenkki kierrettiin kahdesti.

Turku Trail Cupin viimeinen osakilpailu oli keliltään todella märkä. Runsaiden sateiden ansiosta reitti oli vielä tavanomaistakin liukkaampi ja ennen lähtöä järjestävät varoittelivat kilpailijoita pahimmista paikoista. Muun muassa suopätkällä reittiä oli muutettu siten, että mentiin suossa pitkospuiden sijaan. Tämä siksi, että pitkospuut kuulemma kelluivat vedessä ja reitti olisi ollut vaarallinen. Ennen kisaa mua hirvittikin aika lailla. Eikä vähiten siksi, että viimeisellä kilometrillä noustavat hyppyrimäen portaat näyttivät alhaalta päin todella jyrkiltä ja pelottavilta. Mietin, että mitä jos korkeanpaikankammossani saan paniikkikohtauksen portaissa enkä uskalla liikkua sen enempää ylös kuin alaskaan... 

Heti ensimmäinen mäki otti luulot pois, kun jouduin miettimään, että onhan mulla kengännauhat tarpeeksi tiukalla, ettei tossu jää jälkeen saviliejuun. Sai olla aika taituri, jos selvisi reitin ekasta kilometristä kuivin sukin, sillä vesilammikoita oli aivan kaikkialla. Vain parin kilometrin jälkeen tultiin suolle, josta oli jo etukäteen varoitettu. Meinasin pysähtyä ottamaan kuvaa, kun upposin pohjetta myöten suohon, mutta vesi oli niin kylmää, että oli parempi jatkaa matkaa.


Reitti oli todella mutainen, mutta onneksi välillä pääsi juoksemaan vain vähän vettyneillä mäntymetsän poluilla. Juurakoista ei ollut juurikaan haittaa ja kivikkoakaan ei pahemmin ollut, eli kuivemmat pätkät olivat miellyttäviä juosta. Myös kallioiset pätkät toivat helpotusta liukkaiden ja upottavien osuuksien jälkeen. Noin puolimatkassa sijainneen juomapisteen jälkeen seurasi muutamia syviä vesikuoppia, joissa jalat viimeistään kastuivat pohjetta myöten. Kuoppia oli käytännössä mahdoton kiertää, joten ei muuta kuin kahlaamaan vaan.

Kympin jälkimmäisellä puolikkaalla mentiin pieni pätkä hakkuuaukealla ja toinen metsäautotiellä. Näistä osuuksista en erityisemmin välittänyt, sillä risukossa kompastumisvaara oli melkoinen ja tie oli sellaista liejua, että oma vauhtini hidastui entisestään. Olin juossut kissa-hiirimäisesti muutamaan muun naisen kanssa lähes koko kisan, ja tuolla metsäautotiellä lähes kaikki painoivat minusta ohi. Sain kanssajuoksijoita yleensä ylämäissä ja helpoilla pätkillä kiinni, mutta liukkailla osuuksilla ja alamäissä sain vuorostani päästää taas mimmit edelle.


Joka kerta uuden kilometrin täyttyessä mietin jäljellä olevaa matkaa hyppyrimäen portaille. Mudassa taapertamisen jälkeen oikein odotin, että portaita saisi kävellä ja pitää kaiteesta kiinni. Viimeinen jyrkkä alamäki ennen portaille saapumista sai tuon vamma-polven taas kipuilemaan, ja jäin siinä selvästi jälkeen edellä menijöistä. Portaissa onnistuin sentään ohittamaan yhden selän. Ne portaat eivät nimittäin olleet lainkaan niin pahat kuin olin etukäteen pelännyt! Unohdin koko korkeanpaikankammon ja vain nousin tasaista tahtia. Huutelin kanssanousijoille joitain tsemppilauseita (Enää sata porrasta, eihän se ole mitään!), jotka toivottavasti eivät olleet kovin ärsyttäviä. Kyllähän nousu reisissä tuntui, mutta loppujen lopuksi portaat olivat yksi reitin simppeleimmistä kohdista.

Viimeinen kilometri hyppyrimäen päältä maaliin olikin laskuvoittoinen. Polvi kipuili sen verran, että olisin kyllä mieluummin juossut tasaista tai ylämäkeä, ja muutama liukas ja jyrkkä paikka oli saatu vielä reitin viimeisille sadoille metreille. Pääsin kuitenkin taas kaatumatta maaliin, enkä ollut edes kisan viimeinen, joten tavoitteet täyttyivät! Aika oli 1:22, eli melkoisen hidas juoksu, mutta olosuhteet huomioon ottaen olin oikein tyytyväinen.


Vettä vihmoi ja lämpötila oli kisan aikana siinä +7 asteen kieppeillä. Sadesäiden ansiosta oli hyvin tiedossa, että polut ovat todella liukkaat ja märät. Silti Parmaharju Traililla tehtiin Turku Trail Cupin osallistujaennätys! Polkujuoksu vaatii selvästi hiukan hulluutta. :)

Jos Maariassa vielä liukas ja liejuinen alusta hiukan pelotti, nyt olin jo paljon rohkeampi. Hitaalla vauhdilla, mutta kuitenkin juosten loiskuttelin menemään kaikkien vesilammikoiden ja upottavien liejujen läpi. Multaista mutaa, ruohikkoista mutaa, saviliejua, turpeista mutaa, vettynyttä ja muhjuuntunutta kariketta. Kallioiden ja kuivempien pätkien jälkeen vastaan tuli taas uudenlaista mutaa. Kenkäparat... Vaikka mutakylpyjä oli enemmän kuin ehkä aiemmilla juoksuillani yhteensä, oli fiilis silti tosi hyvä ja polkujuoksu maittoi. Etukäteen hiukan hirvitti, niin olipahan taas hieno kokemus!


Kisaseurana oli tällä kertaa Running Diaries -blogin Salla ja hänen miehensä. Starttipaikan kisaan sain yhteistyön kautta, sillä kirjoittelin trailrunning.fi -sivustolle kisaennakon ja nyt kisan jälkeen kisaraporttia.

torstai 12. lokakuuta 2017

Mikä polkujuoksussa yllätti?

Kun tänä vuonna aloitin polkujuoksuharrastuksen, mulla oli kokemusta vain muutamasta poluille poikkeamisesta eikä käsitystä siitä, että parhaimmillaan polkujuoksu on ihan oma lajinsa. Sileällä juostessa voi mennä hyvinkin omissa ajatuksissaan tai katsella maisemia, mutta polkujuoksuun pitää keskittyä ihan eri tavalla. Kokosin tähän muutamia juttuja, joita en ollut osannut ennen poluilla juoksentelua ottaa huomioon:

Alamäet ovat pelottavia. Alamäissä näkee varmaan selvimmin eron kokeneiden ja kokemattomien polkujuoksijoiden väillä. Myös kengillä on merkitystä, ja varmaan myös juoksijan rohkeudella. Itse olen ihan nynny, ja otan liukkaat ja jyrkät alamäet aina tosi varovasti.


Juoksu tuntuu kevyeltä, kunnes kilometrejä alkaa kertyä. Sykelukemat voivat epätasaisessa maastossa olla selvästi korkeammat kuin vauhti antaisi ymmärtää. Silti juoksu tuntuu kevyemmältä kuin maantiellä samoilla sykkeillä. Toisaalta matkan kertyessä väsymyksen ja uupumuksen huomaa paljon selvemmin kuin sileällä, sillä kun keskittyminen herpaantuu ja jalka ei nouse samaan malliin, on kompurointi paljon todennäköisempää maastossa kuin tiellä.

Hitaus: vaikka juoksen koko ajan, matka etenee paljon hitaammin kuin sileillä lenkeillä. Jos yritän juosta kovaa, menosta tulee ihan holtitonta, joten vauhti on pakko pitää maltillisena.


Muta haisee. Tai suorastaan löyhkää. Olen tottunut siihen, että kuntoreiteillä kengät kyllä rapaantuvat, mutta puhdistuvat sitten itsekseen eikä kenkiin jäänyt hiekka haittaa muuten kuin varistessaan kengistä eteiseen. Maaria Trailin mutavellien jälkeen huuhtelin pahimmat savet pois jo kisapaikalla, ja luulin sen riittävän… Seuraavana päivänä kuitenkin järkytyin, kun ennen kisaa niin puhtoiset kenkäni löyhkäsivät aivan karmealle! Pesin kenkien pohjalliset erikseen ja annoin niiden vielä lillua etikkavedessä, mutta niihin jäi vielä epämiellyttävä haju. Itse kengät kuurasin pesuaineella ja juuriharjalla, mutta niihin jäi silti paha haju. Byöörgh, jatkossa kirmailen siis poluilla haisu-popoilla.


Piilarit ovat silmälaseja parempi valinta poluilla. Monelle rillipäälle tämä saattaa olla ihan itsestäänselvyys, mutta itse olen juossut suurimman osan lenkeistäni ja sileän kisoista silmälaseilla ilman mitään ongelmia. Epätasaisessa maastossa nenällä pomppivat lasit kuitenkin heikentävät näkyvyyttä. Kosteassa metsässä lasit menevät myös helposti huuruun. Ja jos sattuu vaikka jonkin sortin near death experience hämähäkinverkon kanssa, voi meno tyssätä siihen, että huitoo lasit päästään jonnekin pusikkoon... Ei niin, että mulle nyt niin nolosti olisi käynyt, mutta näin niinkuin esimerkkinä (lasit putosivat vain metrin päähän mättäälle, löysin ne heti kun sain seitit pois tukastani).


Kroppa tykkää poluilla juoksemisesta. Vaivojen vuoksi halusinkin kokeilla polkujuoksua, mutta silti oli yllätys, miten paljon sileällä juoksun iskutus oikein kipeyttääkään kroppaa. Olen juossut nyt syksyllä pitkiksiä sekä poluilla että pyöräteillä, ja ero lenkin jälkeisissä kolotuksissa on huomattava. Vaikka sama matka menee poluilla hitaammin, eli lenkillä tulee oltua pidempään, polvi ja selkä oireilevat huomattavasti vähemmän polkulenkin jälkeen.

Mitäs vielä? Onko muille tullut yllätyksiä polkujuoksua aloitellessa?

maanantai 9. lokakuuta 2017

Uusi juoksukello! Garmin Forerunner 235 ensikokeilussa.

Päädyin hankkimaan ranteeseen murentuvan vanhan Forerunnerini seuraajaksi Garminin Forerunner 235 -mallin. Totesin, että mallista löytyy kaikki tarvittava, ja kalliimmissa juoksukelloissa maksavat lähinnä multisport-ominaisuudet, joille mulle ei ole käyttöä, kun en ole multisporttaaja. :) Ostin uuden juoksukelloni Sportamorelta, koska sieltä löytyi edullisimmin tämä vaalean turkoosi väri. Paketti tulikin tosi nopsaan ja hankintapäätöksestä meni vain pari päivää siihen, että uusi juoksukello oli ranteessa!


Kello on naurettavan helppokäyttöinen. Toki mulla on ennestäänkin Garmin, mutta tuosta 235:sta tuli jopa fiilis, että pitäisikö vakavasti otettavan urheilukellon olla hiukan monimutkaisempi käyttää. Kelloon voi ladata erilaisia sovelluksia, joten niillä saa lisää ominaisuuksia ja muokattavuutta laitteeseen. Itse latasin kellonäyttöä piristämään Nyan Cat -leiskan. En ole vielä ehtinyt tutustua läheskään kaikkiin ominaisuuksiin, sillä olen toistaiseksi vain pitänyt kelloa töissä ja seurannut päivän askelmäärää laitteesta. Sekä tietysti esitellyt uutta kelloa kaikille työkavereille. Mun vakavasti otettavuutta juoksijana ei toivottavasti hälvennä se, että kellon näkyvin ominaisuus on näytössä lentävä ja sateenkaaria piereskelevä kissa..?


Olen juoksuttanut kelloa vasta kerran, ja Forerunner 235 löysi satelliitit muutamissa sekunneissa vanhan kellon minuutteihin verrattuna. Rannesykemittaus näyttäisi olevan hiukan jäljessä perinteistä sykevyön mittausta, eli syke nousi uudessa kellossa hiukan viiveellä. Sykkeissä oli ajoittain myös muutaman lyönnin eroja, mutta rannesykemittaus on mulle aivan riittävän tarkka. Uusi kello yhdistyi myös vanhaan sykevyöhöni ongelmitta, joten sitäkin voi tarvittaessa käyttää. Kirjoittelen kellon ominaisuuksista enemmän sitten, kun olen päässyt ulkoiluttamaan sitä kunnolla lenkeillä. Nyt olemme vasta ensi-ihastuksen kourissa, mutta uusi juoksukaverini vaikuttaa tosi kivalta!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Jätän tän vaan tähän

"Bloggaajien elämä voi näyttää ulospäin pelkältä juhlalta, ja se saa monet lukijat kateuden valtaan". Tässä jutussa ei ehkä puhuttu (polku)juoksubloggaajista..? Tänään lenkillä: mutaa ja kakkaa.


Kiertelin polkuja ja hiekkateitä noin 2 tunnin ja 16 kilometrin ajan. Lämmintä oli kymmenisen astetta ja koko ajan satoi. Pyyhin räkää juoksutakin hihaan ja yritin olla päätymättä liukkaaseen mutaan selälleni. Otin mukaan lenkkiin vähän porrastreeniäkin, koska viikon päästä juoksen Parmaharju Traililla kauden viimeisen polkukisan, ja siellä noustaan viimeisellä kilometrillä hyppyrimäen 192 porrasta. Porrasjuoksukokemukseni on olematon, koska en tykkää portaista sitten yhtään. Juoksin kuvassa olevat 45 porrasaskelmaa tänään kuudesti. Oli aika huippukiva lenkki (ja tämä ei ole sarkasmia)!

maanantai 2. lokakuuta 2017

Juoksumessuilla ja Hokan kenkiä testaamassa

Käväisimpä tuossa lauantaina Vauhtisammakon juoksumessuilla. Harmi kyllä oma aikataulu oli sellainen, etten ehtinyt jäädä yhteislenkille, joten väliin jäi muiden bloggaajien moikkaamiset, kun piti jo kiirehtiä muualle.

Mulla olikin messuilla ensisijaisena agendana päästä testaamaan Hoka One Onen juoksutossuja. Poppis on Hokan lähettiläänä onnistunut luomaan tossuista niin unelmanpehmeän kuvan, että halusin päästä testaamaan kenkiä, josko ne sopisivat mullekin. Otin testiin Clifton 4 -mallin miesten tossut, sillä naisten mallissa ei ollut tarpeeksi isoa kokoa tarjolla. Ja kyllä, tossut olivat juuri niin pehmeät kuin oli kehuttukin. Kun leveä päkiä mahtui vaivoitta tossuihin ja varpaillakin tuntui olevan kunnolla tilaa. Harvoin juoksukengät tuntuvat noin mukavilta heti ensikokeilulla.


Kenkien lisäksi testattavana oli Suunnon kelloja, joita olivat esittelemässä bloggaajat Tanja ja Jarkko. Nappasin testilenkille mukaan sitten kellonkin, ja pääsin samalla kokeilemaan ensimmäistä kertaa ranteesta sykkeen mittaavaa laitetta. Kesti hetken oppia Suunnon kellon painikkeet ja logiikka, vaikka kello sinänsä helppokäyttöinen olikin. Testilenkin jälkeen päätin edelleen pysyä Garminin leirissä, mutta oli kiva päästä testaamaan rannesykemittausta tositoimissa ja verrata sitä oman kellon ja sykevyön lukemiin.


Hauskana yksityiskohtana; mulla puuttui kuun juoksutavoitteesta 3 kilsaa ennen testijuoksuja, niin otin sitten tilaisuudesta vaarin ja kirmailin kenkätestejä yhteensä tuon kolmen kilometrin verran. Kengät tekivät sellaisen vaikutuksen, että mun seuraavat pitkiskengät tulevat Hoka One Onelta. Yritän jostain löytää kokeiltavaksi vielä pronaatiotuetun Arahin ennen kuin teen valinnan lopullisesta mallista. Tällaiset testitapahtumat ovat kyllä kivoja, kun kenkiä pystyy havainnoimaan kunnolla niiden luontaisessa elinympäristössä! :)

lauantai 30. syyskuuta 2017

Syysjuoksut

Syyskuussa tein vuoden kilometrienkat, juoksin 120 kilometriä yhteensä kuun aikana. Mulla olikin salaisena tavoitteena saada kasaan tuo 120 kilsaa, ja kun se onnistui, niin olen tosi tyytyväinen.

Kauan siinä kestikin. Selkävaivan ilmaantumisesta on vuosi, ja vihdoin voin kai sanoa, että olen kuntoutunut vaivasta. En edelleenkään ihan täysin ennalleni, mutta sellaiseen kuntoon, että pystyn jatkamaan juoksuharjoittelua täysipainoisesti eikä vain vaivojen ehdoilla. Edelleen mun on syytä kiinnittää huomiota mm. lihaskuntoon, kehonhuoltoon ja juoksuasentoon. Sekä tärkeänä juttuna on muistaa tauottaa istumista ja tehdä tarpeen mukaan taukojumppaa. Nyt kun töissä on ollut taas tosi kiireistä, tuo on vähän unohtunut, ja olenkin ollut aika jumissa...


Jumissa olen vähän myös siksi, että salitreenit ovat jääneet. Olin tässä kuussa poikkeuksellisen väsynyt, ja päätin jo alkukuusta, että en ota paineita kuntosalista. En sitten käynytkään siellä kertaakaan. Toisaalta juoksuun keskittyminen on tuonut arkeen kaivattua rentoutta, kun liikkumaan on voinut lähteä tasan silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Salitreenejä pitäisi kuitenkin vähitellen alkaa lisätä viikko-ohjelmaan, sillä kroppa olisi lihaskuntoharjoittelun tarpeessa.


Syyskuun juoksuissa parasta ovat olleet pitkät viikonloppulenkit ja niillä aurinkoinen sää. Ruskan väriloisto on päässyt oikeuksiinsa, kun aurinko on paistanut kirkkaan siniseltä taivaalta ja puut ovat oikein hehkuneet kirkkaassa säässä. Tein ensimmäisen kunnon polkupitkiksen juuri tuollaisena aurinkoisena päivänä, ja juoksu oli todella elämyksellinen. Muutenkin kuun juoksuissa on korostunut se, että olen vihdoin päässyt kunnon pitkiksille. 10 km, 14 km, 18 km & 18 km, siinä ovat kuun pitkikset. Ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun alun Paavon puolikkaan juoksin noin pitkiä lenkkejä, ja mikä parasta, (lähes) ilman vaivoja! Pitkikset ovat olleet mulle aina sellaista omiin ajatuksiin ja juoksun rytmiin uppoutumista, lenkkejä joilla pääsee kunnolla tuulettumaan. Kun vaivojen myötä en ole pystynyt juoksemaan näin pitkiä lenkkejä, on tuntunut, että juoksuharjoittelusta on puuttunut jotain olennaista.


Kuun juoksuharjoittelu on tosin ollut hyvin polarisoitunutta. Jossain vaiheessa tuntui, etten millään jaksa lähteä töiden jälkeen lenkille. Jos jaksoin, niin arkisin lenkit olivat hyvin lyhyitä. Niiden vastapainona juoksin sitten viikoppuisin pitkään. Nyt loppukuusta olen onneksi päässyt useamminkin ylös sohvalta lenkkipoluille. Toivottavasti hyvä juoksufiilis jatkuu lokakuussa!

perjantai 29. syyskuuta 2017

Polkujuoksutapahtumassa

Jouduin miettimään tarkkaan, kirjoitanko tätä postausta ollenkaan, koska tapahtuma osoittautui pettymykseksi. Aina kun olen jostain juoksukisasta tai muusta häppeningistä kirjoittanut, ja hehkuttanut tapahtumaa, on innostus ollut ihan aitoa ja olen halunnut jakaa kivat fiilikset. Kun keväällä kirmasin ensimmäisen polkujuoksukisani minimaalisella polkujuoksukokemuksellani, olin superinnoissani ja sitä mieltä, että tätä pitää saada lisää. Mutta jos eilinen polkujuoksutapahtuma olisi ollut ensikosketus lajiin, niin enpä tiedä, olisiko innostus siitä saanut oikeasti kipinää vai hiipunut heti alkuunsa...


Osallistuin siis eilen Suomen ladun, Salomonin ja Intersportin järkkäämään polkujuoksutapahtumaan, joka oli osa laajempaa polkujuoksukiertuetta. Tapahtumassa esiteltiin ja sai testata Salomonin polkujuoksukenkiä. Lisäksi juostiin lyhyt polkujuoksulenkki ohjaajan johdolla. Miksi tapahtuma sitten oli pettymys, tässä syitä:
  • Jo paikalle löytäminen osoitti haasteita. FB-tapahtuman karttalinkki vei väärään paikkaan, mutta onneksi olin paikalla hyvissä ajoin ja muutaman muun osallistujan kanssa huomasimme, että ohitsemme menee juoksijaporukkaa jonnekin ihan muualle. Tapahtuman jo alettua muutama porukka saapui vielä tuosta virheellisestä osoitteesta, joten tiedotus ei tältä osin mennyt ihan putkeen.
  • Tapahtuma lupaili mm. tekniikkavinkkejä. Juoksuohjaaja antoi kaksi vinkkiä, nostakaa polvia ja huomioikaa lantio. Jos lenkin aikana tuli lisää vinkkejä, niitä ei kuulunut ainakaan porukan keskivaiheille, jossa itse olin.
  • Juoksulenkki oli vain 2,7 km, mikä oli mielestäni ihan ok. Ilmeisesti pienelle matkalle oltiin haluttu vaihtelevuutta ja rankkaa maastoa, mutta itse jouduin miettimään, oliko reitti oikeasti turvallinen aloittelijoille. Useamman kerran mentiin rinteen päällä hyvin kapeaa uraa tai keskellä kivikkoa. Harha-askel olisi hyvinkin mahdollisesti johtanut siihen, että rinnettä tullaan alas päistikkaa. 
  • Juoksulenkkiä suunnitellessa ei oltu otettu huomioon, että osallistujia voisi olla paljonkin. Nyt menimme jojo-liikettä tekevässä jonossa, ja useita ihan juostavia pätkiä oli tämän vuoksi pakko kävellä. Pari häiskää katsoi asiakseen ohitella jatkuvasti. En osaa sanoa, pitikö perää joku järjestäjistä, vai jätettiinkö viimeisenä tulevat oman onnensa ojaan. Ainakaan tästä ei sanottu mitään alkuinfossa. Toivottavasti kaikki osasivat pois metsästä...

Voi hyvin olla, että olen yksin pettymykseni kanssa, ja kaikilla muilla osallistujilla oli huisin kivaa. Kuulin kyllä jonossa juostessa myös paljon positiivisia kommentteja, joten toivottavasti muut osallistujat aidosti tykkäsivät polkulenkistä.


Testasin polkulenkillä Salomonin S-Lab Sense Ultraa. Kenkä toimi lenkillä mielestäni ihan ok, mutta lesti oli mulle liian kapea. Olihan se ihan kiva päästä testaamaan tuollaista professionaalimpaa polkujuoksukenkää. Kaikki osallistujat saivat myös yllärilahjana pehmojuomapullon, jolle varmasti tulee vielä käyttöä. Ja olihan se kiva päästä taas hiukan poluille kirmaamaan. Eli ihan täysi floppi tapahtuma ei suinkaan ollut. Kuitenkin sellainen fiilis jäi, että paremmalla suunnittelulla ja ennen kaikkea varmasti turvallisella reitillä kokemus olisi ollut kivempi.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Polkupitkis Ruissalossa

Elämäni ensimmäinen polkupitkis! Vaikka arkisin en olekaan oikein jaksanut lenkkeillä, viikonlopuille olen saanut mahtumaan hyvin juoksua. Olen jo pitkään suunnitellut ihan kunnon pitkistä polkujuoksuna, ja nyt pääsin sen toteuttamaan. Onneksi sääkin suosi, niin polkupitkiksestä tuli ihan huikea elämys!



Olin varannut juoksureppuun vettä ja vähän evästäkin, ja suunnitellut jo etukäteen tekeväni parikin "varikkokäyntiä". En pitänyt minkäänlaista kiirettä ja pysähtelin tämän tästä kuvailemaan ja katselemaan ympärilleni. Saavuin bussilla Ruissalon sillan pieleen ja lähdin siitä Marjaniemen poluille. Ilmassa oli vielä aamu-usvaa ja matalalla paistaneen auringon säteet siivilöityivät upeasti puiden läpi polulle. Uskaltauduin kipuamaan lintutornin ensimmäiselle tasanteelle ja jatkoin siitä kohti saaren eteläosia. Koukkasin pellon yli rantabulevardille, koska kansanpuiston rannasta kaikuva kaakatus kiinnitti huomion. Ylitseni lensikin valtava hanhilauma kuin tilauksesta ja ehdin juuri kaivaa puhelimen esiin ylilennon aikana.



Pysähdyin toviksi tuijottelemaan ruskan punertamien puiden latvuksia ja huomasin samaan syssyyn auringonkukkapellon, josta päätin hetken mielijohteesta käydä poimimassa miehelle tuliaisiksi kukan. Tyhjentynyt kierrekorkillinen geelipullo oli passeli kukanvarrelle ja sain kuin sainkin pienen auringon tuotua ehjänä ihan kotiin saakka.




Ekan pit stopin pidin Honkapirtillä, jossa join mukilillisen kahvia ja kävin vessassa. Matka jatkui hyvillä mielin pohjoisosan polkujen kautta Kuuvan poluille. Hiukan ennen Kuuvannokkaa kävin kuvailemassa vanhaa tammea ja kuulin jostain puiden takaa mää'intää. Kas, lampaitahan siellä laidunsi. Päkäpäiden jälkeen matka jatkui kohti toista taukopaikkaa Kuuvannokassa. Oli niin lämmin, että riisuin hikisen juoksupaitani kallioille kuivumaan ja nautiskelin eväitäni seuraten meressä lipuvaa joutsenpariskuntaa. Ties vaikka olisivat olleet samat linnut, jotka bongasin jo toukokuun Kuuvan polkujuoksussa.




Viimeinen etappi kulki jo tuttuja polkuja Saaronniemeen, jossa päätin vielä kiertää Kolkanniemen rannat. Matkalla kohtasin oravan ja kaksi pikku peuraa! Kolkassa sijaitsee epävirallinen nudistiranta, jonka olemassaolosta en tiennyt, ennen kuin harhauduin alueelle vahingossa eräällä kesäretkellä. Nyt rannan puskissa liikkui vain vaatetettuja henkilöitä, joten uskaltauduin kirmaamaan ja kuvailemaan alueen polkuja.




Halusin juoksukelloon tasakilometrit ja bussin lähtöön oli vielä tovi, joten lenkin loppuun koukkasin vielä Saaronniemen rannan kautta luontopolulle. Juoksukelloon kertyi lopulta matkaa 18 kilometriä ja kokonaisuudessaan aikaa meni yli kolme tuntia. Olipahan kertakaikkisen hieno reissu!



lauantai 23. syyskuuta 2017

Kehonhuolto - niin helppo unohtaa

Kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille! Tsemppiviestit todella lämmittivät mieltä!

Nyt, kun olen ollut nuutunut ja tehnyt pitkää päivää töissä, ovat juoksut ja bloggailut jääneet aika pitkälti viikonlopuille. Työpäivän jälkeen olen jaksanut lähteä juoksemaan vain satunnaisesti, mutta viikonloppuisin olen juossut yleensä yhden pidemmän ja toisen lyhyen, palauttavamman lenkin.

Tunnustan, olen toivoton mitä tulee kehonhuoltoon. Silloin kun kremppoja ja jumituksia on, niin jaksan venytellä ja huoltaa itseäni, mutta heti kun oireet lievittyvät, kehonhuolto jää. Liikunnan jälkeen lähes aina venyttelen, mutta usein sekin on vähän puolitehoista. Jos liikuntaan tulee jostain syystä tauko, niin silloin myös kehonhuolto usein jää. Näin on käynyt nytkin, ja olenkin aika jumissa.

Arki-iltoina sohvalla lojuminen ei ole kropan kannalta erityisen hyvä tapa viettää aikaa. Työpäivän jäljiltä hartiat ovat usein ihan juntturassa, sillä kiire ja stressi tekevät työasennosta helposti etukumaran ja istumisen tauotuskin on unohtunut. Kun lenkitkin jäävät pitkälti viikonloppuun, jää myös lenkin jälkeinen venyttely väliin. Mikä avuksi? Miten oikein saisin kehonhuollon osaksi arkea, kun iltaisin vain väsyttää ja laiskottaa?


Multa löytyy kotoa kyllä joogamatto, putkirulla ja hierontapallo, joten edellytykset monipuoliseen kehonhuoltoon löytyvät. Keväällä kokeilin muutaman kerran joogata netistä löytyvien tuntien parissa. Kymmenminuuttisia aloittelijoille sopivia joogatuokioita löytyy ihan youtubestakin, ja tuollainen pieni tuokio on pehmeä ja lyhyeenkin vapaahetkeen sopiva kokeilu.

Mulla on valitettavasti vähän sellainen joko-tai mentaliteetti. Joko menen lenkille ja sen jälkeen venyttelen ja rullailen. Tai sitten en mene, lojun vaan sohvalla ja syönkin mitä sattuu. Miten tuosta pääsisi sellaiseen mielentilaan, että vaikka ei jaksaisikaan muuta, niin vaikka joogaisi kymmenminuuttisen tai edes hiukan jumppaisi kivistäviä hartioita ja venyttelisi... Miten itsestään huolta pitäminen voikin joskus olla näin vaikeaa?!

Postauksen kuva on muuten parin vuoden takaa. Todistettavasti olen venytellyt edes joskus. :D

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kun kaikki ei ole kunnossa

Väsyttää. Unettomuusputki on taas päällä ja tälläkin viikolla monta päivää on mennyt ihan sumussa. Työkaverin huolestuneeseen kysymykseen vastasin vitsillä, että olen nukkunut viimeksi elokuussa. Paha vain, että jutussa on puolet totta. Viimeksi olen yön jälkeen tuntenut itseni kunnolla levänneeksi joskus kesällä.

Keväällä kirjoittelin pintaraapaisuna oman elämän leppoistamisesta. Neljän päivän työviikko teki todella hyvää, sillä loppuvuonna 2016 selkävaiva koitteli jaksamista ihan tosissaan. Osa-aikaisuuden viimeisinä kuukausina huhti-touko-kesäkuussa jo huomasin, ettei työaika millään riittänyt hommien tekemiseen, mutta työaikasaldossa oli varaa plussatunneille ja kesäloma vielä edessä. Loman jälkeen olenkin huomannut, etten oikein jaksa. Ennen lomaa jäi monta juttua töissä vähän puolitiehen, ja työn kausiluontoisuudesta johtuen alkusyksy on muutenkin kiireistä aikaa. Tähän syksyyn tuli vielä ylimääräistä kiirettä työrintamalle, ja alkusyksyllä onkin tuntunut, että elämä on aika pitkälti vain puurtamista.


Juoksu on mulle todella tärkeää myös henkisen hyvinvoinnin kannalta. Aivot tuulettuvat lenkkipolulla ja endorfiinit saavat mielialan nousuun. Vaikka kuinka olisi työstressiä tai muita huolia, juoksulenkin jälkeen on aina parempi olo. Kunhan vaan jaksaa mennä sinne lenkille. Ennen juoksuharrastusta olin ihan toivoton sohvaperuna, eikä tuo käyttäytymismalli ole unohtunut vieläkään. Arki-iltaisin sohvan kutsu on vahva, ja raskaan työpäivän jälkeen tuntuu usein helpommalta vain jäädä muhimaan olkkariin jätskikipon kanssa kuin suunnata syyssäähän lenkille.

Toistaiseksi olen taistellut itseni juoksemaan vähintään 3 kertaa viikossa, mutta eihän rakkaan harrastuksen pitäisi olla juttu, johon pitää maanitella itseään. Nuutuneena ei vaan osaa välttämättä ajatella nenäänsä pidemmälle, ja silloin valitsisi mieluiten sen kaikkein vaivattomimman vaihtoehdon, eli sohvaperunoinnin.


Olen yrittänyt piristää itseäni myös vitamiineilla. Viimeisestä rautakuurista on jo aikaa, joten aloin nappailla rautaa ja sen kaverina c-vitamiinia purkista. Kesäauringosta saadut d-vitamiinivarastot alkavat nekin ehtyä, joten myös deetä tulee otettua. Ja b-vitamiinin pitäisi piristää, joten sitäkin syön. Vieläköhän olisi jotain, mitä voisi kokeilla?

Postauksen kuvat on otettu syyskuun ekalta pitkikseltä. Koko lenkin satoi, olin nukkunut huonosti ja ja syönyt epäterveellisesti, ja olo oli kuin plussapallolla suurimman osan matkaa. Onneksi meno ei aina ole noin tukkoista. Ja tuo selfie on omistettu kaikille meille, jotka eivät sosiaalisessa mediassa juuri juoksuselfieitä jaa, koska ne ovat, no, tuollaisia. Onneksi huurustuneet lasit peittävät silmäpussit suurimmalta osin. Ja joo, pesin kyllä tukkani lenkin jälkeen. Tärkeintä kuitenkin, että lenkille tuli lähdettyä. :)

perjantai 8. syyskuuta 2017

Mitä kuuluu retkihaasteelle?

Kerroin blogissa huhtikuussa, että osallistun Retkihaaste 2017 -haasteeseen, ja yritän ruksia listalta parikymmentä kohtaa. Tässä tsekkaus siihen, missä haasteessa mennään:

52 retkihaastetta vuodelle 2017:
1. Retki lähimetsään. Toteutettu useamman kerran sekä Turussa että lapsuudenkodin maisemissa.
2. Retki kansallispuistoon.
3. Retki luontokohteeseen, jossa et ole aikaisemmin käynyt.
4. Retki luontokohteeseen, jossa on luola.
5. Retki luontokohteeseen, jossa on pitkospuut.
6. Retki luontokohteeseen, jossa on suo.

7. Retki luonnonsuojelualueelle.
Kohdat 2-7 toteutuivat kaikki Kolin vaelluksella.
8. Retki luontokohteeseen, jossa on jääseinämä tai jäämuodostelmia.
9. Retki kohteeseen, jossa on kalliomaalaus.
10. Retki saareen. Kesällä retkeilin mm. Ruissalossa, Vepsässä ja Isokarissa, joten tämä tuli toteutettua moninkertaisesti.
11. Sieni-/marjaretki.
12. Retki lintutornille. Ruissalossa tuli myös kiivettyä lintutorniin polkujuoksulenkillä, vaikka se korkeanpaikankammoista hirvittikin. Myös Littoistenjärven luontopolulla kipusin lintutorniin.
13. Vietä yö ulkona -retki.
14. Lintubongausretki. Isonkarin reissulla tuli nähtyä mm. merikotkan pesä sekä merimetsojen tuhoama saari, joten lasken retken myös lintubongailuksi.
15. Retki luontokohteeseen, jota ystävä suositteli.
16. Retki luontokohteeseen, jota suositeltiin sosiaalisessa mediassa.
17. Retki luontokohteeseen, josta luit lehdestä tai kirjasta.
 Kohdat 15 -  17 kattavat ainakin Kolin reissun.
18. Retki metsään, jossa olet käynyt lapsena. Lapsuudenkodin maisemissa tämä on onnistunut vaivatta.
19. Retki luontopolulle, jonka nimi on kaunis.
20. Retki kodalle tai nuotiopaikalla, jossa syöt lämpimän ruoan. Kolin reissulla tuli kokkailtua vuokratupien nuotiolla useampana iltana, samoin Ryläyksen nuotiopaikalla kokkailtiin.
21. Retki luontokohteeseen, jossa on koski.
22. Kuppi kuumaa kuksasta -retki.
23. Retki luontokohteeseen, jossa olet jo pitkään halunnut käydä. Isokarin saari oli ehdottomasti tällainen.
24. Retki niitylle bongaamaan perhosia.

25. Jälkiä lumessa -retki.
26. Retki vesillä. Vepsän reissu varmaan lasketaan? Ehkä myös sup-lautailu Littoistenjärvellä voidaan laskea mukaan?
27. Retki luontokohteeseen, jossa on vanha puu.
28. Kotipaikkakuntaasi liittyvä luontokohde. Ruissalo, Vepsä yms.
29. Päiväretki luontoon. Toteutettu jo monesti.
30. Luontoretki, jossa patikoit yli 10 km. Toteutui myös Kolilla
31. Luontoretki samaan kohteeseensa neljänä eri vuodenaikana.
32. Retki omaan suosikkiluontokohteeseen
33. Retki luontokohteeseen, jonka teet yksin. Erityisesti polkujuoksut ovat olleet yksinretkeilyjä.
34. Retki luontokohteeseen, kun arki tuntuu raskaalta.
35. Retki luontokohteeseen, jossa on metsälampi.
36. Retki geokätkölle.
37. Retki auringonnousun aikaan.
38. Retki perinnemaisemissa.
39. Retki, jonka aikana opettelet tunnistamaan kasveja. Isossakarissa meillä oli opas, joka tutustutti myös paikallisiin kasveihin. Ehkä kaksi tai kolme päivää reissun jälkeen vielä muistin kasvien nimetkin...
40. Retki luontokohteeseen, joka on vähintään 120 metriä merenpinnan yläpuolella. Kolilla
41. Retki luontokohteeseen, jossa ylität sillan. Kolilla
42. Retki luontokohteeseen, jonka nimessä on eläin.
43. Ruskaretki
44. Retki jäälle.
45. Kerää luonnossa olevat roskat -retki
46. Retki luontokohteeseen, jossa pysähdyt aistimaan luontoa.
47. Retki, jolla havainnoit keväänmerkkejä. Ainakin tällä retkellä tuli bongattua loppukevään kasveja.
48. Retki sateella.
49. Retki luontokohteeseen, jossa haastat itsesi.
50. Retki luontokohteeseen, johon yhdistät lempiharrastuksesi. Polkujuoksut ja juoksut rannalle ovat olleet näitä.
51. Luontoretki keskellä kaupunkia. Lasken tuon Maarianhaminan matkajuoksun tällaiseksi!
52. Luontoretki teemapäivänä.


Ainakin näin laveasti tulkittuna olen siis ruksinut listalta jo 28/52 kohtaa! Ruskaretki odottaa vielä ruskaa. Retki jäälle voi hyvinkin jäädä toteuttamatta, sillä on erittäin epätodennäköistä, että tämän vuoden puolella tänne Lounais-Suomeen saadaan jääpeitettä yhtään mihinkään lampareeseen. Varmaan muutaman kohdan saan vielä rastittua, joten eiköhän 30 kohtaa tule täyteen tänä vuonna. Ei kun retkeilemään!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Aurinkoinen alkusyksy kutsuu lenkille

En ole oikein koskaan tykännyt muista vuodenajoista kuin kesästä. Juoksuharrastuksen myötä vuodenkierrosta on kuitenkin tullut jollain lailla siedettävämpi. Erityisesti syksy tuntuu olevan hyvää juoksuaikaa, sillä lenkeillä on kiva bongailla ruskan etenemistä ja maisema muuttuu syksyn edetessä. Nyt flunssan jälkeen olen ollut taas täynnä juoksuintoa. Intoa ei hyydyttänyt edes se, että viimeksi pk-lenkillä juoksukelloni ranneke sanoi vihdoin sopimuksen irti. Tässä postauksessa jo valitin, että Garmin murenee ranteeseeni, mutta en ihan odottanut, että kello kirjaimellisesti putoaisi kädestä kesken lenkin! No, sain laitteen vielä jesarilla kasattua, eiköhän se loppuvuoden lenkeissä mukana pysy.








Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...