sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Heinäkuussa paljon ulkoilua, vähän liikuntaa

Kyllä loma on ihmisen parasta aikaa, vai miten se meni... Viimeiset kaksi viikkoa olen nauttinut lomailusta, vielä on viikko jäljellä. Arkipäivät ovat menneet lapsuudenkodin maisemissa aurinkoa ottaen, uiden sekä grilliherkuista ja marjoista nauttien, ihanan rentoa! Viikonloput olen ollut Turussa, hengaillut kotosalla, pessyt pyykkiä ja hippaloinut peräti kaksilla eri festareilla, joka on kaltaiselleni kotihiirelle ihan hurjaa. Nyt kun on ollut lomaa, olen nauttinut ulkoilusta hyvässä säässä, mutta liikuntaa ei ole tullut juurikaan harrastettua.


Juoksin heinäkuussa noin 43 km, eli vuoden lyhyimmät kuukausikilometrit. Garmin Connect on tänään taas bugittanut, joten en näe tarkkoja kilometrejä, mutta suunnilleen maratonin verran tuli juoksua koko kuussa, josta puolet heti kuun alkuun Paavo Nurmen puolikkaalla. Puolimaratonin jälkeen olen juossut epäsäännöllisesti ja lyhyitä lenkkejä. Olen yrittänyt tietysti huilata polven takia, eikä juoksufiiliskään ole ollut tapissa, kun polvi on kipuillut. Ulkokuntolaitteilla kävin muutaman kerran alkukuusta, salilla kerran ja uimassa lukuisia kertoja. Uintikerrat ovat tosin olleet enimmäkseen sellaista polskimista kunnon kuntouinnin sijaan, mutta sain silti käsilihakset kipeäksi, kun uin useampana päivänä peräkkäin selkää. Kyse ei tosin tuossakaan ollut selkäuinnin rankkuudesta vaan lähinnä siitä, että kyseisiä lihaksia ei muuten tule kauheasti käytettyä.


Paavo Nurmi Marathonin puolikkaalle pukeuduin helteeseen mahdollisimman sopivasti, eli laitoin päälle niin pienet vaatteet kuin kehtasin ja oli tarkoituksenmukaista. Päällä oli tuo sama toppi kuin kesäkuun vaatepostauksessa, joten enpä sitä enää tarkemmin esittele. Nyt olen pessyt topin jo useaan kertaan, ja se on pysynyt ihan hyvänä, joten sanoisin, että hyvä ostos. Jalassa oli kisassa Stadiumin oman merkin, Socin, shortsit. Tässä mallissa on tuollaiset alustrikoot ja niiden päälläshortseiksi naamioituneet kangasosat, jotka ovat kuitenkin sivuilta täysin auki. Malli on todella toimiva, vielä kun molemmilla sivuilla on taskut ja isomman taskun kohdalla päälliskankaassa vielä kuulokevienti. Näistä juoksuvaatepostauksista saa kyllä kuvan, että mulla on joku pakkomielle taskuihin, mutta kun ne ovat oikeasti tärkeät! Näissä shortseissa älypuhelin mahtuu hyvin tuohon isompaan taskuun, tosin hellelenkillä hiki tulee kyllä kankaasta läpi, joten pidemmillä lenkeillä ei taskuun kannata puhelinta laittaa. Puolimaratonilla mulla oli kummassakin taskussa energiageelejä, joten taas oli käyttöä taskuille. Shortsien vyötärönauhassa on vielä kiristysnauha ja kun sisähousujen lahkeetkaan eivät hilaudu ärsyttävästi ylöspäin juostessa, nämä ovat lähestulkoon täydelliset shortsit kesäjuoksuihin!


Polvi ei valitettavasti ole heinäkuun aikana mennyt yhtään parempaan suuntaan, vaikka olen juossut todella vähän. Tuntuu, että vamman syntymisen jälkeen mentiin parempaan suuntaan parin viikon ajan, ja sen jälkeen mitään edistymistä ei ole tapahtunut. Polvi kipuilee yleensä juoksulenkin jälkeen, mutta toimii myös epäloogisesti vihloen välillä ilman mitään edeltävää rasitusta. Salikäynnin jälkeen polvi oli myös kipeä, vaikka kuvittelin lihaskuntotreenin olevan sille hyväksi. Olen suhtautunut yllättävänkin lungisti polvivammaan nyt heinäkuussa. Loma-ajalla on varmaan suuri vaikutus siihen, ettei juoksemattomuus niin paljoa haittaa, kun arjen rutiinit ovat muutenkin väistyneet löhöilyn tieltä. Huomaan silti olevani ehkä hiukan tavanomaista ärtyisämpi ja kun olen käynyt lenkillä olo on ollut parempi.

Koska polven kanssa ei tunnu tapahtuvan edistystä löhöilyn seurauksena, yritän elokuussa päästä taas jonkinlaiseen lenkkirytmiin. Ajattelin aloittaa hissukseen, kolmen lenkin viikkotahtia, mutta niin, että lenkit ovat todella lyhyitä. Arkena pari lenkkiä 1-5 km ja viikonloppuna "pitkis" 5-8 km. Katsotaan, miten polvi reagoi, ja jos ei mene säännöllisestä lenkkeilystä pahemmaksi, niin kuun loppupuolella yritän pidentää lenkkejä.

4 kommenttia:

  1. Mulla on myös Socin shortsit, hieman eri värityksellä tosin. Olen tykännyt niistä tosin paljon, hyvin tuntuvat toimivan kesän juoksulenkeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä shortsit ovat ainakin tosi toimivat! Katsoin myös alessa samanlaisia, erivärisiä shortseja, mutta totesin, etten vielä tarvitse toisia...

      Poista
  2. Tsemppiä polven kanssa, toivottavasti selviät helpommalla sen kanssa mitä mulla tuohon olkapäähän meni.
    Noi housut vaikuttavat kivoilta, mullakin on ikuinen puhelinongelma mihin sen änkisin kun musiikkia kuitenkin aina kuuntelen. Mun pitäis vaan tällä hetkellä saada vielä motivaatiota lisää ja kiloja pois, niin sit tuo juokseminenkin voisi alkaa taas sujumaan. Mutta kiirehän tässä ei ole minnekään :)
    Ja sellasen halusin tulla sulle vielä sanomaan kun kommentoit sitä mun Botniapyöräilyn kisaraporttia niin poistin koko postauksen siksi, kun oon saanut yhteyden toisen onnettomuuden uhrin puolisoon ja tietää miten siinä tälle toiselle uhrille kävi. Ja ei kyllä oikein hyvin :( Niin jotenkin ajattelin että en halua sillä mun blogissa mitenkään "repostella" (vaikka en kai sitä tehnytkään vaan hyvin neutraalisti ja tunnistamatta yritin kirjoittaa vaan mitä mä näin). Mutta ihan heidän yksityisyyttään suojellakseni sen poistin. Ei mitään muuta syytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivon todella, että polvi paranee...

      Ymmärrän hyvin, että halusit poistaa tuon postauksen. Et tosiaan mitenkään repostellut asialla, mutta ikävä asiahan tuo joka tapauksessa oli. :(

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...