torstai 16. toukokuuta 2019

Koukussa pistesuunnistukseen

Hei, mä oon Anne ja mulla taitaa olla pistesuunnistus-addiktio. o.O

Kokeilin lajia ekaa kertaa marrasputkessa ja talvella ehdin osallistua kolmeen Turku Street-O:n talvisarjan osakilpailuun. Kun kevätsarja starttasi huhtikuun lopussa, suunnittelin varovasti, että voisin yrittää osallistua lähes kaikkiin sarjan osakilpailuihin. Nyt kevätsarjaa on kolme suunnistusta takana ja neljä edessä ja into osallistua kaikkiin on kova.

Pistesuunnistuksessa minua kiehtoo erityisesti homman pelillinen elementti. Kartalla on eriarvoisia pisteitä, joista pitäisi tunnin suoritusajan puitteissa kerätä mahdollisimman iso pistepotti.


Ihan ensiksi kartan käteen saadessaan pitäisi löytää aloituspiste ja itsensä kartalta. Alkuun hermostuttaa, eikä aloituspistettä merkkaavaa kolmiota ole aina helppo löytää. Sitten kun tietää, missä on, pitäisi pystyä suunnittelemaan optimaalisin reitti, joka takaisi omaan kuntoon ja taitotasoon nähden suurimman pistepotin. Olen todennut mulle toistaiseksi parhaaksi toimintamalliksi sen, että yritän ensin käydä hakemassa jonkun lähtöpaikan läheisen rastin ja siinä matkalla yritän hahmottaa karttaa ja suunnitella löyhästi reittiä, jolla saisin kerättyä mahdollisimman paljon pisteitä mahdollisimman helposti.


Tunnin aikana kropan lisäksi pää joutuu tekemään jatkuvasti töitä. Miten ison alueen kartasta saan tunnissa käytyä läpi? Missä järjestyksessä kerään rasteja? Missä rasti on ja millaisessa maastossa? Olenko varmasti oikeassa paikassa? Mitä tuo karttamerkki taas tarkoittikaan? Mihin suuntaan on fiksuinta lähteä ja millaisia reittejä valita?  Kuinka monta rastia ehdin vielä hakea ennen aikarajan päättymistä?


Ensimmäinen kisa meni mulla ihan ihmetellessä, sillä taisin olla sitä ennen suunnistanut viimeksi lukiossa. Kaupunkisuunnistus on onneksi helpompaa kuin kartan tulkinta metsässä, ja aika nopeasti hommasta sai kiinni. Tosin kartan mittakaavan kanssa mulla on edelleen vaikeuksia ja useamman kerran olen juossut rastista ohi, kun olen kuvitellut sen olevan kauempana mitä todellisuudessa. Alan kisa kisalta hahmottaa paremmin, miten ison osan kartasta ehdin tunnin aikana käydä läpi. Mutta tässä tulee vähän oma juoksukunto vastaan. Jos vain olisin paremmassa kunnossa, ehtisin vielä useammalle rastille. Ja toki jos en käyttäisi niin julmetusti aikaa epävarmaan suunnistamiseeni ja hahmottaisin karttaa paremmin, sujuisi touhu paljon suoraviivaisemmin ja nopeammin.

Mulla oli jonkinlainen muistikuva karttamerkeistä, mutta huomasin myös ekoilla suunnistuskerroilla, että vielä enemmän kartalta löytyi juttuja, joista en tiennyt. Jotta tietää kielletyt alueet, ylitsepääsemättömät aidat ja muut kommervenkit, kannattaa karttamerkit kerrata. Turku Street-O:n sivuilla on listaus kielletyistä kohteista, ja yleisimmät karttamerkit voi tarkistaa vaikka suunnistusliiton sivuilta.


Turku Street-O:n rasteilla ei leimata, vaan rasti suoritetaan vastaamalla kartan kääntöpuolen kysymykseen. Kevätsarjan avauksessa kysyttiin muun muassa, montako mitalia on puussa. Roska-astioita ja muuntajakoppien lukkoja on tullut laskettua useasti. Usein kisassa joltain rastilta löytyy jotain hassunkurista tai sitten rasti on muuten vain näkemisen arvoisassa paikassa. Pistesuunnistuksen ansiosta olen nyt vieraillut sellaisissa Turun lähiöissä, joissa en ole käynyt aiemmin kertaakaan Turussa asuminani 20 vuotena. :)


Veikkaan, että pistesuunnistus ja suunnistus yleensäkin on vähitellen nousemassa myös enemmän suuren yleisön tietoisuuteen ja ehkä jopa trendilajiksi. Suunnistuskouluja löytyy jo monelta paikkakunnalta ja tämän vuoden Jukolaan on ilmoittautunut ennätysmäärä osallistujia. Tavallinen suunnistus mielletään usein vaikeaksi, koska kompassin käyttöä harva osaa ja suunnistusmuistot ovat kouluaikoina negatiivisesti värittyneitä. Omalla kohdalla olen todennus, että pistesuunnistus kaupunki- tai lähiöympäristössä on huomattavasti helpompaa kokemattomalle, sillä rakennukset ja tiet ovat selkeitä maamerkkejä niin maastossa kuin kartallakin.

Juoksutreeninä pistesuunnistus on hyvin intervallityyppistä menoa. Kun suunta ja reitti on selvä, voi ja kannattaakin lasketella menemään. Voimia pitää kuitenkin osata säädellä siten, että jaksaa juosta koko tunnin. Ylämäkiin ei kannata tuhlata liikaa voimia ja ennen kaikkea ei kannata eksyä, koska siitä tulee turhaan ylimääräistä kipittelyä. Talvella juoksin pistesuunnistuksessa tunnissa noin 6 - 6,5 km. Nyt kevätsarjan kolmessa osakilpailussa matka on ollut 6,8 - 7,3 km. Tiedän, että pystyisin parempaankin, mutta pidempi juoksumatka ei välttämättä takaa parempaa pistesaalista.


Pistesuunnistuksen maksimipistemäärä on 900 ja kevätsarjan osakilpailuissa on kussakin ollut viitisenkymmentä osallistujaa. Oma pistepottini on vaihdellut välillä 574 - 640, jolla olen sijoittunut sinne parinkympin paikkeille. Nyt kun olen jäänyt koukkuun, homma on tietyllä tavalla jännittävämpää kuin alussa, jolloin olin ihan pihalla. Kun taidot vähitellen karttuvat, sitä huomaa myös omat tupelointinsa selvemmin. Olen vielä lajissa ihan aloittelija. En uskalla asettaa loppukaudelle mitään kummempia tavoitteita, mutta toivon vimmatusti, että pääsen osallistumaan kaikkiin kevätsarjan osakilpailuihin ja että olisi yhtä hauskaa kuin tähän asti on aina ollut!

Päivittelen muuten aina kisan jälkeen pienimuotoista kisarapsaa instagramin puolelle. Sieltä mut löytää nimellä @taivaanrannanjuoksija

maanantai 13. toukokuuta 2019

Keväinen pitkis kuvina

Juoksin eilen puolivahingossa vuoden pisimmän lenkin. Kaavailin ensin 16 km pitkistä, mutta jo 4 kilometrin juoksun jälkeen totesin, että parikymmentä kilometriä kyllä menee. Uusilla poluilla seikkaillessa siihenkin tuli vielä rahtunen lisää, ja olin kotikulmilla vasta 22 kilometrin kohdilla. Oli mainio lenkki, ja samalla ensimmäinen kunnon testi uusille polkujuoksukengilleni. Hokan Torrentit pärjäsivät mallikkaasti tämänkin lenkin. Kenkävalinta osui siis nappiin ja nyt tossut on jo ajettu hyvin sisään. Tässä muutama kuva keväisiltä poluilta.


perjantai 3. toukokuuta 2019

Paimio Trail 2019: koivet kohmeessa hiekkakuopilla

Lämpöennätyksistä siirryttiin takatalveen juuri sopivasti kevään ensimmäisen polkujuoksukisan alla. Sääennusteissa näkyi jopa räntäsadetta, eikä todellisuus ollut juuri parempi. Jäätävä pohjoistuuli, pari astetta lämmintä ja vihmova sade. Juoksufiilis ei ollut paras mahdollinen, ja jos ihana juoksukaveri Jenni ei olisi tarjonnut mulle kyytiä ja juoksuseuraa, olisin ehkä jättänyt kisan väliin jonkin tekosyyn varjolla.



Sopiva määrä hulluutta on hyve, ja yllättävän paljon rohkeita hulluja uskaltautui Turku Trail Cupin kauden avaukseen Paimio Trailin lähtöpaikalle jäätävässä kelissä. Etukäteen mua ei huolettanut sään kalseus vaan lähinnä se, että olisiko reitti sateen vuoksi liukas.

Matkoina oli lyhyempi 8 kilometrin lenkura sekä pidempi matka, jossa reitti kierrettiin kahdesti. Itse olin menossa taas kasille, kuten viime vuonnakin. Säästä huolimatta porukkaa oli lähdössä juoksuun reippaasti yli sata ja ensimmäiset sadat metrit olivatkin niin ruuhkaisia, että porukan hännillä mentiin ihan kävelyvauhtia. Porukassa juostessa on aina vaikea nähdä maastoa ja lähinnä reittiä tulee katsottua jonossa edellä juoksevan jalkojen alta. Edellä menevä mies juoksi hyvin lyhyellä askeleella, ja se tuntui sotkevan mun omaa juoksua hiukan, kun katsoin vaistomaisesti, mihin edellä juoksija astui, ja omat jalat osuivat ihan eri kohtiin.


Ainakin ensimmäiset puoli kilometriä, ehkä ihan sinne kilometrin täyttymiseen astikin, jalat tuntuivat aivan kylmästä tönköiltä. Mulla oli toista kertaa jalassa uudet polkujuoksukengät, enkä ihan uskaltanut luottaa niiden pitoon. Sateen kasteleman maaston liukkaus arvelutti, tunnottomat jalat arveluttivat, kengät mietityttivät. Joten meno oli todella varovaista. Kilometrin jälkeen juoksu alkoi hissukseen sujua ja vähän ennen kahden kilometrin täyttymistä olin jo muutaman juoksijan ohittanut ja saavutin isomman 15 juoksijan porukan, jonka hännille jäin. Ajattelin, etten ala turhaan ohitella isoa porukkaa ennen puolimatkaa. Alkumatka oli onneksi enimmäkseen mukavaa pehmeää polkua ja kalliota, jolla tossu tuntui pitävän hyvin.


Juoksu ei tuntunut mitenkään vaikealta, mutta reidet olivat aivan kohmeessa vielä parin kilometrinkin jälkeenkin, joten meno oli jotenkin omituisen tunnotonta. Vähän ennen kolmen kilometrin täyttymistä saavuttiin Hiekkahelmen hiekkakuoppa-alueelle, jossa mentiin ylös-alas pieniä mäkiä paikoin upottavassa hiekassa. Pari pätkää juostiin metsätiellä, ja niissä tuli poimittua pari edellä juossutta niin, että siirryin porukan keskivaiheille.

Suunnilleen puolimatkasta kuuteen kilometriin juoksin kimpassa viime vuodelta tutun Eeron kanssa, ja juoksu kulki paremmin juttukaverin kanssa. Mutta jouduin myös toteamaan, että kohmeiset reiteni alkoivat jo olla hapoilla, eikä missään vaiheessa jaloille tullut kunnolla lämmin. Hiekkahelmen uimarantoja kiertäessä tuuli paikoin todella paljon ja vastatuuleen puskeminen kävi työstä. Juoksuasento putosi istuvaksi ja tuntui, ettei hengitys oikein toiminut. Vauhti oli kuitenkin noussut kuuden kilometrin minuuttivauhdin pintaan, ja polku oli niin hyvin juostava, että mielellään olisi mennyt kovempaakin. Kuuden kilometrin paikkeilla päästiin metsään tuulensuojaan ja juoksukaveri jäi taakse.


Muistin viime vuodesta, että viimeisellä kilometrillä oli ylämäkeä, mutta en ihan muistanut, miten paljon. Koko viimeinen kilometri oli ylämäkivoittoinen ja myös tasaiset ja lyhyet alamäet olivat haastavia. Väsyneillä jaloilla oli kimuranttia asetella tossuja kivenkoloihin ja piti keskittyä, että pysyi pystyssä. Muutama selkä tuli vielä viimeisillä kilometrilläkin ohitettua, mutta oikein mitään loppukiriä ei lähtenyt.

Maalissa kello näytti aikaa 55 min 23 sek. Hiukan alimittainen reitti oli, sillä ei tullut 8 km täyteen. Aikaparannus viime vuodesta oli aika huikea, 7 minuuttia. Viime vuonna olin kuitenkin juossut alkuvuonna huomattavasti vähemmän ja olin suoraan sanottuna aika huonossa kunnossa. Nyt jäi ehkä harmittamaan, etten juossut kisan keskivaiheilla kovempaa, kunto olisi kyllä antanut myöden. Toisaalta jalat eivät missään vaiheessa oikein toimineet toivotulla tavalla. Kylmä kangisti. Olin silti tosi iloinen, että tuli lähdettyä, sillä sellaisen mukavan extreme-kokemuksenhan tästä sai.

Vaikka Nuuksio Classiciin on vielä aikaa, niin jo nyt yritän saada jokaisesta polkukisasta ja pidemmältä lenkiltä jotain mukaan polkumaratonin harjoitteluun. Nyt sain hyvän opin siitä, miten kylmä ja sateinen sää kohmettaa. Olin hölmö, kun laitoin ohuet trikoot vain siksi, etten vaivautunut kaivamaan esiin talvitrikoita, koska olin ne lämpimien kelien kunniaksi pakannut jo pois. Uudet Hoka One One Torrentit pelittivät tosi hyvin, vaikka olivat vasta toistamiseen jalassa. Olen tosi tyytyväinen kenkäostokseeni!


Paimio Trailin polut olivat mainiossa kunnossa ja juoksufiilis oli hyvä huolimatta jäätävästä kelistä ja kohmeisista jaloista. Oltiin Jennin kanssa molemmat iloisia, että tuli lähdettyä. Oli kiva päästä pitkästä aikaa kisaamaan poluilla ja oli mukava huomata, miten paljon paremmassa kunnossa olen kuin vuosi sitten. Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti Nuuksiota!

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Hieno huhtikuu

Juoksuvuosi on tähän asti ollut niin onnistunut, että vähän hirvittää. Joka kuukausi kilometritavoite on täyttynyt helponlaisesti ja olen edennyt juoksusuunnitelmissani kuin kone. Paitsi että olen myös nauttinut täysillä lenkeistä, ja erityisesti nyt huhtikuun lopun upea kevätsää on vetänyt suupielet ylöspäin lähes joka juoksulla.


Huhtikuulle suunnittelin noin 120 kilometrin verran juoksuja, ja se vielä ylittyi. Yhteensä juoksin 125 kilometriä. Tuosta iso pala meni kahdella kahdenkympin pitkiksellä kuun alussa ja puolivälin kieppeillä. Parikymppiset eivät olleet helppoja juoksuja, mutta olin tosi tyytyväinen niihin, sillä yritin pitää tasaista vauhtia ja juosta mun ns. maravauhtia siinä onnistuen. Muuten kuun juoksut olivat enimmäkseen leppoisaa pk-hölköttelyä.


Hiukan vauhdikkaampaa juoksuakin kuuhun sain, kun viime perjataina käynnistyi Turku Street-O:n kevätsarja ja pääsin taas pistesuunnistamaan. Tuo on kyllä niin koukuttavaa puuhaa, että toivottavasti pystyn osallistumaan kevätkaudella kaikkiin osakilpailuihin. Nyt tunsin, että juoksukuntoa olisi hyvä saada hilattua ylöspäin, sen verran hapokasta oli meno tunnin loppupuolella. Myös muutama pieni pummi tuli koettua, joten suunnistustaidon kehittyminen olisi sekin ihan bueno juttu. Mainio fiilis tuosta suunnistuksesta kuitenkin jäi, se on hauskaa puuhaa!


Olen kevään mittaan käynyt salilla noin kerran viikkoon. Sain työkaverista myös salikaverin, ja se on lisännyt intoa lähteä kuntosalille. Kerta viikkoon tuntuu tosin melko vähäiseltä, mutta on se parempi kuin ei mitään. Nyt juoksuinnon kasvaessa ja kevään edetessä salitreeni varmaan tulee jäämään kokonaan, mutta yritän sen tilalle löytää jonkin juoksijalle sopivan kotitreenin keskivartalolle.

Jos suunnitelmat toteutuvat, niin toukokuulle tulee pienimuotoinen kisakausi, jossa joka viikko on pistesuunnistus ja sen lisäksi vielä pari polkukisaa. Huh! Nuo kisailut saavatkin korvata kaikki nopeustreenit ja muuten ajatuksena on juosta hitaita ja rentoja lenkkejä.

Iloista vappua lukijat!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Millaisia lenkkejä sä juokset?

Otsikon kysymys esitetään mulle usein silloin, kun uusi tuttavuus kuulee juoksuharrastuksestani. Menen aina vähän hämilleni näistä kyselyistä, sillä kysyjän näkökulma juoksuun on hyvin todennäköisesti aivan eri kuin mulla. Yleensä vastaan jotain tyyliin "arkisin teen noin 4-6 km lenkkejä ja viikonlopulla juoksen sitten pidemmän lenkin", mutta asiahan ei suinkaan ole näin yksinkertainen. Tässä postauksessa perinpohjainen (ja mahdollisesti pitkäveteinen, you have been warned) vastaus otsikon kysymykseen.


Lenkit vaihtelevat vuodenajan mukaan


Talvikaudella juoksen vain kilometrejä välittämättä juuri vauhdeista tai sykkeistä. Pääosin peruskestävyyttä, mutta välillä lumi on niin raskas alusta, että rasitus nousee selvästi pk-alueen päälle, vaikka vauhti pysyisikin todella hitaana. Talvisin nopeusvedot ovat hyvin satunnaisia ja tavoitteellinen juoksu toteutuu lähinnä kuukausikilometrien ynnäilyn kautta.

Sulalla maalla juoksuharjoittelun varioiminen on helpompaa ja mielekkäämpää, joten keväällä ja kesällä tulee usein juostua jonkin oman löyhän ohjelman mukaan vaihtelevempia lenkkejä. Olen juossut joka kesä Paavo Nurmi Marathonilla puolikkaan ja pyrkinyt treenaamaan sitä silmällä pitäen muutaman edeltävän kuukauden. Viime vuosien polkukisat eivät juurikaan ole vaikuttaneet harjoitteluun, en ole siis niitä varten treenannut yhtään, kunhan olen katsonut, etten paria päivää ennen kisaa vedä mitään kovaa treeniä.

Kesän jälkeen olen yleensä ollut hyvässä juoksukunnossa, ja siksi syksyn lenkit kulkevat mukavasti lähes vuodesta toiseen. Mutta syksyllä tavoitteellisuus myös unohtuu, ja höntsäilen enimmäkseen mukavan rentoja lenkkejä nopeustreenit unohtaen.



Juoksuvauhti: PK, VK, vetotreenit ja mitä näitä nyt on


Lenkkieni vauhti vaihtelee todella paljon. Talvella hitaat lenkit asettuvat yleensä 8-9 minuutin kilometritahtiin. Se on melkoista hissuttelua, mutta sellaista vauhtia, jossa sykkeet pysyvät peruskestävyys alueella silloinkin, kun päällä on useampi vaatekerros ja alla lumipöpperöä. Sulalla maalla pk-vauhtini asettuu yleensä himppasen alle kahdeksan minuutin.

Vauhtikestävyys voi taasen olla melkein mitä vain 5:30 - 7:00 kilometritahtista juoksua. Varsinkin alkukeväästä en edes yritä alle kuuden minuutin kilometrivauhteja, koska menee aikansa, että talven taaperruksen jälkeen saan heräteltyä nopeat lihassoluni horroksesta. Kuitenkin, muutaman viikottaisen vk-lenkin jälkeen pystyn yleensä juoksemaan alle kutosen kilometrejä ja pidentämään tuota vk-lenkkiä vähitellen muutamasta kilometristä aina kymppiin asti. VK-lenkit pyrin juoksemaan yleensä tasavauhtisina ja toisinaan kiihtyvinä.

Vetotreeneinä olen jo useampana vuonna juossut puoli-yassoja. Niissä tahti asettuu 5 minuutin kilometrivauhdin pintaan ja vähän allekin. Hyvin harvoin juoksen pidempiä vetoja, mutta jos juoksisin vaikka kilometrin vetoja, luulen, että hiukan ne olisi fiksuinta juosta hiukan vitosen päälle.


Poluilla vai sileällä


Juoksin vuosia pelkästään sileällä muutamaan ihan satunnaista polkulenkkiä lukuunottamatta. Kunnes selkävaivasta kuntoutuessani päädyin kokeilemaan polkujuoksua säännöllisemmin ja jäin koukkuun!

Juoksen edelleen enemmän sileällä kuin poluilla, koska se on tavallaan helpompaa. Tavoitevauhti on helpompi pitää ja lenkin pituus miettiä jo etukäteen.  Mutta rakastan polkujuoksua, ja parhaimmillaan se tarjoaa upeita luontoelämyksiä mainion juoksuharjoituksen kylkeen.

Polkujuoksun myötä olen alkanut kiertää juoksukisoja ihan eri tavalla kuin aiemmin. Paikalliset Turku Trail Cupin polkujuoksukisat ovat olleet sellaisia matalan kynnyksen tapahtumia, että niihin on ollut kiva osallistua ihan vain päästäkseen juoksemaan hienoissa maisemissa ja mukavassa porukassa.

Olen suurelta osin menettänyt kiinnostukseni aikatavoitteita kohtaan. Juoksuharrastukseni alkuaikoina pidin tosi tärkeänä treenata puolikkaalle ja saada sen ajan alle kahden tunnin. Kun juoksin ennätyksekseni 1:59 puolikkaalle, en ole sen jälkeen enää jaksanut samalla lailla harjoitella loppuaika mielessäni. Polkukisoissa maaston vaihtelu ja keli vaikuttavat niin paljon, että niihin on vaikea laittaa etukäteen mitään tavoiteaikoja.


Pitkikset, pätkikset, palauttavat, kisat, höntsälenkit


Viikonlopun pitkis on mulla yleensä 12-20 kilometriä, mutta noita parikymppisiä juoksen käytännössä vain sulan maan aikaan. Töiden jälkeen suosin helppoja ja lyhyitä lenkkejä, useimmiten 4-6 km, mutta kyllä sinne lipsahtaa myös aika paljon kaseja ja joskus kymppikin. Mulla on outo pakkomielle juosta aina parillisia kilometrejä. :P

Jos juoksen pitkän lenkin tai muuten rankan treenin, tykkään usein seuraavana päivänä vauhdittaa palautumista hyvin lyhyellä ja helpolla hölkkäilyllä, yleensä vain 2-4 kilometriä.

Polkukisani ovat toistaiseksi olleet maksimissaan kympin juoksuja, mutta tänä vuonna tuohon tulee muutos, kun lähden kokeilemaan Nuuksio Classicissa maratonia poluilla. Pyrin olemaan aina sellaisessa kunnossa, että jaksaisin juosta puolikkaan, mutta maratonia varten pitkää lenkkiä täytyy kasvattaa jonnekin 30 kilometrin hujakoille.

Juoksulenkki on harvoin pelkkää tasatahtista juoksua alusta loppuun. Välillä tekee mieli mennä hiljaa, välillä juosta joku pätkä kovaa. Kesken polkulenkin voi innostua mäkitreeniin tai sileällä höntsälenkillä tuleekin tehtyä tekniikkaharjoituksia lenkin lomassa. Aika usein maisemat tai luonto innostaa ottamaan valokuvia kesken juoksun. Toisinaan kuuntelen musiikkia, toisinaan lintuja ja toisinaan vain itseäni.


Eli millaisia lenkkejä siis juoksen?


Pitkiksiä, palauttavia lenkkejä, pk-lenkkejä, vk-lenkkejä, tasavauhtisia, vauhtileikittelyä, kiihtyviä, ihan randomilla vauhdinjaolla, valokuvauslenkkejä, suunnistuskisoja, polkukisoja, puolimaratoneja, tavoitteellisia juoksuja, höntsälenkkejä, roskakilometrejä, fiilistelyjuoksuja, testilenkkejä, lumilenkkejä, polkulenkkejä, nastoilla, polkujuoksukengillä, pitkistossuilla, kisakengillä, vetoja, puoli-yassoja, mäkitreenejä, päännollauslenkkejä, pohdiskelujuoksuja, fiilistelyjuoksuja. Unohdin varmaan puolet tästä listasta. :D

Postauksen kuvissa yritän opetella lentämään kesken polkulenkin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...