sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Parmaharju Trail: Hulluutta on monenlaista

Myös mutaa on monenlaista. Maaria Trailin jälkeen kuvittelin jo tutustuneeni perinpohjin liejuisiin maalajeihin, mutta Parmaharjulla tuli vastaan niin monenmoista mömmöä, että selvästikään mulla ei ennen tätä polkujuoksukisaa ollut mitään kunnon käsitystä liukkaasta juoksualustasta. 10 kilometrin reitti sisälsi todella monipuolista juoksualustaa ja reippaasti mäkiä. Polkujuoksutapahtumassa oli tarjolla kympin lisäksi myös 20 kilometrin kisa, jossa kympin lenkki kierrettiin kahdesti.

Turku Trail Cupin viimeinen osakilpailu oli keliltään todella märkä. Runsaiden sateiden ansiosta reitti oli vielä tavanomaistakin liukkaampi ja ennen lähtöä järjestävät varoittelivat kilpailijoita pahimmista paikoista. Muun muassa suopätkällä reittiä oli muutettu siten, että mentiin suossa pitkospuiden sijaan. Tämä siksi, että pitkospuut kuulemma kelluivat vedessä ja reitti olisi ollut vaarallinen. Ennen kisaa mua hirvittikin aika lailla. Eikä vähiten siksi, että viimeisellä kilometrillä noustavat hyppyrimäen portaat näyttivät alhaalta päin todella jyrkiltä ja pelottavilta. Mietin, että mitä jos korkeanpaikankammossani saan paniikkikohtauksen portaissa enkä uskalla liikkua sen enempää ylös kuin alaskaan... 

Heti ensimmäinen mäki otti luulot pois, kun jouduin miettimään, että onhan mulla kengännauhat tarpeeksi tiukalla, ettei tossu jää jälkeen saviliejuun. Sai olla aika taituri, jos selvisi reitin ekasta kilometristä kuivin sukin, sillä vesilammikoita oli aivan kaikkialla. Vain parin kilometrin jälkeen tultiin suolle, josta oli jo etukäteen varoitettu. Meinasin pysähtyä ottamaan kuvaa, kun upposin pohjetta myöten suohon, mutta vesi oli niin kylmää, että oli parempi jatkaa matkaa.


Reitti oli todella mutainen, mutta onneksi välillä pääsi juoksemaan vain vähän vettyneillä mäntymetsän poluilla. Juurakoista ei ollut juurikaan haittaa ja kivikkoakaan ei pahemmin ollut, eli kuivemmat pätkät olivat miellyttäviä juosta. Myös kallioiset pätkät toivat helpotusta liukkaiden ja upottavien osuuksien jälkeen. Noin puolimatkassa sijainneen juomapisteen jälkeen seurasi muutamia syviä vesikuoppia, joissa jalat viimeistään kastuivat pohjetta myöten. Kuoppia oli käytännössä mahdoton kiertää, joten ei muuta kuin kahlaamaan vaan.

Kympin jälkimmäisellä puolikkaalla mentiin pieni pätkä hakkuuaukealla ja toinen metsäautotiellä. Näistä osuuksista en erityisemmin välittänyt, sillä risukossa kompastumisvaara oli melkoinen ja tie oli sellaista liejua, että oma vauhtini hidastui entisestään. Olin juossut kissa-hiirimäisesti muutamaan muun naisen kanssa lähes koko kisan, ja tuolla metsäautotiellä lähes kaikki painoivat minusta ohi. Sain kanssajuoksijoita yleensä ylämäissä ja helpoilla pätkillä kiinni, mutta liukkailla osuuksilla ja alamäissä sain vuorostani päästää taas mimmit edelle.


Joka kerta uuden kilometrin täyttyessä mietin jäljellä olevaa matkaa hyppyrimäen portaille. Mudassa taapertamisen jälkeen oikein odotin, että portaita saisi kävellä ja pitää kaiteesta kiinni. Viimeinen jyrkkä alamäki ennen portaille saapumista sai tuon vamma-polven taas kipuilemaan, ja jäin siinä selvästi jälkeen edellä menijöistä. Portaissa onnistuin sentään ohittamaan yhden selän. Ne portaat eivät nimittäin olleet lainkaan niin pahat kuin olin etukäteen pelännyt! Unohdin koko korkeanpaikankammon ja vain nousin tasaista tahtia. Huutelin kanssanousijoille joitain tsemppilauseita (Enää sata porrasta, eihän se ole mitään!), jotka toivottavasti eivät olleet kovin ärsyttäviä. Kyllähän nousu reisissä tuntui, mutta loppujen lopuksi portaat olivat yksi reitin simppeleimmistä kohdista.

Viimeinen kilometri hyppyrimäen päältä maaliin olikin laskuvoittoinen. Polvi kipuili sen verran, että olisin kyllä mieluummin juossut tasaista tai ylämäkeä, ja muutama liukas ja jyrkkä paikka oli saatu vielä reitin viimeisille sadoille metreille. Pääsin kuitenkin taas kaatumatta maaliin, enkä ollut edes kisan viimeinen, joten tavoitteet täyttyivät! Aika oli 1:22, eli melkoisen hidas juoksu, mutta olosuhteet huomioon ottaen olin oikein tyytyväinen.


Vettä vihmoi ja lämpötila oli kisan aikana siinä +7 asteen kieppeillä. Sadesäiden ansiosta oli hyvin tiedossa, että polut ovat todella liukkaat ja märät. Silti Parmaharju Traililla tehtiin Turku Trail Cupin osallistujaennätys! Polkujuoksu vaatii selvästi hiukan hulluutta. :)

Jos Maariassa vielä liukas ja liejuinen alusta hiukan pelotti, nyt olin jo paljon rohkeampi. Hitaalla vauhdilla, mutta kuitenkin juosten loiskuttelin menemään kaikkien vesilammikoiden ja upottavien liejujen läpi. Multaista mutaa, ruohikkoista mutaa, saviliejua, turpeista mutaa, vettynyttä ja muhjuuntunutta kariketta. Kallioiden ja kuivempien pätkien jälkeen vastaan tuli taas uudenlaista mutaa. Kenkäparat... Vaikka mutakylpyjä oli enemmän kuin ehkä aiemmilla juoksuillani yhteensä, oli fiilis silti tosi hyvä ja polkujuoksu maittoi. Etukäteen hiukan hirvitti, niin olipahan taas hieno kokemus!


Kisaseurana oli tällä kertaa Running Diaries -blogin Salla ja hänen miehensä. Starttipaikan kisaan sain yhteistyön kautta, sillä kirjoittelin trailrunning.fi -sivustolle kisaennakon ja nyt kisan jälkeen kisaraporttia.

torstai 12. lokakuuta 2017

Mikä polkujuoksussa yllätti?

Kun tänä vuonna aloitin polkujuoksuharrastuksen, mulla oli kokemusta vain muutamasta poluille poikkeamisesta eikä käsitystä siitä, että parhaimmillaan polkujuoksu on ihan oma lajinsa. Sileällä juostessa voi mennä hyvinkin omissa ajatuksissaan tai katsella maisemia, mutta polkujuoksuun pitää keskittyä ihan eri tavalla. Kokosin tähän muutamia juttuja, joita en ollut osannut ennen poluilla juoksentelua ottaa huomioon:

Alamäet ovat pelottavia. Alamäissä näkee varmaan selvimmin eron kokeneiden ja kokemattomien polkujuoksijoiden väillä. Myös kengillä on merkitystä, ja varmaan myös juoksijan rohkeudella. Itse olen ihan nynny, ja otan liukkaat ja jyrkät alamäet aina tosi varovasti.


Juoksu tuntuu kevyeltä, kunnes kilometrejä alkaa kertyä. Sykelukemat voivat epätasaisessa maastossa olla selvästi korkeammat kuin vauhti antaisi ymmärtää. Silti juoksu tuntuu kevyemmältä kuin maantiellä samoilla sykkeillä. Toisaalta matkan kertyessä väsymyksen ja uupumuksen huomaa paljon selvemmin kuin sileällä, sillä kun keskittyminen herpaantuu ja jalka ei nouse samaan malliin, on kompurointi paljon todennäköisempää maastossa kuin tiellä.

Hitaus: vaikka juoksen koko ajan, matka etenee paljon hitaammin kuin sileillä lenkeillä. Jos yritän juosta kovaa, menosta tulee ihan holtitonta, joten vauhti on pakko pitää maltillisena.


Muta haisee. Tai suorastaan löyhkää. Olen tottunut siihen, että kuntoreiteillä kengät kyllä rapaantuvat, mutta puhdistuvat sitten itsekseen eikä kenkiin jäänyt hiekka haittaa muuten kuin varistessaan kengistä eteiseen. Maaria Trailin mutavellien jälkeen huuhtelin pahimmat savet pois jo kisapaikalla, ja luulin sen riittävän… Seuraavana päivänä kuitenkin järkytyin, kun ennen kisaa niin puhtoiset kenkäni löyhkäsivät aivan karmealle! Pesin kenkien pohjalliset erikseen ja annoin niiden vielä lillua etikkavedessä, mutta niihin jäi vielä epämiellyttävä haju. Itse kengät kuurasin pesuaineella ja juuriharjalla, mutta niihin jäi silti paha haju. Byöörgh, jatkossa kirmailen siis poluilla haisu-popoilla.


Piilarit ovat silmälaseja parempi valinta poluilla. Monelle rillipäälle tämä saattaa olla ihan itsestäänselvyys, mutta itse olen juossut suurimman osan lenkeistäni ja sileän kisoista silmälaseilla ilman mitään ongelmia. Epätasaisessa maastossa nenällä pomppivat lasit kuitenkin heikentävät näkyvyyttä. Kosteassa metsässä lasit menevät myös helposti huuruun. Ja jos sattuu vaikka jonkin sortin near death experience hämähäkinverkon kanssa, voi meno tyssätä siihen, että huitoo lasit päästään jonnekin pusikkoon... Ei niin, että mulle nyt niin nolosti olisi käynyt, mutta näin niinkuin esimerkkinä (lasit putosivat vain metrin päähän mättäälle, löysin ne heti kun sain seitit pois tukastani).


Kroppa tykkää poluilla juoksemisesta. Vaivojen vuoksi halusinkin kokeilla polkujuoksua, mutta silti oli yllätys, miten paljon sileällä juoksun iskutus oikein kipeyttääkään kroppaa. Olen juossut nyt syksyllä pitkiksiä sekä poluilla että pyöräteillä, ja ero lenkin jälkeisissä kolotuksissa on huomattava. Vaikka sama matka menee poluilla hitaammin, eli lenkillä tulee oltua pidempään, polvi ja selkä oireilevat huomattavasti vähemmän polkulenkin jälkeen.

Mitäs vielä? Onko muille tullut yllätyksiä polkujuoksua aloitellessa?

maanantai 9. lokakuuta 2017

Uusi juoksukello! Garmin Forerunner 235 ensikokeilussa.

Päädyin hankkimaan ranteeseen murentuvan vanhan Forerunnerini seuraajaksi Garminin Forerunner 235 -mallin. Totesin, että mallista löytyy kaikki tarvittava, ja kalliimmissa juoksukelloissa maksavat lähinnä multisport-ominaisuudet, joille mulle ei ole käyttöä, kun en ole multisporttaaja. :) Ostin uuden juoksukelloni Sportamorelta, koska sieltä löytyi edullisimmin tämä vaalean turkoosi väri. Paketti tulikin tosi nopsaan ja hankintapäätöksestä meni vain pari päivää siihen, että uusi juoksukello oli ranteessa!


Kello on naurettavan helppokäyttöinen. Toki mulla on ennestäänkin Garmin, mutta tuosta 235:sta tuli jopa fiilis, että pitäisikö vakavasti otettavan urheilukellon olla hiukan monimutkaisempi käyttää. Kelloon voi ladata erilaisia sovelluksia, joten niillä saa lisää ominaisuuksia ja muokattavuutta laitteeseen. Itse latasin kellonäyttöä piristämään Nyan Cat -leiskan. En ole vielä ehtinyt tutustua läheskään kaikkiin ominaisuuksiin, sillä olen toistaiseksi vain pitänyt kelloa töissä ja seurannut päivän askelmäärää laitteesta. Sekä tietysti esitellyt uutta kelloa kaikille työkavereille. Mun vakavasti otettavuutta juoksijana ei toivottavasti hälvennä se, että kellon näkyvin ominaisuus on näytössä lentävä ja sateenkaaria piereskelevä kissa..?


Olen juoksuttanut kelloa vasta kerran, ja Forerunner 235 löysi satelliitit muutamissa sekunneissa vanhan kellon minuutteihin verrattuna. Rannesykemittaus näyttäisi olevan hiukan jäljessä perinteistä sykevyön mittausta, eli syke nousi uudessa kellossa hiukan viiveellä. Sykkeissä oli ajoittain myös muutaman lyönnin eroja, mutta rannesykemittaus on mulle aivan riittävän tarkka. Uusi kello yhdistyi myös vanhaan sykevyöhöni ongelmitta, joten sitäkin voi tarvittaessa käyttää. Kirjoittelen kellon ominaisuuksista enemmän sitten, kun olen päässyt ulkoiluttamaan sitä kunnolla lenkeillä. Nyt olemme vasta ensi-ihastuksen kourissa, mutta uusi juoksukaverini vaikuttaa tosi kivalta!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Jätän tän vaan tähän

"Bloggaajien elämä voi näyttää ulospäin pelkältä juhlalta, ja se saa monet lukijat kateuden valtaan". Tässä jutussa ei ehkä puhuttu (polku)juoksubloggaajista..? Tänään lenkillä: mutaa ja kakkaa.


Kiertelin polkuja ja hiekkateitä noin 2 tunnin ja 16 kilometrin ajan. Lämmintä oli kymmenisen astetta ja koko ajan satoi. Pyyhin räkää juoksutakin hihaan ja yritin olla päätymättä liukkaaseen mutaan selälleni. Otin mukaan lenkkiin vähän porrastreeniäkin, koska viikon päästä juoksen Parmaharju Traililla kauden viimeisen polkukisan, ja siellä noustaan viimeisellä kilometrillä hyppyrimäen 192 porrasta. Porrasjuoksukokemukseni on olematon, koska en tykkää portaista sitten yhtään. Juoksin kuvassa olevat 45 porrasaskelmaa tänään kuudesti. Oli aika huippukiva lenkki (ja tämä ei ole sarkasmia)!

maanantai 2. lokakuuta 2017

Juoksumessuilla ja Hokan kenkiä testaamassa

Käväisimpä tuossa lauantaina Vauhtisammakon juoksumessuilla. Harmi kyllä oma aikataulu oli sellainen, etten ehtinyt jäädä yhteislenkille, joten väliin jäi muiden bloggaajien moikkaamiset, kun piti jo kiirehtiä muualle.

Mulla olikin messuilla ensisijaisena agendana päästä testaamaan Hoka One Onen juoksutossuja. Poppis on Hokan lähettiläänä onnistunut luomaan tossuista niin unelmanpehmeän kuvan, että halusin päästä testaamaan kenkiä, josko ne sopisivat mullekin. Otin testiin Clifton 4 -mallin miesten tossut, sillä naisten mallissa ei ollut tarpeeksi isoa kokoa tarjolla. Ja kyllä, tossut olivat juuri niin pehmeät kuin oli kehuttukin. Kun leveä päkiä mahtui vaivoitta tossuihin ja varpaillakin tuntui olevan kunnolla tilaa. Harvoin juoksukengät tuntuvat noin mukavilta heti ensikokeilulla.


Kenkien lisäksi testattavana oli Suunnon kelloja, joita olivat esittelemässä bloggaajat Tanja ja Jarkko. Nappasin testilenkille mukaan sitten kellonkin, ja pääsin samalla kokeilemaan ensimmäistä kertaa ranteesta sykkeen mittaavaa laitetta. Kesti hetken oppia Suunnon kellon painikkeet ja logiikka, vaikka kello sinänsä helppokäyttöinen olikin. Testilenkin jälkeen päätin edelleen pysyä Garminin leirissä, mutta oli kiva päästä testaamaan rannesykemittausta tositoimissa ja verrata sitä oman kellon ja sykevyön lukemiin.


Hauskana yksityiskohtana; mulla puuttui kuun juoksutavoitteesta 3 kilsaa ennen testijuoksuja, niin otin sitten tilaisuudesta vaarin ja kirmailin kenkätestejä yhteensä tuon kolmen kilometrin verran. Kengät tekivät sellaisen vaikutuksen, että mun seuraavat pitkiskengät tulevat Hoka One Onelta. Yritän jostain löytää kokeiltavaksi vielä pronaatiotuetun Arahin ennen kuin teen valinnan lopullisesta mallista. Tällaiset testitapahtumat ovat kyllä kivoja, kun kenkiä pystyy havainnoimaan kunnolla niiden luontaisessa elinympäristössä! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...