maanantai 29. helmikuuta 2016

Helmikuun hikoilut

Alunperin tavoitteena oli juosta helmikuussa 60 kilometriä, mutta jo kuun ekoista päivistä lähtien juoksin kyllä tasaisesti kohti 80 kilsan täyttymistä, 20 kilometriä joka viikko. Tän talven tavoitteita mietin näköjään liikaa aiempien vuosien perusteella, sillä tänä vuonna olen ollut selkeästi innokkaampi juoksemaan talvikeleillä ja viikonlopun lenkit ovat olleet ihan ok pitkiksiä. Yhteensä helmikuussa kertyi kilometrejä 81 ja lenkkejä tasan 10.

Helmikuussa liikuntakertojen rytmitys meni luontevasti siten, että joka toinen viikko kävin kahdesti salilla ja tein kaksi lenkkiä, ja joka toinen viikko meni rytmityksellä 1 saleilu + 3 lenkkiä. Jokaiseen kalenteriviikkoon kertyi siis neljä liikuntakertaa, joka tuntui tähän päivään sopivalta, mutta on isompi määrä kuin vaikkapa vuosi sitten. Salitreeni-innostus on nyt nostanut taas päätään, se alkaa koukuttaa, kun pääsee taas hommaan sisälle ja huomaa kehityksen. Kuusi salikertaa helmikuussa toimi mulla nyt aika hyvin, eikä väli koskaan noussut viikkoa pidemmäksi.
Lenkkejä määritti tällä kertaa ehkä eniten se, että työpäivien jälkeen mua naposteli tehdä vain helppo 4 kilometrin juoksu tuttua, valaistua ja liukkaallakin juostavaa reittiä pitkin. Mielessä kyllä kävi, että mulle kertyisi varmaan ihan vahingossa lisää kilometrejä, jos tuo vakioreitti olisi pidempi... No, nyt nuo lyhyet lenkit sopivat kuitenkin hyvin suunnitelmiin. Silloin, kun lyhyitä lenkkejä kertyi työviikon aikana kaksi, juoksin viikonloppuna 12 kilometrin lenkin, ja kun arkilenkkejä oli vain yksi, juoksin lauantaipitkiksen 15-16 kilsan pituisena. Rytmitys toimi ihan kivasti, ja viikonlopun lenkit olivat kestoltaan yleensä yli parituntisia, eli todella hidasvauhtisia, vaikka ottaisi kuvailutauotkin huomioon.

Kuten etukäteen vähän ounastelinkin, helmikuun kelit olivat vaihtelevat, ja liukkaitakin mahtui mukaan ihan tarpeeksi. Nasturit olivat lenkillä jalassa vain kertaalleen, työmatkoilla muutaman kerran useammin. Vaihtelevista keleistä huolimatta baana oli siis enimmäkseen ihan juostavassa kunnossa ja kovilta pakkasiltakin vältyttiin. Loppukuusta on alkanut olla jo keväistäkin säätä, jee!
Maaliskuussa laitan tavoitteeksi suosiolla suoraan 80 kilometriä. Reissussa tulee varmaan käveltyä ja patikoitua, mutta ei ehkä niin paljoa juostua, mutta enköhän saa sitten pääsiäisenä vähän kirittyä kilometrejä. Salitreenit sitä vastoin jäävät varmaan vähäisemmiksi, mutta ehkäpä yritän sitten treenata joskus kotonakin jotain... Auringon sulattamat laikut maassa vievät mielen jo pidemmälle kevääseen, enkä malttaisi odottaa, että pääsen taas sulan maan lenkeille. No, onneksi Madeiralle lähtöön on enää kaksi viikkoa! :)

2 kommenttia:

  1. Mitenköhän tuon saleilun saisi omaan ohjelmaan lisättyä? Jotenkin tuntuu niin vaikealta, vaikka tietää, että lihaskuntoa olisi hyvä treenata.
    Kevään merkkejä alkaa jo kummasti odotella, ja juokseminen sulalla maalla tuntuu ajatuksena ihanalta. Sinulla onkin sulaa maata varmasti pian edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla toimii ainakin se, jos laitan itselleni tavoitteeksi käydä salilla vaikka x kertaa kuun aikana, niin sitten käyn, jotta tavoite täyttyy. Se auttaa myös, että on kaveri jonka kanssa mennä salille.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...