torstai 31. heinäkuuta 2025

Häähumua ja helteitä heinäkuussa

Heinäkuu oli onnellinen kuukausi, eikä vähiten siksi, että menimme pitkäaikaisen kumppanini kanssa naimisiin. <3 Olin myös koko heinäkuun lomalla, mikä sekin oli oikein mukavaa. Yleensä olen lomalla saanut kerättyä hyvin juoksukilometrejä, vaikka olisi ollut muita menoja. Nyt juoksut jäivät hiukan vähäisemmiksi kuitenkin. 

En ole varsinaisesti tehnyt mitään linjanvetoa siitä, minkä verran jaan yksityisasioita blogissani. Olen ajatellut, että jos asia vaikuttaa juoksuihini, saatan siitä kertoa. Olen ollut varsin avoin terveysmurheiden suhteen, mutta yksityiselämän menoista ja tapahtumista vaitonaisempi. Mietin tovin jos toisenkin, kerronko naimisiinmenosta täällä, mutta sitten mietin, että miksipä en kertoisi, kun kyseessä on kuitenkin onnellinen asia, jota ei ole syytä salailla, ja kyllähän nuo häät nyt juoksuihinkin aika paljon vaikuttivat.

Kuva: Julia Lillqvist

Häitämme juhlittiin heinäkuun puolivälissä. Vaikka suurin osa järjestelyistä oli toki tehty jo aiemmin, jäi hääviikolle vielä joka päivälle jotain hommaa. Hermoilulle jäi kyllä vielä hyvin aikaa myöskin. :D Pyrin lepäämään mahdollisimman paljon hääviikolla, joten juoksin vain lyhyitä lenkkejä, jotta yöunet eivät häiriintyisi kovasta treenistä. Häiden jälkeen nukuin pari yötä todella huonosti, ja sitten lähdimmekin reissuun ensimmäiselle häämatkalle Gotlantiin. Gotlannissa tuli vain parin lenkin verran juoksukilometrejä, vaikka kävelyä tulikin paljon.

Heinäkuun viimeisen viikon vietimme mökillä. En ollut suunnitellut juoksevani paljoa, sillä lähes joka päivä oli luvattu hellettä ja mökkivieraitakin piisasi. Hiukan kismitti, kun näytti siltä, etten saisi heinäkuussa kasaan satasen kuukausitavoitetta. 

Jotenkin sitä aikaa sitten löytyikin juoksulle kuun lopulla ja viimeisen 7 päivän kilometrit nousivat neljäänkymppiin. Tällä loppukirillä sain kasaan 101 kilometriä heinäkuun juoksuja. Juoksin yhden 12 km ja yhden 10 km lenkin, muuten kuukauden lenkit olivat lyhyitä. 

Hellekelit ovat aina olleet mieleeni, ja nautin myös juoksusta lämpimässä. Vaikka nyt oli muutamana päivänä todella uuvuttavaa keliä, lyhyt lenkki ja sen jälkeen pulahdus uimaan on ihana yhdistelmä myös kuumana päivänä. Ihanaa, kun sain lämpöä ja aurinkoa lomalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...