maanantai 21. lokakuuta 2019

Matkailumietteitä

Reissujutut - tykkään lukea niitä blogeista ja jos on itse ollut matkalla, on siitä yleensä kiva myös kirjoittaa. Vaikka blogin pääosassa onkin juoksu, on vuosien varrella tänne kertynyt myös useampi reissupostaus. Matkajuttuja myös haetaan paljon, joten päätin koota kaikki matkajutut omalle sivulleen löytämisen helpottamiseksi.

Matkakertomukset -välilehti löytyy nyt blogin päävalikosta! Vastaan myös tosi mielelläni, jos lukijoilla on kysyttävää paikoista, joissa olen käynyt!


Kun nyt sain vihdoin alkuvuoden juoksuloman polkujuoksupostaukset naputeltua blogiin, onkin jo seuraavan reissun vuoro. Miniloma pohjoisessa Italiassa on loppuviikon ohjelmassa ja siitä tulee varmasti jotain juttua myös blogiin sekä instaan.

Matkailusta ei oikein nykypäivänä voi puhua mainitsematta lentomatkustuksen vaikutusta ilmastonmuutokseen. Matkustamista ja lentämistä en halua lopettaa, koska monet haaveistani liittyvät matkailuun ja nuorempana ei ollut samalla lailla mahdollisuuksia matkustaa kuin nykyisessä elämäntilanteessa. Mietin kuitenkin kohteiden valintaa ja reissaamisen mielekkyyttä tarkkaan ja olen pyrkinyt löytämään kivoja matkakohteita myös lähialueilta.

Italian reissun osalta päädyin maksamaan lennoista päästöhyvitysmaksut. Tutkin eri vaihtoehtoja, ja törmäsin mm. tähän Apu-lehden vertailuun sekä tähän Rantapallon artikkeliin. Näiden perusteella päädyin maksamaan lentojen ilmastokompensaatiosta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...