tiistai 31. tammikuuta 2023

Tunti liikuntaa päivässä tammikuussa

Vuosi alkoi liikunnan puolesta haasteella, josta mietin heti alkuun, etten tule siitä selviämään. Tavoitteena oli liikkua tammikuussa 30 tuntia. Jollekin ehkä normi, mulle kyllä iso haaste! Käytännössä liikuntaa tulisi keskimäärin tunti päivässä. Olin jäljessä haasteessa aina jonnekin tammikuun 20. päivään asti, eli melkoisesti tuli kirimistä heti alkukuusta pienen flunssan myötä. No, loppukirin ansiosta pääsin lopulta haasteen maaliin jo 29. päivä, mutta koska olen tällainen "kerta kiellon päälle" -ihminen, niin piti liikkua vielä tänään, jotta täyteen tuli 31 tuntia ja tosiaan se keskimäärin tunti joka päivä!

Olen toteuttanut vastaavaa liikuntahaastetta aiemmin kahdesti omassa marrasputkessa. Marraskuun haasteessa olen liikkunut vähintään 30 minuuttia jokaisena kuun päivänä. Verrattuna tähän tuo haaste on ollut sekä helpompi että vaikeampi. Helpompi, koska liikuntaa on vain tuo 30 min per päivä. Ja vaikeampi, koska haastetta on täytynyt toteuttaa nimenomaan joka päivä. Joskus päivät ovat vain niin täynnä, että puolikin tuntia on haastava järjestää - se on vaatinut aikaisia aamulenkkejä tai myöhäisillan joogaa. Vaikka keskimäärin tunti päivässä on ollutkin iso haaste, on siinä auttanut se, että on voinut liikkua silloin kun huvittaa ja vastaavasti pitää lepopäiviä.

Liikunta on koostunut eniten juoksusta, toiseksi eniten joogasta ja kolmanneksi voimaharjoittelusta. Innostuin jo loppuvuonna tekemään HIIT-tyyppistä kotitreeniä ja olen jatkanut sekä pidentänyt noita treenejä alkuvuonna. Joogaan olen tykästynyt aiempien liikuntahaasteiden myötä. Siitä saa kätevästi palauttavaa liikuntaa ja venyttelyä, jota olen tupannut laiminlyömään. Tosin, kun joogaa oli nyt yli 2 tuntia viikossa, alkoi se jo vähän puuduttaa. Vaikka kehoa huoltava liikunta tekee hyvää, jaksan paljon mieluummin juosta paljon kuin tehdä paljon jotain muuta liikuntaa.

Juoksua kertyi yhteensä 112 kilometriä, joka on oikein hyvin ottaen huomioon tammikuun kelit ja muun liikunnan. Kaikki lenkit ovat olleet peruskestävyystreenejä, mikä on tietysti edistänyt parhaiten minuuttien kertymistä, mutta kertyihän kilometrejäkin kivasti. Tammikuu oli harvinaisen lämmin ja pidin siitä, että ison osan lenkkejä sai juosta sulalla alustalla. Toki kelit olivat hyvin vaihtelevia, ja tässä kuussa tuli juoksua paitsi sulalla, myös lumella ja jäisellä baanalla. Juoksin enimmäkseen lyhyitä lenkkejä, mutta pari yli kympin pitkistäkin tuli mukaan ohjelmaan.

Kuukauden kovan liikuntasaldon myötä olen huomannut sekä juoksukunnon kohentumista että kehon vetreytyneen joogan myötä. Toisaalta osaltaan olen aivan yhtä jäykkä kuin ennen tammikuutakin, eli ei tässä mitään ihmeitä ole tapahtunut. Helmikuussa en aio jatkaa vastaavaa, sillä varsinkin jooga alkoi jo kyllästyttää. Olisi hyvä jaksaa joogaa kerran pari viikossa ja noita kotitreenejä aion myös jatkaa viikottain helmikuussakin. Juoksu luonnollisesti jatkuu. Helmikuu on tunnetusti juoksukuukausista julmin, joten toivotaan pitäviä kelejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...