keskiviikko 31. elokuuta 2022

Elokuussa paljon iltauinteja, vähän juoksua

Elokuu on ollut kiireinen. Kuun alkuun olin vielä lomalla ja tuli tehtyä parikin reissua vielä loppulomasta. Kävin suppailemassa Kelventeelle Päijänteen kansallispuistossa ja Tallinnassakin tuli pyörähdettyä yhden yön reissulla. Tallinnan reissulle osui hyvä sää ja menimme sielläkin rannalle! Myös vanhaakaupunkia oli kiva kierrellä kuten kuvista näkyy. 

Kun työt sitten alkoivat, hommia riitti ja viikonlopuissakin oli kaikissa jotain ohjelmaa. Tuntuukin vähän siltä kuin tässä kuussa olisi ollut normaalia enemmän päiviä, niin paljon on tullut kaikennäköistä puuhattua. Tosin kun tässä katselen ympärilleni kotisohvalla, niin mietin, että elokuussa emme ole tainneet siivota kertaakaan... Jostain se aika rientoihin on näköjään otettava. :D

Kuten tässä olen vinkunut, koronan jälkitauti kesti kohdallani pitkään. Kun vielä otetaan tämä vähän kiireisempi jakso mukaan, niin ei ihmekään, että juoksumäärät ovat jääneet aika vähäisiksi. Koen, että pystyn kyllä jo juoksemaan täysipainoisesti, mutta kunto on painunut alas ja vaatisi progressiivista treeniä nostaa juoksukuntoa. Se taitaa nyt jäädä ensi kuuhun, sillä vaikka olen elokuussa hiukan juossutkin, eivät treenimäärät ole kyllä kasvaneet. Pisin lenkkikin on ollut vain kahdeksankilometrinen.

Tässä kuussa pääsin kuitenkin todella pitkästä aikaa kisaamaan juoksupoluilla! Kuun alkuun juostiin Turku Trail Challengen ensimmäinen kisa, Luolavuoren luukutus. Tänään puolestaan oli vuorossa toinen osakilpailu, josta kisarapsa tulee myöhemmin. Yhteensä elokuussa kertyi juoksukilometrejä 69 kilometriä, eli ihan täysipainoinen juoksukuu ei tämä vielä ollut.

Yllätyslämpimät säät ovat olleet kivoja nyt loppukesästä ja mitä töiden ja muiden rientojen välissä on ehtinyt, on tullut käytyä uimassa ja nautittua terassikeleistä siellä terassilla. Uimavedet ovat olleet tosi lämpimiä! Iltalenkkien jälkeen tai kaupungilta tullessa on tarjennut hyvin pulahtaa laskevan auringon säteissä kimaltelevaan lämpimään veteen. Näitä iltauinteja kelpaa muistella kun säät kääntyvät syksyisempään suuntaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...