sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Kesän tavoitteena NUTS Pyhän tunturipuolikas

Minua tuntevat tietävät, että suhtaudun juoksutavoitteiden ääneenlausumiseen hivenen taikauskoisesti. Tiedän, että taikausko on höpönpöppöä, mutta aika monella urheilijalla on esimerkiksi kisavalmistautumisessa hassuja tapoja, jotka ovat luonteeltaan taikauskoisia. Jotkut esimerkiksi pitävät jotain vaatetta hyvän onnen tuojana, tai neuroottisesti tekevät valmistelut aina samassa järjestyksessä. Minulla taikausko liittyy siihen, että pelkään asioiden ääneen sanomisen jotenkin jinxaavan ne. Niinpä olen usein kertonut vaikka juoksukisatavoitteistani vasta kuukausia sen jälkeen, kun olen tehnyt tavoitteen itselleni.

Nyt päätin toimia toisin. Minua koko kevään vaivannut piriformiksen jumi ei ole helpottanut, ja ehkä jotenkin toivon tavoitteiden julki tuomisen vievän mennessään. :D Nimeni on jo noin kuukauden päivät löytynyt Nuts Pyhän ilmoittautuneiden joukosta, joten kerrotaan asiasta nyt sitten blogissakin. Juoksen Pyhällä puolimaratonin elokuussa.






Lähtökohdat eivät tässä kohtaa alkukesää ole kauhean ruusuiset. Pisin juoksemani lenkki tänä vuonna on 12 kilometriä. Mäkiä en ole tuon vaivan ilmaantumisen jälkeen juossut kuin kahdesti, ja molemmilla kerroilla mäkitreeni on provosoinut kipua. Nuts Pyhä järjestetään 10.8.2024, joten kohta tapahtumaan on enää kaksi kuukautta aikaa. Siinä ajassa pitäisi saada vaiva kuntoutumaan ja jalat sellaiseen iskuun, että voin kuvitella pääseväni maaliin raskaalla reitillä.

Pyhä-Luoston kansallispuisto on minulle uusi tuttavuus. En myöskään kauheasti ottanut selvää itse juoksutapahtumasta ennen ilmoittautumista. Ajattelin hiukan naivisti, että puolimaraton nyt menee... Nyt kun olen katsonut viime vuosien kisojen loppuaikoja, niin alkoi hiukan hirvittää. Viime vuonna kymmenen viimeisen juoksijan ajat ovat asettuneet viiden ja kuuden tunnin välille. Se on aika pitkä aika. Nykykunnossa arvelen olevani tuloslistan häntäpäässä, joten tuollaiseen urakkaan pitäisi valmistautua.

Viime vuonna juoksin kaksi pitkää polkukisaa. Kainuu Traililla 38 kilometrin kisa meni hienosti ja alle kuuden tunnin. Tuntuu hurjalta, että puolimaratoniin voisi mennä saman verran aikaa. Tosin enpä olisi ennen viime vuoden Nuuksio Classicia uskonut, että siellä könyäisin maratonia peräti kahdeksan tunnin ajan. 

En ole tehnyt itselleni vielä mitään juoksuohjelmaa kohti kisaa. Joudun menemään vaivan ehdoilla.

Tänä viikonloppuna olen seurannut innolla somessa juoksutarinoita Nuts Karhunkierrokselta. Vaikka monilla on ollut raskas reissu, kisatarinat saavat minussa aikaan innostuksen pöhinää. Toivottavasti pääsen itsekin kisaamaan poluille vielä tänä kesänä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...