Juoksua joka päivä

Juoksuhaaste 2018 kohta 9: juokse joka päivä yhden kalenteriviikon ajan.

Mulla on ollut tapana pitää välipäiviä juoksusta, yleensä lenkkitahti on aika luontevasti asettunut sellaiseen joka toinen päivä -moodiin. Jos juoksee viikossa 3-4 kertaa, niin välipäivät ja lenkkipäivät vaihtelevat luontevasti. Jokin jokapäiväisessä juoksemisessa kuitenkin kiehtoo.

Olen yrittänyt kohottaa mielialaani sillä, että juoksen tai kävelen joka päivä yhteensä vähintään tunnin. Tähän saumaan oli hyvä kokeilla myös päivittäistä lenkkeilyä.

Maanantai: Peruskestävyyslenkki. 10,2 km PK-lenkki poluilla ja hiekkateillä. Hidasvauhtinen kevyt lenkki, jossa noin kolmannes polkujuoksua.

Tiistai: Vetotreeni. 4 kertaa 400 metrin vedot. Välissä hölkkäpalautukset sekä alkuun ja loppuun verryttelyt, yhteensä matkaa 4,2 km.

Keskiviikko: Peruskestävyyslenkki. 4,2 km kevyt PK-lenkki.

Torstai: Fiiliksen mukaan -lenkki. 10,4 km iltalenkki, pari poikkeamaa poluille, enimmäkseen asfaltilla ja sorapohjaisella kuntoreitillä. En katsonut vauhtia enkä sykkeitä, nämä on niitä niin sanottuja roskakilometrejä.

Perjantai: Vauhtikestävyysharjoitus. 4 km VK-lenkki 5:30 -tahtia.

Lauantai: Palauttava lenkki. 4,2 km palauttava PK-lenkki.

Sunnuntai: Matkajuoksua reppu selässä. Juosten rannalle ja parin tunnin päästä juosten takaisin rannalta, yhteensä 10,8 km.

Viikon aikana juoksua kertyi noin 48 kilometriä. Ei ennätyksellisen paljon, mutta selvästi enemmän kuin moneen vuoteen. Vain maratonille treenatessani olen juossut viikon aikana enemmän. Viikkoon mahtui sekä hidasta että nopeaa juoksua, mutta ei yhtään pitkistä, vaan yksittäisten lenkkien pituudet olivat hyvin maltillisia. Suurin osa lenkeistä tuli hölkättyä hitaasti, ja jokapäiväisen juoksun edellytys onkin, että suurin osa treeneistä on peruskestävyyttä ja palauttavaa hölkkää.

 

Vetojen jäljiltä takareidet tuntuivat hiukan tukkoisilta vielä kolme päivää myöhemmin vauhtikestävyyslenkillä, mutta siihen juoksuun tukkoisuus sitten jäikin ja viikonloppuna jalat tuntuivat ihan hyviltä. Perjantaina tuli lisäksi käveltyä noin kymppi, joten kilometrejä kertyi aika mallikkaasti.

On kiva huomata, että kroppa jaksaa hyvin juosta vähän useamminkin. Vielä kivempi oli huomata, ettei polvessa tai selässä ollut sen kummempia tuntemuksia, vaikka viikon kilometrit nousivatkin ihan huomattavasti siitä, mitä olen tänä vuonna juossut. Luulen, että kokeilen tätä toistekin!

Aina ei onnistu vaikka kuinka yrittäisi

Blogin historian aikana olen joka kuukausi julkaissut kuukausikoosteen ennen kuun vaihdetta. Jopa selkävaivan ollessa pahimmillaan kirjoittelin kuun lopussa liikkumattomuuskoostetta, vaikka muuten koko kuussa en mitään julkaissutkaan. Pidin jokakuista koostetta vähän kuin kunnia-asiana, se piti naputella, vaikka aina ei ehkä niin juoksukuulumisia tai asiaa ollutkaan.

Toukokuun kooste jäi kuitenkin välistä. Ensimmäistä kertaa blogin historiassa en vain jaksanut.

Toukokuu alkoi itse asiassa ihan kivasti. Kevään tulo ryminällä sai mielialan nousuun ja juoksukin maittoi taas. Länsikeskus Trail meni mallikkaasti. Mutta sitten... kolme kuukautta eron jälkeen exä onnistui vielä vetämään maton jalkojen alta. Romahdin.

Olen koko kevään suoraan sanoen yrittänyt ihan helvetisti. Toipua erosta ja jätetyksi tulemisesta, jatkaa elämääni, olla masentumatta enää enempää jne. Olen käynyt terapiassa ja lukenut kasan self-help -oppaita. Olen juossut ja ulkoillut ja yrittänyt pitää kiinni rutiineista. Olen yrittänyt nähdä ihmisiä edes joskus. Olen syönyt vitamiineja ja pyrkinyt pitämään ruokarytmiä. Mennyt ajoissa nukkumaan (unilääkkeillä tosin), noussut aamulla töihin ja tehnyt siellä parhaani.

Kaikki se yrittäminen ei vaan riittänyt. Toukokuun lopussa jäin töistä sairaslomalle masennuksen ja ahdistuneisuuden vuoksi. Olisin vimmatusti halunnut voida paremmin, mutta jouduin toteamaan, että vaikka kuinka haluaisin toisin, voin päivä päivältä vain huonommin.

Tiedän, että mielenterveysongelmat ovat todella yleisiä, eikä niissä ole mitään häpeämistä siinä kuin muissakaan sairauksissa. Silti tämän tekstin kirjoittaminen oli todella vaikeaa. Ei ole helppoa myöntää, että kaikesta yrittämisestä huolimatta en ole onnistunut toipumaan vaan onkin käynyt päinvastoin.

Juoksu on tehokkain mielialalääke, jonka tiedän, joten juoksut jatkuvat. Blogikirjoituksetkin varmasti jatkuvat, jossain vaiheessa. Suljen tämän postauksen kommentoinnin, sillä en hae postauksella huomiota tai sääliä enkä nyt vain jaksa vastata kommentteihin.

Helle sai kropan sekaisin

Edellislauantain Länsikeskus Trailin jälkeen fiilis oli hyvä, mutta fyysinen olotila päänsärkyinen. En saanut päänsärkyä kaikkoamaan koko iltana, vaikka yritin juoda paljon, syödä, venytellä ja lepäillä. Kisassa mulla oli poikkeuksellisen korkeat sykkeet ja arvelin sen johtuneen lämmöstä, joten päänsärkykin oli varmaan kuumassa kelissä juoksusta johtuvaa.

Saman viikon sunnuntaina hölkkäilin Littoistenjärvelle ja takaisin, noin 5,2 km suuntaansa. Vauhti oli rauhallinen ja vietin järvellä pari tuntia, kävin uimassa ja söin eväät. Juostessa lämpö ei häirinnyt mitenkään, mutta kotona tuli aivan totaalinen väsymys. Alkuviikon helteet menivät sitten etovan olon kanssa. Heräilin myös öisin kuumuuteen ja huonovointisuuteen.

Huono olo tuli yllätyksenä, sillä en ole koskaan ennen huomannut helteen vaikuttavan näin. Kuumalla en ole kovin paljoa käynyt juoksemassa, mutta se on silti sujunut ongelmitta eikä hellettä ole huomannut muutenkaan olotilassa. Viimeisistä kunnon helteistä on kuitenkin jo useampi vuosi aikaa. Olenko niin vanha, että helle uuvuttaa?!

Keskiviikkona mulle tuli tilaisuus ottaa työaikasaldosta plussia pois ja niinpä lähdin töistä jo yhdeltätoista. Ja suuntasin rannalle. Helle etoo -> rannalle, onko mun logiikassa jotain pielessä? Se kuitenkin auttoi. Lämpöä oli lähes kolmekymmentä astetta, mutta merivesi niin kylmää, että se viilensi todella tehokkaasti ja Saaronniemessä paahde tuntui vain ihanalta. Ensimmäistä kertaa moneen päivään myös ruoka maistui hyvällä halulla.

Lenkillä kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa perjantaina ja silloinkin vasta illansuussa. Viikonloppuna tuli käytyä myös uimassa muutamaan kertaan ja kylmä vesi virkisti. Nyt tuntuu siltä, että kroppa on vihdoin tottunut lämpimään säähän. Hiukan tässä on pelko persiissä, että lämpimät säät jäävät toukokuulle ja loppukesä ja loma-aika palellaan. Toivotaan kuitenkin, että myös keskikesälle riittää lämpöä!

Länsikeskus Trail: kuumia kallioita ja melkoisesti mäkiä

Jo toisena vuonna peräkkäin Länkkäriin sattui todella aurinkoinen ja lämmin keli. Mäkiä kivutessa ja paahteisilla kallioilla kirmatessa ei todellakaan tullut vilu. Tässä tuoreeltaan kisaraportti eilisestä juoksusta!

Länsikeskus Traililla oli valittavissa joko 7,2 tai 12,5 kilometrin matka. Kuten viime vuonnakin, olin mukana lyhyemmällä matkalla. Ensimmäinen ja viimeinen kilometri juostiin kuntoreittiä, eli polkuosuutta oli suunnilleen vitosen verran. Siinäkin oli ihan tarpeeksi, sillä mäkiä mentiin ylös alas koko rahan edestä!

Olin ajatellut juosta ensimmäisen kilometrin 6:30 pintaan, mutta pikkaisen tuli keulittua ja kilometrin väliaika oli 6:15. Polkuosuuden alkaessa olisi tehnyt mieli vielä lisätä vauhtia, mutta katsoin viisaamaksi tyytyä edellä menijöiden vauhtiin. Ensimmäisen ylämäenkin kävelin ihan suosiolla, ja vasta sen jälkeen napsin edestä pari selkää.

Oli todella hauskaa juosta polkukisaa samoissa maastoissa kuin vuosi sitten. Reitin tuntemisesta oli selkeästi hyötyä ja vertasin juoksua monessa kohtaa vuoden takaiseen. Oli kiva huomata, että polkujuoksukokemuksen kartuttua alkupuolen juurakkoiset polut menivät jo paljon sulavammin ja muutenkin rohkeutta juoksuun on tullut lisää.

Ihan noin montaa ylämäkeä en muistanut reitillä olevan. Sää oli lähes helteinen, joten tuntui fiksulta kävellä kaikki jyrkät ja/tai pitkät ylämäet. Silti muutamat kunnon mäet laittoivat puuskuttamaan, eikä meno ollut missään vaiheessa kovin kevyttä. Noin puolimatkassa mäen päällä vilkaisin sykkeitä: 187! Taivas varjele, mitä lukemia, en ole koskaan vielä tainnut tässä uudessa kellossa nähdä noin korkeaa sykettä. Syke keikkuikin lähes koko matkan 170 yläpuolella, eli suunnilleen maksimeilla mentiin. Varmaan lämmin sää osaltaan nosti sykettä

Kuva: Mikko Räsänen

Kisaan lähti mukaan 138 juoksijaa, joten selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin kisan edetessä. Pyrin jälleen kerran siihen, että maltillisella alulla voimat riittäisivät kiristämään vauhtia lopussa.Viiden kilometrin kohdalla tuntui kyllä jo aika raskaalta ja oli myös pieniä vatsaongelmia. Mulla on ennenkin ollut lämpimällä kelillä sitä ongelmaa, että juomat ei imeydy vaan jäävät ikävästi hölskymään vatsaan. Niin kävi nytkin, mutta onneksi en ollut hirveästi juonut ennen kisaa, niin haittakaan ei ollut kovin suuri.

Vaikka vähän raskaalta tuntuikin, tuli 6 kilometrin täyttyminen yllätyksenä ja hämmästelin, että joko tää polkuosuus loppuu. Olin ajatellut vetää viimeisen kilometrin kuntorataa kunnolla vauhtia nostaen, mutta reidet olivat tuossa vaiheessa jo hapoilla eikä vauhti noussut ihan niin paljoa kuin olin ajatellut. Onneksi puoli kilometriä ennen maalia sain vielä yhden selän kiinni ja juoksimme porukassa kiihdyttäen viimeiset sadat metrit. Maalissa oli helppo hymyillä, sillä viime vuotisesta aika parani kolmisen minuuttia ja juoksin hitusen alle 52 minuutin.

Paimion jälkeen olin vähän että meh, olenpa surkeassa kunnossa. Nytkin huomasin selvästi, että keskivartalon pito alkoi karata puolimatkan jälkeen, eikä voimia viimeisen kilometrin lentoon oikein ollut. Olin kuitenkin tyytyväisempi tähän juoksuun kuin kauden avaukseen, sillä sain itsestäni paremmin irti ja kunto on selvästi noususuunnassa. Viime vuodesta olen selvästi kehittynyt alamäkijuoksijana. Mielikuvissa alamäet olivat paljon todellisuutta jyrkempiä ja tällä kertaa pystyin muutamaa pahaa paikkaa lukuunottamatta juoksemaan ihan hyvin myös mäkiä alas.

Reitti oli monipuolinen ja järjestelyt tuttuun tapaa toimivat. Ensimmäistä kertaa mulla oli polkukisassa jokin muukin tavoite kuin pysyä pystyssä, ja oli hienoa, kun pystyin alittamaan viime vuoden ajan. Oli huippukivaa myös tavata aiemmista kisoista tai somesta tuttuja naamoja!

Osallistuminen Länsikeskus Trailille saatu yhteistyön kautta.

Uskaltaako aloitteleva polkujuoksija osallistua kisoihin?

Vastaus otsikon kysymykseen: tietysti! Kysymys saattaa kuitenkin mietityttää aloittelevia polkujuoksijoita ja päätin siksi naputella postauksen aiheesta. Itse mietin tätä vuosi sitten, kun olin osallistumassa ensimmäiseen polkujuoksukisaani.

Tässä 10 syytä, miksi aloittelevan polkujuoksijan nimenomaan kannattaa osallistua kisoihin:

• Tiedät jo etukäteen, minkä pituinen reitti on. Polkulenkille lähtiessä voi olla haastavaa arvioida reitin pituutta, ja mahdolliset eksymiset pidentävät juoksua, jolloin lenkistä voi tulla huomattavasti pidempi kuin etukäteen arvioit. Polkujuoksukisassa tätä ongelmaa ei ole.
• Reitti on merkitty maastoon. Kisassa ei siis tarvitse paikallistaa itseään tai lukea karttaa, vaan riittää, että seuraa reittimerkkejä. 
• Löydät uusia polkujuoksureittejä kisojen myötä. Monet polkujuoksuporukat järjestävät myös yhteislenkkejä, joilla voi tutustua reitteihin etukäteen.
• Kisaan osallistuu muitakin ja polkujuoksijat ovat mukavaa porukkaa. Sopivaa vauhtia edellä juokseva auttaa myös omaa juoksua ja reitin seuraamista. Samalla voit vakoilla muiden tekniikkaa ja varusteita tai jopa ihan jutustella muiden polkujuoksua harrastavien kanssa.
• Saat käsityksen omasta vauhdistasi poluilla. Joka tosin vaihtelee maastosta ja sääolosuhteista riippuen, mutta ainakin pystyt vertailemaan vauhtiasi muihin samassa kisassa juosseihin.
• Vaikka juoksutapahtuman nimessä olisi sana ”kisa”, ei se tarkoita, että poluilla pitäisi painaa sata lasissa. Itse olen lähtenyt jokaiseen polkukisaan höntsäilemään omaa vauhtia, enkä varmasti ole ainoa, jolle kisa on lähinnä mahdollisuus tutustua uusiin polkuihin.
• Kisan jälkeen voi käydä läpi reittiä ja juoksua muiden osallistuneiden kanssa. Kisaraportteja voi lukea ja jakaa vielä somessakin, jos intoa riittää.
• Mitä jos olen viimeinen? Massamaratoneilla voi melkeinpä luottaa siihen, että tuloslistan häntäpäätä kansoittavat he, joilla maratonien määrät mitataan satasissa. Jos on aloittelija poluilla ja sileälläkin hitaanpuoleinen, kannattaa varautua siihen, että voi jäädä tuloslistan viimeiseksi. Mutta ei hätää, ketään ei jätetä yksin metsään! Kisassa järjestäjä varmistaa, että kaikki osallistujat pääsevät reitiltä pois. 
• Polkujuoksuun tulee varmemmin lähdettyä, jos on ilmoittautunut ja vielä maksanutkin juoksusta. 
• Monesta kisatapahtumasta voi osallistuja saada arvontapalkintoja tai osallistumismaksuun sisältyy jokin pieni tuote. Kisoissa juoksijoista otetaan myös kuvia, joita saa yleensä tallentaa omaan käyttöön.

P.S. Jos olet huomenna tulossa Länsikeskus Trailille, niin bonuksena siinä kisassa voi tavata allekirjoittaneen! :D