sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Painan enemmän kuin koskaan

                                                                                                            Kehonkoostumusmittaus saatu. 

En ole koskaan omistanut vaakaa. Olen tietysti punninnut itseäni perheenjäsenten luona, kavereilla, kuntosalilla, uimahallissa... Tiedän siis melko hyvin, minkä painoinen olen vuosien saatossa ollut, mutta en ole koskaan jaksanut olla niin kiinnostunut painostani, että olisin hankkinut vaa'an. Olen ollut koko ikäni normaalipainoinen, mutta painoni on vaihdellut useita kiloja aikuisiällä. 

Kun Bodymaja tarjosi mahdollisuutta käydä kehonkoostumusmittauksessa, tartuin tilaisuuteen. Painon lisäksi minua kiinnosti nimenomaan kehonkoostumus ja se, onko sairastamani kilpirauhasen liikatoiminta vaikuttanut siihen. 


Kehonkoostumusmittaus Bodymajan itsepalvelupisteellä

Kehonkoostumusmittaus mitattavan näkökulmasta on sen verran yksinkertainen tapahtuma, että ihmettelen, miksei kukaan ole jo aiemmin älynnyt tarjota Bodymajan kaltaista palvelua. Mittaus ostetaan netissä ja sen jälkeen mittauksessa voi käydä missä tahansa itsepalvelupisteessa, joita on kauppakeskuksissa ympäri Suomen. Bodymaja tarjoaa sivuillaan yhden mittauksen ostoa, kolmen kerran mittauspakettia tai vuoden mittauspakettia, jossa 12 kuukauden ajan voi käydä mittauksissa niin usein kun haluaa. Mielestäni parhaan hyödyn mittauksista saa, kun ottaa paketin, jossa voi käydä useamman kerran mittauksessa, niin näkee kehityksen kuukausien kuluessa. 

Tulokset näkyvät verkkosivuilla Oma Body -osiossa, jossa voi tarkastella jokaista mittauskertaa erikseen sekä vertailla mittausten tuloksia keskenään ja vaikka tulostaa mittaustulokset. 

Mittauksen teko Bodymajan ohjeilla oli helppoa. Ovi mittauspisteeseen aukesi tekstiviestikoodilla. Mittaus tehdään paljain jaloin ja pisteessä oli desinfiointipyyhkeitä jalkapohjien ja käsien desinfiointiin. Mittaus kestää vain minuutin ja sen jälkeen tulokset olivat luettavissa Oma Bodyssa. Mittaus itsepalvelupisteessä sopii hyvin kaltaiselleni ihmiselle, joka ei halua sitovia aikatauluja ja tykkää muutenkin käyttää itsepalvelupisteitä mm. kaupassa ja kirjastossa. 


Kehonkoostumusmittauksen tulokset

Kehonkoostumusmittaus oli pysäyttävä. Tiesin, että painoa on tullut, mutta olin silti ehkä vähän yllättynyt siitä, että painan enemmän kuin koskaan ennen. Olen edelleen normaalipainoinen, mutta ihan normaalipainon ylärajoilla. Pelkkä paino ei kuitenkaan vielä paljoa kerro ja pysäyttävintä olikin kehon koostumus. 

Kun sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan ja aloitin siihen lääkityksen, painoni nousi lyhyessä ajassa kilokaupalla. Se on lääkityksen yleinen sivuvaikutus. Liikatoiminta kiihdyttää elimistön toimintoja ja monet laihtuvat liikatoiminnalla. Toisilla vain ruokahalu kasvaa, mutta paino ei laske vaan saattaa jopa nousta, kun sairauden aiheuttaman väsymyksen myötä elämäntavat huononevat. Itse en laihtunut liikatoiminnalla, mutta kun sen lääkitys hidasti aineenvaihduntaani, lihoin reippaasti.

Toinen kilpirauhasen liikatoiminnan ikävä vaikutus on ollut lihasten heikentyminen. Sairaus syö lihasmassaa ja myös lääkitys voi aiheuttaa lihasten aineenvaihdunnan ongelmia. Lihaskadon huomasi selvästi kropassani jo noin puolen vuoden sairastamisen jälkeen. Naureskelimme miehen kanssa, että minusta oli tullut ns. laihaläski. Kropassani on aina ollut jonkin verran rasvaa, enkä ole koskaan näyttänyt perinteiseltä kestävyysurheilijalta. Silloinkin, kun juoksin kovia määriä, minulla oli selvästi rasvaa reisissä ja takamuksessa. Toki rasvan alla oli myös lihasta. Liikatoiminnan myötä huomasin, että kroppa jotenkin valahti. Lihas vaihtui läskiksi. :(

Keväällä, kun kilpirauhasen lääkityksen jälkeen aloin päästä taas jonkinlaiseen juoksukuntoon, huomasin, että vauhti on sairastamisen jälkeen hidastunut ihan huomattavasti. En ole tähän päivään mennessä saanut ihan kiinni siitä, miksi juoksuvauhti on niin selvästi hidastunut, mutta veikkaan, että lihasmassan muuttumisella rasvaksi on oma osuutensa asiassa. Jaloissani ei ole enää voimaa juosta kovaa. Kestävyyskunto ei ole kadonnut mihinkään, sillä jaksan edelleen juosta tuntikausia. Vauhti vain on noin 1-2 minuuttia hitaampi per kilometri kuin ennen sairastumista.

Kehonkoostumusmittaus kertoi, että rasvaprosenttini on turhan korkea. Ikäiselleni naiselle sopiva rasvaprosentti on 23-35%, ja minulla rasvaprosentti oli ensimmäisessä mittauksessa 37%. Se on huomattavasti korkeampi mitä odotin, mutta kertoo juurikin siitä, että kropassani on lihas vaihtunut läskiksi. Bodymajan tietopaketti rasvaprosentista kertoo aiheesta lisää. 

Lihasmassani oli normaalin rajoissa, mutta se saisi olla selvästi korkeampi. Omabodyn tuloksien tulkinta antoikin ohjeeksi painonpudotuksen niin, että lihasmassa saisi kasvaa ja rasvamassa pienetä. Erityisesti haitallisen sisäelinrasvan määrä oli kohdallani koholla. 

Mitä nyt aion tehdä?

Bodymajan tietopaketti kertoo, että "Rasvaprosentin parantamiseen tähtäävät elintavat eivät pidä sisällään pikadieettejä tai ihmelaihdutuksia. On tärkeää pudottaa painoa niin, että kilot lähtevät rasvasta, ei lihaksista." Fiksu neuvo, jota olen pyrkinyt hissukseen noudattamaan. 

Normaalipainoisena ei mielellään puhuisi laihduttamisesta, mutta haluaisin kyllä mieluummin painoni olevan lähempänä ihannepainoani kuin normaalipainon ylärajoilla. En halua lihoa enää yhtään lisää, sillä silloin joutuisin mm. uusimaan koko vaatevarastoni. Juoksuvauhdin hidastuminen entisestään haittaa vain vähän, mutta painavampana polveni joutuvat koville ja en kaipaa enää polvivaivoja, vaan haluaisin päästä juoksemaan terveenä.

Lihaskadon vuoksi kuntosalikausi olisi tarpeen. Aion panostaa siihen sitten, kun ilmat muuttuvat vielä kehnommiksi. Ruokavalion viilaus, noh, se ei ole vahvuuteni, sillä tykkään herkutella ja tykkään syödä hyvää ruokaa. Myös tunnesyömiseen sorrun aina välillä. 

Kävin syyskuun alussa ensimmäisen kerran kehonkoostumusmittauksessa. Kuukautta myöhemmin tehty mittaus kertoi, että olen matkalla oikeaan suuntaan. Rasvamassani oli pudonnut 1,5 kiloa ja lihasmassaa oli tullut lisää 0,5 kiloa. Paino oli siis pudonnut kilon verran, ja rasva oli jo muuttunut lihakseksi. Olen ainoastaan pyrkinyt syömään säännöllisesti ja juoksemaan nousujohteisen, rennon ohjelman mukaan. On kiva nähdä tuloksia näin nopeasti ja hyvin pienten muutoksien jälkeen. Toivon, että säännölliset mittaukset ja vähän tämä homman julkiseksi tekeminenkin tsemppaa jatkamaan terveempien elämäntapojen parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...