keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Helteellä juoksen hitaasti

Huh hellettä ja huh hoppua! Viime viikot on pitänyt kiirettä, ja vaikka olen ehtinyt hyvin juosta, en ole ehtinyt siitä juuri kirjoitella. 

Kesäkuun kelit ovat olleet ihanat, mutta helle on ollut toisinaan juoksun kannalta haasteellista. Varsinkin ensimmäisinä lämpiminä päivinä mulla oli vaikeuksia juoksun kanssa, se oli tavanomaista selvästi raskaampaa. Onneksi kroppa tottuu lämpöön vähitellen, ja nyt hellejuoksu sujuu jo paljon paremmin.

Bodomilla juoksu oli vaikeaa ja rankkaa, mutta palauduin yllätyksekseni siitä tosi nopsaan. Kisa ei ollut 12 kilometrin mittaisena niin pitkä, että olisin tarvinnut pidempää palautumisaikaa, vaan juoksin jo maanantaina lyhyen lenkin ja sitten sekä keskiviikkona että lauantaina 12 km pitkikset. Molemmat menivät ihmeen kevyesti! Täytyy todeta, että vaikka olen vähän vältellyt juoksua kovemmilla sykkeillä, niin selvästi tuo Bodomin rykäisy nosti kuntoa. Tuollaisesta rankemmasta juoksusta tuleva superkompensaatio saa aikaan sen, että kun juoksusta on palautunut, on kunto noussut sen tason yläpuolelle, jossa se oli ennen rankkaa treeniä.

Silti olen juossut nyt Bodomin jälkeen vain hitaita pk-lenkkejä. Olen nukkunut hiukan huonosti kuumuudessa ja juossut osan lenkeistä hyvinkin myöhään illalla. En ole halunnut häiritä yöunta lisää kovatehoisella treenillä. Lisäksi yritän nyt hiukan kerätä kilometrejä, koska alkukuusta muu elämä vei sen verran aikaa, etten juossut ihan tavoitteiden mukaisesti. Kun painopiste on määräharjoittelussa, tulee juostua hiukan pidempiä lenkkejä ja tiheämpään, enkä ole halunnut rasittaa itseäni kovatehoisilla harjoituksilla. Ennen Bodomia tein kuitenkin muutamia nopeusharjoituksia, ja niitä on tarkoitus kohta jatkaa. Suunnittelin ensi viikosta lähtien ottavani juoksuohjelmaan yhden viikoittaisen vauhtitreenin. 


Helteellä on kuitenkin hyvä huomioida, että lämpö ja korkea kosteusprosentti saavat kehonkin kuumenemaan ja hikoilu on selvästi runsaampaa. Juostessa voi nestehukka yllättää helpommin ja hikoillessa menettää myös suoloja. Treenin rasittavuus saattaa kasvaa huomaamatta, kun juoksee kuumassa, joten siinä kohtaa kannattaa höllätä, joko vauhdista, matkasta tai lenkkien tiheydestä. Koska itse tykkäänkin eniten hitaista lenkeistä, mulle on luontaisinta juosta hissukseen. Soisin mieluusti helteiden vielä jatkuvan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...