Elokuu meni vauhdilla ja äkkiä havahduin siihen, että huomenna on syyskuu. Jotenkin tämä loppukesä/alkusyksy tuntuu aina olevan kiireistä aikaa ja hulinaa riittää. Loman jälkeen töissä on aina täysi tohina päällä, ja toisaalta vapaalla haluaa nauttia vielä viimeisistä kesäpäivistä täysillä. Elokuun pimenevät illat ja alkukuun helteiden myötä lämpimät vedet houkuttelivat iltauinneille vielä kuun alkupuolella.
En vielä tässäkään kuussa palannut ns. normaaliin juoksujen osalta. Elokuussa juoksua kertyi 73 kilometriä. Selvästi enemmän kuin heinäkuussa, mutta silti aika vähän, ei edes 20 kilometriä viikossa.
Heinäkuussa luulin jo, että kilpirauhasarvot olisivat normalisoituneet ja että juoksukuntoon palaaminen voisi olla nopeaakin. Kuitenkin elokuun alussa voinnissa oli selvä notkahdus ja kilpirauhasarvot painuivat ihan vajaatoiminnan rajalle. Tämä lienee aika yleistäkin. Eli liikatoiminnan lääkitys painaa arvot vajaalle ja sitten tietysti kärsitään vajaatoiminnan oireista. Huoh. Ei ole ollut erityisen kivaa olla tilanteessa, jossa mulla oli kevään liikatoiminnan jälkeen noin kolmen viikon jakso normaalia oloa ja sitten taas epämääräisiä oireita, tällä kertaa lääkityksen vuoksi. En uskalla nyt sanoa oikein mitään, että miten loppuvuosi menee juoksujen osalta, kun voi olla, että nuo arvot seilaavat tuossa ees taas ja olo vaihtelee niiden mukaan.
Kilpirauhasongelmat näkyvät juoksussa lähinnä siinä, että lihaskato ja -kivut tuntuvat jaloissa. Jalkojen lihakset eivät kestä samalla lailla iskutusta ja tuntuu, että maitohapot jylläävät paljon tavallista nopeammin. Hengitys- ja verenkiertoelimistön osalta olen mielestäni kuitenkin jo ihan kunnossa.
Tässä kuussa katkesi monivuotinen perinne juosta Paavo Nurmi Marathonilla puolikas. Mulla on kaapissa PNM-paidat edelliseltä seitsemältä vuodelta, mutta nyt tapahtumasta ei edes saanut paitaa (mikä säkä!). Jännä juttu, että vähän niin kuin unohdin ilmoittautua tapahtumaan ennen vuodenvaihdetta halvimman hinnan aikaan. Sitten tulikin ensin koronapandemia ja sitten diagnoosi kilpirauhasen liikatoiminnasta. Luulen, että jos tilanne olisi ollut toinen, ja normivuosi joko oman terveyden tai kulkutautien osalta, niin kisan jääminen väliin olisi harmittanut. Kyllä se nytkin vähän kirpaisi, mutta oli toisaalta tervetullut muistutus siitä, että elämä on. Juoksuharrastus on paljon muutakin kuin kisoja ja aina tulee myös niitä uusia kisoja.
Pääsin kuitenkin vielä elokuussa kisaamaan, nimittäin pistesuunnistuksessa. Turku Street-O:ssa alkoi syyssarja viime perjantaina. Ajattelin etukäteen, että en ole oikein minkäänlaisessa juoksukunnossa ja pelkkä osallistuminen jännitti. Vähän pelottikin, kun juoksu ei ole vielä oikein kulkenut kilpirauhasongelmien jälkeen ja mietin, että toivottavasti en kirmaa itseäni ihan piippuun. Mutta menikin tosi hyvin! Kilometrejä kertyi ennakko-odotuksiin nähden tosi hyvin, ja varovaisen alun jälkeen huomasin, että jaksan kyllä juosta vielä tunnin loppupuolellakin! Tuosta pistesuunnistuksesta tuli tosi hyvä mieli näin kuun loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti