PNM2018: puolivaloinen puolimaraton

Paavo Nurmi Marathon juostiin eilen ja olin mukana jo kuudetta kertaa peräkkäin puolimaratonilla.

Kesällä ja puolikkaan treeneistä tänne naputellessani kerroin tähtääväni elämäni toisen kerran alle kahden tunnin. Tuo suunnitelma otti hiukan lämää jo heinäkuun lopun helteillä, kun pitkikset jäivät väliin ja lenkit olivat muutenkin flegmaattista laahustamista kunnon terävöittämisen sijaan. Viimeiset pari viikkoa ennen juoksua olin jatkuvasti vähän nuutunut ja söin mitä sattuu, joten viimeistelykään ei mennyt ihan putkeen. Kisapäivää edelsi vielä parin päivän tukkoinen ja kurkkukipuinen olo, ja mietin, että olenkohan tulossa kipeäksi tai onko mulla jotain allergiaa. Lisäksi selkäni alkoi taas jumitella ja yritin vielä juoksua edeltävänä yönä makoilla hierontapallon päällä.

Ennen kisaa päätinkin luopua parin tunnin tavoitteesta ja pyrkiä noin 2:05 loppuaikaan. Lähtö oli tuttuun tapaan hirveän ruuhkainen ja samoin ensimmäiset kilometrit ison juoksijamassan keskellä. Ensimmäiset seitsemän kilometriä menivät silti ihan suunnitelman mukaan. Ei tarvinnut edes kelloa vilkuilla, kun nakutin nätisti tasavauhtisia alle kuuden minuutin kilometrejä. Edes satama-alueella puhaltanut vastatuuli ei pahemmin haitannut. Ainoa, mikä haittasi, oli vuotava nenä! Ilmeisesti mulla todella on jotain allergiaa, sillä en muista koskaan puolikkaalla räkineeni noin paljon. Viehättävää... :D

Seiskan jälkeen alkoivat Ruissalon mäet. Etukäteen arvelin, että olematon voima- ja mäkitreeni näkyisi mäissä ja niinhän se menikin. Vauhti hidastui ja porukkaa painoi ohi. Selässä myös tuntui, että keskivartalotreenit on jääneet tekemättä. Mäkien jälkeen tulikin sellainen vaihe, kun tuntemusten mukaan vauhti pysyi, mutta kello kertoi askeleen hidastuvan. Piti tehdä töitä, että pysyin porukan tahdissa.

 

Päivä oli hyvin aurinkoinen ja lämpöäkin oli joku +23. Lämpö ei kyllä millään lailla haitannut mun juoksua, mutta kaadoin taas varmuuden vuoksi joka juomapisteellä vettä niskaan. 11,5 kilometrin juomapisteellä kaadoin täyden mukillisen selkään sillä seurauksella, että sain juosta loppumatkan märillä shortseilla. :D Samaisella juomapisteellä nautittu geeli piristi matkaa mukavasti jonnekin 15 kilometrin hujakoille.

Siitä alkoivatkin sitten pienet ongelmat. Vasempaan sääreen ulkosyrjälle polven alle ilmaantui kipua, joka paheni ihan muutaman sadan metrin matkalla niin, että oli pakko pysähtyä venyttelemään. Seuraavien kilometrien aikana jouduin pysähtymään yhteensä kolmasti, sillä venyttely auttoi vain hetkellisesti. Venytellessä ohi menneet sain kiinni kunnes jouduin taas pysähtymään. Se oli hiukan turhauttavaa, vaikka tuossa vaiheessa olinkin jo unohtanut kaikki aikatavoitteet.

Ennen viimeistä juomapistettä päätin, etten pysähdy enää ennen sitä, kun venyttely auttoi vain hetkellisesti ja kohta taas klenkkasin kipeän jalan kanssa. 17,8 kilometrin juomapisteellä kävelin ja päätin hetken mielijohteesta kaataa myös vettä kipeän jalan päälle. Niin sain sitten kenkänikin märiksi, kun kaikki vaatteet olin jo kastellut. :D No, ehkä tuo jopa auttoi, sillä terävä kipu vaimeni jomotukseksi ja pystyin juoksemaan taas paremmin. Tuo kipu tuntui kuitenkin siltä, että se on jossain jänteen kiinnityskohdassa ja/tai lihaksessa, eli en uskonut mitään menevän rikki, kun jatkoin juoksua.

Kun maaliin oli enää pari kilometriä, olin jo aika piipussa. Pitkisten puute kyllä näkyi ja yllättävät jalkaongelmat olivat vähän vieneet juoksufiilistä. En oikein jaksanut enää pahemmin ympärilleni katsella vaan raahustin menemään katse tiukasti katuun maalatussa sinisessä reittiviivassa. Vasta muutama sata metriä ennen maalia ryhdistäydyin ja nostin vauhtia loppukiriin, kun kuulin kuuluttajan kertovan, että 2:10 täyttyisi pian. Tarkkailin kelloa ja sainkin bruttoajaksi tasan 2:10! Nettoaika oli sitten 2:08 ja muutama sekunti siihen päälle.

Kolmeen vuoteen oli ensimmäinen Paavon puolikas, kun pääsin juoksemaan ilman mitään isompaa vaivaa. Pieniä hankaluuksia olikin sitten, ja vähän sellainen puolivillainen olo jäi juoksusta. Vielä kuukausi ennen juoksua kuvittelin olevani jopa ennätyskunnossa, mutta lopulta hitaammin olen juossut vain 2016 helle-puolikkaalla ja viime vuonna juuri vaivoista kuntoutuneena. Toisaalta musta on viime vuosina kuoriutunut enempi fiilisjuoksija ja aikatavoitteet eivät ole enää niin tärkeitä. Nyt en missään vaiheessa juossut omilla rajoillani ja olisin voinut pakottaa itseni nopeampaan menoon, mutta ei vaan huvittanut. Ja kai se on ihan ok.

Etukäteen jokirantaan yhä enemmän uudistunut reitti hiukan mietitytti, kun kaupungissa oli samaan aikaan useampi häppeningi ja jokirantakin täynnä porukkaa. Liikenteenohjaajat hoitivat kuitenkin hommansa mallikkaasti ja nostan peukkua uudistuneelle reitille!

Reitin varrella tuli bongattua useampikin tuttu ja joka kerta kannustus piristi ja toi lentoa askeleeseen. Mieleen jäi myös pirteä naisporukka, joilla oli kisan parhaat kannustuskyltit. "Huomenna voi olla vähän outo olo." Ja kyllä, niin on! Jalat ovat kipeät, ihan kuin olisin juossut vuoden pisimmän lenkin. Ai niin, hups, niinhän se tulikin juostua. Samalla tuli kuitattua Juoksuhaasteesta kohta 6: juokse vähintään puolimaraton mittainen matka. Jess!

Aikaisempien vuosien Paavo Nurmi Marathonin puolikkaiden kisarapsat löytyvät tästä:
PNM 2013: Ensimmäinen puolimaratonini
PNM 2014: Puolimaratonin ennätysjuoksu
PNM 2015: Huonosti valmistautuneena nihkeä puolikas
PNM 2016: Helteessä juostu puolimaraton
PNM 2017: Paluu puolikkaalle vaivojen jälkeen

Polkujuoksua Bomarsundissa Ahvenanmaalla

Kesälomareissulla Ahvenanmaalla lähdin tutustumaan historialliseen Bomarsundin alueeseen polkujuosten. Huomasin Bomarsund Trail -polkujuoksutapahtuman jo edellisvuonna, mutta koska tänäkään vuonna en ajankohdasta johtuen päässyt osallistumaan, päätin tutustua Bomarsundin polkuihin itsenäisesti. Tuolla polkujuoksukisassa oli tarjolla 4,5 kilometrin sekä 12 kilometrin matkat. Mulla oli tarkoitus juosta pidempi lenkki, mutta päädyinkin omalla reissulla juoksemaan vain tuon lyhyemmän matkan sekä siihen päälle 3 kilometriä tiellä ees-taas. (Etsiessäni kahvilaa, jota en löytänyt... ja joka olisi ollut vähän kauempana kartan mukaan, mutta hölmö minä en älynnyt ottaa karttaa mukaan...). Reittikarttoja voi tarkastella Bomarsund Trailin sivuilla.

 

Bomarsundin linnoitusta alettiin rakentaa vuonna 1832, kun Suomi oli Venäjän vallan alla. Päälinnoitus oli Ahvenanmaan kaikkien aikojen suurin rakennus ja linnoituksen ympärille kasvoi kaupunginkaltaista asutusta. Vuonna 1854 linnoitus oli vasta puolivalmis, kun Krimin sota laajeni Itämerelle Oolannin sodaksi. Neljän päivän taistelujen jälkeen linnoitus valloitettiin ja tuhottiin. Nykyään jäljellä on enää raunioita, rekonstruktioita ja havainnekuvia suurisuuntaisesta linnakkeesta. Muinaismuistoalueella kulkee luontopolku, jota pitkin polkujuoksun reittikin enimmäkseen kulki.

Polku oli hyvin merkitty pylväin ja puuhun maalatuin reittimerkein. Reitti lähti meren rannasta Prästön saareen johtavan sillan pielestä, eli siitä, missä päälinnoitus aikanaan sijaitsi. Ensimmäinen kilometri nousi hissukseen hiekkatietä pitkin pohjoiselle tykkitornille, josta oli hienot näkymät Prästön saarelle päin itään sekä jyrkkäreunaisen merenlahden yli länteen ja pohjoiseen.

Toinen kilometri olikin sitten laskeutumista kallioista polkua pitkin merenlahden perukoille. Kuivat kalliot ja käkkärämäntyihin tiheään maalatut reittimerkit tekivät polkujuoksusta helppoa ja nautinnollista. Seuraava kilometri oli vaihteeksi pelkkää ylämäkeä ja hitaammin juostavaa polkua ja kivutessa tuli kunnolla lämmin helteisenä heinäkuun päivänä. Reitillä oli ensin kunnon portaat ja sen jälkeen kallioista ja kivikkoista polkua, joka kohosi kallioiden laelle merenlahden länsipuolelle tykkitornista.

Bomarsundin linnoitus oli tosiaan melkoisen mahtipontinen rakennushanke ja raunioita on melkoisen laajalla alueella. Reitin läntisimmässä kulmassa oli taas jonkin isomman linnakkeen raunioita ja tässä kohtaa poikkesin merkityltä reitiltä, koska raunioilta johti alaspäin niin houkuttelevan oloinen polku kohti metsää. Polku taisi kulkea vanhan linnoitusmuurin tai vastaavan päällä ennen päättymistään kivikkoon. Siitä pääsi kuitenkin metsän kautta takaisin merkitylle reitille ja hiekkatielle.

Viimeisellä kilometrillä reitti oli jälleen laskuvoittoinen ja kulki enimmäkseen hiekkatietä kohti merenrantaa. Päätien ylityksen jälkeen poikkesin taas merkityltä reitiltä portista aidatulle alueelle, jossa oli linnakkeen liepeillä olleen asutuksen raunioita. Nyt alue oli ilmeisesti ainakin osan aikaa laidunalueena ja asutuksesta oli jäljellä enää kivijalkoja jos niitäkään. Niittykukkien ja kiviveräjien keskellä kulkenut polku näytti houkuttelevalta, paahteisissa niityissä ja perinnemaisemassa on mielestäni jotain poikkeuksellisen viehättävää. Polku kulkikin alueen läpi toiselle portille, josta pääsin taas tielle ja merkitylle reitille. Reitti koukkasi vielä uimarannan liepeiltä ennen paluuta lähtöpaikkaan.

Sekä Bomarsundissa että Prästön saaressa oli matalarantaiset, hiekkapohjaiset uimarannat. Juoksun jälkeen vietinkin vielä tovin uiden ja rantakallioilla köllötellen. Olisin käynyt myös lounastamassa, mutta Bomarsundin ainoassa ravintolassa ei ollut tarjolla kasvisannoksia ja Prästön kahvilaa en löytänyt (kun mukana ei ollut sitä karttaa!), joten tyydyin mutustelemaan eväitä ja söin kunnolla vasta majapaikassa. Maarianhaminasta pääsi bussilla Bomarsundiin noin kolmessa vartissa ja matka maksoi 4,5 euroa suuntaansa. Bomarsund olikin mielestäni mitä mainioin päiväretkikohde! Matkavinkki: jos alueella liikkuu, kannattaa ehdottomasti kävellä tai juosta tuo 4,5 kilometrin polku! Samalla suunnalla ja saman bussireitin varrella sijaitsi myös Kastelholman linna, jota tyydyin tällä kertaa tapittamaan vain bussin ikkunasta.

Ahvenanmaan reissusta on vain kolmisen viikkoa, mutta voi miten haikea kesänkaipuu tämän postauksen naputtelusta ja kuvista tulikaan! Kun työt ovat alkaneet ja sää muuttunut niin syksyiseksi, on äkkiä vaikea muistaa, että eletään elokuuta eikä kesä ole vielä edes ohi!

Valmistautuminen Paavo Nurmi puolimaratonille

Paavo Nurmi Marathoniin on aikaa enää 1,5 viikkoa. Juoksen tapahtumassa puolimaratonin ja se tulee olemaan vuoden pisin juoksu. Tänä vuonna mulla on pitkästä aikaa jopa jonkinlainen aikatavoite, eli alittaa 2 tuntia toista kertaa juoksu-urallani. Jänskättää ja vähän kauhistuttaakin.

Alkukesän juoksut menivät hyvin ja olen keskittynyt juoksuohjelmassa nopeusharjoitteluun. Pitkikset ovat kuitenkin jääneet vähiin ja se tuo epävarmuutta muassaan. Juoksin kesäkuun lopussa yhden 20 kilometrin lenkin, mutta heinäkuussa pitkikset jäivät tyystin juoksematta! Osittain tämä oli harkittuakin, mutta osittain myös ihan laiskuutta, kun en helteellä vain jaksanut lähteä kymppiä pidemmille lenkeille. Saas nähdä, kuinka naisen käy, kun Paavolla pitäisi juosta pidemmälle kuin kertaakaan tänä vuonna! Hiukan tuo aikatavoite mietityttää, koska kunto ei ehkä ihan ole ennätystasolla ja myös mahdollinen hellesää vie taatusti juoksuvoimaa.

Viimeisen kahden viikon aikana ennen juoksutapahtumaa ei enää tehdä ihmeitä. Kisan voi toki torpedoida vaikkapa tekemällä jalat tukkoon saavan tehoharjoituksen kisaviikolla tai syömällä kisaa edeltävänä päivänä mahansa sekaisin. Itse juoksin viimeisen pitkiksen tuolla Selkämeren polkujuoksussa tasan kaksi viikkoa ennen puolikasta. Viimeisen tehoharjoituksen tein alkuviikosta. Nyt sitten lähinnä vain höntsäillään ja yritetään lepäillä. Kisaviikon alussa kokeilen vielä lyhyen lenkin verran puolikkaan tavoitevauhtia ja toinen lenkki ennen lauantain puolimaratonia on lyhyt ja kevyt.

Nopeustreeneissä juoksin nelosen vetoja alle kahden minuutin tavoiteajalla, eli puoli-yassoja, lopulta viidesti. Ensin kahdesti 6 x 400m, sitten kahdesti 8 x 400m ja viimeiseksi 10 x 400 metriä tämän viikon alussa. Tähän tuli kahden viikon tauko vetotreeneihin lomatouhujen myötä, eikä tuntunut yhtään varmalta lähteä tuohon kymmenen ratakierroksen treeniin. Aikaisemmissa treeneissä ratakierrokset ovat menneet nätisti 1:55 aikaan, mutta nyt vauhti hiukan poukkoili ja meno tuntui raskaalta. Yksi kauneusvirhekin tuli, kun seiska-vedolla aika lipsahti pari sekuntia yli kahden minuutin. Mutta sain juostua kaikki kymmenen ja tuota yhtä lukuun ottamatta alle kahteen minuuttiin. Jee! Olen kyllä alkanut epäillä, että Paavo Nurmen Stadionin lämpömittari on rikki. Siellä on ollut joka kerta sama +28 taulussa mun vetotreenien aikana. Postauksen kuvatodisteet ovat kaikki eri treenikerroilta.

Paavo Nurmi Marathonin reittiä on viilattu vähän vuosittain. Tänä vuonna reitti kulkee Turun keskustassa entistä enemmän jokivarressa. Se tarkoittaa kivoja maisemia juoksijoille, mutta muutama miinuspuolikin reittivalinnassa on. Katujen/kaistojen sulkemisen lisäksi suljettuina on myös pyöräteitä. Tämä harmittaa ymmärrettävästi pyöräilijöitä, sillä pyöräreittejä ei keskustassa liiemmälti ole, joten on aika ihmeellistä, että pääväylät ovat jatkuvasti suljettuina kesäviikonloppujen tapahtumien vuoksi. Lisäksi jokirannassa on samaan aikaan muitakin tapahtumia ja jo viime vuonna todistin muutamaa tilannetta, jossa esim. reitille harhautunut lapsi oli jäädä väsyneen juoksijan jalkoihin. Toivottavasti liikenteen ohjaukseen on tänä vuonna panostettu, ettei vaaratilanteita synny ja kaikki juoksijat pääsevät kirmaamaan esteettä.

Oletko tulossa Paavo Nurmi Marathonille? Kenties ensimmäistä kertaa tai tauon jälkeen? Onko Turku vieras kaupunki? Kirjoittelin viime vuonna vinkkejä Paavo Nurmi Marathonille osallistuville ja päivitin nyt tuon postauksen tälle kesälle. Jos vielä jokin jää askarruttamaan, niin minulta voi kysyä!

Mentiin metsään Selkämeren kansallispuistossa

Saaristomeren ja Örön jälkeen heti seuraavana vuorossa oli Selkämeri ja Nurmeksen saari. Viime viikolle tuli siis kaksi Mennään metsään -polkujuoksukiertueen yhteislenkkiä. Lauantain lenkki Raumalla oli 14 kilometrin mittainen ja toimi samalla viimeisenä pitkiksenä ennen Paavon puolikasta. Valittavana tapahtumassa oli myös lyhyempi 8 kilometrin taival.

Nurmes oli iso saari, josta pieni kaistale kuului Selkämeren kansallispuistoon. Yhteislenkille oli järjestetty venekuljetukset, mutta ilmeisesti tänä vuonna saareen ei aja säännöllisesti yhteysalusta. Mennään metsään tarjosikin nyt hienon tilaisuuden tutustua paikkaan, johon tuskin muuten tulisi lähdettyä.

Venekuljetuksen jälkeen ennen yhteislenkin lähtöä meillä oli hyvin aikaa tutustua lähtöpaikkana toimivaan Päivärannan tilaan ja sen tiluksiin. Tilalla oli lampaita, poneja, kanoja ja pehmoinen kani, jonka mielestä ruoho oli kovasti paljon parempaa häkin ulkopuolelta syötettynä. :)

Yhteislenkin reitti kulki alkuosassa Päivärannan tilalta laitumien ohi metsäpolkua saaren eteläosiin. Etelärannalta oli hienot näkymät merelle ja Kylmäpihlajan majakalle. Nurmeksen eteläosassa juostiin kallioilla ja hietikolla kunnes sukellettiin taas metsään.

Puolivälin jälkeen tarjoutui mahdollisuus käydä uimassa saaren länsirannan luonnonhiekkarantaisessa poukamassa. Vaikka helteet olivatkin väistyneet, hikihän juostessa tuli ja pulahdus mereen tuntui ihanalle! Meitä taisi olla viisi rohkeaa naista, jotka sukelsivat mereen toviksi polskimaan. Rannalta juoksu jatkui saaren luoteiskolkkaan, josta oli taas hienot merinäköalat kallioilta. Muutama rohkelikko kiipesi korkeaan merimerkkiin tiirailemaan maisemia.

Nurmeksennokasta juoksu jatkui metsässä koilisrannalle ennen viimeistä etappia takaisin Päivärantaan. Nurmes oli tosiaan iso ja metsäisä saari, ja suurin osa polkulenkistä juostiin havumetsän poluilla. Korkeuseroja ei ollut käytännössä ollenkaan ja polut olivat helppoja. Poluille oli kuitenkin kaatunut reippaasti puita ajan saatossa ja esteiden yli loikkiminen toi kivaa vaihtelua juoksuun.

Odottelimme lenkin ajan yllemme ukkosrintamaa ja sateita, mutta niitä ei tullut, joten selvisimme juoksusta kuivina (paitsi me uimarit). Juoksun jälkeen oli vielä mahdollisuus saunaan ja toiseen pulahdukseen. Matkaa pidemmälle lenkille kertyi 14,3 kilometriä ja oli kiva juosta pitkästä aikaa pitkis poluilla. Hauskaa oli taas, kuten kuvasta näkyy!

Nurmeksen lenkin reittikartta (pdf) on ladattavissa tästä linkistä, ja kaikkiin Mennään metsään -yhteislenkkeihin pääset tutustumaan täällä.

Mennään saareen: polkujuoksu Örön linnakesaarella

Tätä päivää olin odottanut, kun pääsisin vihdoin mukaan Mennään metsään -polkujuoksukiertueelle. Kun kiertue julkistettiin keväällä, katsoin jo valmiiksi, että Saaristomeren kansallispuistoon suuntautuva lenkki olisi must, sillä tykkään saaristosta, lenkki osuu mun lomaan ja Saaristomerihän on ihan lähellä. Paitsi että lopulta yhteislenkki olikin Örön saaressa 1,5 tunnin ajon ja 45 minuutin lauttamatkan päässä. Onneksi Turku Trail Runnerseista löytyi kyyti ja matkaseuralainen, sillä päivän polkujuoksu oli ehdottomasti kokemisen arvoinen!





Yhteislenkillä oli mahdollisuus juosta tai kävellä 5,5 tai 8 kilometrin reitit, mutta lopulta juoksijoista kaikki taisivat juosta kasin ja sen lisäksi vielä saaren eteläkärjen lisälenkin, jolloin matkaa kertyi lähes täysi kymppi. Saaristossa oli muutaman asteen verran vilpoisampaa kuin mantereella, mutta päivä oli silti helteinen ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta koko juoksun ajan. Onneksi Örön linnakesaarelta löytyi hyvät matkailupalvelut vesipisteineen, joten ennen ja jälkeen lenkin sai tankattua juotavaa ja syötävää.



Pitkä reitti kulki Örön linnakesaaren molemmat - sekä eteläisen että pohjoisen - luontopolut, ja reitillä nähtiin paitsi upeaa luontoa myös saaren historiasta kertovia komeita tykkipattereja. Puolustusvoimien hallussa ollut linnakesaari oli sata vuotta maihinnousukiellossa vuodesta 1915 alkaen ja avattiin matkailijoille kesällä 2015. Lisätietoja Örön saaren historiasta löytyy mm. täältä. Luontokohteena saari oli myös ainutlaatuinen ja sieltä löytyy kuulemma erikoisempia luontotyyppejä kuten paahdenummia ja hiekkarantoja harvinaisine kasveineen.



Mennään metsään -yhteislenkki lähti liikkeelle luontopolkujen alkukohdasta saaren itärantaa mukaillen. Jo lyhyen hölkän jälkeen bongasimme lehmälauman aivan polun vierestä. Juoksijajoukko hiukan säikäytti sarvipäisen ylämaankarjan edustajat, jotka siirtyivät samantien kauemmas pällistelemään puhelimillaan innokkaasti kuvia räpsiviä polkujuoksijoita. Laidunalueen läpi kulkevalla reitillä saikin väistellä lehmänläjiä, mutta muuten polku oli helppoa ja leveni ajoittain hiekkatieksi.



Saaren pohjoisosissa tutkailimme tykkejä ja linnoitusrakenteita lähietäisyydeltä sekä ihailimme merelle avautuvaa maisemaa. Etelään päin jatkettiin saaren länsirantaa, jossa polku kulki ajoittain hyvinkin kivikkoisena niin, että hankalalla alustalla vaihdettiin kävelyksi. Saaren keskiosissa oli myös metsäisiä osuuksia ja letkan kärkipää bongasi käärmeenkin! Kävelypätkistä huolimatta oli aivan mielettömän kuuma, ja kun pysähdyimme juomatauolle länsirannan upealle luonnontilaiselle hiekkarannalle, olisin mieluusti pulahtanut jo uimaan.




Helteestä huolimatta koko porukka jatkoi vielä saaren eteläosan lisälenkille. Eteläkärjessä oli lisää linnoitusraunioita, tykkejä ja näkymä Bengtskärin majakalle. Erikoisuutena ylitimme myös riippusillan! Eteläosassa oli myös kivannäköinen uimaranta, mutta juoksu jatkui vielä sen ohi takaisin kasarmialueelle, jossa laukkumme olivat säilytyksessä. Polkujuoksulle kertyi lopulta pituutta noin 9,8 kilometriä ja aikaa meni puolitoista tuntia (kuvaus- ja juomataukoineen). Juoksun jälkeen oli vielä hyvin aikaa ennen yhteysaluksen lähtöä takaisinpäin, joten itse vietin aikaa uiden, silokallioilla lekotellen ja lounastaen kanssajuoksijoiden seurassa.

Yhteislenkki ja Örön saari oli todella juoksemisen ja kokemisen arvoinen! Reitille mahtui monenlaista erilaista juoksualustaa ja maisemaa sekä erikoisuutena erilaisia tykkejä. Itse tykkäsin erityisesti hiekkarannoista, nummista sekä kallioista. Yhteislenkillä oli myös todella hyvä henki, polkujuoksijat ovat yhteisöllistä porukkaa, ja oli huippua höpötellä uusien tuttavuuksien kanssa reissulla. Lauantaina kutsuu heti perään toinen Mennään metsään -yhteislenkki ja Selkämeren kansallispuisto, toivottavasti siellä on odotettavissa yhtä kiva reissu!

Örön lenkin reittikartta (pdf) on ladattavissa tästä linkistä, ja kaikkiin Mennään metsään -yhteislenkkeihin pääset tutustumaan täällä.