torstai 19. toukokuuta 2016

Lappu rintaan jo viikon kuluttua

Viime vuonna tein juoksutapahtumaennätykseni osallistumalla peräti kahteen tapahtumaan. Tänä vuonna taitaa tulla taas uusi ennätys, sillä mukaan tuli ex-tempore juoksuhappeningi jo viikon päästä!

Kyseessä on Kupittaanpuistossa järjestettävä RunFest. Tapahtuma on työ- ja kaveriporukoille suunniteltu rentohenkinen viesti, jossa 5 hengen joukkueella juostaan yhteensä puolimaratonin verran. Jokaiselle joukkueen jäsenelle tulee siis juostavaksi 4,2 kilometrin osuus. Meillä työnantaja sponssasi osallistumisen, ja joukkuekin saatiin helposti kasaan. 4,2 kilsaa on kuitenkin matka, joka ei vielä ihmeempää treeniä vaadi.

Juoksen viestissä aloitusosuuden. Jännittävää joutua aloittamaan, mutta varmaan vielä enemmän olisin jänskännyt, jos omaa osuutta olisi joutunut odottelemaan pitkään. Joukkueessamme on 3 naista ja 2 miestä, ja olemme liikkeellä rennolla asenteella. Reitti sisältää melkoisesti tiukkoja käännöksiä ja epäilen sen olevan myös melko ahdas, joten turha lähteä repimään mitään ennätysaikaa. Itse aion juosta oman osuuteni vk-treeninä.

Muistelen jostain lukemastani blogista bonganneeni Helsingin vastaavaan RunFestiin osallistuneen kokemuksia, ja tapahtuma vaikutti kivalle. Toivottavasti meilläkin on kivaa, ja sää suosii sekä juoksua että piknikiä!

4 kommenttia:

  1. Ex tempore - jutut on hauskoja, ei paljoa ehdi jännittämään kun tulee niin lyhyellä varoajalla. Tosin tuota tapahtumaa tuskin muutenkaan tarvisi jännittää, "rentohenkinen" kuulostaa just siltä että kaikki mukaan pitämään hauskaa :) Siitä se sitten lähtee, taitaa osallistumisesi määrä vaan kasvaa tulevina vuosina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oletan, että tapahtumassa on juoksun kanssa vähintään yhtä tärkeässä osassa viestin jälkeen pikniköinti.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...