maanantai 2. lokakuuta 2017

Juoksumessuilla ja Hokan kenkiä testaamassa

Käväisimpä tuossa lauantaina Vauhtisammakon juoksumessuilla. Harmi kyllä oma aikataulu oli sellainen, etten ehtinyt jäädä yhteislenkille, joten väliin jäi muiden bloggaajien moikkaamiset, kun piti jo kiirehtiä muualle.

Mulla olikin messuilla ensisijaisena agendana päästä testaamaan Hoka One Onen juoksutossuja. Poppis on Hokan lähettiläänä onnistunut luomaan tossuista niin unelmanpehmeän kuvan, että halusin päästä testaamaan kenkiä, josko ne sopisivat mullekin. Otin testiin Clifton 4 -mallin miesten tossut, sillä naisten mallissa ei ollut tarpeeksi isoa kokoa tarjolla. Ja kyllä, tossut olivat juuri niin pehmeät kuin oli kehuttukin. Kun leveä päkiä mahtui vaivoitta tossuihin ja varpaillakin tuntui olevan kunnolla tilaa. Harvoin juoksukengät tuntuvat noin mukavilta heti ensikokeilulla.


Kenkien lisäksi testattavana oli Suunnon kelloja, joita olivat esittelemässä bloggaajat Tanja ja Jarkko. Nappasin testilenkille mukaan sitten kellonkin, ja pääsin samalla kokeilemaan ensimmäistä kertaa ranteesta sykkeen mittaavaa laitetta. Kesti hetken oppia Suunnon kellon painikkeet ja logiikka, vaikka kello sinänsä helppokäyttöinen olikin. Testilenkin jälkeen päätin edelleen pysyä Garminin leirissä, mutta oli kiva päästä testaamaan rannesykemittausta tositoimissa ja verrata sitä oman kellon ja sykevyön lukemiin.


Hauskana yksityiskohtana; mulla puuttui kuun juoksutavoitteesta 3 kilsaa ennen testijuoksuja, niin otin sitten tilaisuudesta vaarin ja kirmailin kenkätestejä yhteensä tuon kolmen kilometrin verran. Kengät tekivät sellaisen vaikutuksen, että mun seuraavat pitkiskengät tulevat Hoka One Onelta. Yritän jostain löytää kokeiltavaksi vielä pronaatiotuetun Arahin ennen kuin teen valinnan lopullisesta mallista. Tällaiset testitapahtumat ovat kyllä kivoja, kun kenkiä pystyy havainnoimaan kunnolla niiden luontaisessa elinympäristössä! :)

2 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että Clifton neloset sopivat jalkaasi!

    Mun oli tarkoitus testata juoksumessuilla Suunnon ranteesta sykkeen mittaavaa juoksukelloa, mutta se jäi kaikessa tohinassa väliin. Mulla kesti aikanaan jonkin aikaa, ennen kuin opin käyttämään Garminin jälkeen Suuntoa. Mitenköhän multa sujuisi nyt vaihto takaisin Garminiin? Toivottavasti niitäkin pääsee testaamaan jossain.

    Löytyisiköhän teiltä Arahia paikallisesta Intersportista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin juoksumessujen jälkeen heti tohinaksi, ja tilasin nettikaupasta heti Arahit kotiin sovitettavaksi. Kenkä oli kuitenkin lestiltään hiukan kapoisampi ja pronaatiotuki teki mielestäni pohjastakin hiukan tönkön. Joten päätin hommata Clifton neloset, toivottavasti ne sopivat myös pidemmille matkoille mun jalkaan. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...