torstai 14. tammikuuta 2016

Vuoden 2016 juoksutavoitteet

Jaiks, tästä tulikin aika pitkä postaus! Mutta vaikeahan sitä oliskin koko vuoden tavoitteita pariin sanaan tiivistää. Tässä siis nämä tärkeimmät juoksutavoitteet vuodelle 2016:

Koko vuoden tavoite: 1000 kilometriä

Mulla koko vuoden tavoite toimii. Jaettuna vielä pienempiin kuukausitavoitteisiin, se kannustaa lenkille viikosta toiseen. Metrit ja kilometrit ovat lahjomattomia. Aikaa voi kuluttaa liikennevaloissa seisoskelemalla, mutta kilometrit karttuvat vain juoksemalla. Toisaalta ei ole väliä sillä, meneekö hidasta hölkkää vai kiskooko vetoja, kaikki lasketaan. Kilometritavoite kannustaa tekemään edes lyhyitä lenkkejä silloin, kun ei yhtään huvittaisi. Tai jos kovavauhtinen treeni tuntuu liian raskaalta, sitä ehkä suostuttelee itsensä vaihtamaan sen hitaaseen lenkkiin, jotta saisi edes kilometrit kerättyä. Yksikään lenkki ei mene hukkaan, vaan jokaisella juoksuaskeleella on lähempänä tavoitteen täyttymistä.

Miksi sitten "vain" 1000 kilometriä? Koska se on minulle hyvä määrä. Jos kaikki menee hyvin ja innostun tänäkin vuonna treenaamaan maratonille, niin varmaan sitten tavoite taas nousee. Mutta jos tuleekin jotain vastoinkäymisiä, tai muuten vain elämään ei mahdukaan juoksua, niin ei hätää. Pari kuukauttakin voi ottaa leppoisammin, ja silti saada tavoitteen täyteen. Ei tarkoitus ole, että joka tavoitteen eteen joutuu tekemään hampaat irvessä töitä. Tavoite on motivaattori, ei pakote.

Puolimaraton alle kahden tunnin

Tämä onkin sitten jo hiukan hankalampi homma. Eikä välttämättä itsestä kiinni. Paavo Nurmen ilmoittautuminen on sisässä, ja siellä tuota olisi tarkoitus koittaa. Kaksi vuotta sittenhän se jo meni, mutta nyt tavoitteena on alittaa taas kahden tunnin raja puolimaratonilla. Viimeiset kolme vuotta Paavossa on ollut hyvät juoksusäät, mutta tänä vuonna tapahtuma on poikkeuksellisen myöhään, 2.7., joten helteen mahdollisuus kasvaa. Jos tavoitteet sulavat helteellä hehkuvaan asfalttiin, niin sille ei sitten oikein mitään voi.

Aion aika rohkeastikin painottaa vauhtikestävyyttä loppukevään ja alkukesän treeneissä. Aiempina vuosina mulla ei oikein ole ollut luottoa omaan pohjakuntoon, ja olen tehnyt keväälläkin vielä runsaasti peruskuntotreeniä. Nyt uskon ja toivon, että syksyn maratonitreenin ja tämän tammikuun pk-lenkkien myötä pohja on kunnossa. Helmi-maaliskuussa teen enimmäkseen ylläpitävää pk-juoksua, mutta huhtikuusta kesäkuuhun on tarkoitus kasvattaa vauhdikkaan juoksun määrää, ja oikeasti saada sitä kuuluisaa kisavauhtia nostettua. Saas nähdä, miten käy.

Entäs sitten maraton?

No, kokonainen maraton on harkinnassa. Viime vuonna tuo eka kokomaraton kulki jo keväällä mukana sellaisena salaisena tavoitteena, vaikka äänen lausuin suunnitelmat vasta kesän puolikkaan myötä. Voi olla, että tänä vuonna käy samoin. Tai sitten ei. En osaa vielä sanoa, juoksenko kokonaista maratonia tänä vuonna, löydänkö inspiraatiota siihen treenaamiseen, vai viekö joku toinen juttu mennessään. Jos maraton toteutuu, niin todennäköisesti aiemmin kuin viime vuonna. Ei joka vuosi voi osua lokakuun loppuun täydellistä juoksukeliä, joten todennäköisimmin tähtäisin johonkin syyskuussa järjestettävään kisaan.
Tammikuu

Kuten olen aiemmin jo maininnut, tammikuu on pk-kuu. Laitoin kuukaudelle tavoitteeksi itselleni talvikuukaudelle kunnianhimoisen satosen, ja nyt puolivälissä on kasassa siitä puolet. Vielä siis riittää lenkkejä juostaviksi. Pakkaset harmittavat ensisijaisesti siksi, että pitkiä lenkkejä en ole kovilla pakkasilla halunnut lähteä koittamaan. Jos nyt lauantaina mittari on suotuista, niin ohjelmassa olisi 15 kilometrin pitkis. Se toisi tavoitteen jo kosolti lähemmäs ja veisi paineita pois loppukuulta.

Helmi-maaliskuu

Tarkoitus on tammikuun jälkeen siirtyä juoksussa enempi ylläpitävään treeniin ja ottaa pieni salikausi tähän väliin. 6-10 kertaa olisi hyvä määrä. Helmikuussa yritän saada säännöllisen ja hyvän treenirytmin saleilulle ja juoksulle, ja maaliskuu on sitten vähän sellainen keventelykuu, kun silloin on tiedossa reissua ja pääsiäistä. Kumpanakin kevättalven kuuna juoksutavoite on 60 km.

Huhti-touko-kesäkuu

Juoksua, juoksua, vauhtia. Loppukeväällä tavoitteena on tietysti paukuttaa satanen rikki joka kuussa ja panostaa treenien laatuun. Talven leppoisat pk-lenkit ovat muisto vain, ja ohjelmassa on vetoja, tv-reipasta ja ehkä mäkijuoksuakin. Toki pk-lenkkejäkin on ohjelmassa, mutta enemmän palauttavassa roolissa eikä niinkään viikon ainoina lenkkeinä. :)

Entä kesä ja loppuvuosi?

Jos kaksi tuntia ei Paavolla alitu, niin saattaa olla, että haluankin koittaa aikatavoitetta vielä uudestaan tänä vuonna. Tai sitten mieli palaakin maratonille, ja satsaan täysillä siihen. Toisaalta toivon hellekesää, eikä silloin jaksa samalla lailla treenata, vaan haluan helteellä mieluummin köllötellä auringossa uimapaikan kupeessa. Mulla on myös syksystä asti ollut jonkinlainen hinku kokeilla polkujuoksua ja retkeillä juosten. Saattaisi tehdä hyvää unohtaa välillä tavoitteelliset ohjelmat ja retkeillä juosten.

On vielä aika lailla avoinna, että mitä tuon heinäkuun alun puolikkaan jälkeen. Jos kaksi tuntia ei alitu, niin yritänkö uudestaan jossain kesän tai syksyn tapahtumassa? Vai onko ohjelmassa maratontreeniä? Vai haluanko sittenkin ottaa vaan rennosti ilman mitään ohjelmia, juosta rannalle ja kirmata metsäpolkuja? Sen näkee sitten.

2 kommenttia:

  1. Jes! Tsemmpiä tavoitteisiin! Onpa hyvin hahmolla jo kuukausisuunnitelmatkin. Ja tammikuu on hyvässä vauhdissa, jospa nyt vähän kohtuullisempaa juoksusäätä saataisiin loppukuulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kova suunnittelemaan, niin kuukausisuunnitelmat syntyy melkein itsestään. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...