sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Patikointia pilvessä

Toisella Teneriffan vaelluksellamme päädyimme aivan erilaisiin maisemiin kuin ensimmäisellä, Teiden kansallispuistoon suuntautuneella patikoinnilla. Tällä kertaa suuntasimme patikoimaan kanarianmäntymetsikköön Aguamansan liepeillä Orotavanlaakson ylärinteillä.

Organos urkupillikalliot

Retkeilyoppaan reiteillä 5 ja 7


Luotimme jälleen karttakeskuksen matkaoppaseen Teneriffa retkeilyopas, ja tämänkertainen vaelluksemme oli yhdistelmä reittejä 5 ja 7. Retkeilyopas linjaa, että reitti 5 kuuluu jokaisen Teneriffan kävijän pakolliseen ohjelmaan ja suosittelen Aguamansan patikointimaastoja kyllä lämpimästi kaikille Puerto de la Cruzissa majoittuville. Busseja nousee ylös vuoristoon noin tunnin vuorovälein, joten reiteille on helppo lähteä ja odotteluaika takaisinpäin lähdettäessä ei sekään nouse kohtuuttomaksi.

Orotavanlaakson maisemia

Bussipysäkki oli vain korttelin päässä hotelliltamme La Pazin kaupunginosassa ja päästyämme ylös vuoristoon retkemme alkoi bussin 345 päätepysäkiltä La Calderasta. Kyseessä on vanhaan tulivuoren kraateriin tehty virkistysalue, jossa on grillejä, penkkejä ja pöytiä, pelikenttiä ja sisävessat. Ylhäällä bussipysäkin vieressä oli myös ravintola. La Calderan ja Aguamansan alue sijaitsee tuhannen metrin korkeuskäyrän molemmin puolin, eli pilvien korkeudella. Siksi siellä onkin yleensä kosteaa ja usein sateista. Myös lämpötila on selvästi alhaisempi kuin merenpinnan tasolla.

La Caldera

Los Organos - urkupillikalliot


Lähdimme alkuun seuraamaan retkeilyoppaan reittiä numero 5, joka johti meidät erikoisten urkupillikallioiden alle. Muodostelma on syntynyt, kun eroosio on kuluttanut valtavaan kallioseinämään urkupillimäisiä muodostelmia. Puiden latvojen ja sumun seasta näkyviin tuleva pystysuora seinämä olikin aika vaikuttava näky. Toisin kuin ensimmäisellä vaelluksellamme, joka kulki kirkkaassa auringonpaisteessa pilvikerroksen yläpuolella, ei tällä kertaa aurinkoa juuri näkynyt. Tämä johtui siitä yksinkertaisesta syystä, että vaelsimme lähes koko matkan pilvessä!

Urkupillikalliot pilven keskellä

Reitti 5 olisi ollut melko leppoisaa ja tasaista taivallusta loppureitin laskeutumista lukuunottamatta. Halusimme patikointiretkeemme myös hiukan nousua ja sitä myötä haastetta, joten suunnittelin päivän vaelluksen siten, että tekisimme piston reitille 7 ja nousisimme 1600 metrin korkeuteen Portillo del Topon näköalapaikalle.

Naavan reunustama maisema

Kipuamista pilvessä

Portillo de Topo - näköalapaikka


Nousua tulikin ihan reippaasti, parin kilometrin matkalla nousimme päälle 400 metriä. Siskolla teki välillä vähän tiukkaa, ja sovimmekin, että minä saan mennä edellä niin kovaa kuin tykkään ja sisko tulee sitten perässä omaan tahtiin. Täytyy sanoa, että tykkäsin nousuosuudesta kuin hullu puurosta! Meillä oli onnea, sillä pilvisyydestä huolimatta emme saaneet sadetta niskaamme, ja kuivaa polkua oli mukava kiivetä. Jossain vaiheessa huomasin, että aurinko alkoi siivilöityä männynlatvojen läpi polulle. Olimme nousseet pilvien yläpuolelle! Loppunousu Portillo de Topolle oli melko jyrkkä, mutta näköalan ansiosta se todellakin kannatti tehdä. Ylhäältä näkyi pilvien päällä molemmilla puolilla vuorenharjanteet ja edessä lumihuippuinen Teide pilkisteli pilvien lomasta. Loistava paikka lounastauolle.

Sininen taivas pilkistää pilvien lomasta

Teide pilvien yläpuolella

Laskeuduimme lounaan jälkeen takaisin reitille 5, ensin polkua ja sitten vanhaa metsätietä pitkin. Tietä myöden matkaa tuli mittariin reippaasti enemmän, mutta loivempi lasku oli paljon miellyttävämpi ja polviystävällisempi.


Patikointimme kulki enimmäkseen neulaskerroksen peittämiä vanhoja metsäteitä pitkin, mutta nousu reitillä 7 oli rinnettä ylöspäin siksakkaavaan polkua. Nousun aikana tuli muutama jännä kohta, jossa reitti kulki lähellä rotkojyrkännettä. Korkeanpaikankammoista aavistuksen hirvitti. Rotkoa ei kuitenkaan näkynyt, sillä rinne katosi vain muutaman metrin näkyvyyden jälkeen pilveen. Sumun seasta näkyi aavistus paljon alempana kasvavien mäntyjen latvoja, mutta muuten oli aivan valkoista. Jännittävää!

Rotko katoaa valkoiseen sumuun

Kanarianmäntyjä ja naavaa


Pilvessä patikoinnin taianomaisuutta lisäsi se, että korkeat ja pehmoisan näköiset kanarianmännyt oli kuorrutettu naavalla. Aluskasvillisuutta ei juurikaan ollut, vaan valtavat männyt hallitsivat maisemaa epifyytteineen. Olin jo ennen matkaa intoillut poimivani muutaman ison kanarianmännynkävyn itselleni matkamuistoksi, ja laskeutumisosuudella käpyjä riitti. Intouduin valikoimaan parhaita yksilöitä niin, että aina välillä kävystin ja sitten juoksin hyvän matkaa edelle menneen siskon kiinni. Jossain vaiheessa repusta loppui tila, ja käpyjen keräily oli pakko lopettaa... :D

Käpyjä!

Lisää käpyjä

Vellusreitit olivat täälläkin maastoon melko hyvin merkittyjä, mutta värikoodien kanssa oli välillä hiukan hakemista, kun oppaan ja maastot merkinnät eivät olleetkaan täysin yhtenevät. Hyvin suunnistus silti sujui retkioppaan kartan ja Garminin avulla. Ennen matkaa latasin juoksukellooni patikointi-sovelluksen, joka osoittautui hyödylliseksi, sillä se piirsi kulustamme reittikarttaa. Kellon reitin vertaaminen karttaan takasi, että pysyimme oikealla polulla silloinkin, kun maaston merkit olivat hiukan epäselviä.

Vaellusreitti

Kun palasimme metsätieltä reitille 5, olin jonkin matkaa epävarma siitä, olimmeko tosiaan oikealla reitillä. Laskeuduimme kyllä suunnitelman mukaisesti kohti Aguamansaa, mutta polku oli tässä kohtaa hiukan epäsiistin oloinen eivätkä maisematkaan olleet kummoiset. Putkahdimme kylän laitamille kuitenkin juuri oikean maamerkin kohdalta, eli ihan oikein olimme suunnistaneet. Viimeinen kilometri reitistä kulki Aguamansassa peltojen keskellä ennen nousemistaan bussipysäkille päätien laitaan. Päätepisteessä Garmin kertoi, että olimme patikoineet 12,3 kilometriä ja noususumma oli rapiat 730 metriä.

Aguamansa

Suosittelen lämpimästä tätä reittiä, jos patikointi Teneriffalla kiinnostaa. Kanarianmäntyä kasvaa vain Kanarian saarilla ja eniten Teneriffalla. Valtavista männyistä roikkuva naava teki patikoinnista erityisen tunnelmallisen. Sumuisen vihreä ympäristö oli huikean erilainen kuin merenpinnan tasolla rannikon maisemat tai Teiden ympäristön karu ylämaa.

2 kommenttia:

  1. Oi, ihanan näköistä! Haaveilen vaellusreissusta, tai useammastakin. Ystäväni kanssa kerran puhuttiin että jos tehtäisiin niin että joka toinen reissu kaupunkilomalle esim. pitkäksi viikonlopuksi ja joka toinen johonkin viikoksi vaeltamaan. Siinä kun kohteita mietitään niin alkaa olla 15 vuodeksi reissuja tiedossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla alkaa suunnilleen heti edellisen reissun jälkeen aina seuraavan matkan suunnittelu. Nyt haaveilen vähän Kreikasta, mutta Madeirallakin olisi kiva käydä taas, toisaalta Pohjois-Italiakin houkuttelisi... Kivoja kohteita todellakin löytyy. Onneksi reissujen suunnittelu itsessään on jo kivaa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...