sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Patikointia pilvessä

Toisella Teneriffan vaelluksellamme päädyimme aivan erilaisiin maisemiin kuin ensimmäisellä, Teiden kansallispuistoon suuntautuneella patikoinnilla. Tällä kertaa suuntasimme patikoimaan kanarianmäntymetsikköön Aguamansan liepeillä Orotavanlaakson ylärinteillä.


Luotimme jälleen karttakeskuksen matkaoppaseen Teneriffa retkeilyopas, ja tämänkertainen vaelluksemme oli yhdistelmä reittejä 5 ja 7. Retkeilyopas linjaa, että reitti 5 kuuluu jokaisen Teneriffan kävijän pakolliseen ohjelmaan ja suosittelen Aguamansan patikointimaastoja kyllä lämpimästi kaikille Puerto de la Cruzissa majoittuville. Busseja nousee ylös vuoristoon noin tunnin vuorovälein, joten reiteille on helppo lähteä ja odotteluaika takaisinpäin lähdettäessä ei sekään nouse kohtuuttomaksi.


Bussipysäkki oli vain korttelin päässä hotelliltamme La Pazin kaupunginosassa ja päästyämme ylös vuoristoon retkemme alkoi bussin 345 päätepysäkiltä La Calderasta. Kyseessä on vanhaan tulivuoren kraateriin tehty virkistysalue, jossa on grillejä, penkkejä ja pöytiä, pelikenttiä ja sisävessat. Ylhäällä bussipysäkin vieressä oli myös ravintola. La Calderan ja Aguamansan alue sijaitsee tuhannen metrin korkeuskäyrän molemmin puolin, eli pilvien korkeudella. Siksi siellä onkin yleensä kosteaa ja usein sateista. Myös lämpötila on selvästi alhaisempi kuin merenpinnan tasolla.


Lähdimme alkuun seuraamaan retkeilyoppaan reittiä numero 5, joka johti meidät erikoisten urkupillikallioiden alle. Muodostelma on syntynyt, kun eroosio on kuluttanut valtavaan kallioseinämään urkupillimäisiä muodostelmia. Puiden latvojen ja sumun seasta näkyviin tuleva pystysuora seinämä olikin aika vaikuttava näky. Toisin kuin ensimmäisellä vaelluksellamme, joka kulki kirkkaassa auringonpaisteessa pilvikerroksen yläpuolella, ei tällä kertaa aurinkoa juuri näkynyt. Tämä johtui siitä yksinkertaisesta syystä, että vaelsimme lähes koko matkan pilvessä!


Reitti 5 olisi ollut melko leppoisaa ja tasaista taivallusta loppureitin laskeutumista lukuunottamatta. Halusimme patikointiretkeemme myös hiukan nousua ja sitä myötä haastetta, joten suunnittelin päivän vaelluksen siten, että tekisimme piston reitille 7 ja nousisimme 1600 metrin korkeuteen Portillo del Topon näköalapaikalle.



Nousua tulikin ihan reippaasti, parin kilometrin matkalla nousimme päälle 400 metriä. Siskolla teki välillä vähän tiukkaa, ja sovimmekin, että minä saan mennä edellä niin kovaa kuin tykkään ja sisko tulee sitten perässä omaan tahtiin. Täytyy sanoa, että tykkäsin nousuosuudesta kuin hullu puurosta! Meillä oli onnea, sillä pilvisyydestä huolimatta emme saaneet sadetta niskaamme, ja kuivaa polkua oli mukava kiivetä. Jossain vaiheessa huomasin, että aurinko alkoi siivilöityä männynlatvojen läpi polulle. Olimme nousseet pilvien yläpuolelle! Loppunousu Portillo de Topolle oli melko jyrkkä, mutta näköalan ansiosta se todellakin kannatti tehdä. Ylhäältä näkyi pilvien päällä molemmilla puolilla vuorenharjanteet ja edessä lumihuippuinen Teide pilkisteli pilvien lomasta. Loistava paikka lounastauolle.



Laskeuduimme lounaan jälkeen takaisin reitille 5, ensin polkua ja sitten vanhaa metsätietä pitkin. Tietä myöden matkaa tuli mittariin reippaasti enemmän, mutta loivempi lasku oli paljon miellyttävämpi ja polviystävällisempi.


Patikointimme kulki enimmäkseen neulaskerroksen peittämiä vanhoja metsäteitä pitkin, mutta nousu reitillä 7 oli rinnettä ylöspäin siksakkaavaan polkua. Nousun aikana tuli muutama jännä kohta, jossa reitti kulki lähellä rotkojyrkännettä. Korkeanpaikankammoista aavistuksen hirvitti. Rotkoa ei kuitenkaan näkynyt, sillä rinne katosi vain muutaman metrin näkyvyyden jälkeen pilveen. Sumun seasta näkyi aavistus paljon alempana kasvavien mäntyjen latvoja, mutta muuten oli aivan valkoista. Jännittävää!


Pilvessä patikoinnin taianomaisuutta lisäsi se, että korkeat ja pehmoisan näköiset kanarianmännyt oli kuorrutettu naavalla. Aluskasvillisuutta ei juurikaan ollut, vaan valtavat männyt hallitsivat maisemaa epifyytteineen. Olin jo ennen matkaa intoillut poimivani muutaman ison kanarianmännynkävyn itselleni matkamuistoksi, ja laskeutumisosuudella käpyjä riitti. Intouduin valikoimaan parhaita yksilöitä niin, että aina välillä kävystin ja sitten juoksin hyvän matkaa edelle menneen siskon kiinni. Jossain vaiheessa repusta loppui tila, ja käpyjen keräily oli pakko lopettaa... :D



Vellusreitit olivat täälläkin maastoon melko hyvin merkittyjä, mutta värikoodien kanssa oli välillä hiukan hakemista, kun oppaan ja maastot merkinnät eivät olleetkaan täysin yhtenevät. Hyvin suunnistus silti sujui retkioppaan kartan ja Garminin avulla. Ennen matkaa latasin juoksukellooni patikointi-sovelluksen, joka osoittautui hyödylliseksi, sillä se piirsi kulustamme reittikarttaa. Kellon reitin vertaaminen karttaan takasi, että pysyimme oikealla polulla silloinkin, kun maaston merkit olivat hiukan epäselviä.


Kun palasimme metsätieltä reitille 5, olin jonkin matkaa epävarma siitä, olimmeko tosiaan oikealla reitillä. Laskeuduimme kyllä suunnitelman mukaisesti kohti Aguamansaa, mutta polku oli tässä kohtaa hiukan epäsiistin oloinen eivätkä maisematkaan olleet kummoiset. Putkahdimme kylän laitamille kuitenkin juuri oikean maamerkin kohdalta, eli ihan oikein olimme suunnistaneet. Viimeinen kilometri reitistä kulki Aguamansassa peltojen keskellä ennen nousemistaan bussipysäkille päätien laitaan. Päätepisteessä Garmin kertoi, että olimme patikoineet 12,3 kilometriä ja noususumma oli rapiat 730 metriä.


Suosittelen lämpimästä tätä reittiä, jos patikointi Teneriffalla kiinnostaa. Kanarianmäntyä kasvaa vain Kanarian saarilla ja eniten Teneriffalla. Valtavista männyistä roikkuva naava teki patikoinnista erityisen tunnelmallisen. Sumuisen vihreä ympäristö oli huikean erilainen kuin merenpinnan tasolla rannikon maisemat tai Teiden ympäristön karu ylämaa.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Polkujuoksu vie yllättäviin paikkoihin

...kuten vaikkapa Paimioon! :D

Olen asunut Turussa kohta 20 vuotta, mutta täytyy myöntää, että Turun ympäristökunnat ja jotkut alueet kotikaupungistanikin ovat jääneet aika vieraiksi. Paimiosta tiesin entuudestaan sen verran, että se kuuluu Vaski-kirjastoihin ja että siellä on keuhkotautiparantola, jossa isäni on ollut hoidettavana joskus ennen syntymääni. Kun Turku Trail Cup ilmoittikin tämän vuoden uusista osakilpailuista, että ensimmäinen juostaisiin Paimiossa, en ollut mitenkään erityisen innostunut.


Lupailin jo aikaa sitten kirjoittavani trailrunning.fi-sivustolle pienen ennakkojutun tämän vuoden Turku Trail Cupista. Juttu on nyt luettavissa täällä. Ennen jutun kirjoittamista jo vähän suunnittelin, että ehkä kuitenkin skippaisin Paimion ja osallistuisin Cupin kisoihin vasta toukokuussa, kun juostaan Länsikeskus Trail. Paimion kohdalla oli liikaa kysymysmerkkejä. Missä se on? Ehtiikö sinne järkevästi työpäivän jälkeen torstaina? Miten sinne pääsee ilman autoa? Ja miten sieltä pääsee kisan jälkeen pois?

Kuitenkin, kun viestittelin kisajärjestäjien kanssa, alkoi Paimio yllättäen kiinnostaa. Ai paikalla on Hoka One One testauttamassa polkujuoksukenkiä, niitä olisi kyllä kiva päästä kokeilemaan... Hmm, hiekkakuoppa-alueiden pikkupolut kuulostavat aika mielenkiintoisilta. Ja niin olin myyty. Vielä kun selvittelin, että bussilla pääsee kohtuu lähelle kisapaikkaa ja busseja kulkee usein, heitin ilmoittautumisen sisään!

En ollut suunnitellut korkkaavaani lappujuoksukautta vielä huhtikuussa, joten lähden kisaan kirjaimellisesti kylmiltään. Olen juossut viime kuukausina todella vähän ja poluilla vielä vähemmän. Onneksi sentään lumesta päästiin ja sääennusteet lupaavat ensi viikon polkukisaan mainiota säätä, joten enköhän lämpene viimeistään Paimion poluilla!

Jos joku muukin innostuu lähtemään Paimio Trailille, niin tämän viikon loppuun asti ehtii vielä ilmoittautua edullisemmalla hinnalla.

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Patikointia Teiden kansallispuistossa

Aiemmin jo kerroin, että Teneriffan matkalla suunniteltu kipuaminen Teiden huipulle jäi väliin olosuhteiden pakosta. Koska emme päässeet nousemaan Teidelle, oli suunnitelmia muutettava lennosta. Bussilla pääsi tietöiden vuoksi Puerto de la Cruzista vain Portilloon asti, joten päätimme, että lähtisimme sieltä patikoimaan jonkin sopivan reitin Teiden kansallispuistossa.


Muutama vuosi sitten Madeiran reissulla luotimme Karttakeskuksen matkaopaskirjaan vaellusreittien valinnassa. Teneriffalle löytyy oma opaskirjansa patikointireiteille, Teneriffa retkeilyopas, josta löytyivät tämänkertaisen reissun kaikki patikointireitit. Vaelluksemme Teiden kansallispuiston pohjoisosassa seurasi kirjan reittiä numero 59. Reitti oli edes-takainen matka Portillosta Fortaleza-nimiselle kivimuodostelmalle. Reittiä kuvattiin karttakeskuksen matkaoppaassa hyväksi tavaksi tutustua Teiden kansallispuistoon, joten päätimme patikoida sen.


Portillo sijaitsee noin kymmenisen kilometriä Teiden köysirata-asemalta ja ja sieltä lähtee useampi vaellusreitti. Bussipysäkin lisäksi Portillossa sijaitsee pieni opastuskeskus sekä kahvila-ravintola. Maastoon reittimme oli merkitty numerolla 1 ja se ristesi useamman muun patikointireitin kanssa matkan varrella. Opasteet olivat todella hyvät eikä eksymisen vaaraa ollut.


Patikointimme kulki karkean hiekan ja laavakivien keskellä polveillen loivasti maaston mukaan. Kasvillisuus oli enimmäkseen kuivaa pensaikkoa, tosin pariin otteeseen sivusimme puurajaa ja mäntymetsikköä. Yli 2 kilometrin korkeudessa kulkenut vaelluksemme kylpi auringonpaisteessa ja Teide oli koko matkan näkyvissä lukuun ottamatta muutamia laaksokohtia, joissa vuori katosi jonkin mäennyppylän taakse. Reitti oli patikoijien suosiossa, eikä ihme, sillä se oli hyvin merkitty ja nousut ja laskut olivat matalia. Ainoastaan muutamassa kohtaa jalan alla luistavat pikkukivet tai hiekka hieman haittasivat. Korkeanpaikankammoisen ei tarvinnut patikoinnilla pelätä. Reitti olisi sopinut mainiosti myös polkujuoksuun.


Saavutettuamme määränpäämme, Fortaleza-kivilinnakkeen, päätimme jatkaa matkaa vielä eteenpäin kivimöntin viertä. Kun saavuimme punaruskean Fortalezan juurelle, maisema muuttui pensaikkoisesta kivikosta hiekka-erämaaksi, joka oli kuin suoraan jostain lännenfilmistä. Reitti jatkui karkean hietikon keskellä aidattujen tutkimusalueiden viertä.




Käveltyämme linnake-kivimuodostelman toiseen päähän meitä kohtasi hämmästyttävä näky. Vasemmalla kohosi Teide lumihuippuisenaan ja oikealla Fortalezan massiivi kohosi korkeuksiin. Mutta edessäpäin näimme allamme pilvikerroksen ja sen alla Teneriffan pohjoisrannikon. Kaukana merellä pilvien ylle kohosi naapurisaaren laki. Näimme samaan aikaan Teneriffan korkeimman huipun sekä merenpinnan tasolla rannikon. Huikeaa!





Jatkoimme tuolta paikalta vielä tovin eteenpäin rinnettä alas, mutta irtokivillä päällystetty polku oli alaspäin epämukava edettävä, ja tovin kuluttua palasimme takaisin Fortalezan juurelle nauttimaan lounasta näköalapaikalla. Tauon jälkeen meillä oli vielä hyvin aikaa ja kiipesimme reittiä 29 Fortalezan päälle. Nousu oli jyrkkä ja hiekkainen polku hiukan hankalampi erityisesti takaisin alas tullessa. Kivimöntin laelta aukesi näkymä myös toiseen suuntaan, mutta emme jääneet enää pitkäksi aikaa pällistelemään maisemia vaan aloitimme paluumatkan takaisin Portilloon. Busseja kulki päivässä tasan yksi Puerto de la Cruzista Portilloon ja sieltä pois, eli emme todellakaan halunneet myöhästyä. Portillossa meillä olikin aikaa pieneen välipalaan kahvilassa ennen paluumatkaa bussilla.



Matkaoppaiden mukaan pilvikerroksen yläpuolella Teiden kansallispuistossa on aina aurinkoista. Niin meidänkin vaelluksellamme. Lämpötila oli noin 16 asteen paikkeilla, ja tyvenessä tarkeni mainiosti hihattomassa urheilupaidassa. Sitten kun tuuli osui reitille, piti heittää hupparia niskaan. Kerrospukeutuminen oli todellakin suotavaa, samoin aurinkosuoja.


Karunkaunis maisema ja reitin varrella pusikoissa alituiseen rapistelevat gekko-liskot seurasivat meitä koko vaelluksen ajan. Garmin näytti Portillossa, että olimme patikoineen 13,3 kilometriä. Karttakeskuksen matkaoppaan reitti ei ihan noin pitkä ollut, sillä keräsimme lisämetrejä jatkamalla reitin päätepisteestä vielä pidemmälle. Lumihuippuinen Teide sekä lounaspaikan näkymät alas rannikolle asti kruunasivat aurinkoisen vaelluspäivän!


torstai 5. huhtikuuta 2018

Mennään metsään! Ilmainen polkujuoksukiertue!

Joko olet kuullut Mennään metsään -kampanjasta, joka tarjoaa polkujuoksua ympäri Suomen?

Mielestäni ihan mahtava juttu, joka tuo sekä kansallispuistoja että polkujuoksua näkyviin ja tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden kokeilla polkujuoksua - ilmaiseksi! Lisätietoja ja polkujuoksukiertueen aikataulu löytyy tästä Ylen jutusta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/04/04/mennaan-metsaan-polkujuoksukiertue-alkaa-ilmoittaudu-mukaan-nuuksion


Itse syynäsin heti jutun ilmestyttyä kalenteria "sillä silmällä", että mitä ja milloin täällä Lounais-Suomessa polkujuostaan. Harmillisesti Kurenrahkan kiertuepäivä osuu päällekkäin Länsikeskus Trailin kanssa, mutta elokuun alun Saaristomeri tulee olemaan must-juttu. Muutkin kohtuullisen etäisyyden päässä Turusta sijaisevat tapahtumat kiinnostavat jonkin verran. Juoksureittejä löytyy ympäri Suomen, ja vaikka ei taphtumiin pääsisikään, voi reittikartan ladata myös omaan käyttöön. Polkujuoksukartat voi ladata ja tulostaa 13.4 alkaen osoitteesta yle.fi/mennäänmetsään sekä sivustolta Luontoon.fi.

Kuka muu innostui ja on osallistumassa kiertueelle?

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Maaliskuu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan

Olin suunnitellut juoksevani maaliskuussa satasen täyteen ja aloittavani tässä kuussa kunnon pitkistelyt maratonia varten. Suunnitelmissa oli myös jatkaa alkuvuoden salikautta. Todellisuudessa juoksin vain 60 kilometriä, aloin luopua maratonhaaveista ja salikausi ei koskaan edes alkanut. Pitkikset jäivät kokonaan tekemättä ja maaliskuun pisimmät lenkit tulikin tehtyä jalkapaikalla Teneriffan reissulla.


Olen juossut eron jälkeen viikko viikolta vähemmän. Kuukauteen on mahtunut niin paljon kaikkea, että jaksaminen on ollut koetuksella. Kuun alussa tsemppasin muuton verran, nyt loppukuusta tsemppasin Teneriffan reissun. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että olen valtavan väsynyt ja apeus ei ole vähentynyt vaan pikemminkin lisääntynyt kevään mittaan. En ole jaksanut käydä lenkeillä, koska en ole jaksanut oikein muutakaan. Nyt voisin varovasti veikata, että tunnelin päässä olisi valoa näkyvissä, sillä pääsiäislomalla olen kipitellyt jo pari lenkkiä. Jospa se tästä.


Matkalla kaikki ei myöskään mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Olin ennen reissua pienessä flunssassa, joka tuntui ottavan kierroksia vetoisessa lentokoneessa ja bussissa istumisesta. Ensimmäinen ilta Puerto de la Cruzissa meni tukkoisen nenän ja kurkkukivun kanssa, ja matkan alkuun kaavailtu patikointipäivä vaihtuikin merenpinnnan tasolla makoiluun. Onneksi paikan ilmeisen suotuisa ilmasto paransi taudin pikavauhtia ja kolmantena matkapäivänä olinkin taas täysin kunnossa!


Matkaan tuli vielä hiukan lisää mutkia, kun jouduimme luopumaan suunnitellusta Teiden valloituksesta. Ensinnäkin kevät oli Teneriffalla sen verran myöhässä, että huipun reitit pysyivät suljettuina lumen ja jään vuoksi. Meillä oli pari kuukautta ennen matkaa hankittu lupa kiivetä Teiden huipulle, mutta sille ei olisi ollut käyttöä. Lopulta emme päässeet edes huipulle vievälle köysiradalle, sillä tie vuorelle oli poikki. Kyse ei ollut tietöitä dramaattisemmasta esteestä, mutta päivän ainoa bussi ei sen vuoksi päässyt aikataulussa kulkemaan ja bussin päätepysäkki oli siirretty noin 10 kilometriä köysiradan ala-asemalta. Meillä oli myös ennakkoon ostetut liput köysiradalle. Tovin mietimmekin, olisiko matka ollut mahdollista taittaa jalan, mutta tuntematon vuoristoreitti yhdistettynä vain kerran päivässä kulkevaan bussiin toi suunnitelmaan liikaa epävarmuustekijöitä. Onneksi köysirataliput pystyi peruuttamaan, tosin siitä veloitettiin harmillisesti kuusi euroa lipulta, mutta sentään emme joutuneet maksamaan täyttä hintaa. Ja onneksemme saimme tiedon bussin poikkeusreitistä etukäteen, sillä pystyimme sitten miettimään päivän ohjelman uusiksi. Lopulta meillä olikin oikein kiva vaelluspäivä Teiden kansallispuistossa!


Kirjoittelen Teneriffan patikoinneista vielä lisää myöhemmin. Nyt huhtikuulle en aseta itselleni juurikaan tavoitteita juoksun tai muun liikunnan suhteen. Toivon löytäväni taas lenkkeilyn ilon ja että saisin juoksusta virtaa myös arkeen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...